[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Mikä mies oli Jussi Jurkka?

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Helena Pilke <helena.pilke at helsinkinet.fi> tietokirjailija, FT, Helsinki
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Meri, Lauri: Tuntematon tähti Jussi Jurkka. Otava, 2015. 473 sivua.


Mikä mies oli Jussi Jurkka?
---------------------------------------------------------

Tuntematon tähti Jussi Jurkka on moni-ilmeinen elämäkerta vain 51-vuotiaana
kuolleesta särmikkäästä ja charmikkaasta taiteilijasta, hänen
läheisistään ja elämänpiiristään 1900-luvun loppupuolen Suomessa.

 

Ensivaikutelma Lauri Meren Jussi Jurkka -elämäkerrasta on hienoinen ihmetys.
Miten niin Tuntematon tähti? Kun kannessa on kuva, josta ainakin varttuneempi
kansanosa – nekin, jotka eivät ole ikänään teatterikatsomossa istuneet –
tunnistaa hänet. Luutnantti Lammiohan se siinä…

Kirjaa lukiessa huomaa, että nimellä on katetta. Jussi Jurkka (1930–1982),
joka ei viihtynyt julkisuudessa, jäi ihmisenä vieraaksi paitsi yleisölleen,
jopa työtovereilleen ja läheisilleen. Monipuolinen taiteilijaelämäkerta
korjaa puutteen, joskin vasta nyt, yli kolmen vuosikymmenen jälkeen.

Teatterikriitikkona tunnettu Lauri Meri on koonnut tämän kolmannen
näyttelijäelämäkertansa (aiemmat teokset kertoivat Tauno Palosta ja Pentti
Siimeksestä) totutuista elämäkerran aineksista: haastatteluista,
lehtijutuista, kirjallisuudesta. Haastatelluista henkilöistä nousevat
keskeisiksi Jussin vanhemmat sisarukset Sakari (1923–2012) ja Vappu
(1927–2012) Jurkka, mutta Meri on tavannut myös lukuisia näyttelijän
työtovereita, sukulaisia ja ystäviä sekä käynyt läpi melkoisen pinon
teatteriarvosteluja neljältä eri vuosikymmeneltä.



Kuva: Taiteilijaperhe Jurkka: Sakari, Vappu, Emmi ja Jussi Jurkka vuonna 1956.
MTV.

Todellista boheemielämää

Jussi Jurkka oli näyttelijä- ja teatterinjohtajapariskunnan Emmi ja Eino
Jurkan kuopus. Hänen lapsuusvuosinaan perhe vietti varsinaista
boheemielämää: isä ei aina asunut perheensä kanssa ja äiti oli suurimman
osan ajastaan joko teatterissa, lepäilemässä harjoitusten ja näytännön
välillä tai tuttujaan tapaamassa. Kotona pitivät komentoa kotiapulaiset,
eikä kahta nuorinta lasta ollut edes merkitty kirkonkirjoihin tai
väestörekisteriin heidän synnyttyään – asia tuli ilmi vasta, kun heidän
piti mennä kansakouluun.

Tämä oli tietenkin mahdollista aikana, jolloin ihmisillä ei ollut
henkilötunnuksia, lapsia ei viety neuvolaan eikä yhteiskunta maksanut
lapsilisiä tai muitakaan tukia. Perheen asunnot vaihtuivat tiuhaan, ja kun Emmi
sai kiinnityksen Tampereelle, hän jätti kouluikäiset lapset Helsinkiin. Kun
he sitten tulivat äidin luo, perhe majaili Tampereen Teatterin pukuhuoneessa,
jossa Vappu ja Jussi viettivät myös joulun 1942. Sakari oli tuolloin
rintamalla.

Tampereen Teatterista Jussi Jurkka myös sai ensimmäiset
avustajantehtävänsä, ja vaikka oppikoulu oli jäänyt kesken, hänet
hyväksyttiin teatterikouluun 1947. Opiskelu Mikko Niskasen, Veikko Sinisalon,
Rauni Mollbergin ja monien muiden myöhemmin kuuluisiksi tulleiden
teatterintekijöiden kanssa keskeytyi sekin, kun Jurkka lähti näyttelijäksi
Kotkaan.

Nuoruusvuosinaan Marlon Brandoon ja James Deaniin verratun näyttelijän elämä
näyttää muutenkin olleen melko risaista. Meri toteaa, että Jurkan
sosiaaliset taidot olivat jokseenkin vähäiset; hän ei oikein osannut olla
ihmisten parissa eikä toimia ryhmissä. Mutta näyttämöllä hän loisti:
vaikka Mauno Mannisen ja Emmi Jurkan perustaman Intimiteatterin ensimmäinen
produktio Kurittomat vanhemmat sai muutoin murska-arviot, Jurkan suoritusta
kehuttiin.

Särmikäs hurmuri

Kirja seuraa samanaikaisesti kohteensa työtä ja yksityiselämää.
Intimiteatterin kausi oli melkoista kaaosta, ja samaan aikaan osui myös
esikoispojan syntymä.



Kuva: Jussi Jurkka Puntarpäänä elokuvassa Punainen viiva 1959. Elonet.

Viisikymmenluvun kesät kuluivat kotimaisia elokuvia tehden. Aino Räsäsen
romaaneihin perustuva Helena-sarja pursuaa romantiikkaa ja melodraamaa, mutta
hurmaavan hulttiomainen kartanonpoika pystyy muuntautumaan moneksi, minkä
osoittaa vaikkapa Mustan rakkauden miestappoon ja itsemurhaan päätyvä
opiskelijapoika tai Punaisen viivan agitaattori Puntarpää.

Viimeksi mainittu rooli toi esittäjälleen Jussi-patsaan, mutta jo ennen tätä
Tuntematon sotilas keräsi ennätysyleisöt. Ei ihme, että Jurkka sijoittui
Elokuva-Aitan yleisöäänestyksissä jatkuvasti kärkeen.

Suurimman osan työstään Jussi Jurkka teki teatterilavalla.
Kansallisteatteriin hän siirtyi 1957 ja jäi sinne neljännesvuosisadaksi eli
kuolemaansa saakka. Hän sai runsaasti tunnustusta lähes joka roolista, mutta
näyttämön ulkopuolella elämä oli jatkuvasti repaleista. Meren teksti
kuvailee eloisasti näytelmien harjoituksia ja kollegojen yhteistä
vapaa-ajanviettoa, mutta myös teatteriväen keskinäisiä skismoja. Niitä
riitti muillekin kuin Jussi Jurkalle: välillä rakastuttiin toisen puolisoon,
välillä taas riitaannuttiin muuten vaan.

Jurkan kohdalla leimallista oli vetäytyminen, milteipä erakoituminen: hän
karttoi yleisötilaisuuksia eikä halunnut lähteä ensimmäisen kihlattunsa
kanssa edes konsertteihin, koska musiikkia voi kuunnella kotonakin levyltä.
Alkoholi maistui kiusallisen paljon, sekin usein omassa olohuoneessa omasta
pullosta.

Kuusi-seitsemänkymmenluvuilla Jussi Jurkalla oli vahva asema
Kansallisteatterissa; tuolloin hän oli monen ohjaajan ”luottonäyttelijä”.
Yksityiselämä ajautui karille jatkuvasti: avioliitto näyttelijäkollega
Maikki Länsiön kanssa kesti kymmenkunta vuotta – Meren mukaan sitä varjosti
myös vaimon ryyppääminen. Pysyvää onnea ei tuonut Arja Pessan kanssa
solmittu liittokaan. Viimeinen suuri rakkaus, kirjailija Outi Pakkanen, sai jo
suhteen alkuvaiheessa tietää, että mies oli todennäköisesti kuolemansairas.



Kuva: Jussi Jurkka ja Maikki Länsiö. Kuriton sukupolvi elokuvan aikoihin 1957.
Elonet

Nopea lähtö kesken suuren roolin

Kahdeksankymmenluvun alussa Jurkka sai elämänsä siihen asti suurimman ja
komeimman roolin Kansallisen suurella näyttämöllä. Mozart-näytelmän
Antonio Salieri oli hahmo, jota vanhemman polven katsojat muistelevat vieläkin
– osin ehkä siitä syystä, että se jäi Jussi Jurkan viimeiseksi.
Ketjupolttajassa todettu keuhkosyöpä ei estänyt sen enempää teatteria kuin
näyttelijääkään tekemästä jatkosuunnitelmiakin. Vasta miehen
lyyhistyessä näyttämölle todettiin hänen voimiensa olevan lopussa.

Jussi Jurkka kuoli pitkänäperjantaina 1982, ja hänen elämäkertansa ilmestyi
syksyllä 2015. Ajankohdalla on kytkentänsä sekä Jurkan omiin vaiheisiin,
sillä hänen syntymästään oli tullut kuluneeksi 85 vuotta, että
Tuntemattoman sotilaan filmiversioon. Katsojien mieleen liimautunut elokuvahan
valmistui 60 vuotta sitten 1955.

Meren eloisa, joskin hiukan hyppelehtivä kerronta piirtää ilmeisen tarkkaa
kuvaa kohdehenkilöstään: ujosta ja arasta pikkupojasta, traumoja ja uhmaa
täynnä olevasta nuorukaisesta ja jatkuvasti itseään etsivästä, ajoittain
erakoituvasta aikuisesta miehestä. Kirja näyttää vaatineen aikamoisen
taustatyön, koska kohteelta ei jäänyt päiväkirjoja eikä kaiketi
kirjeitäkään. Ja vaikka kirjassa käydään läpi myös naissuhteita ja
vastaavia seikkoja, ei sen äärellä tule tunnetta, että tässä ollaan
tirkistelemässä julkkiksen yksityiselämää.

Jäin kuitenkin ihmettelemään, miksi kirjan kahden kuvaliitteen kuvat ovat
kaikki roolikuvia ja harvat yksityiskuvat on taitettu pienikokoisina lukujen
aloituskuviksi. Oliko tarkoitus korostaa työn osuutta kohdehenkilön
elämässä? Jos niin miksi, kun yksityiselämä on kuitenkin tekstissä
näyttävästi esillä? Vai eikö yksityiskuvia yksinkertaisesti ollut?

Niin tai näin, teos toimii taiteilijaelämäkertana hyvin, mutta samalla se on
katsaus suomalaisen teatterin ja elokuvan historiaan; kirjaan on muun muassa
listattu kaikki Jurkan teatteri- ja elokuva- sekä televisio- ja radioroolit.
Meren tekstissä esiintyy Jurkan suvun lisäksi lukuisia muita teatterin ja
elokuvan piiristä tuttuja hahmoja – muissakin kuin roolivaatteissaan.

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/