[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kirkkoisä Augustinuksen sanoma

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Andrei Kalinitchev <andkal at utu.fi> filosofian tohtori, Historian, kulttuurin ja
taiteiden tutkimuksen laitos, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Augustinus Aurelius: Kaikki rakkaudesta. Saarnoja Ensimmäisestä Johanneksen
kirjeestä. Kääntänyt Timo Nisula. Kirjapaja, 2016. 224 sivua.


Kirkkoisä Augustinuksen sanoma
---------------------------------------------------------

Kirkkoisä Augustinus eli vuosina 354-430 jaa. Hän oli epäilemättä läntisen
kirkon tärkein teologi ensimmäisellä vuosituhannella. Hän loi saarnoilla ja
kirjoituksillaan läntisessä maailmassa perustan sellaisille käsitteille, kuin
pelastus, kirkko, kaste, kolminaisuus, kristillinen valtio, Jumalan tuntemus,
armo jne. Hänen opetuksensa ja Pyhien kirjoitusten tulkintansa koskivat melkein
kaikkia ajankohtaisia kysymyksiä liittyen Jumalaan, henkilöön, kirkkoon ja
valtioon. Erityisen vahva oli hänen vaikutuksena kristinopin dogmatiikkaan.

Dogmatiikka

Augustinuksen mukaan Pyhiä kirjoituksia ei pidä ymmärtää kirjamillisesti,
jos ne joutuvat ristiriitaan tieteen kanssa. Hän selitti tämän
väittämällä, että Pyhän Hengen tarkoituksena ei ollut lisätä Pyhiin
kirjoituksiin tieteellisiä tekstejä, koska ne eivät liity millään lailla
pelastuksen kysymyksiin. Hän myös väitti, että perisynti ei ollut syy
maailmankaikkeuteen tulleisiin rakenteellisiin muutoksiin ja ihmisten ja
eläinten vanhenemiseen ja kuolemaan. Hän jopa oletti, että Aadamin ja Eevan
elimistöt olivat olleet kuolevaisia jo alkujaan ennen syntiinlankeemusta.
Hänen mukaansa jos syntiinlankeemusta ei olisi tullut, he olisivat voineet
saada hengelliset ruumiinsa ja ikuisen elämän jo ennen Kristuksen toista
tulemusta. Augustinus myös perusti useita luostareita, jotka myöhemmin
tuhottiin.



Kuva: Philippe de Champaigne, Augustinus. Gift of The Ahmanson Foundation,Los
Angeles County Museum of Art.

Monet protestanttiset liikkeet, erityisesti kalvinismi, pitivät häntä
uskonpuhdistuksen merkittävänä teologisena isänä viitaten pelastusta ja
jumalallista armoa pohtivaan opetuksekseensa. Mutta Augustinus ajatteli, että
syntiinlankeemuksensa takia Aadamin jälkeläisten vapauden tahto heikentyi, kun
taas sekä Martin Luther että John Calvin olivat sitä mieltä, että perisynti
tuhosi vapauden.

Biografia

Augustinus syntyi Pohjois-Afrikassa, kuten Tertulliankin, ja toimi vuodesta 395
alkaen Hippo-nimisen kaupungin piispana Numidiassa kuolemaansa asti vuonna.
Hippo on nykyään Annaban kaupunki Algeriassa. Piispan toimessa hän osallistui
aktiivisesti kahteen suureen teologiseen keskusteluun, joilla oli myös
poliittinen ulottuvuus. Ensiksi hän vastusti Pelagius-nimisen brittiläisen
opetusta, jonka mukaan kuka tahansa voi pelastua, jos elää tarpeeksi hyvää
ja oikeudenmukaista elämää. Augustinus taas korosti, että pelastus voidaan
saada vain, jos Jumala valitsee henkilön ja täyttää hänen sydämensä
taivaallisella rakkaudella.

Toista teologista taistelua hän kävi donatolaisia vastaan. Donatolaiset
muodostivat Pohjois-Afrikassa valtaosan Jeesukseen Kristukseen uskovista. He
erosivat kansainvälisestä katolisesta kirkosta 300-luvun alussa vaatien
tiukempia standardeja. Vaikka donatolaiset olivat enemmistö, kuitenkin ajan
mittaan Augustinus onnistui voittamaan suurimman osan heistä takaisin
katolilaisuuden helmaan - saarnojensa avulla. Hän teetti julisteita ja saarnasi
saarnastuolista heidän opetusta vastaan, ja jos mikään tästä ei toiminut
vaikeissa tapauksissa, hän pyysi keisarikunnan vallanpitäjiä puuttumaan
konfliktiin ja rankaisemaan vastustajia sakoilla tai vankilatuomiolla. Kovat
keinot tepsivät hyvin, ja monet donatolaiset taipuivat ja liittyivät yhteiseen
kirkkoon.

Traktaatit

Augustinus kirjoitti traktaatteja, jotka olivat saarnojen tapaisia tekstejä.
Nämä saarnat pidettiin julamanpalveluksen eli liturgian yhteydessä. Niissä
yhdistyivät Raamatun jakeiden tulkinnat, saarnaaminen, hengellinen kommentointi
ja teologinen pohdinta. Saarnoissaan Augustinus esitti asiat Ciceron tavoin muun
muassa asettamalla retorisia kysymyksiä ja vastaamalla niihin itse. Saarnojen
tarkoituksena oli opettaa, herättää mielenkiintoa ja tehdä selväksi uskoon
liittyviä kysymyksiä. Hänen allegoriset selityksensä johtivat kuulijoita
Pyhien kirjoitusten ymmärtämiseen tarkoituksenaan vaikuttaa heidän
sieluihinsa, kasvattaa heitä henkisesti ja tuoda heidät ikuisen pelastuksen
tielle.

Saarnat Ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä pohtivat tämän kirjeen jakeita
peräkkäisessä järjestyksessä. Tämän kokonaisuuden teemana oli
jumalallinen rakkaus. Rakkaus on selkeästi kristinuskon tärkein aihe, se on
tuotu esille kaikkina aikoina: yhtä lailla nyt kuin kirkkoisän elinaikana 1600
vuotta sitten. Augustinuksen lähestymistapa tähän aiheeseen kuitenkin
heijastaa sitä vaikeaa kamppailua, johon hän oli tiiviisti liittynyt
taistellessaan donatolaisia vastaan. Siitä juontui käsitys "kovakouraisesta
rakkaudesta", joka käyttää erilaisia kuritus- ja rangaistuskeinoja, jotta
erehtyneiden sielut pelastettaisiin. Katolinen kirkko käytti tätä ajatusta
myöhemmin keskiaikana ratkaistakseen monia sisäisiä ja ulkoisia ongelmiaan.

Hyvät ja pahat ihmiset

Augustunukselle oli ominaista mustavalkoinen ajattelu, jossa ei ollut harmaata
välimaastoa. Käsityksensä olivat teräviä ja yksiselitteisiä, ja myös
maailma jakautui selkeästi kahteen puoleen. Joko on rakkaus tai sitä sitten ei
ole lainkaan. On hyviä ihmisiä ja on pahoja ihmisiä, kolmatta vaihtoehtoa ei
ole olemassa. Rakkaus on Jumalasta ja Jumala on rakkaus. Kristityt saavat sen
Jumalalta. Pyhä Henki on rakkaus; hyvät ihmiset voivat ottaa sen vastaan,
mutta pahat eivät. Ei myöskään pidä antaa sitä "toisille", ei-uskoville.

Hän kirjoittaa: "... Kaikki ne, jotka eivät rakasta Jumalaa, ovat noita toisia
ja antikristuksia." Antikristuksia käy myös jumalanpalveluksissa, heitä on
myös uskovien joukossa, joten Augustinus jatkaa: "Ja vaikka he astuvat sisään
kirkkoihin, ei heitä voi laskea Jumalan lapsiin kuuluviksi. Tuo elämän lähde
ei kuulu heille.” (Rakkauden juuri, 6.)

Paha ihminen voi kyllä ottaa vastaan kasteen. Paha ihminen voi saada profetian.
Tiedämme kuningas Saulin saaneen profetian. Vaikka hän vainosi pyhää
Daavidia, hän täyttyi profetian hengestä ja alkoi profetoida. Paha ihminen
voi myös ottaa vastaan Herran ruumiin ja veren sakramentin. "Joka arvottomasti
syö ja juo, syö ja juo itselleen tuomion" (1 Kor. 11:29). Paha ihminen voi
myös kantaa Kristuksen nimeä eli pahaa ihmistä myös voidaan kutsua
kritityksi. Tällaisista ihmisistä on sanottu: "He tahrasivat Jumalansa nimen"
(Hes. 36:20). Pahat ihmiset voivat siis ottaa vastaan tällaisia pyhiä asioita.
Ainoastaan rakkautta ei voi pahalla ihmisellä olla. Tämä on erityinen lahja,
tämä on ainutlaatuinen lahja, tämä on ainutlaatuinen lähde. Siitä Jumalan
Henki kehottaa meitä juomaan. Jumalan Henki kehottaa meitä juomaan hänestä
itsestään."

Jumalan ja ihmisen rakkaus ja tekojen motiivit

Augustinus palaa yhä uudestaan ja uudestaan rakkauden aiheeseen. Pystyisimmekö
rakastamaan Jumalaa, ellei hän olisi rakastanut meitä ensin? Vaikka me olemme
hitaita rakastamaan, meidän ei pidä viivyttää rakkauden osoittamista
takaisin. Jumala todisti rakkautensa antamalla Poikansa meidän puolestamme.
Kristus myös osoitti rakkautensa kuolemalla meidän puolestamme.

Rakkautta voidaan nähdä, kun tarkastellaan tekojen motiiveja. Jumalalla ja
Juudaksella oli osuus pelastuksen suunnitelmassa. Jumala ei säästänyt
Poikaansa vaan antoi hänen kuolla kaikkien meidän puolestamme. Juudas luovutti
Jeesuksen epäoikeudenmukaiseen kuolemaan. Mutta Jumalan ja Juudaksen motiivit
olivat päinvastaisia.

Jumala lähetti Poikansa ihmiskunnan pelastusta ajatellen, Juudas kavalsi
Jeesuksen rahasta. Jumalan motiivi oli maailman pelastus, mutta Juudaksen
motiivi oli henkilökohtainen hyöty. "Ainoastaan rakkaus erottaa toisistaan
ihmisten tekojen laadun," päättelee Hippon piispa.



Kuva: Augustinuksen kuva Rooman Lateraanikirkossa 500-luku. Wikimedia Commons

Rakkauden juuri

Augustinus jatkaa tästä eteenpäin:

... Jos sitten tarkastelemme erilaisia tekoja, huomaamme, että rakkaus voi
saada ihmisen raivoisaksi ja pahuus taas voi tehdä ihmisestä makeilevan. Isä
lyö poikaansa ja orjakauppias makeilee pojalle. Jos laitetaan pöytään kaksi
asiaa, lyönnit ja makeilut, kukapa ei valitsisi makeilua ja väistäisi
lyöntejä? Mutta jos katsot henkilöitä, näet, että rakkaus lyö, mutta
pahuus makeilee. Ihmisten tekoja voi erotella ainoastaan rakkauden juuren
avulla. Paljon sellaista voi tapahtua, mikä näyttää hyvältä, eikä se
silti kasva rakkauden juuresta... Jotkin toiset teot taas näyttävät tylyiltä
ja raaoilta, mutta ne tehdään rakkauden sanelemina ja kasvatuksen takia.

Miten siis pitää toimia, jos haluaa saada hyvää aikaiseksi? Mistä voi olla
varma, että se, mitä aikoo toteuttaa, on oikein? Ovatko meidän
henkilökohtaiset tai toisten teot hyviä vai pahoja? Tässä tapauksessa
astutaan eettisen dilemman eteen. Traktaateissaan Augustinus antaa neuvon
katsoa, että teon syynä olisi rakkaus eli se, mitä halutaan tehdä,
tehtäisiin rakkauden innoittamana: "Rakasta ja tee mitä tahdot. Jos vaikenet,
vaikene rakkaudesta. Jos huudat, huuda rakkaudesta. Jos nuhtelet, nuhtele
rakkaudesta. Jos säälit, sääli rakkaudesta. Jos sisälläsi on rakkauden
juuri, tuosta rakkaudesta ei voi syntyä kuin pelkkää hyvää." Tämä siis on
Augustinuksen keino ratkaista erilaisia suuria ja pieniä eettisiä kysymyksiä,
jotka liittyvät olennaisesti jokapäiväiseen elämään.

Miten voidaan nähdä Jumala?

Augustinus valaisi myös Jumalan luonteesta ja kristityn henkisestä
kehityksestä. Kukaan ei ole nähnyt Jumalaa, hän on siis jotain
näkymätöntä. Näin ollen pitää etsiä häntä ei silmillä vaan
sydämellä. Hän jatkaa:

Ja niin kuin puhdistamme ruumiilliset silmämme, jos tahdomme niillä katsella
tuota auringon valoa, niin meidän tulee puhdistaa myös se silmämme, jolla me
voimme katsella Jumalaa. Missä tuo silmä on? Kuuntele evankeliumia: "Autuaita
puhdassydämiset, he saavat nähdä Jumalan (Matt. 5:8).

Ei pidä kuvitella Jumalaa ihmismuodossa. Ajateltaessa Kaikkivaltiasta ei pidä
kuvitella valtavaa olentoa, eikä kooltaan mittaamatonta ja joka paikkaan
ulottuvaa muotoa, silminnähtävään valoon verrattavaa. Jos tahtoo nähdä
Jumala, pitää ajatella: "Jumala on rakkaus". Millaiset kasvot on rakkaudella?
- kysyy Augustinus retorisesti traktaatissaan. Miltä rakkaus näyttää? Kuinka
pitkä se on? Millaiset jalat on rakkaudella? Augustinus toteaa, että kukaan ei
pysty vastaamaan näihin kysymyksiin. "Ja silti rakkaudella on jalat! Ne
kuljettavat sinut kirkkoon. Rakkaudella on kädet, jotka avautuvat köyhälle.
Rakkaudella on silmät, joilla se ymmärtää katsoa tarvitsevia: "Autuas se,
joka ymmärtää tarvitsevaa ja köyhää" (Ps. 41:2)."

Yllä esitetystä tekstistä ilmenee, että Hippon piispan lähestymistapa
rakkauden aiheeseen oli ihmisläheinen ja hyvin yksinkertainen. Hän vältti
vaikeita esimerkkejä ja hienoistunutta kirjoitustyyliä. Hänen viestiään
pystyi ymmärtämään tavallinen kouluttamatonkin ihminen. Siinä piili
Augustinuksen saarnojen salaisuus - hän ei yrittänyt mielistellä kuulijaa,
eikä pakottanut tätä tekemään ratkaisuja. Piispa ei aliarvioinut tämän
kykyä tajuta uskon perustaan liittyviä ajatuksia ja havaintoja. Hän kohteli
kuulijaa hyvänä ystävänä, jolle hän puhui läheisesti ja jonka kanssa he
olivat tasa-arvoisia.

Nämä saarnat ovat yleisluontoisia. Niitä voitaisiin pitää sekä
kolmelle-neljälle kuulijalle että isolle yleisölle, jota kiinnostavat
vastaukset ikuisiin kysymyksiin kristillisestä etiikasta ja Pyhien kirjoitusten
ymmärtämisestä.

 

 



Kuva: Augustinus teoksessa The Hundred Greatest Men,  New York: D. Appleton &
Company, 1885.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/