[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Maksamme velkaa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pirttilä, Ilkka <ilkka.pirttilä@outlook.com> dosentti, Itä-Suomen yliopisto &
Tampereen yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Lazzarato, Maurizio: Velkaantunut ihminen (La fabrique de l'homme endette'.
Essai sur la condition ne'olibe'rale). Kääntänyt Anna Tuomikoski.
Tutkijaliitto, 2014. 160 sivua.


Maksamme velkaa
---------------------------------------------------------

Velkaantunut ihminen on analyysi finanssivetoisesta kapitalismista,
aikalaisdiagnoosi ja filosofis-sosiologinen teoria velka- ja valtasuhteista ja
niiden historiallisesta muotoutumisesta. Teos on osoitus tuotteliaan Lazzaraton
taidosta analysoida selkeästi ja luotettavasti suuria teorioita. Sen lukeminen
ei jätä kylmäksi velkaantunutta lukijaa velkaantuneessa Suomessa, jossa
laaditaan ankaria leikkauksia velkapaholaista vastaan.

On syntynyt uusi ihmislaji: velkaantunut ihminen eli homo debitor. Italialaisen
filosofi-sosiologin Maurizio Lazzaraton teos Velkaantunut ihminen, joka ilmestyi
alun perin ranskaksi vuonna 2011, jäsentää sitä, kuinka velka luotonantajan
ja velallisen välillä muovaa ja kontrolloi yksilöitä, yrityksiä tai
valtioita.  Velka synnyttää syyllisyyden ja vastuun painaman velkavankeudessa
elävän yksilön, organisaation ja valtion, jonka toimintavapaudet ovat
vähäiset.

Vaikka Velkaantunut ihminen tarkasteleekin laajalti taloutta ja
talouspolitiikka, niin se ei ole talouskirja. Siinä on vain yksi
taloustieteellinen kaava. Lukuja kirjassa löytyy vähemmän kuin on sivulukujen
summa. ”Talousviisaiden” terminologiaa on käytetty vähän ja lukijan
kannalta ymmärrettävällä tavalla.

Velkako meitä ohjaa?

Lazzaraton tiivis 160 sivun tutkielma on talouden, politiikan ja kulttuurin
nykykriisejä yhtäaikaisesti käsittelevä aikalaisdiagnoosi. Se on analyysi
modernin uudesta vaiheesta eli velkakapitalismista, joka luo varjonsa niin
Suomeen, Kreikkaan ja Yhdysvaltoihin kuin koko maailmaankin. Se tarjoaa
käsitteitä, joiden avulla voi käsittää valtioiden säästöpolitiikkaa,
sosiaaliturvan tuottamaa sosiaalista velkaa ja luotolla elävien ihmisten
arkipäivää. Se on analyysi yksilöstä, yrityksestä ja valtiosta, joiden
korkein hyve on luottokelpoisuus luotonantajien ja luottoluokittajien silmissä.

Teos rakentuu kolmeen osaan: 1) velka yhteiskunnallisen elämän perustana, 2)
velan ja velallisen alkuperästä ja 3) velan vaikutusvalta uusliberaalissa
yhteiskunnassa. Ensimmäisessä pääluvussa perustellaan se, miksi
nykytilanteessa on syytä puhua velkataloudesta ja velkayhteiskunnasta eikä
finanssitaloudesta ja finanssipääoman ylivallasta. Velka on kirjoittajan
mielestä tärkein elämää hallitseva mahti nykyajassa. Ensinnäkin velan
määrä sekä yksityisen ihmisen ja yrityksen että kansallisvaltioiden
talouksissa on 2000-luvulla kasvanut dramaattisesti ylittäen
keskimääräisesti talouksien varallisuudet ja vuotuiset tulot. Velan
hegemoniaa ilmentää myös se, että korkotuotot ovat nykytaloudessa arvon
muodostuksen keskeisin lähde. Nykytuotannon keskeisin tuote on velka ja korko.
Lazzaraton tulkinnassa elämme taloudessa, jota ei johda finanssipiirien
”hurja joukko” ja heidän spekulaationsa ja ahneutensa; vaan hänen mukaansa
finanssipääoma on sulautunut kaikkeen pääomaan. Teollisuus-, kauppa- ja
rahapääoma muodostavat velan ympärille kietoutuneen ”pyhän
kolminaisuuden”.

Keittonsa täysivaltainen kokki

Toisessa perusluvussa kirjoittaja tarkastelee velan alkuperää ja aiempia
teorioita velasta. Tässä yhteydessä Lazzarato esittelee ajattelunsa
lähtökohtia ja niitä jättiläisiä, joiden harteilla hän tähyää
nykymaailmaa. Hänen keskeiset oppi-isänsä ovat: F. Nietsche, K. Marx,
G.Tarde, M. Foucault, G. Deleuze ja F. Guattari. Yhteiskuntateoriassa mestarin
merkki on se, että hän kykenee hyödyntämään omia teoreettisia juuriaan
hallitusti siten, että hän osaa omaksua esikuvien teorioista osan mutta
kieltää osan. Tässä Lazzarato onnistuu mielestäni hyvin. Hän ei
satunnaisesti ota yhdestä teoriasta jotain ja toisesta toista, vaan hän on
keittonsa täysivaltainen kokki. Juuri tämän ansiosta hän kykenee
esittämään oman teoriansa velan olemuksesta tukeutuen kriittisesti niinkin
erilaisiin ajattelijoihin kuin moraali- ja kulttuurifilosofi Nietzsche,
poliittisen taloustieteen ja sosialismin teoreetikko Marx. Nietzscheltä
Lazzarato on temmannut ajatuksen luotosta talouden ja yhteiskunnan suhteiden
perustana, mutta on heittänyt syrjään Nietzschen tulkinnan ihmisen vapaan
tahdon ja moraalisen valinnan ylivallasta. Marxilta hän on ottanut teorian
kapitalismista yhteiskuntana, jossa taloutta hallitsee tuotanto tuotannon vuoksi
ja pääoman ikuisen kasvun vaatimus, mutta hylännyt Marxin opin siitä, kuinka
markkinat kätkevät kyseisen mekanismin. Näin Lazzarato rakentaa
ei-taloustieteellisen oppinsa velasta, joka on ennen muuta valtasuhde
luotonantajan ja velallisen välillä, ja joka synnyttää oman velallisen
moraalinsa. Velka ja velkasuhde ovat nousseet esiin kapitalismin synnyn ja
kehityksen myötä. Tähän on ratkaisevana syynä se, että kapitalismia
hallitsee globaalin pääoman kasvupakko velkaa ottaen.

Kolmas ja kirjan konkreettisin ja ajankohtaisin pääluku tarkastelee velan
vaikutusvaltaa uusliberaalissa maailmassa. Tässä yhteydessä Lazzarato
esittää muun muassa seuraavia rohkeita ja inspiroivia väitteitä, joita ei
tietenkään ole pakko uskoa. Ensinnäkin hän väittää, että
kansallisvaltioiden poliittinen valta ja itsenäisyys, jota esimerkiksi Suomen
eduskunta ilmentää, kutistuvat merkittävällä tavalla. Parlamenttien
tehtäväksi jää vain suunnitella yhä uusia ja uusia säästöbudjetteja ja
toteuttaa kuripolitiikkaa hyvinvointipolitiikan sijaan.



Kuva: Thomas Hosmer Shepherd: Velallinen Fleet Fleet Streetin velkavankilassa
Lontoossa, 1800-luvun alku. (Wikimedia Commons)


Uusi velan tahdittama yhteiskuntapolitiikka tunkeutuu myös yksilön tasolle
uudenlaisena kurinpitopolitiikkana. Sosiaaliset edut, ennen muuta
työttömyyskorvaukset ja eläkkeet, muutetaan kansalaisten oikeuksista
sopimuspohjaisiksi velkasuhteiksi. Näin syntyy sosiaalinen velka. Työttömän,
sairaan ja eläkeläisen on maksettava saamansa edut takaisin. Tämä ei tapahdu
rahassa vaan sosiaalisesti siten, että esimerkiksi työttömän tulee pitää
alati yllä toimintakuntoaan ja päivittää osaamistaan.  Luottokelpoisuus saa
työmarkkinakelpoisuuden kaavun. Vastikkeellisen sosiaaliturvan tulee
synnyttää jatkuva syyllisyyden tunto ja kiitollisuuden velka. 

Toiseksi Lazzaraton analyysin mukaan tilanne, joka useimmissa kehittyneissä
maissa on jatkunut jo 1980-luvulta alkaen jatkuu edelleen. Kotitalouksien
tulojen kasvu on ollut mahdollista vain kasvavan velan, eikä esimerkiksi
reaalipalkkojen nousun myötä kuten sitä ennen, eli 1950-, 1960- ja
1970-luvuilla. Näin näissä maissa leikitään tulella: velkaantuneet
yksilöt, kotitaloudet ja yritykset velkaantuvat yhä lisää ja konkurssien
mahdollisuus kasvaa.

Kolmanneksi Lazzaraton tulkinnan mukaan talouden dynaamisin elementtiosa on
velanotto. Täten luottoasiantuntijat, eivätkä tekniset keksijät ja uuden
tiedon tuottajat, ovat uuden talouden avainasiantuntijoita, vastoin sitä, mitä
tietoyhteiskuntateoreetikot ja ”uuden talouden” teorian puolestapuhujat ovat
parina viime vuosikymmeninä esittäneet.

Neljänneksi kirjoittaja esittää provokatiivisesti, että uusi yhteiskunta ja
talous ovat pakotettuja tuhoamaan omat luovuutensa. Näin siksi, että
velkasuhde hallitsee uutta uusliberaalia yhteiskuntaa. Luotottajaa kiinnostaa
ensisijaisesti se, että velallinen on luottokelpoinen ja velanmaksukykyinen. 
Hänen kannaltaan velallisen kokeilut ja keksinnöt ovat toki mahdollisia, mutta
vain, jos ne ovat arvioitavissa hallitun riskin hankkeiksi. Koska oikea luovuus
ylittää aina olemassa olevat rajat, se ei voi olla arvioitavissa näin. Täten
Lazzaraton mukaan velkayhteiskunnassa ei voi olla todellista luovuutta. Onko
näin?

Oman itsensä paimen

Ihmisen osa on Velkaantuneen ihmisen perussanoman mukaisesti olla ennen muuta
oman itsensä paimen ja toimia työllistettävyyden, velanmaksukykyisyyden,
yritysmaailman ja kilpailun kriteerien mukaisesti.

Historia ei loppunut 1990-luvulla niin sanotun itäeurooppalaisen sosialismin
romahdukseen ja kapitalismin suureen voittokulkuun kuten F. Francis Fukuyama
Historian lopussa vuonna 1992 esitti. Elämmehän nyt edelleen vuonna 2015 koko
maailma syksyllä 2008 alkaneessa finanssikriisissä. Mehän odotamme - kuten
Samuel Beckettin näytelmässä Huomenna hän tulee esiintyneet henkilöt
odottivat Godota - uutta kasvusuhdannetta. Tuleeko kasvu vai tuleeko lyhyen
kasvukauden jälkeen uusi finanssikriisi? Lazzaraton teoriassa finanssikriisien
seuratessa toisiaan on päädytty pysyvään kriisitilaan, jota tulee kutsua
”katastrofiksi eikä luovaa tuhoa ja kapitalismin kehityskykyisyyttä
ilmentäviksi yksittäisiksi kriiseiksi”. Katastrofista ja velasta on hänen
mukaansa mahdollista kuitenkin vapautua. Tätä kysymystä Lazzarato on
selvittänyt viime vuonna ilmestyneessä teoksessaan Gouverner par la dette,
joka on ilmestynyt myös englanniksi. Ratkaisun avaimena eivät ole kansalliset
säästöpolitiikat, vaan finanssikapitalismin ylittävät rakennemuutokset.



Kuva: Kreikan velkojat perivät saataviaan. Honoré Daumier: “La Note ou la
Vie” Le Charivari, 15.2. 1850.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/