[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kirjoittamaan!

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Sanna Kivimäki <sanna.k.kivimaki at uta.fi> tutkija, Tampere
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Svinhufvud, Kimmo: Kokonaisvaltainen kirjoittaminen. Art House, 2016. 165 sivua.


Kirjoittamaan!
---------------------------------------------------------

Joistakin kirjoista kannattaa ottaa uusia ja uudistettuja painoksia. Kimmo
Svinhufvudin Kokonaisvaltainen kirjoittaminen on epäilemättä yksi sellainen:
laaja-alaiselle, kirjoittamista monipuolisesti ja innostavasti käsittelevälle
oppaalle on aina kysyntää.

Kirjoittamisen mysteeriä kannattaa tutkailla ja ihmetellä, niidenkin, jotka
sitä paljon harjoittavat.  Tällaiseksi toimijaksi kirjan tekijäkin mieltää
itsensä. Kirjoittaminen on aina liikkeessä, kuten Kimmo Svinhufvud teoksensa
esipuheessa muistuttaa.

Svinhufvud mieltää kirjoittamisen teorian ennen kaikkea voimavaraksi, josta on
paljon käytännön hyötyä. Hän erittelee tutkimuksiin nojautuen erilaisia
kirjoittamiskäsityksiä: kirjoittamista taitona, luovuutena, prosessina,
tekstilajien tuottamisena, sekä sosiaalisena ja sosiaalipoliittisena
toimintana.  Näistä kaksi jälkimmäistä lienevät vähemmän tunnettuja
näkökulmia kirjoittamiseen. Ne ohjaavat ajattelemaan kirjoittamista paitsi
sosiaalisiin sopimuksiin perustuvien tekstienlajeina, myös kirjoittamiseen
liittyvinä kulttuurisina käytäntöinä. Mahdollisuudet kirjoittaa, ilmaista
itseään, osallistua keskusteluihin ja kyky tulkita tekstejä eivät jakaudu
maailmassa tasaisesti – kirjoittamiseen liittyy myös paljon vallan
käytäntöjä.



Kuva: Mark Twain 1884. The Mark Twain Papers, Bancroft Library.

Kokonaisvaltainen ymmärrys kirjoittamiseen yleensä on itse asiassa varsin
radikaali useimpiin kirjoittamisoppaisiin verrattuna. Yleensähän esimerkiksi
opinnäytetöiden tekemiseen ohjaavat opukset mallintavat genrekirjoittamiseen,
tiettyjen sääntöjen noudattamiseen ja tietynlaiseen suorituksen
aikaansaamiseen. Etenkin suorituskeskeinen opastus ohjaa painopisteen helposti
vain lopputulokseen, jolloin vähemmälle huomiolle jäävät
kirjoittamisprosesseihin ja –kulttuureihin liittyvät kysymykset. Prosesseista
tiedetäänkin paljon vähemmän, ja kulttuuria tulee harvemmin ajatelleeksi –
kirjoittaminenhan mieltyy usein vain jonkinlaiseksi yksilöpsykologiseksi
kyvyksi. Kulttuuriset kysymykset liittyvät lajien ja tyylien paikallisiin,
kansallisiin tai globaaleihin arvostuksiin ja tapoihin.

Kirjoittamisen sitkeät myytit

Kokonaisvaltaisen kirjoittamisen opetuksen ja arvioinnin tulisikin sisältää
kaikki nämä näkökulmat, vaikka se ei helppoa olekaan. Liikkeelle voi
lähteä vaikka ”hyvän kirjoittajan” käsitteen purkamisesta – onko hyvä
kirjoittaja itseään ilmaiseva, genrejä taitavasti hyödyntävä vai jotakin
muuta? Hyödyllistä on myös purkaa kirjoittamiseen liittyviä sitkeitä
myyttejä, joita Svinhufvudin mukaan on ainakin kuusi: hyvät kirjoittajat 1)
eivät näytä keskeneräisiä tekstejään, 2) aloittavat vasta, kun vire on
oikea, 3) aloittavat vasta, kun heillä on uusi idea, 4) aloittavat vasta, kun
on tarpeeksi aikaa, 5) tuottavat kirjoituksia yhdeltä istumalta, ja 6) ovat
synnynnäisiä lahjakkuuksia.  Mikään näistä väittämistä ei tutkimusten
valossa pidä paikkaansa

Myös kirjoittamisblokkeja on tutkittu paljon, ja tutkimusten tuloksia voi
hyödyntää niiden purkamisessa. Helpottavaa tietää, että epäonnistumisen
pelot ja muut sisäiset jarrut ovat aivan yleisesti tunnettuja ilmiöitä.
Lykkääminenkin on aivan tavallista: tunnettua on, että siivousinto iskee,
jotta aloitusta saisi siirrettyä. Lääkkeitäkin ovat tarjolla:
osallistuminen, ohjelmallisuus, itseohjautuvuus ja sosiaalinen verkostoituminen.
Suomalaiseen vanhaan korpikirjailija-malliin verrattuna varsin moderneja
ideoita, siis.



Kuva: Lettre d'un singe, Cesar de Malaca, écrivant aux Animaux de son espèce,
1781, Gallica, BNF.

Millaista on hyvä palaute?

Mikä sitten on muuttunut kirjan edelliseen, vuoden 2007 painokseen verrattuna?
Ainakin palautetta käsittelevää lukua on muokattu -  tietenkin edellisestä
laitoksesta saadun palautteen perusteella. Kirjoittamiseen liittyvä oppihan on
hyödyllistä vain silloin, kun se toimii käytännössä, ja tätä toimivuutta
voi parhaiten testata muilta saadun palautteen avulla.

Millaista hyvä palaute sitten on – siinäpä ikuisuuskysymys! Se ainakin on
selvää, että kirjoittamisen ohjaajan tulisi nähdä se, mihin kirjoittaja
itse pyrkii, eikä ohjata palautteellaan tekstiä oman ideaalitekstinsä
suuntaan. Kannattaa siis käyttää aikaa siihen, että löytää luontevan
tavan käyttää ohjaajan valtaansa ja perustelee omat näkemyksensä ja
kirjoittamiskäsityksensä. Myös vertaispalautteen tulee olla perusteltua -
palautteen määrä ei aina korvaa laatua. Perustelu tekee negatiivisista
evaluoinneista vähemmän uhkaavia ja analyyttiset kehut auttavat eteenpäin.

Kauas on siis edetty ajoista, jolloin esimerkiksi erinäköisten oppimiseen
liittyvien tekstien palautteeksi näytti riittävän marginaaliin tuherrettu
”ok!”. Eihän tässä voi kuin kadehtia kaikki niitä, joiden käsillä on
näin hyviä oppaita ollut – ja onneksi on nyt meidän kaikkien saatavilla.
Kun Svinhufvudin ansioksi laskee vielä suositun Gradutakuun (2009) ja Carol
Kiriakosin kanssa kirjoitetun mainion Tohtoritakuun (2015) (ja molempiin
liittyvät verkkosivustot) voi sanoa, että yksittäisen ihmisen panos
suomalaisen kirjoittamiskulttuurin edistämisessä on melkoinen.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/