[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kielentutkijat ja uusin suomi

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Jari Nikkola <jarinik at utu.fi> FM, tohtorikoulutettava, Yleinen historia, Turun
yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Sorjonen, Marja-Leena; Rouhikoski, Anu; Lehtonen, Heini: Helsingissä puhuttavat
suomet. Kielen indeksisyys ja sosiaaliset identiteetit.. Suomalaisen
Kirjallisuuden Seura, 2015. 504 sivua.


Kielentutkijat ja uusin suomi
---------------------------------------------------------

Helsingissä puhuttavat suomet on mielenkiintoinen artikkelikokoelma paitsi
kielentutkijoille myös muiden tieteenalojen edustajille. Miten, missä ja miksi
Helsingin alueen suomen kieli muuttuu 2010-luvulla? Mikä osuus esimerkiksi
maahanmuutolla ja uusilla etnisyyksillä on asiassa?

Helsingissä puhuttavat suomet on kielentutkijoiden keskuudessa syntynyt
artikkelikokoelma Helsingin alueen 2010-luvun kielinäköaloista. Sillä on,
ajoittain melko raskaasta ammattikielestään huolimatta, oma ajatuksia
generoiva annettavansa myös muiden tieteenalojen tutkijoille. Etenkin koosteen
suomalaista monietnisyyttä ja kielen uusiutumista koskevat artikkelit ovat
varmasti yleisemminkin kiinnostavia. Aihepiiristä kiinnostuneiden
sosiologien, historiantutkijoiden, antropologien ja folkloristien kannattaakin
vähintäänkin selata opus läpi.

Otetaan helppo esimerkki omasta lähestymiskulmastani teokseen ja jätetään
syvempi ammatillinen analyysi varsinaisten kielitieteilijöiden kontolle. Tutkin
historioitsijana muuttuvan etnisyyden ja kulttuuriperinnön
luonnetta Pohjois-Michiganin suomalaistaustaisten ryhmien piirissä sata vuotta
USA:han kohdistuneen “suuren muuttoaallon” jälkeen. Muutos ja uudet
merkityksenannot ovat myöhäistä akkulturaatiovaihetta koskevan projektin
avainsanoja. Oma osansa muutosprosesseissa oli nimenomaisesti kielellä. Suomi
muuttui prosessin edetessä ryhmäidentiteettiä uusintaneeksi finglishiksi ja
myöhemmin alueellisesti värittyneeksi amerikanenglanniksi. Mielenkiintoista
on, että Michiganin “yooper”-murteessa kaukaisen siirtolaisuuden jäljet
näkyvät vielä 2000-luvulla, kaikkia alueen vanhoja etnisiä ryhmiä koskien.
Paikallismurre näyttäisi myös olevan voimakas siirtolaistaustaista
yhteisidentiteettiä rakentava tekijä alueella.

Sikäli ei ehkä olekaan yllättävää, että 2010-luvun Helsingissä
kielellinen uusiutuminen näyttäisi etnisestä näkökulmasta tuottavan hieman
samankaltaisia ilmiöitä. Tiedetään, että Itä-Helsingin etnisesti
uudelleenrakentuneilla alueilla tulokkaiden ja heidän jälkeläistensä jäljet
ovat jo paikallisessa slangissa kuultavissa. Kantaväestön kieli tarttuu koulun
ja katutason kautta tulokkaisiin mutta he tekevät kielestä omanlaisiaan
versioita. He leikittelevät kielellä ja lähestyvät sitä tyylin, roolien ja
sosiaalisen merkitysten luomisen kautta.

Mun veris on gängstaa

Liisa Raevaaran artikkeli Hyvä päivä olla minä, mä ja meitsi – Minän
vaihtelevat asemat ja identiteetit helsinkiläisnuorten puheessa antaa tästä
prosessista mielenkiintoisia esimerkkejä.   Raevaara havaitsee
siirtolaistaustaisen nuorison myös identifioituvan hiphop-kulttuuriin.
Alunperin afrikkalaisamerikkalainen tanssia, sanataidetta, DJ-taitoja ja
graffitia yhdistävä kulttuurimuoto näyttäisi vetoavan etenkin Suomessa
vaikuttaviin afrikkalaistaustaisiin ryhmiin. Ninni Lankisen artikkelissa Mun
veris on gängstaa - Somalialaistaustaisen helsinkiläistyötön tyylilliset
käytänteet tarjoaa, paitsi jo otsikkonsa vihjaaman kielellisen analyysin
aiheesta, myös kiinnostavan hypoteesin hiphop-tyylin “välitilan”
identiteettiä rakentavasta ulottuvuudesta. Jos afrikkalaisuus, suomalaisuus,
siirtolaisuus tai muu riittämättömäksi koettu identiteettikehys ei tunnu
omalta, voi globaali nuorisokulttuuri tuottaa mielekkäitä uusia samaistumisen
kohteita.

Liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä asiasta ei ehkä kuitenkaan kannata
vetää. Ehkä kyse on vain yleismaailmallisesta nuoruuden kapinasta ja
identiteetin rakentamisesta länsimaisen populaarikulttuurin esimerkkien kautta.
Lankisen tutkiman 16-vuotiaan suomensomalitytön tapauksessakin
identifioituminen “afrikkalaisamerikkalaiseksi” saattaa jopa hieman
hymyilyttää. Värikästä uusiokieltä prosessi joka tapauksessa tuottaa
Helsingissäkin AAVE:n (African-American Vernacular English), suomen, arabian
ja lähtömaan kielen törmätessä.

Lievää epätarkkuutta

Jos kirjoituskokoelmaa haluaa etniseen näkökulmaan liittyen kritisoida, on
kritiikin paikka varmastikin 2010-luvun julkiselle keskustelulle tyypillisessä
historiallisessa epätarkkuudessa. Tarkkuus esimerkiksi suomalaiseen etniseen
historiaan liittyvissä asioissa voisi kenties jopa lieventää aiheeseen
liittyvän keskustelun tarpeetonta polarisoitumista. Esimerkiksi maahanmuutto
Suomeen laajamittaisena ilmiönä ei varmastikaan alkanut vasta 2000-luvulla
EU:n laajenemisen myötä kuten Lankinen (s. 269) ehdottaa. Rajat ovat olleet
aiemminkin auki, ja maahan on muutettu lähialueilta ja kauempaa. Tataarit,
juutalaiset, itäkarjalaiset, inkeriläiset, chileläiset, vietnamilaiset,
somalit, venäläiset, virolaiset ja niin edespäin. Esimerkkejä on runsaasti
eikä niitä kannattaisi turhaan pitää vakan alla. Tarvittaessa
tutustuminen Antero Leitzingerin, Tuomas Martikaisen, Pasi Saukkosen ja muiden
aiheeseen syventyneiden tutkijoiden tekemisiin auttaa varmasti. 

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/