[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kukoistus ei synny määräyksillä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Seppo Sivonen <seppo.sivonen at uef.fi> FT, Dosentti, Joensuu
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Turunen, Ari: Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit. Eli miten erilaisuuden
sietäminen synnyttää vaurautta ja sivistystä. Into Kustannus, 2015. 316
sivua.


Kukoistus ei synny määräyksillä
---------------------------------------------------------

Tuottelias tietokirjailija Ari Turunen on kirjoittanut uusimman teoksensa
erilaisuuden sietämisestä ja suvaitsevaisuudesta. Turunen on valinnut
oivaltavan näkökulman: hän tarkastelee teemoja maailmanhistoriassa eri
aikoina kukoistaneiden kaupunkien kautta. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen nyt
kun pakolaisaalto kohdistuu Eurooppaan, ja sen myötä erilaisuuden
suvaitsemista koetellaan pakolaisia vastaanottavien maiden kansalaisten
keskuudessa.

 

Turusen valitsemat maailmanhistorian loistavimmat kaupungit löytyvät eri
maanosista ja eri aikakausilta. Mukana on nykylukijalle tunnettuja ja vähemmän
tunnettuja kohteita.  Kirjaan ovat valikoituneet Miletos, Aleksandria,
Pataliputra, Bagdad, Hangzhou, Firenze, Isfahan, Amsterdam ja San Francisco.
Muitakin vaihtoehtoja varmasti oli, mutta näissä kaupungeissa vallitsi
suhteellisen pitkä sietämisen kausi. Turunen toteaa, että mitä kauemmin
yhteisö tai kulttuuri on pysynyt johtavassa asemassa ilman väkivallan
monopolia, sitä suvaitsevaisempi se on yleensä ollut.

Kauppa loi vaurautta

Kirjoittajan käsittelemät maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit olivat
kaikki tärkeitä kaupankäynnin keskuksia, josta ne saivat kiittää suotuisaa
maantieteellistä asemaansa ja kansainvälisiä verkostojaan. Vilkas
kansanvälinen kauppa ja eri puolilta tulleiden kauppiaiden kohtaaminen
näyttäisivät lisäävän erilaisuuden sietämistä. Tulee mieleen Viipuri,
sen kansainvälinen kauppiaskunta ja iloisa imago. 

Turusen kirjan aluksi esittelemä antiikin Kreikan Miletos kukoisti 600-luvulla
eaa. Se sijaitsi niemellä, jossa oli neljä satamaa. Kaupungissa ulkomaalaiset
kauppiaat saivat liikkua vapaasti ja siitä tuli Aasiasta Lyydian kautta
kulkevan karvaanreitin päätepiste. Miletoksessa kohtasivat Aasian
karavaanikuljettajat ja Kreikan merenkulkijat. Kaupankäynnin kautta
miletoslaiset tutustuivat myös foinikialaiseen kulttuuriin.

Aleksandriassakin oli suotuisa satama ja vilkkaasta merenkulusta kertoo
kaupungin maailman seitsemään ihmeeseen laskettu 110 metriä korkea Faroksen
majakka. Kaupunki sijaitsi kolmen maanosan risteyksessä. Kauppiaiden mukana
sinne saapui rhodoslaista viiniä, ateenalaista hunajaa, pähkinöitä
Mustaltamereltä ja kuivattuja Bysantin hedelmiä ja juustoja.
Punaiseltamereltä kauppiaat toivat Aasian mausteita ja Arabian parfyymeja ja
suitsukkeita. Niiliä pitkin saapui tavaroita Afrikasta ja Malin suunnalta
arvokasta suolaa. Libanonista saatiin seetripuuta. Tuotteet maksettiin
Niilinlaakso viljalla.

Suotuisaa asemaansa saa kiittää myös Intian Pataliputra, joka Turusen mukaan
oli 300-luvulla eaa. jopa maailman suurin kaupunki. Se sijaitsi kahden joen
risteyksessä, mistä päästiin Gangesin suulta Bengalin lahdelta Punjabiin ja
Keski-Aasiaan. Bagdad Tigris-joen varrella oli puolestaan karavaanikaupan
keskus, missä arabit ja juutalaiset tekivät mauste- ja silkkikauppaa
kristittyjen eurooppalaisten kanssa. Kiinan Hangzhouta ja sen kivettyjä katuja,
lukuisia ravintoloita ja kylpylöitä ihaili itse Marco Polo. Vuodesta 1167
alkaen Song-dynastian pääkaupunkina ollut Hangzhou kävi vilkasta silkki- ja
teekauppaa. Kaupungista oli lyhyt matka merelle ja se oli Kiinan suuren kanaalin
(Keisarinkanava) eteläinen päätepiste, josta oli yhteys aina Beijingiin
saakka. Kaupungissa liikkui kauppiaita ja vierailijoita Japanista, Koreasta,
Vietnamista ja sen kaduilla käyskenteli nestoriolaisia, zarathustralaisia,
hinduja, juutalaisia ja muslimeja. Silkkitien keskuksiin kuulunutta Persian
Isfahania kuvattiin puolestaan satumaisen kauniiksi kaupungiksi, jossa pidettiin
erityisesti ulkomaalaiskauppiaista hyvää huolta. Se oli nimitetty Seldžukkien
valtakunnan pääkaupungiksi vuonna 1050 ja uudelleen siitä tuli pääkaupunki
1500-luvun lopulla.

Firenze kuului varhaiskapitalismin keskuksiin ja rikastui pankkitoiminnalla ja
villakaupalla. Villaa vietiin Genovaan, Venetsiaan, Parisiin, Lontooseen,
Bruggeen ja Barcelonaan. Hieman myöhemmältä ajalta tiedämme Amsterdamin
olleen jo globaalin siirtomaakaupan keskus. Amsterdamin vaurastumisen
peruspilari oli vuonna 1602 perustettu Hollannin Itä-Intian kauppakomppania,
joka oli maailman ensimmäinen pörssiyhtiö. San Franciscon
kansainvälistyminen tapahtui aluksi pikemminkin siirtolaisten kuin
kaupankäynnin ansiosta. Sinne oli saapunut intiaaneja, kiinalaisia,
afroamerikkalaisia, vietnamilaisia ja latinoja sekä eri puolelta Eurooppaa
tulleita siirtolaisia. Vaikka Turunen ei sitä kirjassaan mainitse, kuuluivat
San Franciscon kiinalaiset globaaliin kiinalaisyhteisöjen verkostoon, joka
syntyi 1800- ja 1900-luvun kiinalaisten kulikaupan myötä. Sittemmin San
Francisco ja sen läheisyydessä sijaitseva Piilaakso kuuluvat jo
verkkobisneksen legendaariseen kertomukseen.

Kukoistavassa kaupungissa innostuttiin filosofiasta ja kirjallisuudesta

Tuottavuuden ja kansainvälisen kilpailukyvyn ylläpitämiseksi
peräänkuulutetaan nyt tuotekehitystä, uusia innovaatiota ja osaavaa
markkinointia. Niitä ei synny ilman tutkimustyötä ja koulutusta.
Innovaatiopolitiikassa arvostetaan ns. kovia tieteitä, kuten luonnontieteitä
tai teknisiä aloja – myös Turusen esimerkkikaupungeissa luonnontieteiden
harjoittajat tai uusien teknisten keksintöjen tekijät olivat arvostettuja,
mutta kovassa kurssissa olivat myös humanistit, filosofit, kirjailijat,
runoilijat ja muut eri alojen taiteilijat. Kaupungeissa luotiin uutta, joka toi
kaupankäynnin ohella niihin sekä henkistä että aineellista vaurautta.
Kaupungeissa rohkaistiin opiskeluun ja innostuttiin filosofiasta ja
arkkitehtuurista.

Miletoksen luonnonfilosofia vaikutti moderniin länsimaiseen käsityksen
ihmisten välisestä, tasapuolisesta oikeudenkäynnistä. Miletoksessa
vaikuttaneen luonnonfilosofi Thaleksen oppilaan Anaksimadroksen
vallankumouksellinen näkemys oli se, että luonnon tapahtumat seurasivat
laillista järjestystä eli oli olemassa luonnon laki. Myös Aleksandrian
Museionissa, harjoitettiin menestyksellisesti luonnontieteitä, matematiikkaa,
filosofiaa ja kirjallisuutta. Eukleides kirjoitti matematiikan klassikkonsa
”Alkeet” ja Arkhimedes keksi edelleen Egyptissä käytössä olevan ruuviin
eli vedenkeruukoneen ja kuuluisan Arkhimedeen lakinsa.



Kuva: Viisauden talo Bagdad. Abbasidi-kirjasto. Yahyá al-Wasiti, Bagdad 1237,
Wikipedia.

Bagdadissa oli myös oma ”yliopistonsa”, jota kutsuttiin Viisauden taloksi.
Tämä oli kuninkaallinen arkisto, kirjasto ja suuri oppineisuuden keskus, joka
kukoisti 800-luvulla. Siellä opiskeltiin matematiikkaa, astronomiaa,
lääketiedettä, alkemiaa ja kemiaa, patologiaa ja maantiedettä. Tekstejä
käännettiin arabiaksi kreikasta, persiasta ja hindistä. Bagdadissa
lahjakkaimmat oppineet ansaitsivat työllään valtavia summia ja pääsivät
merkittäviin virkoihin. Kaupunkiin sijoittuvat myös Tuhannen ja yhden yön
tarinat. Uskonvapaus houkutteli sinne älykköjä olivatpa he kristittyjä,
juutalaisia, muslimeja tai zarathustralaisia.

Hangzhoun klubit

Älykköjä, oppineita ja uuden luojia oli ja eli muissakin kukoistavissa
kaupungeissa. Pataliputrasa Patañjali kokosi joogaan liittyvät käytännöt ja
filosofiat Yoga Sutra  -teokseen. Täällä keksittiin 300-luvulla myös
desimaalijärjestelmä, nolla ja modernit ”arabialaiset” numerot.
Isfahanissa omaksuttiin vaikutteita Kreikan suurilta filosofeilta, mutta myös
islamin mystisemmän suuntauksen, suufilaisuuden ajattelijoilta. Täälläkin
oppineiden ja hovin vallanpitäjien suhteet olivat läheiset. Myös Hangzhoussa
asuivat monet filosofit, ajattelijat ja kirjailijat. Vuodelta 1235 oleva teksti
kertoo kaupungissa olleen Länsijärven runouden klubin, buddhalaisen teeseuran,
kuntokerhon, okkultistien klubin, nuorten naisten kerhon, eksoottisen ruoan
seuran, kasvi- ja hedelmäklubin, antiikin keräilijöiden klubin, hevosten
ystävien klubin ja hienostuneen musiikin seuran.

Kaupunki oli tunnettu hienoista runoilijoistaan. Talouselämän ja merenkulun
kannalta tiedemies Shen Kuon (1031 - 1095) keksinnöt olivat tuotekehittelyä
huipussaan. Hän edisti tähtitiedettä, matematiikkaa, metallurgiaa,
lääketiedettä ja laati ensimmäisen tarkan kartaston Kiinasta.  Hän laati
myös ensimmäisen kiinalaisen kuvauksen kuivatelakasta ja kirjoitti tarkan
kuvauksen kompassista.

Firenzen vauraus perustui pankkitoiminnan ja kaupan lisäksi liikkeenjohdon
hyvään koulutukseen. Firenzessä nähtiin, että tulevaisuus oli riippuvainen
koulutusmahdollisuuksien tarjoamisesta. Giovanni Villanin (n. 1280 - 1348)
mukaan kaupungin kouluissa opiskeli lukemista lähes 10 000 poikaa ja tyttöä.
Yli tuhat oppilasta opiskeli laskutaulua ja algoritmeja. Nuorille opetettiin
arabeilta omaksuttua kahdenkertaista kirjanpitoa. Myös Amsterdamin tunnemme
kukoistavana kauppakaupunkina, mutta myös alankomaalaisen maalaustaiteen
yhtenä keskuksena. Luonnollisesti täällä kehitettiin kartografiaa ja Hugo
Grotius kirjoitti merten vapautta käsittelevän Mare Liberuminsa tilaustyönä
Itä-Intian kauppakomppanialta. Tosin Grotius ja useat tunnetut alankomaalaiset
taidemaalarit vaikuttivat Amsterdamin ulkopuolella, mutta taloudellista tukea he
varmaankin vastaanottivat vauraasta kauppa- ja satamakaupungista.

San Franciscon piilaakson puolijohtavat kojeet, tietotekniikan ja
verkkoviestinnän kumoukselliset keksinnöt, niiden luojat ja maailman
tunnetuimpien yritysbändien luomisprosessit Hewlett-Packardista ja Xeroxista,
Appleen, Googleen jne. esitellään seikkaperäisesti. Kirjoittaja vetää
yhteyden Kalifornian yliopistojen tietotekniikan gurujen ja San Franciscon
beatnikken välillä. Kalifornian ja San Franciscon vapaamielinen ilmapiiri veti
puoleensa niin huumehörhöisiä runoilijoita, hippejä kuin autotalleissaan
puuhastelevia tietokonenörttejä. Toisin epäillä sopii, että Piilaaksossa
osattiin myös verinen yrityskilpailu eikä kaikki ollut kilpailijoiden auvoista
sietämistä.

Kaiken kaikkiaan kirjoittaja vyöryttää niin suuren tietomäärän
kukoistavien kaupunkien eri alojen oppineista ja erilaisista tavoista
säilyttää ja välittää tietoa, että joskus kirjan pääteema
suvaitsevaisuudesta tahtoo jäädä muun kerronnan varjoon.



Kuva: Hangzhou, Läntinen järvi, Wikipedia

Vallan jakaminen

Vaikka kaupallinen ja kulttuurien välinen yhteistyö eli nykytermein
verkottuminen oli keskeinen edellytys kaupunkien menestymiselle, niin ei voi
välttyä myös yksilöiden merkityksestä. Näitä olivat luonnollisesti luovat
ja nerokkaat oppineet, keksintöjen tekijät ja taitelijat. Turusen kirjan
perusteella samaa voidaan sanoa yksittäisistä hallitsijoista, jotka tukivat
oppineita ja taitelijoita. Useissa tapauksissa kaupunkien kukoistuskausi
sijoittuu tiettyjen hallitsijoiden aikakausiin. Suvaitsevaisuuden näkökulmasta
ei mitään yksittäistä hallintotapaa voida osoittaa selkeästi toista
paremmaksi. Suvaitsevaisuuden ystäväksi osoittautuivat niin tyrannit kuin
demokratian kannattajatkin.

Bertnard Russelin mukaan Miletoksessa valta kuului aluksi aristokratialle,
sitten kauppiaille ja näiden jälkeen laillisesti valitulle tyrannille.
Kiitettävästi Turunen muistuttaa, ettei tyrannia kreikkalaisille merkinnyt
negatiivista. Miletoksessa ei hyväksytty vallan periytymistä, jota yritettiin
perustella jumalallisella oikeudella tai perinteellä. Miletoksessa noin 630
eaa. tyrannia kehittyi valtiomuodoksi, kun valtaan nousi Trasybulos. Tyrannia ei
ollut despotismia, vaan sitä valvoi säännöllisesti kokoontuva virkamiesten
neuvosto. Tyranni Trasybulos halusi kaikille miletoslaisille yhdenvertaisen
kohtelun lain edessä. Hän hallitsi itsevaltiaan lailla, mutta keskittyi
ulkopolitiikkaan ja diplomatiaan ja antoi kaupunkilaisten olla rauhassa. Turunen
toteaa, että Miletoksen eri korttelien asukkaat sietivät tosiaan ja antoivat
kaikkien elää omalla tavallaan. Tässä kirjoittaja viittaa tavallisiin
ihmisiin ja heidän rauhanomaiseen rinnakkaiseloonsa. Tällaista tietoa
tavallisten kansalaisten erilaisuuden sietämisestä olisi lukenut mielellään
muidenkin kaupunkien kohdalla.

Aleksandriassa Aleksanteri Suuren jälkeen valtaan noussut kenraali Ptolemaios
koetti voittaa egyptiläiset puolelleen hyväntahtoisuudella ja luoda
ystävälliset suhteet naapureihin. Pataliputrassa karismaattinen oppinut
Kautilya koulutti Maurya-sukuun kuluneen nuoren Candraguptan 340 - 298 eaa.
viisaaksi hallitsijaksi. Kautilya opetti, ettei hyvä hallitsija ollut kyyninen
käskijä, vaan osasi tehdä yhteistyötä ja ottaa vastaan muiden ideoita.
Alamaisten onnellisuudessa lepäsi hallitsijan onnellisuus ja heidän
hyvinvoinnissaan kuninkaan hyvinvointi.

Toinen Pataliputran hallitsija, jonka Turunen nostaa oikeamielisyyden
edustajaksi on Asoka, joka nousi valtaa joko 269 tai 268 eaa. Aluksi
häikäilemättömän hallitsijan ajattelutapa muuttui Kalingan valtakunnalle
vuonna 261 hävityn verisen taistelun jälkeen. Asoka ryhtyi puhumaan maailman
hyvinvoinnin puolesta. Hän määritteli dharman   periaatteet, joita olivat:
väkivallattomuus, kaikkien mielipiteiden suvaitseminen, uskonnollinen
suvaitsevaisuus, humaanisuus ja anteliaisuus.  Näitä elämänohjeita
kaiverrettiin kivipilareihin valtakunnan eri osiin. Asoka halusi myös murtaa
kastilaitoksen jäykät hierarkiat ja niiden suuren vallan säädellä ihmisten
välistä toimintaa. Tässä Asoka ei kuitenkaan onnistunut.



Kuva: Asokan pilari

Neuvonantajista olivat riippuvaisia monet muutkin historian suuret ja
avarakatseiset hallitsijat. Kiinassa Song-dynastian perustaja Tazu oli
poikkeuksellisen pidetty hallitsija, joka arvosti oppineita. Kiinassa
valtaapitävän ihanteeksi tuli yleisnero, joka oli paitsi valtiomies myös
runoilija ja maalari. Neuvonantajat saivat olla kriittisiä hallitsijoita
kohtaan. Tähän kritiikkiin jopa kannustettiin

Firenzessä keskeinen vallankäyttö oli puolestaan kaupunkien ammattikiltojen
käsissä. Kaupungin hallitsija valittiin aina jostakin kaupungin pääkillasta.
Nämä estivät aateliston itseoikeutetun pääsyn johtaviin virkoihin.
Ammattikunnat antoivat tavallisille ihmiselle mahdollisuuden yhtenäiseen
edunvalvontaan.  Tämä sai firenzeläiset kiinnostumaan politiikasta ja
yhteisten asioiden hoidosta. Firenzen kuulu Cosimo De Medici (1389 - 1464) antoi
osaaville ja lahjakkaille mahdollisuuden pääsyn tärkeisiin virkoihin
piittaamatta heidän yhteiskunnallisesta asemastaan.

Kirjasta tulee esille, että joissakin tapauksissa historian suvaitsevaisiksi
nostamilla hallitsijoilla oli myös pimeä puolensa. Bagdadin kultakausi
ajoittuu Harun al-Rashdin (n.766 - 809)  valtakauteen. Silloin taiteliat,
insinöörit, oppineet, runoilijat ja kauppiaat inspiroivat toisiaan.  Bagdad
sai vaikutteita muinaisesta Babyloniasta, Roomasta, Kreikasta, Intiasta,
Persiasta, Egyptistä, Pohjois-Afrikasta ja Bysantista. Toisaalta Harjun
al-Rashidin sanotaan liikkuneen sala-asussa Bagdadin yössä ja etsineen syitä
provokaatioihin. Hän oli koko ajan sotajalalla Bysanttia vastaan. Eikä hän
epäröinyt voimakeinoja vihollisiaan vastaan.

Isfahanista pääkaupungin vuonna 1598 tehnyt šaahi Abbas loi tehokkaan
hallintojärjestelmän ja katsoi, että valtaa piti jakaa yhtä lailla aatelin
ja juristien sekä persialaisten, turkkilaisten, arabien ja kaukasialaisten
välillä. Hän arvosti maahanmuuttajia, mutta mukavaksi hallitsijaksi häntä
ei voi kutsua. Hän rankaisi armotta liian ovelia ja kunnianhimoisia
hallintomiehiään ja teloitti yhden pojistaan. Hän käytti myös kansalaisten
pakkosiirtoja, jos suostuttelu ei auttanut. Syksyllä 1603 hän siirsi
Isfahaniin nykyisen Azerbaidzaniin kuuluvan Julfan kaupungista useita tuhansia
armenialaisia perheineen. Hän ihaili armenialaisia kauppiaina ja taitelijoina.
Armenialaisen mielipidettä asiasta ei kyselty.

Vuonna 1578 Amsterdamin protestantit tekivät vallankumouksen Espanjan herruutta
vastaan. Utrechtin sopimuksessa vuodelta 1582 Alankomaiden kuusi pohjoista
maakuntaa irtautui Espanjasta ja muodostivat Alankomaiden tasavallan.
Itsenäisyysjulistuksessa jokaiselle maakunnalle taattiin vahva itsehallinto.
Hieman suoraviivaisesti Turunen toteaa, ettei keskiaikainen kartanoherruus
sopinut Alankomaiden tasaiseen ja tasa-arvoiseen maisemaan. Yksilöllä tuli
olla vapaus ajatella, yrittää ja rikastua huolimatta siitä, mikä oli hänen
taustansa ja asemana yhteiskunnassa. Kysymyksessä ei ollut demokratia, vaan
pienen kauppiaspiirin uusi tapa päättää asioista. Vallan vaihtuminen antoi
kuitenkin kimmokkeen ajatukselle tasa-arvosta.

Turusen kirja käsittelee valitettavan niukalti eri yhteiskuntaryhmien
mahdollisesti poikkeavia asenteita erilaisuutta kohtaan. Sietivätkö
esimerkiksi kaupunkien köyhät ja vähäosaset erilaisuutta yhtä paljon kuin
yhteiskunnan varakkaat ja oppineet jäsenet?

San Franciscon kohdalla Turunen ei pohdi poliittisen tai hallinnollisen
järjestelmän merkitystä sen vapaamieliselle imagolle. Tässä hän
pikemminkin vetoaa ekonomisti ja kaupunkitutkija Richard Floridan näkemyksiin.
Niiden mukaan paikka, jossa on paljon boheemeja, taitelijoita ja vähemmistöjä
tekevät niistä houkuttelevia. Tällaisissa paikoissa on avoin suhtautuminen
uusiin tulijoihin. Niissä on mahdollisuus luoda uutta ilman tiukkaa
säännöstöä ja aikatauluja. Luovat ihmiset eivät pidä määräyksistä.

Suvaitsevaisuuden olotila päättyi useissa Turusen kuvaamissa kaupungeissa, kun
vallanpitäjät muuttuivat sotien, kumousten tai muiden syiden vuoksi
erilaisuuden tukahduttajiksi. Kiintoisaa on nähdä, että kirjoittaja näkee
mullistavien ideoiden syntyneen eri puolilla maailmaa kulttuureiden ja eri
tieteenalojen yhtymä- tai hankauskohdissa; kun oli yhdistelty, tiedettä,
tekniikkaa ja taidetta. Nykyisissä kehittämisstrategioissa ja
innovaatio-ohjelmissa puhutaan samasta asiasta sanottaessa uuden syntyvän eri
alojen rajapinnoista. Näiden rajapintojen yhdistely onnistui Turusen kertomissa
kukoistavissa kaupungeissa. Niissä ei jääty vain strategiatasolle, vaan
luotiin käytännössä uutta.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/