[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Vihreät, natsit, jätteenpoltto ja hygienia

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Rauli Mickelsson <rauli.mickelsson at utu.fi> VTT, dosentti, Turun yliopisto,
valtio-oppi
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Paunio, Mikko: Vihreä valhe. Valheen sysimustat juuret, sen salakavalat
lonkerot ja murheelliset seuraukset. Auditorium Kustannusosakeyhtiö, 2015. 255
sivua.


Vihreät, natsit, jätteenpoltto ja hygienia
---------------------------------------------------------

Mikko Paunio jatkaa alunperin vuonna 1991 julkaistun teoksensa teemoja. Hän
haluaa osoittaa kirjassaan vihreiden oppien yhteyden natseihin ja
esoteerikkoihin. Teos on tieteen kaapuun puettu ennakkoluuloinen pamfletti,
jossa ovat pielessä taustatyö, metodi, aineisto ja väitteiden todentaminen.
Jos kirjasta olisi jätetty pois salaliittoteoriat ja natsikortin heiluttelu, se
kelpaisi puheenvuoroksi jätteenpoltosta, kehitysmaiden hygieniasta ja
varovaisuusperiaatteesta.

 

Mikko Paunion Vihreä valhe ilmestyi alun perin vuonna 1991, vuonna 2015
ilmestyneessä kirjassaan hän jatkaa samaa teema, kirjan pääotsikonkin
pysyessä samana. Paunio on lääketieteen tohtori ja epidemiologian dosentti ja
tehnyt paljon hallinnollista työtä sekä Suomessa että kansainvälisissä
järjestöissä ja muun muassa Maailmanpankissa. Teos jakaantuu neljään
teemaan. Ensimmäinen on otsikoitu ”Ympäristöuskonto ja sen nykyiset
ylipapit” ja siinä pyritään tuomaan esiin vihreän aatteen ideologisia
juuria. Toinen käsittelee jätepolitiikkaa, kolmas hygieniaa ja
ilmastopolitiikan kielteisiä vaikutuksia ja neljännessä osassa pohditaan
varovaisuusperiaatetta, jota sovelletaan erityisesti globaaleissa
ympäristöongelmissa.

Paunio teos on kirjoitettu lääkärin ja sosiaalidemokraatin näkökulmasta.
Asiantuntijalääkärinä Paunio on pyrkinyt hakemaan ratkaisuja epidemioiden
ennaltaehkäisyssä. Sosiaalidemokraattina hän kertoo pettyneensä siihen,
että puolue on ”vihreässä paineessa” hyväksynyt uusiutuvan energian tuet
ja vihreän energiapolitiikan periaatteet. Puoluetovereistaan Paunion kritiikin
kohteena ovat erityisesti Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja – Paavo Lipposta
hän sen sijaan kunnioittaa. Paunio kertoo, että hän on vuosien varrella
syventänyt tietojaan vihreiden maailmankuvasta päästääkseen selvyyteen
mihin vihreiden kanssa veljeilevät Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja ajatuksensa
perustavat.

Metodina analogiat

Paunio yrittää todistaa, että vihreys on esoteerinen ja mystinen oppi, joka
on hylännyt valistuksen periaatteet. Hän lisää vielä panoksiaan luvussaan
”Ekologismi ja Saksan kansallissosialismi”. Luku alkaa:

”Keskeinen väittämäni Vihreässä Valheessa ja sitä edeltävässä
Sosialistisen aikakauslehden artikkelissa oli se, että vihreiden ja natsien
ajattelussa on paljon yhteistä ja pyrin pettävän vaarallisella analogian
menetelmällä hullunrohkeasti osoittamaan asian olevan näin.”

Tämän jälkeen tukeutuu muun muassa Anna Bramwellin teokseen Ecology in the
20th century: a history, joka Paunion mielestä seikkaperäisesti osoittaa,
että natsismi oli ajan ideologisista virtauksista vihreiden protoajatusten
riivaama.

Paunion kirja on osoitus siitä miten voidaan tehdä pitkälle meneviä
johtopäätöksiä aiheesta tutustumatta tutkimuskohteeseen, käyttämällä
kelvotonta metodia, tekemättä taustatyötä ja todentamatta väitteitä. Teos
on ikään kuin tieteelliseen maskiin sonnustautunut ennakkoluuloinen pamfletti.
Nykypäivän ja kahdeksankymmentäluvunkin vihreiden aatteista olisi helppo
tehdä myös oikea tutkimus. Niitä voisi tutkia esimerkiksi analysoimalla
puolueohjelmia ja aatteellisia pamfletteja, mutta Paunio meneekin
”analogian” turvin tutkimaan natseja etsien heistä yhtymäkohtia nykyajan
vihreisiin. Analogiasilmälasit päässä voidaan löytää yhtymäkohtia ihan
minkälaisten asioiden välillä tahansa. Paunio ”osoittaa” vihreiden ja
natsien väliltä paljon samanlaisuuksia, kuten luonnonsuojelun, pakanauskon,
kasvissyönnin ja eläinten oikeuksien kunnioittamisen.  

Pielessä: taustatyö, metodi, aineisto ja väitteiden todentaminen.

Analogiametodia voisi kokeilla vaikkapa vertaamalla sosiaalidemokraatteja ja
fasisteja Paunion käyttämän menetelmän avulla. Kokeillaan: Mussolini oli
aikanaan sosiaalidemokraatti, kommunistit nimittivät sosiaalidemokraatteja
aikanaan sosiaalifasisteiksi, ennen toista maailmansotaa SDP:ssä toimi kaksi
puolueosastoa, jotka ihailivat natsi-Saksaa, Suomen Kansallissosialistisen
liiton johtaja Yrjö Ruutu siirtyi sosiaalidemokraatteihin, fasisteille
korporatismi oli tärkeä aatteen elementti, kuten käytännössä
sosiaalidemokraateillekin ja vaikkapa vielä se, että IKL:n nuorisojärjestön
Sinimustien jäsenestä Pekka Kuusesta tuli 1960 – luvulta alkaen merkittävä
sosiaalidemokraattien ideologi. Paunion analogiat ovat tämän tasoisia, eivät
sen syvällisempiä. Tällä työskentelytavalla ei saisi yliopistossa läpi
edes alemman tason opinnäytetyötä. Asiansa osaava aatteiden tutkija ei
käyttäisi tätä metodia, eikä tekisi tällaisia johtopäätöksiä.

Paunion kirjan mukaan Rudolf Steiner oli tärkeä aatteellinen isä natseille,
hän pitää Steineria myös vihreiden keskeisenä oppi-isänä joidenkin
esoteeristen new age -uskomusten lisäksi. Toki vihreissä on steinerilaisia
antroposofeja kuten myös kristittyjä ja ateisteja, mutta mistään vihreiden
ideologian tutkimuksesta (esim. Andrew Dobson 1991, Gayil Talshir 2002, Mathew
Humphrey 2013) ei löydy Steinerin nimeä kuin vain kuriositeettina, nimenomaan
liitettynä antroposofeihin. Vihreiden ideologioiden isiä ja äitejä on niin
liberaaleja, sosialisteja, anarkisteja, feministejä ja myös totalitaristeja,
kuten Pentti Linkola mutta Steineria ei tässä joukossa ole. Kuitenkin Paunio
sitoo yhteyden vihreiden ja natsien välille Steinerin oppien avulla.

Paunion tapana on syyttää kaikista koululääketieteen vastaisista ajatuksista
vihreitä. Näitä ovat roketekielteisyys, jätteiden polttamisen vastustaminen
ja kehitysmaiden epidemioita levittävät hygieniaongelmat.  Syyksi hän panee
vihreiden ideologina pitämänsä Steinerin. Tutkimalla puolueen ohjelmia tai
vaikkapa sen toimintaa voisi tulla erilaiseen johtopäätökseen kuin Paunio.
Esimerkiksi vihreiden kansanedustaja Ville Komsi ryhtyi eduskunnassa
nälkälakkoon saadakseen rahaa kehitysmaiden lasten rokoteohjelmalle.

Vaikka kirjassa on loppuviitteet ei sen kaikkia väitteitä todisteta oikeiksi.
Esimerkiksi jää todistamatta, että Suomen vihreitä ohjaisi jonkinlainen
steinerlais-teosofinen "pyhä perhe", johon kuuluvat Pekat Sauri ja Haavisto
sekä Heidi Hautala. Omaksumaansa analogiametodiaan käyttäen Paunio samaistaa
yhdysvaltalaisen vaikutusvaltaisen ekologisen ajattelijan kavalluksen Heidi
Hautalan oviremonttiin ja Ville Niinistön ajoon katsastamattomalla autolla.

Muutenkin johtopäätösten rakentaminen on varsin omaperäistä. Paunio
todistaa tulevaisuudentutkimuksen pioneerin ja Rooman klubin jäsenen Pentti
Malaskan (1934-2012) olevan esoteerikko tarkastelemalla hänen kirjoittamaansa
runoa. Matemaatikko Malaskan laajaa tuotantoa Paunio ei huomioi lainkaan.
Iltapäivälehtien tai paremminkin netin keskustelupalstojen logiikan lisäksi
Paunio käyttää sieltä omaksumaansa leimaava tyyliä. Epäsuotuisat henkilöt
esitellään vähätellen, esimerkiksi systeemiteoreetikko Erwin Laszlo (1932-)
esitellään pianistina, jota hän toki myös oli, mutta elämäntyönsä hän
teki evoluutioteoreetikkona ja filosofina.

Hyvää: puheenvuoro jätteenpoltosta, kehitysmaiden hygieniasta ja
varovaisuusperiaatteesta

Melkein puolet kirjasta käsittelee vihreiden oppien yhteyttä esoteerikkoihin
ja natseihin. Toinen puoli käsittelee jätteenpolttoa, hygieniaa ja globaalien
ympäristöongelmien varovaisuusperiaatetta. Vaikka haluaisimmekin politisoida
teknologian, ovat nämä kysymykset aika lailla teknisiä. Kuitenkin Paunio
väittää, että jätepolttokielteisyyttä, kehitysmaiden hygieniaa ja
varovaisuusperiaatetta ohjaavat "vihreä valhe", ja viime kädessä Rudolf
Steinerin opit.

Jos Paunion kirjasta olisi jätetty ensimmäiset 93 sivua julkaisematta ja
poistettu sen lopusta salaliitto- ja valheviittaukset, kelpaisi teos kyllä
puheenvuoroksi jätteenpoltosta, kehitysmaiden hygieniasta ja
varovaisuusperiaatteesta.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/