[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Sankareita onko heitä?

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius <pentti.stranius at telemail.fi> FL, tutkija-toimittaja, Lieksa
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Vihavainen, Timo: Vladimir Suuresta Putiniin. Otava, 2015. 250 sivua.


Sankareita onko heitä?
---------------------------------------------------------

Vladimir Suuresta Putiniin jatkaa professori Timo Vihavaisen Venäjä-aiheisia
tutkimuksia ja tietokirjoja hieman oudommasta näkökulmasta. Pääosassa ovat
nyt sankarit, epäjumalat ja monet myytit. Sankarit ovat hyvin usein
sotasankareita tai vahvoja poliittisia johtajia. Voi vain kysyä miksi näin on
nyky-Venäjällä? Yhtä hyvin voi kysyä ja todeta että sama tilanne taitaa
olla Suomessakin. Hengen jättiläisiä harvemmin sankarikyselyissä mainitaan.

 

Vladimir Suuresta Putiniin jakaantuu viiteen päälukuun ja alkaa ”Sankaruuden
maailman” esittelyllä, jossa myös vertaillaan eri maiden sankarityyppejä
kautta historian. Vihavaisella on kanttia vertailla ja maailmanhistoria
hallussaan. Suomessa on aivan liian paljon muutaman dokumentin Venäjä-
dosentteja (jotka eivät osaa venäjää!) ja yksisilmäisiä julistajia, jotka
eivät myöskään näe ahtaita väitöskirjateemojaan kauemmaksi. Puhumattakaan
keltaisen lehdistön ”journalisteista”. Vihavainen on poikkeus, ja hänellä
on myös loistavat yhteydet venäläisiin kollegoihinsa. Toki historioitsijaa
voi ja pitääkin kritisoida, koska on heittänyt, Arto Luukkasen tavoin,
silloin tällöin provokatorisia mielipidemietteitä länsimaailman ja arvojen
rappeutumisesta ”islamisaation” ja maahanmuuton seurauksena.

Myös Suomi ja romaani Tuntematon sotilas ovat mielenkiintoisella tavalla mukana
Vihavaisen kirjassa. Yhteistä maillemme on ainakin se, että niin sanotut
sotasankarit ja vahvat johtajat ovat niin meillä kuin itänaapurissa
mielipidemittausten keskiössä. Suomessa C.G.E. Mannerheim, joskus Urho
Kekkonen ja yllättäen esimerkiksi talvi- ja jatkosodan kenraalit, silloin
tällöin jopa tappajaksi kouliintunut Lauri Törni, mikä ihmetyttää.

Mutta yhtä paljon nyky-Venäjällä hämmästyttää erityisesti Josif Stalinin
suosio, terrorista huolimatta. Suomalaisille myös sellaisen
”voittamattoman” sotapäällikön kuin Aleksandr Suvorovin (1729-1800) nimi
kärkisijoilla kuulostaa oudolta. Hänhän on, kuten todetaan esimerkiksi Markku
Salomaan ja Aimo Ruususen toimittamassa teoksessa Voittamisen taito Venäläisen
sotataidon klassikko Suomessakin vaikuttanut generalissimus.



Kuva: Aleksandr Suvorov, Josif Stalin ja Vladimir Putin.

Historian suurmiehiä – missä naiset?

Monia venäläisiä sankareita muuten yhdistää pieni koko – niin Suvorovia,
Stalinia kuin Putiniakin, kuten Napoleon. Mutta mennäänkö tässä liikaa
yksilöominaisuuksien tai psykologian puolelle? Onko pituudella oikeasti
todellista merkitystä? Mitattaisiinko kaikki historian suurmiehet – ja
naiset, jotka muuten puuttuvat Timo Vihavaisenkin kirjasta – vaikkapa
Katariina Suuri. Hämmästyttävää miksi?

Mutta onneksi antisankareillakin on roolinsa: Venäjällä laiska ja saamaton
Oblomov-hahmo tunnetaan hyvin kirjallisuudesta. Tietysti myös sellaiset
toisinajattelijat kuten Solzhenitsyn ja Saharov mainitaan ja heitä arvostetaan
monissa mielipidemittauksissa. Lähellekään kärkeä, Pushkinin ja
Dostojevskin tasolle, he eivät silti yllä. Johtopäätös voi olla myös se,
että toisin- ja öisinajattelu on jo mennyttä aikaa eikä sille kansan parissa
paljon perusteta.

Miksi sitten Pyhä Vladimir Suuri? Hän oli 900-luvun lopulla merkittävä
suuriruhtinas Novgorodissa ja Kiovassa, siis yli tuhat vuotta sitten. Vladimir
Suuren urotekoja olivat muun muassa menestyksekkäät sotaretket ja se, että
hänestä alkoi Venäjän yhdistyminen Kiovan Rusiksi. Hän myös kastatti
pakolla Nestorin kronikan mukaan venäläiset uuteen uskontoon Dnepr-joen
rannalla.

Ei ihme, että Vladimir Suuri saanee patsaansa myös Moskovan keskustaan
lähivuosina. Totta kai myös kaksimetrinen Pietari Suuri on mukana kirjassa
1700-luvun alun sankarillisena ”uudistajana”, vaikka hän ei kaikkia
konservatiivisia venäläisiä ole ikinä miellyttänytkään.

Vihavainen selittää eri luvuissa myös lukuisia sankarimyyttiin liittyviä
venäjänkielisiä termejä. Se lisää tekstin historiallista syvyyttä. On
sentään mainio asia, että joku suomalainen Venäjä-tutkija osaa kieltäkin
– eikä kommentoi ja siteeraa vain englannin kautta!

Venäjä-harrastajalle viimeiset pääluvut ”Neuvostoliiton sankarit” ja
”Uusi Venäjä” antavat nekin paljon ajateltavaa. Monet kirjallisuuden
myyttihahmot, ”Suuri Isänmaallinen sota” ja Putinin sankaruuden salat
tulevat käsiteltyä. Samoin se vaihe varhaisen Neuvosto-Venäjän historiassa,
jolloin bolshevikit yrittivät kieltää kaikki yksilöiden uroteot historiassa,
vääristelivät ja ylevöittivät sittemmin stahanov-sankareita ja yrittivät
jossakin vaiheessa taas korostaa massojen roolia historiassa ja
vallankumouksissa.



Kuva: Aleksei Stahanovin (1904-1977) väitettiin louhineen vuonna 1935
ennätykselliset 102 tonnia hiiltä viidessä tunnissa ja
neljässäkymmenessäviidessä minuutissa, mikä oli neljätoistakertainen
määrä työläisille asetettuun kiintiöön verrattuna.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/