[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Symbolien viidakossa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Leena Rossi <leena.rossi at icloud.com> FT, KK, tietokirjailija, Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Väisänen, Liisa: Mitä symbolit kertovat: Taidetta pintaa syvemmältä.
Kirjapaja, 2017. 271 sivua.


Symbolien viidakossa
---------------------------------------------------------

Kirjapaja on ottanut Liisa Väisäsen teoksesta Mitä symbolit kertovat:
Taidetta pintaa syvemmältä (1. p. 2015) kolmannen painoksen. Se osoittaa,
että ihmiset kaipaavat maailmalla matkustellessaan tietoa näkemänsä vanhan
taiteen vertauskuvista, jotta ymmärtäisivät kuvien sanoman. Jo 30 vuotta
Euroopan taidetta tutkinut Väisänen hyödyntää kirjassa omia kokemuksiaan ja
matkojaan läntisessä Euroopassa. Kirjan valokuvat on ottanut Väisäsen
puoliso Marco Peretto.

 

Tietyt visuaaliset symbolit ovat länsimaisen taiteen keskeinen osa. Euroopassa
matkustava kohtaa niitä kaikkialla: kirkoissa, museoissa, palatseissa,
toreilla, aukiolla, puistoissa, hautausmailla, kaduilla ja rakennusten
yksityiskohdissa. Kirkoissa niitä on yksittäisten maalausten, veistosten ja
reliefien lisäksi katoissa, seinissä, ovissa, sisäänkäynneissä,
pylväänpäissä, saarnatuoleissa, kuorotuoleissa, kirkkotekstiileissä,
ehtoollisvälineissä ja pyhäinjäännösarkuissa. Kun oppii tunnistamaan
vertauskuvat ja ymmärtämään niiden merkityksen, aukeaa taide ja
kulttuuriympäristö uudella tavalla.

Antiikista 1800-luvun lopulle ja pitemmällekin

Kirjallisuustieteen maisteri ja estetiikan tohtori (Genovan yliopistosta),
tietokirjailija, asiantuntijaopas ja luennoitsija Liisa Väisänen esittelee
teoksessaan Mitä symbolit kertovat: Taidetta pintaa syvemmältä vertauskuvia,
joita löytyy läntisen Euroopan taideaarteistosta. Hän analysoi etupäässä
sellaisia teoksia, joita ei näy museoiden eikä kirkkojen opaskirjoissa. Hän
on nimittäin etsinyt esimerkeikseen tyypillisimpiä, ei vain taiteellisesti
parhaita ja merkittävimpiä teoksia. Tehdessään näin kunniaa tuhansille
taiteen työläisille, jotka eivät ole koskaan nousseet nerouteen asti, hän
tulee myös laajentaneeksi maallikon käsitystä menneiden aikojen taiteen
kirjosta. Vähän tunnettujen taiteilijoiden teosten lisäksi kirjasta löytyy
muutama tunnettukin työ, esim. Leonardo da Vincin maalauksen kopio reliefinä,
Michel Angelon veistoksia, Lorenzo Ghibertin reliefejä, Massaccion fresko,
Hieronymus Boschin triptyyki, Claude Monet’n maisemia ja Pablo Picasson
Guernican tiilikopio.

Väisänen esittelee länsimaisen taiteen keskeisimmät aiheet
myöhäisantiikista 1800-luvun lopulle tiivistäen läntisen Euroopan taiteen
kehityksen tähän tapaan: Kristillisyys hallitsi taidetta myöhäisantiikista
1200–1300-luvulle, ja mytologisista aiheista tuli suosittuja renessanssin
myötä. Porvariston nousu toi 1600-luvulla mukanaan myös pienimuotoisen
taiteen nousun; vaurastuva porvaristo halusi näet omaa elämänpiiriään
kuvaavaa taidetta, asetelmia, maisemia, arkkitehtuuri- ja muotokuvia.
Kristillisten ja mytologisten aiheiden rinnalla esiintyi myös kirjallisia
aiheita, ja ennen modernia aikaa tyypillisiksi tulivat realistiset, tavallista
elämää kuvaavat aiheet. Aivan kirjansa lopussa Väisänen analysoi vielä
tusinan verran nykysymboleja.

Maalauksia, reliefejä, veistoksia ja muutamia kuvakudoksia esittäviä
värikuvia on 271-sivuisessa kirjassa paljon yli kaksi sataa. Peretto on ottanut
niitä erityisesti Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa mutta myös Portugalissa,
Maltalla, Turkissa, Saksassa, Alankomaissa ja Tanskassa. Kuvat painottuvat
katolisten alueiden taiteeseen, ja niistä useimmat ovat kirkoista, osa
taidemuseoista ja kastekappeleista. Kuvia riittää kirjan varsinaisessa
tekstiosassa joka aukeamalle kahta lukuun ottamatta. Päälukujen alkukuvat
täyttävät koko aukeaman, mutta muut kuvat ovat niin pieniä, että niitä
mahtuu jopa kymmenen yhdelle aukeamalle. Pienen koon tai tummuuden vuoksi kuvien
yksityiskohdista on vaikea saada selvää; kuvausolosuhteet eivät liene olleet
aina ihanteelliset. Tekstissä selitetään kunkin kuvan symboliikkaa, ja kuvien
vieressä on vielä lyhyt selostus nuolten osoittamista symboleista. Useimmat
kuvat osuvat hyvin tekstin selitysten lähelle, mutta Davidin ja Goljatin
taistelua esittävät kuvat ovat jo seitsemän aukeamaa tekstin edellä.

Kuvien lisäksi teoksessa on kaksi hyödyllistä taulukkoa: ”Apostolit ja
symbolit” (s. 95) sekä ”Olympolaiset jumalat Homeroksen mukaan” (s. 181).
Kirjan lopussa on lähdeluettelossa sivun verran etupäässä italialaisia,
englantilaisia ja ranskalaisia julkaisuja, mutta ei suomalaisen symbolitutkijan,
Pentti Lempiäisen teoksia. Symbolien etsimistä helpottavat hakemistot, joista
taiteilijoiden, museoiden ja kirkkojen nimet on valitettavasti jätetty pois.

Aiheita Raamatusta ja muusta kristillisestä perinteestä

Väisänen lähestyy läntisen Euroopan taidetta sen aihepiirien kautta ja
osoittaa eri taideteoksista näiden aiheisiin liitettyjä symboleja.
Vuosisatojen ajan taiteen ydin oli kristillinen, ja sen aihepiirit otettiin
Vanhasta ja Uudesta testamentista. Aiheita poimittiin myös Raamattuun
kuulumattomista apokryfikirjoista, joiden tuntemus on myös tärkeää
kristillisten kuvien tulkinnassa. Eurooppalainen taide alkoi kehittyä omaksi
tyylikseen 1200- ja 1300-lukujen vaihteessa, ja siinä näkyivät eri
taidetyylien vaihtelut. Väisäsen vanhimmat esimerkit ovatkin
1100–1200-luvulta.

Vanhan testamentin kymmenistä aiheista suosittuja olivat mm. Aatamin ja Eevan
luominen, Syntiinlankeemus, Paratiisista karkotus, Kain ja Abel, Daavid ja
Goljat, Vedenpaisumus, Baabelin torni, Iisakin uhraaminen, Mooses, Simson,
Salomonin tuomio, sekä Jaakobin ja Joosefin tarinat. Uuden testamentin
kertomuksia ja aihepiirejä taiteilijat kuvasivat vielä useammin. Monet
koostivat niistä sarjakuvamaisia kuvakertomuksia. Aineina toistuivat mm. Marian
ilmestys, Marian ja Elisabetin kohtaaminen, Kristuksen syntymä, Kuninkaiden
kumarrus, Viattomien lasten surma, Pako Egyptiin, Kristuksen kaste, Laupias
samarialainen, Jeesuksen ihmeteot ja Kaanan häät. Vähitellen Kristuksen
kärsimyshistoria muodostui yhä keskeisemmäksi, ja siitä kuvattiin mm.
Viimeisen ehtoollisen, Juudaksen suudelman, Jeesuksen ruoskimisen,
Ristiinnaulitsemisen, Ristiltä laskun ja Hautaan laskun kautta. Myös Magdalan
Maria ja Apostolien teot kuuluivat Uuden testamentin kuvastoon.

Taiteen suurin mesenaatti oli katolinen kirkko, joka rakennutti kappeleita,
kirkkoja, seurakuntasaleja, rukoushuoneita sekä paavien, piispojen ja
kardinaalien asuntoja. Myös aatelisto ja vaurastuvat porvarit hankkivat
kristillistä taidetta kotikappeleihinsa tai makuuhuoneisiinsa. Yleisistä
kristillisistä aiheista hyvin suosittuja olivat kaikki Mariaan liittyvät
kuvat: Madonna ja Jeesus-lapsi, Marian syntymä, Marian ilmestys, Maria
viedään temppeliin, Neitsyt Marian taivaaseen astuminen, Marian kruunaaminen
sekä Pyhä Anna. Myös Marian isää, Joakimia kuvattiin. Kuva Jeesuksen
sukupuusta, jota Väisänen nimittää ”Jesajan puuksi” (s. 116),
sijoitettiin usein kirkon sisäänkäynnin lähelle. Nimitys on virheellinen
käännös englannin ilmaisusta ”Jesse’s tree”. Jesse ei ole Jesaja, vaan
Davidin isä, Iisai. Onneksi tekijä sanoo, että puu on Jeesuksen sukupuu.



Kuva: The Jesse Tree from the Spinola Hours. Master of James IV of Scotland
Flemish, Bruges and Ghent or Mechelen, 1510 – 1520.

Useimpia kristillisiä aiheita kuvattiin konkreettisesti pyhien tekstien
keskeisillä elementeillä. Pyhää Kolminaisuutta kuvattiin toisaalta vanhan
miehen, nuoren miehen ja kyyhkysen – isän, pojan ja Pyhän Hengen – avulla,
toisaalta abstraktimmin tasakylkisenä kolmiona, jonka keskellä on
kaikkinäkevä Jumalan silmä ja josta säteilee jumaluuden pyhää voimaa.
Joissakin kuvauksissa kolmion sisällä on kolme liekkiä. Pyhän Hengen symboli
on useimmiten valkea kyyhkynen, mutta Pyhän Hengen vuodattamista esittävissä
teoksissa henki kuvataan pienenä liekkinä kunkin apostolin pään päällä.
Yleisistä kristillisistä symboleista Väisänen esittelee myös pelikaanin
Kristuksen vertauskuvana; koska linnun on luultu ruokkivan poikasiaan omalla
verellään, siinä on nähty yhteys Jeesukseen, joka verellään tarjoaa
ihmisille elämän.

Kuva: Kaikkinäkevä jumalan silmä esiintyy myös Ranskan suuren
vallankumouksen aikana julkaistussa ”Ihmisoikeuksien julistuksessa”,
Jean-Jacques-François Le Barbier 1789, Musée Carnavalet. Wikipedia.



Puhtaat symbolikuvat

Länsimaisessa taiteessa on kuvattu monia esineitä, jotka tulkitaan tiettyjen
henkilöiden tai asioiden symboleiksi. Evankelistoilla, apostoleilla, Vanhan
testamentin profeetoilla ja pyhimyksillä on kaikilla omat attribuuttinsa, ja
myös Jeesuksen, Johannes Kastajan ja Magdalan Marian kuvissa on yksityiskohtia,
joista katsoja voi päätellä, kenestä on kyse. Tietyt esineet, kasvit ja
ihmiset muistuttavat tietystä Raamatun tapahtumasta tai viittaavat
abstraktimpaan käsitteeseen, esim. monstranssi eli ehtoollisleipäteline
Jeesuksen ruumiiseen ja uhriin ihmiskunnan hyväksi, palmu kuoleman voittamiseen
ja marttyyreihin, Betlehemin tähti ylösnousemuksen päivään, Jaakobin
tikapuut tiehen kohti pelastusta ja korkeampaa tietoisuutta sekä tulenlieskat
uskoon.

Jeesuksen kuvaamiseen vakiintui useita tyyppejä: korkeaa ristiä kannatteleva
Kristus Voittaja, karitsaa harteillaan kantava Hyvä paimen ja kärsimyksestä
ja nöyryyttämisestä muistuttava ”Ecce homo”-aihe. Myös viimeisen
tuomion, helvetin, paratiisin ja kiirastulen kuvaukseen muodostuivat omat
konventionsa. Pietá-aihe on yksi versio Neitsyt Marian ja Jeesuksen kuvista.
Sen juuret lienevät 1300-luvun saksankielisellä alueella esiintyneissä
mystisissä kristinuskon suuntauksissa.

Väisänen omistaa yli neljä sivua – enemmän kuin millekään muulle
taideteokselle – Hieronymus Boschin maalaamalle triptyykille ”Pyhän
Antoniuksen kiusaukset” (noin 1500) ja sen symboliikalle. Boschia inspiroivat
ne erimuotoiset pedot, jotka kiusasivat Egyptissä 200-luvulla elänyttä
erakkomunkkia ja ensimmäisen kristillisen luostarin perustanutta Pyhää
Antonius Apottia. Hän maalasi teokseensa lukemattomia yksityiskohtia, joiden
symboliikka on nykyihmiselle outoa. Teoksen koko symboliikkaa ei
Väisänenkään avaa.   

Myös pääkallot, enkelit, aarnikotkat ja hyveet Väisänen selittää. Senkin
hän kertoo, että kaksi kohotettua ristikkäistä kättä ja risti niiden
välissä on ollut fransiskaanien tunnus ainakin 1400-luvulta ja että
nimenomaan järjestön Vähemmät veljet käyttävät symbolia. Toisen
kiinnostavan aiheen muodostavat Vanitas-asetelmat (vanitas, lat. ’turhuus’),
joiden erikoisia kukkakimppuja olen aikaisemmin ihmetellyt. Nyt tiedän, että
eri aikoina kukkivia kasveja kuvattiin pääkallon ja monien muiden esineiden
kanssa yhdessä muistuttamassa ihmiselämän lyhyydestä ja maallisten
nautintojen katoavaisuudesta. Vasta 1800-luvun asetelmiin koottiin kukkia, jotka
kukkivat samaan aikaan. Vanitas-asetelmia tehtiin jo 1500-luvun alkupuolella,
mutta ne yleistyivät erityisesti 1600-luvulla uskonsotien aikana
protestanttisilla alueilla. – Väisänen olisi voinut täsmentää, että
kuvat yleistyivät nimenomaan kalvinistisessa Hollannissa, missä taloudellinen
toimeliaisuus oli arvossaan.



Kuva: Harmen Steenwijck, Vanitas 1640. Museum De Lakenhal. Wikipedia.

Antiikin tarustoa ja uusia aiheita

Antiikin kreikkalaisen ja roomalaisen mytologian aiheet ilmestyivät
länsimaiseen kuvataiteeseen humanismin ja renessanssin myötä. Niistä tuli
kristillisten aiheiden lisäksi taiteen suosikkiaiheistoa. Niitä esittävää
taidetta hankkivat ennen kaikkea taidetta ostavat rikkaat maallikot. Usein
antiikin hahmoja kristillistettiin siirtämällä symboleja antiikin
jumaluuksilta kristillisille hahmoille ja niiden avulla esitettiin myös
kristillisiä moraaliarvoja. Olympoksen jumalat, puolijumalat ja sankarit olivat
hyvin yleisiä aiheita aatelispalatsien ja -huviloiden kattomaalauksissa sekä
seinävaatteissa 1400-luvulta lähtien ja varsinkin 1500-luvun lopulta
1700-luvulle asti. Pääjumalia oli kaikkiaan kaksitoista ylijumala Zeuksesta /
Jupiterista tulen jumalaan Hefaistokseen / Vulkanukseen asti. Lisäksi oli
lukuisia pienempiä jumaluuksia ja jumalten lapsia, satyyreja, nymfejä ja
kentaureja. Kuoleman lautturi Kharon ja manalan vartija Kerberos kuuluivat
suosittuihin aiheisiin. Myös runoilija Saphoa kuvattiin paljon 1700-luvulla.



Kuva: E.C. Le Guay: Sapho jouant de la lyre, 1809.

Reformaatio – Väisäsen termein uskonpuhdistus – toi kuvataiteeseen uusia
arvoja ja myös kieltoja. Pyhimysten kuvista luovuttiin, ja henkilökohtaisen
jumalasuhteen rinnalla nimenomaan protestanttien keskuudessa raha ja hyvinvointi
nousivat tärkeiksi. Myös kansan elämän ja arjen askareiden kuvaukset,
asetelmat, muotokuvat ja maisemat alkoivat kiinnostaa. Pyhimysten kuvista oli
aikanaan tehty siloteltuja, ja sellaisia tehtiin porvarien yksilö- ja
ryhmämuotokuvistakin, mutta rahvasta kuvattiin kapakoissa kaikessa rujoudessaan
ja juoppoudessaan – huonoine hampaineen ja humaltuneine katseineen.

Asetelmissa kuvattiin konkreettisia esineitä, kukkia ja ruokien raaka-aineita
(hedelmiä, vihanneksia, kaloja, lihaa), joilla viestittiin myös
moraalifilosofisia ja teologisia ajatuksia. Esimerkiksi mätänevät hedelmät
muistuttivat katsojaa kaiken katoavuudesta ja omasta kuolemasta. Kun kannettavat
maalaustelineet ja lyijyiset väriputkilot mahdollistivat ulkona työskentely,
taiteilijat alkoivat maalata yhä enemmän maisemia. 1600-luvulla ihmisiä
kiinnosti tuttu lähiympäristö sekä 1700-luvulla romanttiset rauniot ja
myrskyt kollektiivisine tai yksilöllisine haaksirikkoineen.

Myös maallisesta kirjallisuudesta kuten runoudesta ja näytelmistä alettiin
poimia uusia aiheita.  Abstrakteja käsitteitä kuten esimerkiksi aikaa
kuvattiin konkreettisten aiheiden avulla: vuodenaikoja luonnehtivat kunkin ajan
luonnonantimet ja -ilmiöt; kuukausista taas kertoivat kullekin tyypillisten
töiden kuvaukset. Ajan esityksissä näkyvät selvästi luonnonolojen
alueelliset erot, mistä voi usein päätellä taideteoksen tekoalueen.

Symbolit siirtyvät ajasta ja kulttuuripiiristä toiseen säilyttäen entiset
merkityksensä tai saaden uusia merkityksiä. Jokainen taiteen tarkastelija saa
näkemistään kuvista esteettisen vaikutelman, mutta symboleihin perehtynyt
katsoja pystyy lukemaan teoksesta paljon muutakin. Vertauskuviin perehtymisessä
voi Liisa Väisäsen teos Mitä symbolit kertovat olla lähtökohtana.

***

Vaikka tekevälle aina sattuu, on harmi, ettei kirjaan jääneitä
kömmähdyksiä ja huolimattomuuksia ole korjattu kolmanteenkaan painokseen,
sillä mokia on valitettavan paljon. Mainitsen tässä muutaman: Kaikkien
taideteosten perustietoja (nimi, tekijä, ajoitus) ei ole annettu. Myös
muutamia käännösvirheitä muita erheitä löytyy. Maalauksessa ”Kristus
laskeutuu limboon” (s. 131) on kyse paikasta, jota on suomessa totuttu
sanomaan limbukseksi tai jopa helvetin esikartanoksi. ”Merenkäynti”-reliefi
(s. 220) kuvaa merenkulkuelinkeinoa, ei myrskyä. ”Lehmiä tallissa” (s.
224) tarkoittaa varmasti lehmiä navetassa. Kuulostaa oudolta, kun ”Armon
Neitsyt Maria” -maalauksen (s. 103) selityksessä puhutaan ”kristillisestä
kerhosta” ja maallikkoveljeskunnasta, vaikka kuvassa olevat hahmot ovat
selvästi flagellanteiksi sanottuja itsensä ruoskijoita. Pyhän Cecilian kuvan
(s. 151) selityksessä puhutaan ”harpusta”, vaikka kuvan enkeli soittaa
luuttua. Pyhän Jaakon kuvassa (s. 152) pyhiinvaeltajan ”kukkaro” on
selvästi olkalaukku. – Tällaiset seikat eivät yhtä kirjaa kaada, mutta
muistuttavat jokaista tietokirjailijaa siitä, että valmiin oloinen tuotos aina
luetettava jollakin ystävällisellä pilkunviilaajalla, ellei
kustannustoimittaja sitä tee.  

 

Liisa Väisäsen tuotantoa:

Kristilliset symbolit – Ikkuna pyhään(2011) 

Kaikki Italiani: Matkoja maahan, josta on moneksi (2017)

”Suomen symbolit ennen, nyt ja tulevaisuudessa”. Artikkeli teoksessa Suomen
idea, toim. Jarno Limnéll (2016)

Liisa Väisänen & Juha Luodeslampi, Jouluseimen tarina(2010)

Liisa Väisänen & Juha Luodeslampi: Uskosta taiteeseen (2010)

 

Symboleihin liittyvää lisälukemista:

Biedermann, Hans, Suuri symbolikirja (1993)

Lempiäinen, Pentti, Sano se kukkasin: Kasvit vertauskuvina (1992)

Lempiäinen, Pentti, Lukujen symboliikka nollasta miljoonaan (1995)

Lempiäinen, Pentti, Kuvien kieli: Vertauskuvat uskossa ja elämässä(2002)

Mitford, Bruce, Viestivät merkit, paljastavat symbolit (1997)

Tresidder, Jack, 1001 symbolia: Kuvitettu opas symbolien maailmaan (2004)

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/