[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: SS-mies Sakari Haikalan tarina

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Elina Virtanen <elpavi at utu.fi> tohtorikoulutettava, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Turunen, Mirja: Koska kotimaa meidät lähetti. SS-mies Sakari Haikala Hitlerin
eliittijoukoissa.. Docendo, 2016. 316 sivua.


SS-mies Sakari Haikalan tarina
---------------------------------------------------------

FT, toimittaja Mirja Turusen teos Koska kotimaa meidät lähetti. SS-mies Sakari
Haikala Hitlerin eliittijoukoissa (2016) kertoo SS-mies Sakari Haikalan tarinan
suomalaisessa SS-pataljoonassa toisen maailmansodan aikaan. Lisäksi kirjassa
kuvataan, miten SS-vuodet vaikuttivat Haikalan elämään myöhemmin.
Tutkimuksen päälähteenä toimivat keskustelut, joita kirjoittaja on käynyt
Haikalan kanssa viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Sakari Haikala (alun perin Sulinmaa) lähti vuonna 1941 taistelemaan
vapaaehtoisena Saksaan Waffen-SS -joukkoihin yhdessä noin 1400 suomalaisen
kanssa. Haikala oli tuolloin 17-vuotias. Noin kaksi vuotta kestänyt taival
osana SS-joukkoja on kulkenut Haikalan muistoissa koko hänen elämänsä ajan
ja vaikuttanut omalta osaltaan hänen elämänsä kulkuun. FT, toimittaja Mirja
Turunen on haastatellut Haikalaa useaan otteeseen viimeisen kymmenen vuoden
aikana ja koonnut Haikalan muistoista kirjan Koska kotimaa meidät lähetti.
SS-mies Sakari Haikala Hitlerin eliittijoukoissa(2016).



Kuva: Tulitikkuaskin etiketti 1941.

Haikalan kertomus

Kirjassa Mirja Turunen kuvaa Sakari Haikalan värväystä SS-joukkoihin, matkaa
Saksaan, koulutusta, taisteluja itärintamalla, haavoittumista, elämää
toipilaskomppaniassa, matkaa kotiin ja osallistumista taisteluihin Karjalan
Kannaksella. Turunen laajentaa käsittelyä kertoen Haikalan matkan ohella myös
laajemmin SS-pataljoonan tarinaa. Lisäksi Turunen ottaa käsittelyyn Haikalan
elämän sotavuosien jälkeen. Tuolloin SS-miehet joutuivat Valpon kiinnostuksen
kohteeksi. Haikala pakeni joidenkin entisten SS-vapaaehtoisten tavoin
mahdollisia vainoja Norjaan ja Ruotsiin. Hän kuitenkin palasi takaisin kotiin
ja sai elää rauhassa Valpolta. Sen sijaan hän koki toisinaan tulleensa
haukutuksi SS-taustansa vuoksi. Tyylilleen uskollisena Haikala kuitenkin
rehentelevään sävyynsä kertoi ristiriitojen ratkenneen nyrkkitappeluissa –
ja omien sanojensa mukaan hän taitavana nyrkkeilijänä useimmiten nämä
riidat voitti.



Kuva: Ruutukaappaus elokuvasta Finnische freiwilligen bataillon der Waffen SS.

Mirja Turunen käyttää kirjassa runsaasti pitkiä lainauksia, joissa kuuluu
kirjan päähenkilön eli Sakari Haikalan oma ääni. Ilmeisesti kyseiset
lainaukset ovat Haikalan haastatteluista. Haikala on säästänyt myös joitakin
sodan aikana kirjoittamiaan runoja, jotka nyt julkaistaan. Runot ovat
kertomuksenomaisia tarinoita, jotka kuvaavat Haikalan tunnelmia ja kokemuksia
sota-aikana. Valitettavasti Turunen ei tutkimuksessaan kerro tarkasti
käyttämiensä alkuperäisaineistojen lähdetietoja. Esimerkiksi Haikalan
kanssa tekemiään haastatteluja Turunen ei mainitse lainkaan teoksen
lähdeluettelossa, vaikka ne käsittääkseni toimivat teoksen päälähteenä.
Harvakseltaan tehdyt viittaukset eivät myöskään auta siihen, että lukija
joutuu miettimään, kenen äänestä missäkin kohtaa tekstissä on kyse:
puhuuko tekstissä Haikala vai hänen SS-toverinsa, tutkimuskirjallisuus vai
Turunen itse.

Sakari Haikala muisteli mielellään menneitä eikä peitellyt SS-taustaansa
tosin kuin monet muut SS-miehet. Hän nautti olla tarinoineen huomion
keskipisteenä ja saikin kotikaupungissaan Kouvolassa maineen liioiteltujen
sotaretkiensä kertojana. Tämä kertomisen perinne on väistämättä
vaikuttanut myös siihen tapaan millä Haikala on Mirja Turuselle muistellut
mennyttä. Turunen luonnehtiikin Haikalaa muun muassa humoristisena,
puolustelevana, itseironisena ja mielipiteitään rohkeasti esittävä
muistelijana. Hän tuo esiin myös Haikalan ristiriitaisen persoonan ja tavan
olla oman tiensä kulkija.

Pitkän elämänsä aikana Haikala ehti muuttaa moneen otteeseen
ajattelutapojaan ja puoluekantojaan: pasifistivanhempien pojasta tuli
palkkasotilas ja Isänmaallisen kansanliikkeen kannattajasta monien erilaisten
poliittisten liikkeiden ja puolueiden jäsen. Haikala innostui sotien jälkeen
niin SDP:stä, Maosta, itämaisista uskonnoista, taiteesta kuin
kasvissyönnistäkin. ”Ryssänvastaisuus” ja isänmaallisuus kuitenkin
säilyivät Haikalan ajattelusta puoluetempoilusta huolimatta.



Kuva: Suomalaiset SS-miehet Joseph Goebbelsiä tapaamassa. Kuva teoksesta Jukka
Kyösti ja Synnöve Fromm, SS-miehenä itärintamalla (Minerva, 2016).

Muistojen tulkinnallisuus

Mirja Turunen tuo tutkimuksessaan paikoin ansiokkaasti esiin muistojen
tulkinnallisuuden. Hän pohtii Haikalan muistoissa esiintyvää menneen ja
muisteluhetken välistä vuorovaikutusta sekä SS-miesten keskuudessa
syntynyttä muistokulttuuria. Kertoessaan muistojaan SS-vuosistaan Haikala
muisteli tapahtumia noin 70 vuoden takaa – ajallinen etäisyys samoin kuin
muisteluaika väistämättä vaikuttivat muistojen sisältöön. Haikala myös
itse puhui haastatteluissa, joko omasta tahdostaan tai haastattelijan kysyessä,
muistin valikoivuudesta, jonka hän näki puolustusmekanismina ja normaalina
unohtamisena. Haikala oli huomannut, että sotaveteraanit muistellessaan
täyttivät muistissa olevia aukkoja keksimällä loput. Lopulta, kun tarinaa
toisti monta kertaa, se muuttui omassa mielessä todeksi.

Mirja Turunen pitää Haikalan haastatteluissa merkittävänä sitä, että
Haikala nosti sodasta esiin muutakin kuin itse sotatapahtumat. Erityisesti
Haikala pohti kuolemaa ja rakkautta. Hän kertoi peittelemättä sotilaiden
juopottelusta ja omista bordellikokemuksistaan. Lisäksi Haikala kertoi
saaneensa suomalaisilta kansallissosialistista poliittista koulutusta vähän
ennen pataljoonan kotiuttamista. Turusen mukaan tällaisesta koulutuksesta ei
ole kertonut tiettävästi kukaan muu kuin Haikala. Haikala itse kertoi, että
muistellessaan poliittista koulutusta hän ei saanut muistoilleen hyväksyntää
muiden SS-vapaaehtoisten joukossa. Tämä johtunee siitä, että entisten
SS-miesten muistokulttuurissa on ollut tapana korostaan pataljoonan
epäpoliittisuutta. Haikalan muistot poliittisesta koulutuksesta tuovatkin
tutkimukselle uutta tietoa, mutta nähdäkseni ristiriitainen aineisto kaipaa
tarkempaa selvitystä.

Kirja rakentuu pääasiallisesti kronologiseen järjestykseen, tosin välillä
kirjoittajan on vaikea pitää tutkimuksen rakennetta koossa ja
asiakokonaisuudet vaihtuvat aasinsiltojen välityksellä. Lieneekö vaikutusta
Mirja Turusen mainitsemalla Haikalan tavalla kertoa asioita nopeasti asiasta
toiseen siirtyen. Loppuluvussa Turunen kuitenkin nostaa oivaltavasti Sakari
Haikalan sotamuistoista esiin neljä avainkokemusta, joiden ympärille Haikalan
muistot heidän keskusteluissaan rakentuivat. Ensimmäinen kokemus oli
Ukrainassa sotatalvena 1941, jolloin Haikala varasti ruokaa Saksan armeijan
varastosta. Haikala ihmetteli sitä, että hänet armahdettiin
kuolemantuomiolta, joka oli vastaavissa asioissa yleinen tuomio. Tämä Haikalan
mukaan lujitti hänen arvostustaan saksalaista päällystöä kohtaan. Toinen
avainkokemus liittyi itärintaman taisteluihin, joissa Haikala istui poterossa
saksalaisen komppanianpäällikön kanssa. Haikala ihmetteli päällikön tapaa
kertoa pettymyksestään sotaan ja Hitleriin. Lisäksi Haikalan mieleen jäivät
poterossa käydyt yhteiset keskustelut kuolemasta ja sen enteistä. Kolmanneksi
avainkokemukseksi Turunen nostaa Haikalan negatiiviset muistot omista
maamiehistään, jotka antoivat kansallissosialistista poliittista koulutusta
toipilaskomppania-aikana. Haikala järkyttyi, kun hän näki listan
suomalaisista tapettavista, joihin kuuluivat muun muassa hänen omat
vanhempansa. Neljäs sodan avainkokemus tapahtui Suomen rintamalla kesällä
1944, jolloin Haikala ampui haavoittuneen venäläisen sotilaan. Tästä
tapahtumasta Haikala kertoi nähneensä myöhemmin painajaisia.



Kuva: Suomalaisia SS-miehiä Osmo Kauppisen haudalla. Kuva teoksesta Jukka
Kyösti ja Synnöve Fromm, SS-miehenä itärintamalla (Minerva, 2016).

Vaikka Mirja Turunen pohtii muistojen tulkinnallisuutta monella tasolla en
voinut välttyä vaikutelmalta, että asia olisi kaivannut vielä
syventämistä. Esimerkiksi miksi Haikala toisti juuri edellä mainittuja
tapahtumia sodan kulusta? Mitä nämä tapahtumat kertovat muisteluhetken
maailmasta tai siitä sanomasta, jota Haikala pyrki viemään eteenpäin?
Toisinaan Turusen kuvaamat pitkät sodan yleisesitykset ja aiheen taustoitukset
menevät liian kauaksi itse asiasta. Turunen yrittääkin liiaksi kertoa koko
SS-pataljoonan tarinaa. Olisin toivonut, että hän olisi keskittynyt Haikalan
muistoihin ja niiden tulkitsemiseen sekä taustoittamiseen. Kuten Turunen
toteaa, ihmisen muistot eivät rakennu kronologisena jatkumona, vaan muistiin
ovat jääneet yksittäiset tapahtumat. Täten myöskään Haikalan muistot
eivät kerro koko SS-pataljoonan tarinaa – vaikka Turunen yrittääkin
kirjassaan paikoin tätä tehdä aiemman tutkimuskirjallisuuden avulla. Mikäli
Turunen olisi luopunut tästä kokonaiskuvan tavoitteestaan, Haikalan muistot ja
niiden tulkinta olisivat saaneet kauttaaltaan enemmän tilaa. Näin aiheen
käsittely olisi syventynyt.

Keskustelu SS-pataljoonan poliittisesta luonteesta

Mirja Turunen ottaa tutkimuksessaan kantaa ajankohtaiseen keskusteluun
suomalaisen SS-pataljoonan poliittisesta luonteesta. Suomalaisen SS-pataljoonan
tutkimus on pitkään ollut Mauno Jokipiin varassa. Hänen 1960-luvulla
julkaisemansa laaja tutkimustyö ja siinä esittämänsä tulkinnat ovat olleet
lähes ainoa lähde siihen, mitä tiedämme pataljoonasta. Jokipii jatkoi myös
myöhemmin tutkimustyötä saman aihepiirin parissa. Viime vuosina Oula
Silvennoinen, Aapo Roselius, Marko Tikka ja Juha Pohjonen ovat kritisoineet
Jokipiin tutkimusta ja tuoneet esiin uusia tulkintoja suomalaisista
SS-miehistä. He ovat ottaneet kantaa muun muassa siihen, millaisella taustalla
SS-miehet lähtivät Saksaan. Jokipii on tutkimuksissaan korostanut, että
miehillä oli hyvinkin erilaisia poliittisia taustoja. Silvennoinen, Roselius,
Tikka ja Pohjonen sen sijaan ovat tulkinneet, että SS-miehistä huomattava osa
oli kansallissosialisteja ja kansallismielisiä radikaaleja. 



Kuva: SS-propagandajuliste

Mirja Turusen mukaan Silvennoinen, Roselius, Tikka ja Pohjonen ovat provosoineet
ja kärjistäneet asiaa. Turunen tulee siihen tulokseen, että lähtijöillä
politiikkaa tärkeämmäksi syyksi nousi seikkailunhalu ja toiminnan tarve. Hän
kuitenkin myöntää, että taustalla oli myös poliittisia näkemyksiä.
Koulutus Saksassa kiinnosti nimenomaan oikeistomielisiä nuoria erityisesti
suojeluskuntien ja Isänmaallisen Kansanliikkeen piirissä. Mukana oli myös
kansallissosialistisen Saksan ihailijoita. Turusen mukaan nuoria yhdisti etenkin
yhteinen vihollinen eli Venäjä ja kommunismi. Turunen näkee kuitenkin, että
Haikalan kaltaiset nuoret pojat olivat poliittisen pelin pelinappuloita –
eivät niinkään varsinaisia toimijoita.

Tutkimuksessa nousee esiin myös toinen polttava kysymys: mitä SS-miehet
tiesivät juutalaisvainoista ja osallistuivatko he holokaustiin. Sakari Haikala
kiistää jyrkästi SS-miesten osallistumisen hirmutekoihin. Hän kuitenkin
myöntää kuulleensa juutalaisten kohtelusta koulutusaikanaan Saksassa. Turunen
tuo esiin myös oman kantansa. Hänen tutkimustensa mukaan keskitysleirien
vartijoina ei ollut suomalaisia. Lisäksi mistään lähteistä tai
dokumenteista ei ole löytynyt tietoja suomalaisten osallistumisista
juutalaisten tai muiden siviilien joukkomurhiin. Näin ollen suomalaiset eivät
Turusen mukaan osallistuneet natsien hirmutekoihin. Täten hän kritisoikin
niitä syytöksiä, joita SS-miehet ovat kohdanneet sodan jälkeen ja
muistuttaa, että sotilaat eivät silloin tienneet sitä, mitä nykyisin
tiedämme.

Silvennoinen, Roselius, Tikka ja Pohjonen ovat ansiokkaasti viime vuosina
avanneet keskustelun suomalaisesta fasismista. Liittäisin keskusteluun myös
Markku Jokisipilän, joka on tutkinut muun muassa Suomen ja Hitlerin Saksan
yhteistyötä. Keskustelunavauksien jälkeen aiheeseen tulisi tarttua yhä
laajemmin. Esimerkiksi suomalainen SS-pataljoona kaipaa uudenlaista, tieteen
kriteerit täyttävää tutkimusta. Mirja Turunen on omalta osaltaan tehnyt
arvokasta työtä tutkimalla yhden vielä elossa olevan SS-miehen muistoja ja
osallistumalla tähän ajankohtaiseen keskusteluun.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/