[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kotikaupungista, moniäänisesti, rakkaudella

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Helena Pilke <helena.pilke at helsinkinet.fi> tietokirjailija, FT, Helsinki
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kähkönen, Sirpa: Tankkien kesä. Otava, 2016. 412 sivua.


Kotikaupungista, moniäänisesti, rakkaudella
---------------------------------------------------------

Tankkien kesä on Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan seitsemäs romaani. Sarja on
kuljettanut siinä kuvatut savolaissuvut halki puolen vuosisadan: Suomen
sisällissodasta Euroopan hulluun vuoteen 1968, jota tämä kirja käsittelee.
Kallaveden rannoilta katsottuna, totta kai

 

Kuopiolaissyntyinen kirjailija Sirpa Kähkönen on vajaassa kahdessakymmenessä
vuodessa kirjoittanut kaikkiaan kahdeksan historiallista romaania; seitsemän
niistä sijoittuu Kuopioon.

Uusin, tänä syksynä ilmestynyt Tankkien kesä poikkeaa edeltäjistään ennen
kaikkea kerrontatekniikaltaan. Kun aikaisemmissa romaaneissa tarinaa kuljetti
ulkopuolinen kertoja, nyt äänessä ovat romaanin keskeiset henkilöt. Heitä
on pitkälti toistakymmentä, ja puheenvuoron saavat myös kaupungin vanhat puut
ja puutalot, asvaltin alle peittynyt puro sekä Euroopan sydämessä eteenpäin
jyristävät hyökkäysvaunut.

Aluksi tuo kertojien määrä – tai pikemminkin kertojien tiheä vaihtuvuus
– saattaa hiukan häiritä, mutta kun kärryille pääsee, niillä istuu
tukevasti. Kähkönen osaa hommansa eli historiallisten tapahtumien muuttamisen
tarinaksi, joka imaisee lukijan mukaansa.

Ihmiskertojien ikä vaihtelee, nuorin joka voisi hyvin olla kirjailijan itsensä
alter ego, on viisivuotias Hilla-tyttönen. Vanhimmat, Tuomen sisarukset Hilda
ja Lassi sekä tohtori Johan Kelo, ovat kahdeksankymppisiä, loput sijoittuvat
sille välille. Moni on kokenut sodan, jotkut jopa sisällissodan, joten
maailmalta kantautuvat uutiset nostavat heidän mieleensä karmaisevat
kokemukset ja epämääräisen pelon: taasko se alkaa?

”Historiaa, joka jää piiloon ajan taskuihin”

Eletään Euroopan hullua vuotta 1968. Ollaan Kuopiossa, jossa rännikatujen
varsilla sijaitsevien pihaidyllien paikalle on jo ilmaantunut massiivinen
tavaratalo ja lisää muutoksia suunnitellaan. Tapahtumien käynnistäjiksi
kaupunkiin ilmaantuu kaksi muualle muuttanutta: arkkitehti Juho Tiihonen ja
nuori opiskelija Stella Mertanen. Edellinen yrittää ennen kauhakuormaajien
tuloa taltioida piirtämällä sen, mitä vanhasta maisemasta on vielä
jäljellä. Jälkimmäinen kulkee nauhuri olalla tallentamassa ihmisten puhetta
ja muistelmia vanhoilta ajoilta, ”historiaa, joka jää piiloon ajan
taskuihin”, kuten hän asian ilmaisee. Samanlaista tallennustyötä tekee
myös historiaa opiskellut Sirpa Kähkönen – Tankkien kesä on hänen
aikaisempien teostensa tapaan romaanimuotoon muunnettua mikrohistoriaa.

(Kähkönen on kyllä kirjoittanut myös historia-aiheisen tietokirjan: Vihan ja
rakkauden liekit, kohtalona 1930-luvun Suomi kertoo hänen isoisästään, joka
vietti vuosia Tammisaaren pakkotyölaitoksessa. Teos oli Tieto-Finlandia-ehdokas
2010. Edellinen romaani Graniittimies kuvasi sisällissodan jälkeen
Neuvostoliittoon siirtyneitä suomalaisia; se oli Finlandia-palkintoehdokas
ilmestymisvuonnaan 2014 ja on parhaillaan ehdolla Pohjoismaiden
kirjallisuuspalkinnon saajaksi.)

”Näitä loputtomien sotien yksityisiä jatkumisia”

Itse asiassa kirjassa ei tapahdu kovinkaan paljoa: siinä on toki runsaasti
henkilöiden kohtaamisia ja heidän välisiään jännitteitä, mutta suurelta
osaltaan kerronta, jonka aikamuoto on jatkuva preesens, on ihmisten sisäistä
monologia. Voisi sanoa, että romaanissa käydään läpi koko Suomen
itsenäisyyden aika aatevirtauksineen ja tarkastellaan, miten kulloinenkin aika
on vaikuttanut eri henkilöihin.

Vahvimmin ovat esillä sotavuodet, joita muistelevat niin kommunismin aatteelle
uskollinen mutta silti isänmaan puolesta kivääriin tarttunut seppä-Lassi,
kansakoulupoikana kotikaupungin pommitukset kokenut Tiihosen Juho ja
kenttäsairaalan ylityöllistetyt pyörittäjät tohtori Kelo ja apusisar-Mari.
Sekä tietenkin kuopiolaisnaiset, jotka omalta osaltaan pitivät kotirintaman
lujana ja toiminnassa ja samalla pelkäsivät rintamalla olevien läheistensä
puolesta. Jotkut heistä odottivat vuosien ajan iltajunaa – jospa ne sotaan
jääneet kuitenkin tulisivat?

”Sotaanhan se kaikki liittyy. Kaikki tämä irrallisuus ja rikkonaisuus on
tätä meidän vuosisataa, näitä loputtomien sotien yksityisiä jatkumisia”,
sanoo romaanin pappi kun yhtä näistä turhaan odottaneista saatetaan hautaan.

Romaanissa on läsnä kutakuinkin koko viime vuosisadan aatteiden kirjo
kansallissosialismista tummanpunaiseen kommunismiin. Niin myös
uusvasemmistolaisuus, joka kuumana kesänä 1968 joutui koetukselle: voiko
rauhaa rakastava neuvostovaltio todellakin lähettää tankit naapurimaahan?
Mutta vanha aatteen kannattaja tuntee ja tunnistaa ”akitaation ihmeen”:
mieluummin sitä uskoo siihen, miten asioiden pitäisi olla kuin siihen miten ne
ovat. Ja ”niin tämä aika opettaa: suuret määräävät pienten
kohtaloista”.

Museo kaupungin äänistä

Tankkien kesän voi lukea sukutarinana – jos niin haluaa tehdä, apuna on
nelisivuinen henkilöluettelo, josta selviävät ihmisten väliset
sukulaisuussuhteet ja jossain määrin myös heidän aiemmat vaiheensa. Ne
kyllä nousevat esiin kerronnassakin enemmin tai myöhemmin – jokainen
henkilö on oman menneisyytensä muokkaama.

Sen voi lukea myös yhteiskunnallisesti kantaa ottavana aateromaanina, jossa
mielipiteet risteävät. Vuonna 1968 sota oli vielä suhteellisen lähellä, ja
uuden sodan pelko ilmeisen todellista. Kirjailija paneekin varusmiehet puhumaan
Valion baarissa, että torstaina se alkaa…



Kuva: Neuvostopanssari palaa Prahassa 1968. Wikipedia.

Romaani toimii ajankuvana monessa asiassa: Tšekkoslovakian miehityksen
tapahduttua kadunvarsilla myydään asiasta kertovia sanomalehtien
ylimääräisiä lisälehtiä ja koko uutisen pyydystää ensimmäisenä
eetteristä nuori dx-kuuntelija, joka haravoi ulkomaisia radiokanavia. Kaupungin
puhelinlinjat tukkeutuvat, kun kaikki haluavat kuunnella yhtä aikaa
puhelinuutisia. Autot, vaatteet ja tarkoin säännöstelty ravintolaelämä
strip tease -tanssijattarineen on ilmeisen aitoa kuusikymmenlukua, samoin ”me
emme tee, mitä emme tahdo” -huudahdus, joka romaanissa kuullaan useammankin
nuoren suusta.

Historiallista viihdettä kirja ei varsinaisesti ole, mutta kyllä sen seurassa
viihtyy. Edellisten osien lukeminen ei ole välttämätöntä, mutta luullakseni
se voisi auttaa paneutumaan ihmisten kohtaloihin ja kokemuksiin. Monikerroksinen
kieli muuntautuu kertojan mukaan ja on hetkittäin varsin runollista.

Kirjailija Kähkönen on tässä teoksessa toteuttanut romaanihenkilönsä
Stella Mertasen unelman: ”pitäisi voida rakentaa museo kaupungin äänistä,
yhtä aikaa soivista, traagisista ja koomisista”.

 

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/