[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Käsikirja historian opetukseen

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Mari Tarkkonen <mari.kervinen at uef.fi> jatko-opiskelija, Itä-Suomen Yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Rantala, Jukka; Ahonen, Sirkka: Ajan merkit – historian käyttö ja opetus.
Gaudeamus, 2015. 229 sivua.


Käsikirja historian opetukseen
---------------------------------------------------------

Professori Jukka Rantala ja professori emerita Sirkka Ahonen ovat
yliopistotyönsä ohella toimineet aktiivisesti historian opetussuunnitelmien
parissa. Heidän teoksensa Ajan merkit. Historian käyttö ja opetus voidaankin
katsoa jonkinlaiseksi opettajan käsikirjaksi opetussuunnitelman tukena.

Ajan merkit. Historian käyttö ja opetus on jaettu selkeästi kahteen osaan:
historian opetuksen merkityksiin sekä varsinaiseen historianopetukseen.
Molemmissa teemoissa nostetaan johdonmukaisesti esiin historia merkitys
identiteetin rakentamisessa sekä historiallisen ajattelun kehittäminen.
Kolmantena teemana läpi kirjan korostuu historiallisen ymmärtämyksen merkitys
yhteiskunnallisen toimijuuden taustalla.

Mitä historia opettaa?

Merkityksistä – tai konkreettisemmin historian käyttömahdollisuuksista –
teoksessa korostetaan identiteetin ja yhteisöllisyyden lisäksi kriittisen
ajattelun merkitystä ja historian antamia moraalisia opetuksia. Kyse ei ole
siis suoranaisesti siitä, mitä historiallisista tapahtumista voimme
yksiselitteisesti oppia, vaan siitä, miten historiallisen muutoksen käsittely
voi meille laajemmin opettaa. Lisäksi kirjoittajien mukaan yhteiskunnallinen
toimijuus ja yleisemmin historia demokratian tukena kumpuavat sen
tiedostamisesta, että yhteiskunnalliset rakenteet ovat muuttuvia ja ihmiset
ovat kautta aikain toiminnallaan vaikuttaneet historiaa.

Sitä, miksi historiaa opetetaan, käsitellään pitkälti aiheiden kautta jotka
olisi käytännön historianopetuksessa helppo yhdistää vaikkapa nykyiseen
pakolaistilanteeseen. Kirjoittajat viittaavat moniin historian oppeihin
ajattelun työkaluina, jotka edelleen tukevat yhteiskunnallista ymmärtämistä
ja toimijuutta nykyhetkessä. Historia muun muassa kehittää empatiaa,
yhteisten asioiden hoitamisen tahtoa, yhteisöllisyyttä ja kriittistä
ajattelua. Hyvin suunnattu historianopetus auttaisi näin ollen nykytilanteessa
pohtimaan mitä on tapahtunut, miten Suomi tai Euroopan Unioni asiaan suhtautuu,
mihin suhtautuminen perustuu ja ennen kaikkea, miten voisimme yksilöinä ja
yhteisöinä reagoida tapahtumiin.



Kuva: Nikolaos Gyzis, Allegoria historiasta, 1892.

Sisältöjä vai historiallisen ajattelun kehittämistä?

Luvuista 3 ja 4 koostuvassa kirjan toisessa osassa keskitytään
käytännönläheisemmin historian opetukseen lähtien loogisesti suomalaisen
historianopetuksen – ja opetussuunnitelmien – historiasta. Käydään läpi
taitopainotteinen opetus, poliittisen, kronologisen sekä temaattisen ja
kulttuurisen historian nivelkohdat sekä eri historian merkitysten saavuttaminen
käytännössä historian opetuksessa. Eri näkökulmien perusteluista ja
kritiikistä käydään myös kattavaa keskustelua – historiaa on opetettu ja
opetetaan eri motiiveista eri aikoina eikä selkeää konsensusta ole vielä
saavutettu tämän päivän historianopetuksesta.

Joitain vuosia sitten kirjoitin itse katsauksen historian opetuksesta ja sen
merkityksistä ja myös tuolloin ristiriitaiset näkökulmat
historianopetuksesta oppilaiden, oppilaiden vanhempien, harrastajien, opettajien
ja opetussuunnitelman välillä olivat ilmeisiä. Tämä ristiriita näyttäytyy
edelleen: kirjoittajien mukaan moni opettaja opettaa yhä vielä varsin
sisältöpainotteisesti – ja tätä myös monesti historianopetukselta
odotetaan – eikä tilaa jää varsinaiselle historiallisen ajattelun
kehittämiselle jota osaltaan on yritetty painottaa opetussuunnitelmien kautta
historianopetuksessa jo pidempään.

Loppua kohti kirja sisältää yhä suorempia ohjeistuksia ja käytännön
vinkkejä historiaa opettaville ja ehkä myös sitä opiskeleville. Myös
varsinaisen tekstin sekaan lisättyjen tietolaatikoiden määrä ja pituus
kasvaa. On toki myös mielipidekysymys, mitä asioita yleisestä analyysistä
korostetaan ja mitkä jätetään vain maininnoiksi varsinaisessa
runkotekstissä. Mielestäni esimerkiksi lähdekritiikki-analyysiä olisi voinut
entisestään tuoda esiin ja viedä pidemmälle: propagandistisen materiaalin
käsittely ja tunnistaminen auttaisi varmasti myös nykyisin esimerkiksi
sosiaalisessa mediassa kiertävien tekaistujen uutisten erottelua ja analyysiä.

Historiakurssien eläytymisharjoituksista sen sijaan voi varmasti olla montaa
mieltä, riippuen myös kouluasteesta. Se, miten tunnehakuiseksi historianopetus
puserretaan, on myös pitkälti kiinni aiheen käsittelystä ja opettajan
taidosta pitää opetustilanne hallinnassa. Kohdennetuin lukijakunta kirjalle
joka tapauksessa on eittämättä historian opetuksen ammattilaiset.
Kiinnostavaa luettavaa kirja on myös oppilaille ja opiskelijoille itselleen,
historian harrastajille ja toki historian opettajiksi aikoville.

Kokonaisuudessaan teos on eheä. Historian käyttö ja opetus ovat
tasapainoisessa käsittelyssä. Kieli on selkeää ja helposti luettavaa.
Kirjassa on myös havainnollinen, selvä viesti, joka yhdistää menneisyyden ja
ajallisen muutoksen ymmärtämyksen ja historianopetuksen sekä vahvistaa
samalla historian opetussuunnitelmien korostuksia. Vastakkaisia näkemyksiä
esimerkiksi poliittisen historian merkityksistä tai sisältöopetuksesta on
toki käyty perustellusti läpi, mutta ne eivät vie liikaa tilaa teoksen oman
agendan johdonmukaiselta läpikäynniltä.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/