[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kriisit ovat osa ihmiskunnan historiaa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Andrei Kalinitchev <andkal at utu.fi> FT, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Jonstad, David: Sivilisaation loppu (Livet vid civilisationens slut).
Kääntänyt Salon TasausKohtuusPaja. Into, 2016. 281 sivua.


Kriisit ovat osa ihmiskunnan historiaa
---------------------------------------------------------

Kriisien, katastrofien ja maailmanlopun ennustaminen on yleistynyt. Aiemmin
ennustukset sijoittuivat useimmiten tieteiskirjallisuuden kentälle - ehkä
yleisön rauhoittamiseksi. Eihän yleisö pelästy, jos fiktiivisessä teoksessa
kerrotaan asteroidin iskemisestä maahan, tuhoisasta ydinsodasta, tappavan
viruksen leviämisestä suurkaupunkeihin tai hätkähdyttävästä
luonnonkatastrofista. Nämä ennustukset ovat nyt siirtyneet sanomalehtien ja
aikakauslehtien artikkeleihin, ja niiden takana on usein jonkinlainen tutkimus
tai asiantuntijan lausunto.

 

Ruotsalaisen journalistin ja kirjailijan David Jonstadin teos Sivilisaation
loppu ei tuo esille juurikaan uusia näkemyksiä, vaan nostaa esiin samoja
teemoja, jotka ovat meille kaikille ennestään tuttuja tiedotusvälineistä.
Näitä teemoja ovat mahdolliset finanssikriisit, öljykriisit, ilmastonmuutos,
hirmumyrskyt, (ydin)sodat, maanjäristykset, kulutuskapitalismi ja niiden
potentiaaliset uhat yhteiskunnalle. Näiden lisäksi hän nimeää
riskitekijäksi EU:n byrokratian, joka paisuu paisumistaan eikä ehkä kykene
suojaamaan meitä vaaran sattuessa. Tämäkään ajatus ei liene uusi, koska
Euroopan unionia vastustetaan tänä päivänä ympäri Eurooppaa.



Kuva: Douglas Culham: Mud Road to Passchendaele, n. 1917, Beaverbrook Collection
of War Art, Canadian War Museum, Ottawa, Ontario.

Monimutkaisuus lisää riskiä

Kirjoittaja väittää, että mitä monimutkaisempi yhteiskunta, sitä suurempi
riski on sen tuhoutumiseen. Vaara tulee hiipien. Hän mainitsee yhteiskunnan
kolme tukipilaria: energian, ekologian ja talouden. Kun ne horjuvat, tilanne on
räjähdysherkkä. Talouskuplan puhkeaminen tuo vaikeuksia kaikille
kansalaisille. Kirja ei tuo keskusteluun nyky-yhteiskunnan mahdollisista
vaaroista uusia näkökulmia, koska se perustuu jo tuttuihin teorioihin ja
laajaan kirjallisuuteen, jonka parissa Jonstad on tehnyt kiitettävää työtä.

Näyttää siltä, että talousteorioita on kahta eri tyyppiä: niitä, jotka
toteutuvat, ja niitä, jotka eivät toteudu. Yhden maan ja koko maailman talous
on itseään säätävä järjestelmä. Ihmiskunnassa on paljon luovuutta, joka
kumoaa vedenpitävätkin negatiiviset teoriat ja ennustukset lähestyvästä
tuhosta. Englantilaisen taloustieteilijän Thomas Robert Malthusin (1766–1834)
kehittämän teorian mukaan ihmiskunnan piti nääntyä, koska ruoan tuotanto ei
millään tavalla olisi voinut pysyä väestönkasvun vauhdissa. Mutta kuten
tiedämme, maatalousmenetelmät alkoivat kehittyä 1800-luvun lopussa -
1900-luvun alussa niin nopeasti, että vaarana oli pikemmin jopa ruoan
ylituotanto. Tämä osoittaa ihmisen innovatiivisuutta, jonka avulla maailmamme
kehitys jatkuu spiraalissa nousten koko ajan eteenpäin tieteen ja koulutuksen
avulla.

Kriisit vievät maailmaa eteenpäin

Historioitsijana voin vain todeta, että kriisit ovat olleet olennainen osa
maiden historiaa. Ne avasivat sivilisaatiollemme uusia polkuja. Voisin
luonnehtia kriisejä ja katastrofeja eräänlaisiksi haasteiksi, joista
selviydyttyä päästään eteenpäin uudistuneena.

Kirjassa esitetyt kriisit eivät tunnu pelottavilta, koska kirjailija ei keskity
niiden seurausten ja kauhujen kuvaamiseen tai pohtimiseen – ne jäävät
ilmaan vain epämääräisinä ilmiöinä. Kirjailijan syyttävä sormi tosin
osoittaa vallanpitäjiin, joiden pitäisi hänen mukaansa huolehtia yhteiskunnan
turvallisuudesta, mutta jota he eivät tee. Hän toteaa, että esimerkiksi
Ruotsi ei ole valmis kohtaamaan kriisitilanteita.



Kuva: Karl Brjullovin Pompejin viimeinen päivä 1830-33 kuvaa vuoden 79
Vesuviuksen purkautumista.

Jonstad hakee esimerkkejä sivilisaatioiden tuhosta historiasta. Hän mainitsee
mayat, roomalaiset, khmeerit. Hän mainitsee myös Neuvostoliiton, Kuuban ja
Yhdysvaltojen lama-ajan. Teoksesta kuitenkin puuttuu näiden vaikeiden aikojen
yhteiskunnallisen murroksen perusteellinen pohdinta, joka olisi tuonut siihen
lisää kaivattua syvyyttä. Teoksen laajin kuvaus koskee Rooman valtakuntaa.

Jonstad ihailee mahdollisuutta itse tuottaa ja kasvattaa ruokaa. Hän pitää
sitä vihreänä tulevaisuuden vaihtoehtona.

Kirja ei tarjoaa mitään ratkaisuja tai skenaarioita katastrofien varalle, ja
lukija jää sen lopussa tyhjän päälle. Kriiseihin ei syvennytä vaan
todetaan, että ne ovat mahdollisia. Jonstad kuitenkin antaa lukijoilleen
neuvoja, miten pitäisi toimia kriisin sattuessa. Hän kehottaa lukijoita
tekemään yhteistyötä, virittelemään aivot, varmistamaan oma talous ja
olemaan solidaarisia.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/