[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Elämää historiantutkimuksessa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Päivi Kosonen <etunimi.sukunimi[ät]ajatusmatka.net> FT, kirjallisuustieteen
dosentti, kirjallisuusterapeutti
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Heini Hakosalo, Seija Jalagin, Marianne Junila, Heidi Kurvinen (toim.):
Historiallinen elämä. Biografia ja historiantutkimus.. SKS, 2015. 342 sivua.


Elämää historiantutkimuksessa
---------------------------------------------------------

Tilastojen mukaan elämäkerrat ovat suomalaisten lempilukemistoa.
Elämäkertakirjallisuutta myös julkaistaan jatkuvasti kasvavassa tahdissa.
Yleisemminkin länsimaissa on pantu merkille kasvava kiinnostus
henkilökohtaiseen ja yksilölliseen. Suomessa elämäkerralliseksi käänteeksi
kutsutun ilmiön tulemista on voinut seurata ensin 1980–1990-lukujen
taitteessa yhteiskuntatieteissä, 1990-luvulta alkaen myös humanistisessa
tutkimuksessa, kirjallisuustieteessä ja kulttuurintutkimuksessa.

Elämäkerrallinen käänne on koskettanut myös historiantutkimusta.
Tutkimusaiheet ja painopisteet ovat sotien jälkeen lähentyneet muutenkin
ihmistä, arkea. Mutta vasta viime aikoina ilmiö on alkanut suuremmin vaikuttaa
tutkimusaiheisiin ja -käytäntöihin. Vasta ilmestynyt, oululaistutkijoiden
kokoama artikkelikokoelma Historiallinen elämä pyrkii paaluttamaan tätä
keskustelua ja selventämään historiatieteellisen elämäkertatutkimuksen
rajoja: millä ehdoin historiantutkija voi työssään käyttää esimerkiksi
biografiaa, muistelmia tai kirjeitä ja millä ehdoin hän voi kirjoittaa
elämäkerran.

Marginalisoitu lajihistoria

Ymmärryksen pohjaa ja tekemisen mallia historialliseen elämäkertatutkimukseen
kirjassa haetaan pohjoismaalaisesta keskustelusta ja pääasiassa
historiantutkimuksen piiristä. On valittu historiantutkimuksen kannalta
mahdollisimman arvovaltaiset ja etabloituneet kirjoittajat, Tukholman yliopiston
historian professori Christina Florin ja Tanskan kansallisarkiston historian ja
vertailevan kulttuuritutkimuksen professori Birgitte Possing. He saavat teoksen
alussa luoda keskustelun lähtökohdat.

Christina Florinin mukaan elämäkerrallinen käänne on Ruotsissa johtanut
tietoisuuteen siitä, että ”ihmisen sisäisillä psyykkisillä, henkisillä
ja emotionaalisilla ominaisuuksilla voi olla historiallista merkitystä”.
Historiantutkimus voi hänen mukaansa hyötyä paljon biografisen menetelmän
käytöstä siinä mielessä, että eletyn elämän tieto koskee ihmistä ja
elämää luokkien ja kategorioiden takana. Birgitte Possingin mukaan ongelma
voi olla siinä, että ”ei ole kehittynyttä perinnettä aiheen
käsittelemiseen”, edes sen tiedostamista, että elämäkerta on oma
lajityyppinsä, jota voidaan lähestyä akateemisen elämäkertatutkimuksen
näkökulmasta.

Birgitte Possingin artikkelissaan esittämä kolmesivuinen biografian
lajihistoria, jossa mainitaan lähinnä Suetonius ja James Boswell, ei ole
kummoinen lajihistoriallinen kontribuutio ottaen huomioon, että modernia
oma/elämäkerrallisuuden historiaa on kirjoitettu jo 1900-luvun alusta.
Kansainvälinen akateeminen oma/ elämäkertatutkimus käsittää nykyään
monitieteisiä koulukuntia, lehtiä ja konferensseja, joita monet
historiantutkijatkin ovat olleet jo kauan aktiivisesti luomassa. Ihmettelen,
miksi tämän lajihistoriallisen keskustelun helmet eivät näy enempää
Historiallinen elämä -kirjassa.

Biografisen metodin monimuotoinen ja moniarvoinen käyttöarvo

Biografista menetelmää käytetään moniarvoisesti ja monipuolisesti.
Lähtökohtana on, että yksilö voidaan ottaa historiantutkimuksen
kiintopisteeksi, ja hänen elämäntodellisuuttaan voidaan elämäkerrallisin
menetelmin muhevoittaa tai elävöittää. Yksilön elämä ei kuitenkaan ole
päämäärä, vaan tarkoituksena on yksilön avulla luoda konkreettisempi kuva
jostain menneisyyden ilmiöstä, aatteesta tai liikkeestä. Juuri tässä
mielessä Katriina Lehto-Bleckert luo artikkelissaan kuvaa pahamaineisen
Punaisen Armeijakunnan jäsenestä Ulrike Meinhofista ja hänen tekemistään
ratkaisuista. Ja tässä mielessä Seija Jalagin luotaa artikkelissaan
lähetystyöntekijä Aili Havaksen elämää – siis valaistakseen
kansainvälisen suomalaistoimijan toimintaa ja elämää yli kansakuntien,
kielten ja kulttuurien rajojen.

Kokoelman ansiokkaimpiin metodisiin kirjoituksiin lukeutuu Heini Hakosalon
artikkeli. Hän hahmottaa kirjallisuustieteilijöille tutumman yksilöbiografian
rinnalla myös joukko- ja ryhmäbiografiaa. Hän kuvaa taitavasti oman
tutkimuksellisen liikkumisensa näiden lähestymistapojen välillä ja onnistuu
osoittamaan, miten tasovaihteluilla – siis vaihtelemalla metodisesti
näkökulmaa yksilöstä ryhmään ja joukkoon – saadaan tuotettua uutta
naishistoriallista tietoa. Uutta on se, että varhaiset naislääkärit tulivat
nähdyksi yksilöinä, mutta jäivät näkymättömiin ryhmänä. Asia voi
vaikuttaa simppeliltä, mutta näin ei ole. Samantyyppisen havainnon teki jo
Virginia Woolf: 1900- luvun alun Englannissa naiskirjailija oli olemassa
yksilönä, mutta kun hänellä ei ollut tietoisuudessaan ryhmän jatkuvuutta ja
tukea, hänen saavutuksensa saattoi helposti jäädäkin miehiä
vähäisemmäksi. Tästäkin syystä kulttuurihistoria on ollut enimmäkseen
miesten historiaa.

Julia Dahlbergin ja Niina Timosaaren artikkeli Edvard Westermarckin oletetusta
homoudesta on mainioimpia koskaan lukemiani esimerkkejä lähdekriittisyyden
käytöstä. Se on siis esimerkki uudesta historiantutkimuksesta, jossa
kunnioitetaan historiantutkimuksen lähdekriittistä perinnettä, viljellään
taitavasti lähilukua ja taidetaan myös itsereflektio ja itsekritiikki,
dialoginen ja lukijaa vastaantuleva lähestymistapa.



Kuva: Edvard Westermarck Marokossa 1907−1909. Kuva Åbo Akademis
bildsamlingar.

Kirjallisuuden ja historian,  faktan ja fiktion rajoilla

Dahlbergin ja Timosaaren viittaamat tutkimusmenetelmät, kuten monet muutkin
kokoelmassa mainitut menetelmät, ovat syntyneet monitieteisesti
historiantutkimuksen, kulttuuritutkimuksen ja kirjallisuushistoriallisen
tutkimuksen rajapinnoissa.  Kirjallisuustieteilijöille tuttuja menetelmiä
ovat vaikkapa lähdeaineistojen ja lähdetyyppien rinnastus (uushistorismi,
jälkistrukturalismi), lähiluku (uuskritiikki), tekstien ristivalotus
(vertaileva mikrohistoria, jälkistrukturalismi), mutta niiden käyttöä
elämäkerrallisesti ei ole kirjallisuustieteessä juurikaan pohdittu. Myös
historiantutkijat ottavat kirjallisuustieteelliset menetelmät annettuna
pohtimatta juurikaan käyttämiensä tekstilähtöisten menetelmien juuria –
ja yhteyksiä kirjallisuustieteeseen.

Birgitte Possingin mukaan modernin elämäkerran kerronnassa on alettu ottaa
vaikutteita ”myös kaunokirjallisuudesta”. Lajihistorian näkökulmasta
tässä ei ole mitään uutta. Toki 1980-luvun elämäkertabuumista lähtien
kerronnallisuus ja fiktio ovat asettuneet aivan uudella tavalla osaksi
elämäkerran kirjoittamisen konventiota. Nyt faktan ja fiktion, tieteellisen
elämäkerran ja fiktiivisen elämäkerran rajoja joudutaan miettimään
tosissaan – akateemiseksi elämäkertatutkimukseksi nimetyn oppialan
piirissä.

Naiset ja miehet

Historiallinen elämä ei sano tekevänsä naishistoriaa, mutta enemmistö
pohdittavista tapauksista ja aineistoista koskee naisia. Feminististä
painotusta tarjoaa Tiina Kinnunen Ellen Keyn ja Alexandra Gripenbergin aatteita
vertailevassa artikkelissaan. Maarit Leskelä-Kärki virittelee puolestaan
uudelleen subjektin relationaalisuutta koskevaa keskustelua, jonka edellinen
kierros käytiin 1990-luvulla. Uuden aspektin tähän keskusteluun on tuonut
vähitellen hyväksyntää saanut ajatus, jonka mukaan elämäkerturi ei
kirjoita vain kohteestaan vaan myös itsestään. Leskelä-Kärjen sanoin
elämäkerrallisessa menetelmässä kyse ei kuitenkaan ole toiseen
identifioitumisesta, vaan toisen tarinan ainutkertaisuuden tunnistamisesta.

Kirjallisuudentutkijoiden on hyvä seurata tarkasti tätä historiantutkimuksen
keskustelua, sillä historia ja kirjallinen esitystapa kietoutuvat toisiinsa
elämäkerrallisessa tutkimuksessa monin tavoin – joita ei ole vielä edes
alettu ajatella.

Kirjoitus ilmestyi ensimmäisen kerran kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti
Avaimessa 4/2015.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/