[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Verkostoajattelun aatehistoria: eurooppalainen ja anglosaksinen oppimäärä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Kimmo Elo <kimmo.elo at utu.fi> Yliopistonlehtori, Turun yliopisto & Åbo Akademi
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Eriksson, Kai (toim.): Verkostot yhteiskuntatutkimuksessa. Gaudeamus, 2015. 355
sivua.


Verkostoajattelun aatehistoria: eurooppalainen ja anglosaksinen oppimäärä
---------------------------------------------------------

Verkoston käsite on vakiintunut osaksi arkipäivän kielenkäyttöä. Verkosto
mielletään intuitiivisesti sähköverkon tai Internetin kaltaiseksi
rakenteeksi, jossa erilaiset toimijat ovat kytkeytyneet toisiinsa. Kai
Erikssonin toimittama teos haastaa lukijansa pohtimaan verkoston käsitteen
moniulotteisuutta, laaja-alaisuutta ja kiistanalaisuutta ja avaa lukijan silmät
näkemään yhteiskunnan verkostoajattelijoiden silmin

 

Verkostot ja verkostoituminen ovat, kulunutta fraasia käyttäen, päivän sana,
johon törmää lähes päivittäin eri yhteyksissä. Teknologiamurroksen
tuottama yhteiskunnan digitalisaatio on synnyttänyt Internetiin perustuvaa
kanssakäymistä, jonka keskeisinä foorumeina toimivat erilaiset
yhteisöpalvelut kuten Facebook, Twitter tai Google+. Näiden, laajalle
yleisölle suunnattujen sosiaalisten medioiden ohella tarjolla on erilaisille
kohderyhmille räätälöityjä palveluja kuten asiantuntijoiden
verkostoitumista edistävä LinkedIn tai tutkijoille räätälöidyt
academia.edu tai ResearchGate. Puhtaan sosiaalisen vuorovaikutuksen rinnalla
Internetin on katsottu luovan edellytyksiä talouselämän yhä tiiviimmälle
verkostoitumiselle, mutta myös "notkistavan" politiikkaa, kun asiat, ihmiset ja
niiden välillä vallitsevat yhteydet ovat jatkuvassa liikkeessä.

Verkostot ja verkostoituminen ovat etenkin viimeisen viiden vuoden aikana
saaneet osakseen myös kasvavaa kiinnostusta tutkijoiden piirissä. Yhä
useammassa tieteellisessä journaalissa, mutta myös populääritieteellisissä
julkaisuissa törmää yhä useammin graafisiin verkostoesityksiin. Verkostojen
matemaattisen mallinnuksen ja graafisen esittämisen tueksi kehitettyjen
ohjelmistojen helppokäyttöisyys on - yhdessä yhteiskunnan digitalisaation
seurauksena lähes jatkuvalla syötöllä syntyvien aineistojen kanssa - nähty
yhdeksi keskeiseksi syyksi verkostoanalyysin kasvavalle suosiolle niin
yhteiskuntatieteissä kuin humanistisissa tieteissäkin.

 


Kuvat: Mapping the Republic of Letters Project tutkii ideoiden ja aatteiden
leviämistä 1600- ja 1700-lukujen kirjeenvaihtoverkostojen, julkaisujen levikin
ja matkustamisen kautta. Leviäminen on havainnollistettu datavisualisointien
avulla.

Nykyisin vallalla olevan verkostotutkimuksen valtavirta korostaa verkostojen
mallintamista ja graafista esittämistä, mutta samalla se edustaa - kuten Kai
Erikssonin toimittaman Verkostot yhteiskuntatutkimuksessa -teoksen lukija
nopeasti ymmärtää - vain kapeaa siivua verkostotutkimuksen laajasta
kentästä. Kovin yllättävänä ei voi pitää sitä, että nykyinen
verkostotutkimuksen valtavirta perustuu vahvasti anglosaksiseen
verkostoanalyysiin, onhan sama anglosaksisen, määrällisiin menetelmiin
perustuvan ja empiirisesti orientoituneen tutkimusagendan dominanssi
nähtävissä lähes millä tahansa yhteiskuntatieteiden alalla.

Verkostot yhteiskuntatutkimuksessa ei ole verkostotutkimuksen menetelmäopas,
vaan pikemminkin verkostoajattelun aate- tai käsitehistoria, jonka tavoitteena
on luoda yleiskatsaus verkoston ajatukseen yhteiskuntatieteissä. Tämän
mukaisesti teoksen painopiste ei ole empiirisissä esimerkkitapaustutkimuksissa.
Sen sijaan teoksen ytimen muodostavat kaksitoista artikkelia pyrkivät antamaan
kuvan siitä, millä tavoin verkostoa on eri tutkimustraditioissa lähestytty
määritelmällisesti ja millaisiin tieteenfilosofisiin ja teoreettisiin
lähtökohtiin eri verkostokäsitykset perustuvat.

Eurooppalainen ja angloamerikkalainen  tutkimustraditio

Teoksen suurena jakolinjana toimii jako eurooppalaiseen, erityisesti
ranskalaiseen, ja angloamerikkalaiseen tutkimustraditioon. Kummankin tradition
osalta nostetaan esille merkittävimmät verkostoajattelun suuntaukset, jotka
käsitellään omissa luvuissaan. Näitä edeltää tutkimustraditiota
yleisemmällä tasolla esittelevä johdantoartikkeli, mikä helpottaa paikoin
melko raskaslukuisten teema-artikkelien sulattelua ja sijoittamista laajempaan
viitekehykseen. Näiden ympärille sijoittuvat vielä verkostoajattelua
laajemmin esittelevä johdantoluku sekä verkostotutkimuksen nykytilaa ja
tulevaisuutta pohtiva päätäntöluku, joiden kautta lukija saa välineitä
verkostotutkimuksen sijoittamiseksi yhteiskuntatutkimuksen laajaan kenttään.

Eurooppalaisen tradition painopiste on, kuten jo edellä mainittiin, vahvasti
ranskalaisessa verkostotutkimuksessa. Teokseen valitut eurooppalaisen
verkostoajattelun suuntaukset - rihmasto, dispositiivi, triadi, toimijaverkosto
ja oikeuttamisen verkosto - voidaan toki lukea verkostotutkimukseen, mutta ne
myös ylittävät verkostotutkimuksen rajat. Kaikissa näissä
ajattelutraditioissa heijastuu strukturalismin kritiikki eräänlaisena
ajattelun lähteenä ja kohteena, jonka puitteissa verkosto näyttäytyy
jäykkänä pidetyn rakenteen antiteesinä. Samalla verkosto kuitenkin pakenee
eksaktia määritelmää, koska verkosto on monesti vain käsitteellinen keino
irtautua suljetuista järjestelmistä ja siirtää huomio alati muuttuviin
yhteenliittymiin ja irtautumisiin. Kiteyttäen ilmaistuna eurooppalaisessa
ajattelutraditiossa verkoston käsite on ensisijaisesti relationaalinen
ontologinen kategoria, jolle ei ole ensisijaista verkoston rakenteen
havainnointi, vaan filosofis-teoreettinen pohdiskelu verkoston olemassaolon
mahdollistavista tekijöistä ja olosuhteista.

Siinä missä eurooppalainen verkostoajattelu on luonteeltaan
filosofis-teoreettista ontologiaa, rakentuu anglosaksinen verkostotutkimus
empiirisen mallintamisen perustalle. Anglosaksinen verkostotutkimus on siis
perusteiltaan lähellä muita anglosaksisia yhteiskuntatieteitä, joissa
tutkimuksen lähtökohtana on empiirisen datan kerääminen ja tämän avulla
tapahtuva ilmiön tilastollis-matemaattinen mallintaminen. Kirjassa esitellyt
anglosaksiset verkostoajattelun suutaukset - pragmatismi, verkostoyhteiskunta,
heikot suhteet ja uppoutuneisuus, sosiaalinen pääoma, verkostoanalyysi,
verkostohallinta ja verkostotaloustiede - poikkeavat eurooppalaisista
suuntauksista erityisesti siinä, etteivät ne juurikaan pohdi itse verkoston
ontologiaa, vaan ovat kiinnostuneet verkostorakenteen mallintamisesta ja
analysoinnista. Toisin sanoen anglosaksinen traditio olettaa verkostolla olevan
tietyn rakenteen, joka määrittyy verkoston jäsenten välisten suhteiden
perusteella, tutkimuksellisen huomion kohdistuessa verkoston eri osien aseman
analysointiin, mallintamiseen ja graafiseen esittämiseen.

Verkostot yhteiskuntatutkimuksessa poikkeaa monista muista verkostotutkimuksen
yleisesityksistä juuri lähestymistavaltaan. Siinä missä suurin osa
nykyisestä verkostotutkimuskirjallisuudesta painottuu lähes yksinomaan
anglosaksisen verkostoanalyysin käsittelyyn, nyt käsillä oleva teos piirtää
huomattavasti rikkaamman kuvan tästä kiinnostavasta tutkimusalueesta, jonka
juuret ulottuvat aina 1800-luvulle saakka. Vaikka teos onkin ensisijaisesti
verkostoajattelun esittelyyn painottuva, viitseliäs lukija voi hahmotella
teoksen artikkelien pohjalta verkostoajattelijoiden verkoston. Artikkeleissa
esitelty verkostoajattelun kehitys kun osoittaa, miten laajasti eri
ajattelutraditioita edustaneet tahot toisiltaan ammensivat. Samalla tämä
ajattelijoiden verkostoituminen osoittaa, että verkostot ovat aina olleet osa
yhteiskuntaa - myös silloin, kun niitä ei vielä aktiivisesti tutkittu.

Vaikka teoksen rakenne on perusteiltaan toimiva ja looginen, kritiikkiä voi
esittää artikkelien välisten laadullisten erojen osalta. Etenkin
eurooppalaisen - tai oikeammin: ranskalaisen - verkostoajattelun kohdalla olisi
paikoin toivonut käsittelyyn hieman kriittisempää ja pohdiskelevampaa otetta.
Paikoin kirjoittajat tuntuvat toistavan ihailemiensa ajattelijoiden kieltä ja
käsitteistöä ilman, että pohtisivat näiden merkitystä sen paremmin
verkostotutkimuksen kuin laajemmin yhteiskuntatieteidenkään kontekstissa. En
myöskään aivan purematta niele Foucalt'n nostamista verkostoajattelijaksi -
tai ainakin tämä vaatii mielestäni verkostomääritelmän venyttämistä.
Yleisemmin eurooppalaisen verkostoajattelun ontologinen perusorientaatio tekee
siitä ongelmallisen empiirisen tutkimuksen kannalta, koska pikemminkin kyse on
yhteiskunnan olemuksen pohdiskelusta, ei niinkään tietyn, verkostoksi
mielletyn ilmiön analysoinnista. Nyt tämä jännite jää pitkälti
käsittelemättä, kun ranskalaistutkijoiden filosofiset argumentit eivät tule
kovinkaan hyvin konkretisoiduiksi.

Moniulotteinen esitys verkostoajattelun historiasta ja nykytilasta

Vaikka anglosaksinen tutkimustraditio on selvästi empiirisempi ja kiinnittyy
vahvemmin konkreettisiin yhteiskunnan ilmiöihin, osa tähän traditioonkin
liittyvistä artikkeleista jää hieman irrallisiksi. Pragmatismin kohdalla
rajanveto lienee vähintäänkin hankalaa, mutta myös suomessakin Pekka Himasen
kautta tutuksi tullut Manuell Castells verkostoyhteiskunta-käsitteineen on -
ainakin verkostotutkimuksen kannalta - ongelmallinen tapaus, onhan Castellsin
anti, kuten ao. luvun kirjoittanut Ari-Veikko Anttiroiko toteaa,
verkostotutkimuksen metodiikalle korkeintaan marginaalinen. Myös sosiaalisen
pääoman osalta voidaan pohtia, kuinka laajasti se loppuviimeksi kytkeytyy
varsinaiseen verkostotutkimukseen. Toki verkostot ja kyky verkostoitua
nähdään nykyään myös sosiaalisena pääomana, mikä kuitenkin tuottaa
eräänlaisen ”muna-kana” -ongelman.

Kokonaisuutena ”Verkostot yhteiskuntatutkimuksessa” on moniulotteinen esitys
verkostoajattelun historiaan ja nykytilaan eurooppalaisesta ja anglosaksisesta
perspektiivistä. Joissakin kohdin tekstiä olisi voinut selkeyttää ja avata
vielä paremmin ajattelijoiden puhuntaa ja käsitteellistä aparaattia. Etenkin
eurooppalaisessa traditiossa verkosto on samalla kielellinen konstruktio, jota
kuvataan omilla käsitteillään, joiden merkitys ei aina suoraan avaudu
lukijalle. Lukujen välillä on myös paikoin runsaastikin toistoa, mikä
kuitenkin mahdollistaa teokseen sisällytettyjen artikkelien lukemisen myös
yksinään. Teoreettis-filosofisesta otteestaan johtuen teos edellyttää
lukijaltaan ainakin perustietämystä yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen
päälinjoista, koska muuten teoksen teoriapohjaltaan ja käsitteistöltään
melko vaikeat ja teoreettiset artikkelit eivät välttämättä avaudu
lukijalle. Verkostotutkimuksesta kiinnostuneille teos on ehdottomasti
tutustumisen arvoinen - vaikka vain sen ymmärtämiseksi, että verkostoanalyysi
ja verkostotutkimus eivät ole synonyymejä.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/