[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kansanedustaja kirjoittaa ja kiukuttelee

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Helena Pilke <helena.pilke at helsinkinet.fi> tietokirjailija, FT, Helsinki
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Donner, Jörn: Pikku Mammutti (Lilla mammuten). Kääntänyt Kari Koski. Otava,
2015. 298 sivua.


Kansanedustaja kirjoittaa ja kiukuttelee
---------------------------------------------------------

Jörn Donnerin Pikku Mammutti on tekijänsä mukaan ”puoliautenttinen
päiväkirja”. Yli tuhatsivuisesta edeltäjästään se poikkeaa monessa
suhteessa, enimmäkseen edukseen.

 

Jörn Donnerin muistelmakirjanjärkäle Mammutti sai arvostelijoilta kaksi
vuotta sitten varsin ristiriitaisen vastaanoton. Faktan ja fiktion rajamailla
vaeltava teos jakoi myös lukijoita: osa sanoi suorastaan ahmineensa tekstiä,
osa jätti kirjan kesken. Donnerin kutakuinkin kaiken paljastava, kaikkeen
mahdolliseen kantaaottava teos olikin pirstaleisuudessaan haaste, josta ei
helpolla selvinnyt.

Elämää vakavan sairauden varjossa

Pikku Mammutti jatkaa Jörn Donnerin omaelämäkertaa. Se kattaa ajan heinäkuun
2013 puolestavälistä helmikuun 2015 puoleenväliin. Aikaan lyö leimansa
uusiutunut keuhkosyöpä – se ja sen hoitaminen on yksi kirjan kantavista
teemoista. Kipuja, jatkuvaa yskää, unettomuutta, masentuneisuutta jonka Donner
ilmaisee esimerkiksi huokaamalla ”bonjour aikamoinen tristesse”.

Kuolema käy mielessä toistuvasti, vaikka kirjoittaja uhittelee sille: ”Minua
ei kiinnosta ollenkaan kuolla, olisin lähinnä taipuvainen elämään
edelleen.”

Lisäaikaa hän ehdottomasti tarvitsisi; lääkäreiden ja sädehoidon avulla
hän sitä myös saa. Kun Donner nousee Astrid Thorsin tilalle eduskuntaan, Armi
Ratia -elokuva on kesken, samoin uusi romaani. Ruotsistakin tekisi mieli
kirjoittaa. Itse asiassa uudesta Ruotsi-kirjasta on jo olemassa sopimus –
edellinen, Sverigeboken (suomeksi Matka vieraaseen maahan) on ilmestynyt
1970-luvun alussa. Sen jälkeen maailma, ja naapurimaa, on muuttunut enemmän
kuin perusteellisesti.

Filmi valmistuu, mutta kirja jää kansanedustajan työn ohella tekemättä. Se,
ja muutamat muut suunnitteilla olevat projektit, vilahtelevat tekstissä.
Harvemminpa lukija pääsee seuraamaan kirjailijan työtä aivan alkumetreiltä
saakka!

Päiväkirjamerkintöjensä alkaessa Donner on täyttänyt 80. Loppusivuilla
hän täyttää 82 ja saa 150 Facebook-onnittelua, jotka saman tien poistaa.
Ikä ja vakava sairaus aiheuttavat sen, että omaa päivittäistä vointia
koskevia muistiinpanoja on mukana runsaasti, samoin selostuksia
lääkärikäynneistä.



Kuva: Jörn Donner

”En ole turhautunut, pikemminkin vihainen”

Lääkärit ovat – omien läheisimpien ihmisten lisäksi – niitä harvoja
henkilöitä, joihin Donner suhtautuu positiivisesti. Muissa, kuten useimmissa
kansanedustajakollegoissa, tuntuu olevan jos jotakin vikaa. Donner ei saa aluksi
lainkaan ääntään kuuluviin, mutta sitten hän pääsee ulkoasiainvaliokunnan
jäseneksi. Se ei tosin tilannetta paljonkaan paranna: Donnerin mielestä
etenkin ne kokoukset, joissa pää- ja ulkoministeri ovat läsnä
”tiedottamassa edesottamuksistaan” ovat ”absurdeja tilaisuuksia, joissa ei
käsitellä mitään merkittävää”.

Päiväkirjassa kuvailtu kansanedustajakausi on laskujeni mukaan Jörn Donnerin
neljäs. Kahdesti hänet on äänestetty eduskuntaan RKP:n listalta, kahdesti
hän on noussut sinne varasijalta, jolloin kausi on ollut normaalia lyhempi.
Poliitikkona Donner on poukkoillut puolueesta toiseen, ja nytkin hän päätyy
toteamaan, ”ettei Suomessa ole yhtään puoluetta, joka ajattelisi niin kuin
minä. Ei edes sinne päin!”

Kirjaa voisi silti pitää eräänlaisena poliittisena päiväkirjana, sillä
Donnerin havainnot ovat tarkkoja joskin yleensä ilmeisen kärjistettyjä.
Pääministeri (Alexander Stubb) on hänen mielestään operettihahmo, omankin
puolueen johdon puheenvuoroja voisi lyhentää puolella. Istuntosalien ja
kokoushuoneiden lisäksi Donner tarkkailee toimintaa muun muassa eduskunnan
saunassa – kertomus sakeassa deodoranttipilvessä viiksiään sukivasta
perussuomalaisten Pertti ”Veltto” Virtasesta on hervottoman hauska – ja
kahvilassa, jonne hän pakenee kyllästyttyään mielestään tylsiin
keskusteluihin tai kollegojen älypuhelinten ja iPadien näppäilyyn.

”Tätä on demokratia, näin se toimii, hitaasti ja epäröiden mutta
laillisessa järjestyksessä, kukaan ei käy kenenkään kimppuun, hallitus
istuu kiltisti aitiossaan, mukaan lukien Tuomioja, joka luultavasti
pitkästyy”.

Donner kuitenkin toteaa, ettei hän ole kansanedustajana turhautunut, vaan
vihainen. Sarkastisia heittoja lähtee suuntaan jos toiseen; välillä on pakko
nauraa ääneen.

Mutta kun Donner teoksen loppusivuilla pohtii helmikuun 2015 isoja, edelleen
ajankohtaisia kysymyksiä eli Ukrainan ja Syyrian tilanteita sekä
räjähdysmäisesti lisääntyvää maahanmuuttoa, sävy on vakava. Muutenkin
kirjaa leimaa jonkinlainen alakuloinen pohjavire; ikään kuin ympärillä olisi
koko ajan syksy vaikka välillä Tammisaaressa paistaakin aurinko, meri kimaltaa
ja kampela käy verkkoihin. Kalastus on ilmeisen tärkeää; jos nieriän joutuu
hankkimaan hallista, se harmittaa (ja kallistakin se kirjoittajan mielestä on,
päätellen siitä että kilohinnat on joka ostoksen yhteydessä merkitty).

Mammutin kirjoittaja etäännytti elämänsä luomalla kirjaan ulkopuolisen
kertojahahmon, jatko-osassa hänen päiväkirjamerkintänsä julkaistaan
sellaisenaan. Kirja on kuitenkin alaotsikon mukaisesti vain
”puoliautenttinen” – esipuheessaan tekijä toteaa jättäneensä pois
”suurimman osan yksityiselämästään”. Ilmeisesti sitä on alun perin
ollut todella paljon, sillä nytkin mukana ovat kalansaaliit, lyhyet arviot
luetuista kirjoista, tapaamiset nuorimpien poikien sekä lukuisten ystävien ja
tuttavien kanssa sekä – vakioaiheena – kirjoittajan terveydentila. Viimeksi
mainitun aiheen kohdalla teksti kääntyy hetkittäin suorastaan
inhorealistiseksi – esimerkiksi vatsan toimintaa ei liene tarpeen raportoida,
vaikka muuten eläisikin elämäänsä suurimmaksi osaksi julkisuudessa.

Käsikirjoituksesta tehty käännös on Kari Kosken, joka sai Mammutin
käännöksestä Erkki Reenpää -suomentajapalkinnon. Tuottelias suomentaja on
Donnerin teosten ohella kääntänyt erityisesti ruotsalaista
jännityskirjallisuutta.

Donnerin terävää tekstiä, joka näyttää säilyttäneen ominaislaatunsa
myös käännöksessä, lukee mielellään. Osa kiukkuisen kansanedustajan
päivittäisistä muistiinpanoista lähenee aforistiikkaa: ”Näen mitä osaan.
Mitä minä osaan? Maailman.” tai takakanteen otettu lause: ”Ole oma itsesi.
Minä yritän, vaihtelevalla menestyksellä.”

Politiikasta kiinnostuneelle kelpo teos; pieni mutta pippurinen.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/