[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Suomen idänkaupan muistitietoa terävästi

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Aaro Sahari <aaro.sahari at helsinki.fi> jatko-opiskelija, Helsingin yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Koulumies, Jyrki: Kaikki ajoi Ladalla – idänkaupan lyhyt oppimäärä.
Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2016. 240 sivua.


Suomen idänkaupan muistitietoa terävästi
---------------------------------------------------------

Toimittaja Jyrki Koulumiehen teos Kaikki ajoi Ladalla – idänkaupan lyhyt
oppimäärä on suunnattu lääkkeeksi suomettuneisuuden historiattomuudesta
kärsiville 1970-luvulla ja sen jälkeen syntyneille suomalaisille.
Merkittävään idänkaupan veteraanien haastatteluaineistoon ja omakohtaisiin
kokemuksiin perustuva, journalistisella otteella kirjoitettu teos haastaa
keskusteluun lähihistorian tulkinnoista. Kirjassaan Koulumies käy läpi Suomen
ja Neuvostoliiton välisiä kauppasuhteita sotakorvauksista 1980-luvun
romahdukseen temaattisesti jaotellen ja suuria linjoja hahmotellen.

Idänkauppa kuuluu Jyrki Koulumiehen erityisosaamisen piiriin. Henkilökohtaisen
suhteen aiheeseen hän hankki 1970-luvun lopussa Uuden Suomen Moskovan
kirjeenvaihtajana. Sittemmin Koulumies on palannut aihepiiriin
kirjoissa Moskova, Mullova ja minä (2008) ja Kohtalona Kostamus – Risto
Kangas-Ikkalan muistelmat (2012). Näiden ohella hän teki Elinkeinoelämän
valtuuskunnan Idänkaupan veteraanit -hankkeeseen joukon haastatteluita, joihin
tämä teos Koulumiehen omien kokemusten ohella ensisijaisesti nojaa.

Kirjan idea on syntynyt ilmeisestä turhautumisesta viimeaikaiseen julkiseen
keskusteluun Suomen kylmän sodan historiasta. Koulumies toteaa nykytilan
vaikuttavan historiattomalta ja penää sen vastapainoksi toisenlaisia
kysymyksiä menneisyydelle. Aiheiksi hän nostaa näin sotakorvaukset, niistä
kummunneen idänkaupan, sen poliittisen kontrollin, öljyn, suomettumisen,
viinankin, sekä tietenkin ne Ladat. Populaarihistorian muotivirtausten
heilahdettua 1990-luvulla länsi-integraation ja isosuomalaisuuden suuntaan on
siis aika pysähtyä miettimään, mitä noina idänkaupan vuosikymmeninä
oikein tapahtuikaan.

Koulumiehen teos liittyy paitsi Suomen ja Venäjän keskinäisen suhteen
1990-luvulta jatkuneeseen uudelleenarviointiin myös ilmeisesti
Kustannusosakeyhtiö Siltalan toimijaverkoston tavoitteisiin tämän historian
selvittämiseksi ja välittämiseksi. Tässä valossa kirja asettuu osaksi
jatkumoa sellaisten teosten kuin Kimmo Kallosen ja Kari Ketolan Voihan
Venäjä!  – kauppaa ja kulttuuria (1996) sekä Markku Kuisman Siltalalta
hiljattain ilmestyneen Venäjä ja Suomen talous 1700-2015 (2015) kanssa.
 Koulumiehen kirjassa käsiteltyjä teemoja onkin tarkoituksenmukaista lukea
tämän Suomen idänkaupan historian laajemman uudelleenarvioinnin osana.

Tässä yhteydessä on myös syytä todeta, että olen keskustellut Koulumiehen
kanssa juuri tästä aiheesta aloitettuani oman, suomalaisen
laivanrakennusteollisuuden kehitystä 1920-1960 käsittelevän väitöskirjani
tekemisen. Osa haastateltavistammekin on ollut samoja.

Sotakorvauksista kauppaneuvotteluihin

Suomen suhde Venäjään on pitkä ja monisyinen. Koulumies aloittaa oman
tarinansa 1800-luvulta satakuntalaisesta maitotilallisesta ja idänkauppiaasta
Kustaa Tolvista– omasta esi-isästään. Hyppien vanhan venäjänkaupan
hahmojen ja haastattelemiensa vuorineuvosten välillä hän luo jännitteen
murroksia ja muutosta korostavien historiakäsitysten ja oman, Suomen
idänsuhteen jatkumoita painottavan tulkintansa välille. Kauppaa on käyty
ennenkin ja katkoksia siihen on myös aina tullut.



Kuva: Sotakorvauslaivaa lasketaan vesille

Lyhyen vanhan ja vanhemman idänkaupan välille siltaa rakentavan alustuksen
jälkeen Koulumies tarttuu yhteen idänkaupan historian ongelmallisimpaan
aiheeseen, sotakorvauksiin. Tämä Suomen ja Neuvostoliiton välisen sodan
viimeinen näytöksenä tai vaihtoehtoisesti suomalaisen raskaan teollisuuden
monialaistumisen lähtölaukauksena nähty hanke nousee yhä noin kerran
vuosikymmenessä keskustelun aiheeksi. Viimeisimmän tulkintojen kirjavan joukon
voi lukea Hannu Rautkallion toimittamasta ja Valtioneuvoston kanslian
julkaisemasta artikkelikokoelmasta Suomen sotakorvaukset 1944-1952 –
mahdottomasta tuli mahdollinen(2014).

Koulumies on selvästi perehtynyt aihetta käsittelevään kirjallisuuteen,
muistelmiin ja tutkimukseen hyvin. Hän kykenee myös näkemään eräiden
tämän aineiston ongelmien läpi. Haastatteluaineistonsa puolesta Koulumies
joutuu nojaamaan vanhimpiin vuorineuvoksiin, eritoten Rauma-Repolassa pitkän
uran tehneeseen Jouko Sereen, sillä muistot sotakorvausurakasta ovat jo
harvassa. Historiaa tuntemattomalle Koulumies tarjoaa tarkoituksenmukaisen
yleiskuvauksen sitomalla sotakorvaukset osaksi geopolitiikkaa ja idänkaupan
syntyvaiheita ylittämättä kuitenkaan täysin aihetta käsittelevän
tutkimuksen ongelmia. 

Kylmän sodan historiaa tiiviisti

Idänkaupan tarina polveilee yksittäisistä suurhankkeista kuten Jäniskoskesta
ja Kostamuksesta laajoihin, vuosikymmenien aikana rakennettuihin teemoihin,
sopimuskäytäntöihin ja poliittiseen kontrolliin. Koulumies nostaa terävin
otsikoin tiiviisiin lukuihin jaettuna yksittäisiä teemoja kuvaillen näin
idänkaupan arkea. Kokonaisuus on järjestetty pääpiirteittäin ajallisesti
Stalinin kauppalupauksesta vuonna 1945 romahdukseen 1980-luvun lopussa
johtavaksi tarinaksi. Urho Kekkosen rooli idänkaupan takuumiehenä ja
kauppajärjestelmän luonteen kuvaus toimivat alkuosan ankkureina.
Läpikäymistä niissä riittääkin, sillä usein tuuletettuja, raflaavampia
aiheita ei voi asettaa mielekkäästi aiheyhteyteensä ilman niitä.



Kuva: Urho Kekkonen ja Nikita Hrustshev Zavidovossa 1963. Ohjelmasta:
Itäprojekti: Metsästämässä Zavidovossa. (Yle)

Bilateraalinen clearing-kauppa on lähtökohtaisesti vaikea asia vapaakaupan
aikana kasvaneelle ”some-sukupolvelle”. Fossiilisten polttoaineiden
vakiinnuttua ihmisperäisen ilmastonmuutoksen myötä osaksi yhteistä
ongelmaamme vaatii sodanuhasta syntyneen Nesteen tarina idän, lännen ja
OPEC-maiden välissä avaamista. Neuvostoliiton ja Suomen välisen kaupan
yllättävin piirre taitaakin olla Koulumiehenkin esiin nostama epätasapaino
kauppatavaroiden jalostusasteessa maiden välillä. Neuvostoliitto nimittäin
toimi Suomen resurssirajamaana Gosplanin suureksi harmiksi. Koulumiehen versio
tästä sopii hyvin alustukseksi kiireiselle lukijalle jos Markku Kuisman Kylmä
sota, kuuma öljy (1997) on liian yksityiskohtainen.

Jyrki Koulumies tuntee aiheensa ja osaa kaikesta päätellen kysyä hyviä
kysymyksiä haastateltaviltaan. Hän ei kuitenkaan yritä tehdä kriittistä
historiantulkintaa vaan käy avoimesti ja asenteellisestikin keskusteluun
lähteidensä kanssa. Vaikka idänkauppa oli Paasikiven hengessä vain 20-25 %
Suomen ulkomaankaupasta, sen vaikutukset ylsivät syvälle yhteiskunnan
rakenteisiin. Kirjassa välitetty teollisuuden ja median muistitieto tarjoaa
näin ensimmäisen tuoreusluokan verrokin poliittiselle historialle.

Enemmänkin tarvittaisiin, sillä idänsuhteiden sosiaalihistoria,
toimijaverkostot ja teknologistaloudelliset polut ovat tämän päivän ja
epäilemättä huomisen historiantutkimuksen työsarkaa. Koulumies ei
haastateltaviensa ja kirjallisuuslähteidensä tavoin kykene irtautumaan
idänkaupan tarinallisesta mallista, vaan tämän aikakauden historiallinen
arviointi jää pakostakin kesken.

Suomettumisen jälkilöylyissä

Käytyään läpi valtionyhtiöt, Moskovan hotelliyöt ja Suomen pankin
inflaatio-ongelmat Koulumies pääsee pihvin kimppuun. Mitä siis oli
suomettuminen? Tähän kimuranttiin kysymykseen hän ei anna yksiselitteistä
vastausta vaan päätyy kuvailemaan poliitikoita, kaupankävijöitä ja
journalisteja idänkaupan pyörteissä. Koulumiehen pohdinnoista paljastuukin
suomalaisen suomettumiskeskustelun keskeinen ongelma. Onko kyseessä se
saksalaisen ( ja suomalaisenkin) sisäpolitiikan lyömäase, kansainvälisten
suhteiden tutkimuksen analyyttinen käsite, vai Suomen talouspolitiikan
toteutuman kuvaus? Koulumies päätyy kirjassaan lähinnä viimeiseen käyden
ymmärrettävästi pitkällistä keskustelua ensimmäisen kanssa.

Suomettumisen historia vaatii vielä tarkkoja käsitteenmäärittelyjä ja
niiden yhtä armotonta, perustutkimuksesta kumpuavaa kritiikkiä. Koulumies
onnistuu kuitenkin tiivistämään Suomen ja Neuvostoliiton välillä vuosina
1945-1990 käydyn kaupan historian saavutettavaan ja viihdyttävään muotoon.
Samalla hän vastaa otsikossa implikoituun kysymykseen siitä, ajoivatko kaikki
nyt ihan oikeasti Ladalla. Eivät, mutta yllättävän moni sellaisen kuitenkin
omisti.

Tätä kirjaa ei ole tarkoitettukaan ratkaisuksi Suomen kylmän sodan historian
tulkintaongelmiin. Pikemminkin se on avaus mielenkiintoiseen aineistoon, jonka
kartuttamisessa Koulumiehellä on ollut keskeisen rooli. Hänen EVA:lle
tekemänsä reilut tusina haastattelua täydentävät osaltaan idänkauppaa
koskevaa arkistoaineistoa. Toistaiseksi järjestämättömänä tämä
muistitietokokonaisuus odottaa vielä tutkijoitaan mutta valtuuskunnan
tutkimusjohtaja Ilkka Haaviston mukaan se tulee päätymään tutkijoille
avoimeen arkistoon. Rakennus- ja teknologiateollisuuden idänkaupan historiaa
tutkiville ennustan tästä kokoelmasta liki pakollista lähdeviitettä.

Lopuksi

Kaikki ajoi Ladalla on helposti avautuva täsmäpamfletti clearing-kaupan
jälkeisen EU-Suomen julkisen keskustelun tarpeisiin. Ainakin Alexander Stubbin
kannattaisi se lukea, sillä hänen julkiset lausuntonsa ovat toimineet
Koulumiehen kirjoitusprosessin katalyyttinä. Käsittelytapa on jouheva ja
keskusteleva joskin käsittelyä rajoittavat aihetta koskevien
historiantulkintojen kapeus. Koulumies tuntee kuitenkin aiheensa ja se välittyy
tekstin terävyytenä, hetkittäin jopa suoranaisena piikikkyytenä, mikä
Suomen idänsuhteiden iänikuisen poliittisuuden huomioon ottaen on suotavaakin.
Kirjan lähteenä ollut haastatteluaineisto on kiehtovaa ja sen keruuhistorian
ymmärtämiseen teos antaa olennaiset eväät.

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/