[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Vastarannan kiisket julkisuudessa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius <pentti.stranius at telemail.fi> Kirjailija. Tutkija-toimittaja.
Freelancer, Joensuu
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Salminen, Matti: Toisinajattelijoiden Suomi. Into Kustannus Oy, 2016. 342 sivua.


Vastarannan kiisket julkisuudessa
---------------------------------------------------------

Tietokirjailija Matti Salmisen teos antaa hyvät perustiedot itsenäisen Suomen
vastarannan kiiskistä, julkisuuteen asti päässeistä toisinajattelijoista.
Tarkempaan käsittelyyn on otettu viitisenkymmentä tunnettua toisinajattelijaa,
joista vain kaksi on naista. Salmisen näkemys on toki subjektiivinen, mutta
suurin osa valinnoista on hyvin perusteltuja. Mukana on kulttuurieliittiinkin
kohonneita kasvoja – jopa pari presidenttiä.

 

Toisinajattelija-käsite tuli Suomessa tutuksi silloin kun
Neuvostoliitto-niminen valtio sijaitsi itänaapurissa. Siellä
toisinajattelijoita sensuroitiin, vainottiin ja karkotettiin maasta vielä
neuvostovallan viime vuosikymmeninä. Toisaalta, monet olivat kansan keskuudessa
myös suuria auktoriteetteja, jopa ”profeettoja” kuten Aleksander
Solzhenitsyn, Andrei Saharov, Andrei Tarkovski, Vasili Shuksin ja Vladimir
Vysotski. Arvostusta kuvaa se, että vallanpitäjiä kritisoivaa älymystöä
kutsuttiin sanaparilla ”yhteiskunnan omatunto”. Matti Salmisen tietokirjassa
Toisinajattelijoiden Suomi toisinajattelija-määritelmä on hieman
toisenlainen: ”virallisen ajatussuunnan vastaisia mielipiteitä julkisesti
esittävä henkilö”.

Salminen ottaa lähempään tarkasteluun viitisenkymmentä suomalaista julkista
toisinajattelijaa. Historiallinen jana kattaa itsenäisen Suomen 2000-luvulle
saakka. Kirjassa on kolme päälukua, jotka on otsikoitu mielenkiintoisesti:
Pakkovalta (sotien välinen kausi), Tasavalta (II maailmansodasta 1980-luvulle)
ja Markkinavalta ( 1980-luvulta 2000-luvulle). Näihin raameihin kirjoittaja
sijoittaa subjektiivisesti valitun toisinajattelija-porukkansa. Joukkoon mahtuu
vain kaksi naista, Hella Wuolijoki ja Elvi Sinervo. 



Kuva: Elvi Sinervo ja Hella Vuolijoki.

Matti Salminen on kirjoittanut jo aikaisemmin elämäkerrat kahdesta tunnetusta
toisinajattelijasta, Yrjö Kallisesta ja Pentti Haanpäästä. Ne ovat päteviä
tutkimuksia ja esimerkiksi Haanpäästä Salminen kaivoi esiin aivan uusia
puolia niin yksityiselämästä kuin tarkoituksella ”unohdetusta” eli
sensuroidusta tuotannosta. Salmisen ansiosta julkaistiin jopa muutama
Haanpää-novelli, jotka oli aikanaan sensuroitu kirjailijan muista kokoelmista.



Kuva: Yrjö Kallinen

”Pasifisti-puolustusministeri” Kallinen ja kirjailija Haanpää ovat nytkin
näyttävästi mukana, mutta saavat rinnalleen ydinjoukkoon esimerkiksi Arvid
Järnefeltin, Irmari Rantamalan, Felix Iversenin, Arndt Pekurisen, Jarno
Pennasen, Erkki Valan, Elmer Diktoniuksen, K.H. Wiikin, Samuli Paulaharjun,
Olavi Paavolaisen, Raoul Palmgrenin, Arvo Turtiaisen ja Väinö Linnan. Heistä
Järnefelt oli tunnettu, mutta myös ristiriitainen tolstoilainen ja Iversen
taas Suomen Rauhanliiton pitkäaikainen johtohahmo, joka uskalsi herjata
Hitleriäkin jo 1930-luvulla. Hän on niitä harvoja suomalaisia, joka on saanut
Stalinin kansainvälisen rauhanpalkinnon. Tuntemattomampia Salmisen listalla
ovat anarkistit ja antimilitaristit Jean Boldt ja Aarne Selinheimo sekä
viimeisin Suomessa teloitettu vastarintamies Olavi Laiho.

Yhteistä Salmisen valitsemalle joukolle on se, että siihen kuuluvat ovat
useimmiten joutuneet myös hankauksiin lakipykälien kanssa, jopa vankilaan tai
maanpakoon. Työväenliikkeen vanhan kaartin agitaattoreista Irmari Rantamalaa
/Maiju Lassilaa kuulusteltiin lähimain kiduttamalla ja lopulta hänet
murhattiin raa´asti. Eetu Salin ja Yrjö Mäkelin kuolivat vankilassa –
Mäkelin teki tiettävästi itsemurhan. Takkiaan käännellyt senaattori Oskari
Tokoi päätyi rapakon taakse ja sai kunniansa takaisin vasta oikeastaan
1970-luvulla kun Kannuksen kaupunki paljasti muistolaatan ja nimesi
työväentalon hänen kunniakseen. Punaisten puolella taistellut, suomalainen
huippunäyttelijä Aarne Orjatsalo unohdettiin täysin ja hän kuoli yömajassa
New Yorkissa.



Kuva: Muurmannin legioonan upseereita 1918-19. Aarne Orjatsalo (vas.), Jalmar
Lehtimäki, Richard S. P. Burton ja Oskari Tokoi. (Wikipedia)

Presidentit toisinajattelijoina

Toisaalta, Salminen lukee toisinajattelijoihin myös kaksi presidenttiä –
K.J. Ståhlbergin ja Urho Kekkosen. Perustelut ovat vähän hataria, mutta
olihan Kekkonen monessa mielessä ”virallisia ajatussuuntia” vastaan – ja
Ståhlberg sentään uskalsi vastustaa Lapuan liikettäkin, mistä syystä sai
suomalaisilta fasisteilta ”ilmaisen kyydin” aina Joensuuhun saakka, yöpyen
Pielisjoen linnassa (josta tuli kymmeneksi vuodeksi 1995-2005 myös tämän
kirjoittajan työpaikka: Joensuun yliopiston Karjalan tutkimuslaitos)

Uudemman ajan vastarannan kiiskiä Toisinajattelijoiden Suomi -teoksessa
edustavat Pentti Saarikoski, Arvo Salo , Erno Paasilinna, Paavo Rintala ja Paavo
Haavikko. Eläviäkin on mukana. Toisinajattelijoiden eliittikaartiin Salminen
lukee nimittäin Pentti Linkolan, Jörn Donnerin, Hannu Salaman, Antti Eskolan
ja Esko Seppäsen. Tämä on tietysti mielenkiintoista monen kohdalla samassa
mielessä kuin parin presidentinkin rooli ”toisinajattelijoina”. Voiko olla
toisinajattelija presidenttinä tai professorina tai akateemikkona? – vai
muuttuuko silloin jo virallisen totuuden ja julkisuuden airueeksi? Eikö
presidentti viimeistään edusta pääsääntöisesti virallisia ajatussuuntia?
Ainakin ulkopolitiikassa ellei muutenkin? Sama asia mietityttää, kun
"toisinajattelija" nousee silloin tällöin eliittiin, kuten vaikka Paasilinna,
Rintala ja Haavikko.

Kun siis tarpeeksi toisinajattelee, kritisoi ja tekee toisin, saa joskus jopa
virkoja ja vaikutusvaltaa, eikö vain? Parhaana tai pahimpana esimerkkinä
olkoon Jörn Donner, joka kelpasi diplomaatiksi, kansanedustajaksi,
elokuvasäätiön johtajaksi tai, kuten viimeksi, valitsemaan tietokirjojen
kirjoittajista Finlandia-voittajaa.

Vain kaksi naista

Erityisen paljon tekijä arvostaa myös pitkään vaiennutta suomenruotsalaista
kirjailija Christer Kihlmania, joka taisi kirjoittaa viimeisen romaaninsa jo
1980-luvun lopulla (?) - ja viime vuonna kuolleita Johannes Salmista ja Eero
Taivalsaarta. Jälkimmäinen toimitti 1980-luvulla räväkkää
Näköpiiri-lehteä ja maalasi tulevasta maailmasta yhtä synkkiä näkyjä kuin
Linkolakin. Taivalsaari oli henkilönä sen verran vaatimaton kansalaistoimija
ettei juuri näkynyt julkisuudessa, vain omassa lähipiirissään.



Kuva: Näköpiiri ilmestyi vuosina 1978-1983. Wikipedia.


Matti Salmisen lista antaa hyvät perustiedot, mutta sitä voi kritisoida
sovinistiseksi ja kirjailijavoittoiseksi. Miksi mukana ei ole elokuvaa,
musiikkia ja teatteria? Jouko Turkkaa, Kalle Holmbergia, Kaj Chydeniusta, Juha
Hurmetta, Nyrki Tapiovaaraa, Peter von Baghia, Aki Kaurismäkeä? Myös Hannu
Taanila kuuluisi ilman muuta Esko Seppäsen rinnalle. Turkan ja Taanilan
unohtaminen nyt ainakin on aivan anteeksiantamatonta!

Entä missä ovat toisinajattelijanaiset? Miina Sillanpää, Hertta Kuusinen ja
Martta Koskinen, tuo teloituskomppanian eteen rohkeasti astunut pasifisti,
työläisnainen ja ompelijatar?

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/