Agricolan kirja-arvostelut: Ymmärrä, mitä taiteessa näet

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Leena Rossi <leena.rossi at icloud.com> FT, KK, tietokirjailija, Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Väisänen, Liisa: Kuvan tuhat sanaa: Kuinka ymmärtää kuvan kieltä.
Kirjapaja, 2017. 158 sivua.


Ymmärrä, mitä taiteessa näet
---------------------------------------------------------

Taiteentutkija Liisa Väisänen opastaa taiteen ystäviä lukemaan kuvia ja
syventämään siten taidekokemustaan. Hän käyttää esimerkkeinään Genovan
Modernin taiteen museon kokoelmista valikoimiaan maalauksia ja rinnastaa niiden
piirteitä erilaisista kohteista otettuihin valokuviin.

 

On ilahduttavaa, ettei Liisa Väisänen käytä esimerkkeinään tunnettujen
taiteilijoiden läpikaluttuja teoksia, vaan poimii kohteikseen – ensi sijassa
1800- ja 1900-luvun italialaisten taiteilijoiden maalauksia – suurelle
yleisölle jokseenkin tuntemattomia teoksia. Niitä on kirjassa kaikkiaan puolen
sataa, ja niitä voidaan luonnehtia lähinnä realistisiksi. Vain yksi kirjan
maalaus on englantilaisen William Scottin työ (1957) ja yksi eurooppalaistuneen
kiinalaissyntyisen Zao Wou-Kin työ (1964). Lisäksi kirjassa on yli 30
valokuvaa ja toistakymmentä piirrosta, joita Väisänen käyttää 
havainnollistaessaan, mitkä seikat vaikuttavat kuvien näkemiseen. 

Kiire – taiteen suurin vihollinen

Väisäsen lähtökohta on, että kuva on kieli, jota voi oppia, ja että
jokaisella taideteoksella on sanoma, jonka taiteilija on tarkoittanut. Hänen
mielestään kaiken taiteen katselun suurin vihollinen on kiire. Sen vuoksi hän
kehottaa katsomaan kuvia rauhassa ja huomaamaan pieniä mutta tärkeitä
yksityiskohtia. Rauhallinen havainnoiminen auttaa näkemään syvemmälle ja
ymmärtämään, mitä taiteilija on teoksellaan todella halunnut kertoa.
Taiteen kieli ei kuitenkaan ole aina ja kaikkialla sama, vaan jokaisella ajalla
ja kulttuurilla on oma taiteensa ja jokainen taiteilija maalaa teoksiaan oman
aikansa silmin. Siksi kukin taideteos on arvioitava vain omaa aikaansa ja
kulttuuriaan vasten.

Koska meidän aikamme katsoja ei automaattisesti heti havaitse ja tajua, mitä
menneiden aikojen taiteilijat ovat halunneet sanoa, hänen on tietoisesti
opeteltava näkemään teoksia niiden tekijöiden silmin. Kirjassaan Väisäsen
neuvoo yksityiskohtaisesti, miten se tapahtuu. Ensin hän kuitenkin kertoo,
mitä ja miten ihminen yleensäkin näkee ja millaiset seikat näkemiseen
vaikuttavat, kun katsotaan kaksiulotteiselle pinnalle ”pakotettua”
kolmiulotteista todellisuutta. Havainnoinnin lakien lisäksi hän käsittelee
lyhyesti kuvan aihetta ja sanomaa, näkökulmaa, tilaa, valoa, värejä,
liikettä, linjoja, rajoja, rytmiä ja sommitelmaa. Hän huomioi myös taidon ja
taiteen eron sekä muistuttaa siitä, että kaunis ja ruma ovat
kulttuurisidonnaisia mutta aina myös henkilökohtaisia kokemuksia ja että
rumuudellakin on oma estetiikkansa.



Kuva: Vincenzo Cabianca: Spiaggia di Viareggio, 1865, Galleria d’arte Moderna,
Genova.

Todellisuus ja näkeminen ovat eri asioita

Väisänen jakaa tekstinsä edellä mainittujen seikkojen mukaan muutaman sivun
mittaisiin pätkiin, joita hän havainnollistaa runsain kuvin. Kuvien koko
vaihtelee noin neljännessivusta koko aukeamaan. Kirjan lopussa tekijä käy
vielä läpi kuvan lukemisen vaiheet, joiden lähtökohtana on materiaalin,
tekijän ja genren tunnistaminen. Sitten alkaa kuvaileva ja tulkitseva,
konnotatiivinen lukeminen. Teos sijoitetaan historialliseen ja kulttuuriseen
kontekstiinsa, siis yhteiskunnallisiin, poliittisiin uskonnollisiin
yhteyksiinsä ja taiteilijan ilmaisua pyritään tulkitsemaan. Kun vielä
teoksen sisältämät symbolitkin on tulkittu, seuraa teoksen kokonaistulkinta
eli sanoman lukeminen. Viittaukset teosta edeltäneeseen ja sen jälkeiseen
taiteeseen täydentävät kuvan lukemisen.

Jottei asia jäisi pelkästään teorian tasolle, Väisänen ottaa vielä neljä
öljymaalausta esimerkeikseen. Hän analysoi Cagnaggio di San Pietron teoksen
Ilta (1913, 1923?), Cesare Andreonin teoksen Espanjan sota (1936), Filippo de
Pisisin teoksen Arkeologi (1928) sekä Zao Wou-Kin teoksen Laiva ja meri
(1950-luku?). Ensin hän antaa jokaisesta maalauksesta perusinformaation
(tekijä, teoksen nimi, maalausaika, sijainti, tekniikka ja genre) ja lukee sen
sitten kuvaillen ja tulkiten. Hän kertoo teoksen ilmaisevan struktuurin ja
sanoman sekä esittää viimeiseksi alluusiot ja viitekehyksen. Kun tietää
kaiken tämän jostakin maalauksesta, katsoo sitä aivan uudella tavalla.
Silloin myös ymmärtää, että ”todellisuus ja sen näkeminen ovat eri
asioita”, ”esteettinen ei ole sama kuin kaunis” ja ”oma maku on eri asia
kuin arvottaminen”.



Kuva: Cagnaggio di San Pietro, la sera (Ilta) 1923.

Väisäsen teos jatkaa luontevasti tekijänsä aikaisempien kirjojen
– Kristilliset symbolit: ikkuna pyhään(2011) ja Mitä symbolit
kertovat(2015, uudistettu painos, 2017) – kutsua taiteen ymmärtämiseen.

Kuvan tuhat sanaa kannattaa muistaa, kun valitsee joulun lahjakirjoja.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/