[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Diskurssianalyysista

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Merja Leppälahti <meleppa(at)utu.fi> filosofian lisensiaatti, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Jokinen, Arja; Juhila, Kirsti; Suoninen, Eero: Diskurssianalyysi. Teoriat,
peruskäsitteet ja käyttö. Vastapaino, 2016. 496 sivua.


Diskurssianalyysista
---------------------------------------------------------

Arja Jokisen, Kirsti Juhilan ja Eero Suonisen Diskurssianalyysi sisältää
aikaisemmin ilmestyneet teokset Diskurssianalyysin aakkoset (1993) ja
Diskurssianalyysi liikkeessä (1999). Tekstiin ei ole tehty suuria muutoksia,
esimerkitkin on säilytetty ennallaan.

Diskurssianalyysin aakkoset sisältää kaksi osaa, joista ensimmäinen,
”Diskurssianalyysin kuvakulmat”, sisältää teoriaa, ja toinen,
”Esimerkkejä aineistosovelluksista” käytännön esimerkkejä.
Diskurssianalyysi liikkeessä on jaettu kolmeen osaan, joissa käsitellään
kielenkäytön keinoja, vuorovaikutusta ja reflektointia. Erillistä
esimerkkiosiota ei tässä ole, vaan esimerkit ovat tekstin sisällä.

Diskurssianalyysin nimellä tunnetaan useita tutkimussuuntauksia, jotka
poikkeavat toisistaan.  Kirjoittajat ovat määritelleet edustamansa
diskurssianalyysin ”kielenkäytön ja muun merkitysvälitteisen toiminnan
tutkimukseksi, jossa analysoidaan yksityiskohtaisesti sitä, miten sosiaalista
todellisuutta tuotetaan erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä.” (Sivu
17.) Tällainen diskurssianalyysi eroaa selvästi Teun A. van Dijkin edustamasta
kognitiivisesta diskurssianalyysista ja kielitieteellisistä
diskurssianalyyttisista malleista, joissa ei keskitytä sosiaalisiin
prosesseihin.  

Diskurssianalyysin sukulaistraditiot

Kielenkäyttäjät eivät ole diskurssianalyyttisessä tutkimuksessa
informantteja, jotka kertovat itse esimerkiksi asenteistaan tai kulttuuristaan,
vaan tutkijaa kiinnostaa, miten toimija tekee asioita ymmärrettäviksi
kielenkäytöllään. Metodisilta otteiltaan diskurssianalyysin läheisiä
sukulaistraditioita ovat etnografia, keskusteluanalyysi, retoriikka ja
semiotiikka, joita Arja Jokinen käsittelee luvussa ”Diskurssianalyysin suhde
sukulaistraditioihin”. Näille yhteisenä teoreettisena viitekehyksenä voi
pitää sosiaalista konstruktionismia. Jokinen toteaa, etteivät eri
tutkimustraditiot ole suinkaan selvärajaisia eikä yksittäisiä tutkimuksia
voi välttämättä luokitella selkeästi vain yhtä tutkimustraditiota
edustavaksi. Eri traditioilla on kuitenkin erilaisia painopistealueita
tutkimuksen kohteen, aineiston ja analyysin osalta, ja näitä Jokinen erittelee
taulukkomuodossa.



Diskurssianalyysia käytetään esimerkiksi valtasuhteiden analysoimiseen, mikä
pohjautuu erityisesti foucault´laiseen tutkimustraditioon. Diskurssianalyysissa
kiinnostus kohdistuu nimenomaan valtasuhteiden rakentumiseen sosiaalisissa
käytännöissä. Tällöin tutkitaan, miten jotkut tiedot muotoutuvat
hegemonisiksi, saavat totuuden aseman. Tätä varten tarkastellaan sekä
diskurssien välisiä että niiden sisäisiä valtasuhteita.

Esimerkkinä kiinnostavasta diskurssianalyyttisestä valtasuhteiden
tarkastelusta luen Kirsi Juhilan tekstiä ”Miten tarinasta tulee tosi?
Faktuaalistamisstrategiat viranomaispuheessa”. Juhila analysoi neljän
johtavassa asemassa olevan viranomaisen teemahaastatteluja, jotka käsittelevät
asunnottomuutta ja puutteellista asumista. Juhila löytää viisi strategiaa,
joiden avulla puhujan oma toiminta ja näkemykset esitetään vaikeasti
kumottavina faktoina. Asioiden tila voidaan todeta omakohtaisesti koetun tai
vaihtoehdottomuuden avulla. Tehokasta on myös kvantifiointi joko numeroin tai
määriä, osuuksia ja suhteita kuvaavilla sanallisilla ilmaisuilla. Tehtyjä
ratkaisuja perusteltiin myös sosiaalisiin normeihin tukeutuen, ja niitä
vahvistettiin käyttämällä hallinnollista, ammatillista ja tieteellistä
asiantuntemusta. Juhila toteaa, että viranomaispuheen tutkiminen on erittäin
tarpeellista, koska puhe vaikuttaa ensi kuulemalta todellisuuden suoralta
kuvaukselta ilman tilanteen problematisointia.

Myös muut esimerkkitapaukset, Eero Suonisen ”Mistä on perheenäidit tehty?
Haastattelupuheen analyysi”, ja Arja Jokisen ”Poliitikkojen puheet
puntarissa: Kaupunginvaltuutettujen asunnottomuuspuheiden retoriikka”, ovat
kiinnostavia ja edelleenkin tutkimusesimerkkeinä ajankohtaisia.

Diskurssianalyysion monine esimerkkeineen hyvin havainnollinen. Kaiken kaikkiaan
kirja on varsin perusteellinen opas diskurssianalyysin saloihin. Kirjan lopussa
esitetään vielä diskurssianalyysista kymmenen sellaista kysymystä, joista
moneen diskurssianalyysia käyttävä voi joutua vastaamaan. Ainakin hän joutuu
tällaisia kysymyksiä itse miettimään tutkimussuunnitelmaa laatiessaan ja
tutkimuksen kulkua arvioidessaan.

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/