[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Satavuotias Kultaranta avaa ovet kesään

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Minna Silver <minna.silver at helsinki.fi> Dosentti, filosofian tohtori,
ICOMOS-Finland
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Heikkilä, Hannu (toim.): Kultaranta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014.
280 sivua.


Satavuotias Kultaranta avaa ovet kesään
---------------------------------------------------------

Kaikki tuntevat Kultarannan - paikan, jonne Suomen Tasavallan Presidentti
vetäytyy  viettämään kesäänsä Naantalin merellisiin maisemiin.
Itsenäisyyspäivän linnanjuhlien selostuksissa saamme talven keskellä usein
kuulla myös häivähdyksen kesäisestä Kultarannasta - kasviksista, marjoista
tai hedelmistä tuotetuista antimista, joista linnassa on tarjottavana
maistiaisia. Presidentin oma puutarhatuotanto on ylpeyden aihe. Hannu Heikkilän
toimittama Kultaranta-teos avaa suurelle suomalaisyleisölle perusteellisesti
ovet puutarhoin ympäröidyn graniittilinnan sisuksiin. Palatsilinna valmistui
liikemies Alfred Kordelinin rakennuttamana sata vuotta sitten.

 

 

Jokainen suomalainen tuntee varmasti Kultarannan, Suomen Presidentin Naantalin
merellisiin maisemiin sijoittuvan kesänviettopaikan. Hannu Heikkilän
toimittama viehättävä Kultaranta-teos avaa suurelle suomalaisyleisölle
perusteellisesti ovet puutarhoin ympäröidyn graniittilinnan sisuksiin. 
Kirjan kannen sini viittaa suomalaisuuteen, ehkä myös Kultarannan
merellisyyteen, ja kankaaseen kullattu nimiöteksti ilmeisesti vahvistaa paikan
nimen "Kultaranta" vaikutusta. Sininen ja kultainen kangasselkämys antaa
vaikutelman arvoteoksesta. Suomalainen Kirjallisuuden Seura on siis myös omiaan
kustantajana; jäämme vielä ilmeisesti odottamaan teokselle ruotsinkielistä
käännöstä. Kirjassa on Presidentti Sauli Niinistön esipuhe.

Kattava teos luotaa Alfred Kordelinin, Kultarannan rakennuttajan, persoonan
kautta palatsilinnoituksen rakennushistoriaan. Kordelinin vaatimattomat
lähtökohdat ja huima rikastuminen sekä sisällissodan pyörteissä tapahtunut
murha ovat linnan synnyn dramaattisia taustoja. Linna valmistui 1915-1916, siis
sata vuotta sitten, juuri ennen vuonna 1917 tapahtunutta Suomen
itsenäistymistä. Valtion omistukseen rakennus siirtyi 1920-luvulla.



Kuva: Lauri ja Signe Relander Kultarannassa 

Kirjan historiaosuudesta vastaa kirjan toimittaja Hannu Heikkilä ja
rakennushistoriasta Pekka Korvenmaa. Sisustuksen yksityiskohdat on selvittänyt
Jukka Relas, ja Pirjo Uino johdattaa lukijan Kultarannan monimuotoiseen
puutarhaan. Valokuvat ovat pääosin Taneli Eskolan taiteellisia ja raikkaita
otoksia, joilla teoksesta syntyy myös selailuun innoittava opus.
Suihkulähteet, kukkameret, kasvihuoneet ja veistospuutarhat ovat suomalaisessa
mittakaavassa yksityisrakennuttajalle harvinaisia.

Kuninkaallinen makuuhuone

Heikkilä varmasti Kordelinin tuntijana on ollut paras mahdollinen kertoja, ja
historioitsijana hänen tietämyksensä  Kultarantaan liittyvistä
presidenttien vaiheista on  hyvin katettu. Jotain toistoa olisi ehkä
Kordelinin taustoista voinut karsia leipätekstissä suhteessa infoikkunoihin,
mutta eri lukijat saattavat selaillessaan tutustua vain eri tekstiosioihin,
joten  toisto on perusteltua. Risto Rydin osuus Kordelinin pesänjakajana on
mielenkiintoinen, ja jatkumo presidentteihin tavallaan alkaa jo Rydistä.
Kordelinin kiinnostus kotipuoleensa Varsinais-Suomeen kesäpaikan valinnassa
lienee ilmeinen. Mutta patruuna ei koskaan päässyt yllättävän kohtalonsa
vuoksi nauttimaan linnastaan, jonka makuuhuonekin viittaa kuninkaallisuuden
tavoitteluun. Suomen oloissa voisi yksityisrakennuksen kohdalla puhua jopa
mahtipontisuudesta.

Paikka on siis valtion päämiehille ja heidän kesävierailleen vähintäänkin
arvollinen. Puistot ja puutarhat meren äärellä ovat linnan/palatsin suurin
viehätys, kesäinen henkireikä, niin kuin ne ovat olleet presidenteillekin.
Kirjan sinisiin kansilehtien sisuksiin olisi voinut piirtää valkoisella kartat
Kultarannan, sen rakennuksien ja puutarhojen sijainnista suhteessa Naantaliin
vaikkapa merikarttojen ilmansuuntanuolien tai kompassien viitoittamina.
Merellisyys näkyy myös presidenttien venematkoista ja purjehdusharrastuksesta.
Nyt lukija jää kaipaamaan selkeää sijoitusta ilmansuunnista käsin, kun
puutarhakarttoja lukuunottamatta kirjassa ei ole paikan karttaa suhteessa
Naantaliin ja ilmansuuntiin. Jää miettimään, onko tähän jokin
turvallisuussyy.  Ilmakuvia tosin on tarjoamassa yleiskuvia Kultarannan
alueesta ennen vuotta 1930 ja myöhemmin, mutta niihinkään ei Naantali osu.
Naantalista on otoksia itsessään.

Kultaranta syntyi maisemaan arkkitehti Lars Sonckin piirustuspöydältä. Pekka
Korvenmaa on Sonckin ajan johtava arkkitehtuurin taidehistorioitsija Suomessa.
Hän osaakin taitavasti taustoittaa linnan syntyvaiheita maisemassa ja
arkkitehtuurin muotokielen valintaa ajassa. Sonckin muuta tuotantoa käydään
läpi vertailukohteena, mutta tyyliluonnehdinta jugend eli art nouveau jää
Kultarannan erittelyssä viittaamatta tai  käsittelemättä, vaikka niitä
lukija nimenomaan tyylipiirteinä on näkevinään.



Kuva: Kultarannan rakennutti alunperin itselleen maatalousneuvos Alfred Kordelin
1916. Arkkitehti Lars Sonckin fasadipiirros.

Vertaillessaan Korvenmaa viittaa useisiin ajan kaupunkitaloihin ja palatseihin.
Mutta Sonckin lähes samanaikainen nykyisin Wihurin palatsina tunnettu rakennus
Helsingin Kulosaaressa, alunperin Kulosaaren Rantahotelli, olisi ollut
arkkitehtonisesti ehkä mittasuhteiltaan, rakenteiltaan ja ajoitukseltaan
 lisänä mielenkiintoinen vertauskohde - samaa maisemallista sijoitusta meren
ääreen ja linnamaista rakennustyyliä torneineen on selvästi nähtävissä.
Kulosaaressa tosin vain kivijalka näyttää olevan raskasta graniittia.
Rakennusajankohta  1917 on myös hyvin verrannollinen.

Voi sanoa, että Kultarannan  sisustuksen yksikyiskohtainen läpikäyminen
antaa erittäin mielenkiintoista tutkiskeltavaa niille, jotka eivät talossa
koskaan vieraile. On antoisaa käydä lävitse sisustuksen kehitystä ja sen
muutoksia osana rakennuskokonaisuutta. Tällainen kokonaisvaltainen ote
elinympäristöstä on erinomainen ulottuen aina puutarha-arkkitehtuuriin.
Jotain rakennuksen sisustuksen symboliikasta ehkä olisi voinut saada enemmän
irti, mutta ehkä presidentin residenssin kuvauksessa ei haluttu viedä lukijaa
erilaisten tulkintojen arvaamattomille poluille.

Gösta Kulvikin ja Gunnar Wahlroosin sisustusmuotoilu suomalaisen käsityön
huonekalutuotteina on kaunista katseltavaa. Visakoivu tietysti näyttäytyy
yhtenä elementtinä. Lamput ovat tyylillisesti harkittuja. Harmi ettei
maalauksista ja koriste-esineistä (valtiollisista lahjoista?) ole enemmän
kuvia ja selvitystä. Odotetusti on tiloja myös sisustettu ajan myötä Artekin
ja Alvar Aallon huonekaluin, niin kuin suomalaisia edustustiloja eri puolilla
maailmaa.

Pirjo Uino käy analyyttisesti läpi eri puutarhojen osia ja kehityskaaria.
Kuten sanottua, puistot ja puutarhat ovat Kultarannan ainutlaatuisinta antia
Suomessa.  Paviljongit, pergolat, patsassuunnitelmat ja kukkien värivalinnat
ovat viehättävää luettavaa. Lukijaa jää kutkuttamaan Felix Nylundin,
mahdollisesti Kordelinin oma veistoshahmo uimarina, joka ei koskaan valmistunut
kipsivalosta pidemmälle vaan rapautui kuvanveistäjän pihamaalla 1917-1918
ennen kuin se ehdittiin valaa pronssiin. Dramatiikkaa ei viitteistä Kordelinin
häivytetystä hahmostakaan siis hänen kuolemansa jälkeen puuttunut. Yhdestä
Kordelinin rintakuvassa ei ole kuvatekstiä, joten identifiointi jää lukijan
tunnistuksen tai  arvailujen varaan.

Saksalaisia vaikutteita

Saksalaisuuden leimaa ei rakennusarkkitehtuurissa eikä sisutuksessa
erityisemmin jäljitetä, vaikka se on selvästi nähtävissä jyhkeässä
linnassa vierailtuani esimerkiksi saman ajan linnoissa Saksassa.
Muotopuutarhasta ja luontopuutarhasta Pirjo Uino kuitenkin terävästi
löytääkin saksalaisia inspiraation lähteitä. Suomi oli poliittisesti
kallellaan saksalaisuuteen, ja se näkyy mielestäni myös tavallaan Zeit
Geistina koko linna-/palatsisuunnitelmassa jugend-tyyleineen.

Joissakin, esimerkiksi Bruno Paulin 1907 suunnittelemassa, ruokasalin kaapissa
Jukka Relas myös löytää suoria saksalaisyhteyksiä, mutta se näkyy myös
muissakin huonekaluissa. Saksalaisuus antaa rakennukselle kontekstin aikaansa.
Rakennusajankohtana Suomen jääkärikoulutus suuntautui Saksaan, ja Saksasta
kaavailtiin itsenäisyyden jälkeen jopa Suomelle kuningasta. Kokonaisvaltainen
näkemys saksalaisuudesta henkii niin rakennuksessa, sen sisustuksessa kuin
puutarhassakin.

Kaiken kaikkiaan Kultaranta-teos on arvokas ja viehättävä selailuun
innottava kesäinen lahjakirja, esimerkiksi kevään ylioppilaille.

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/