[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kuopion kosmopoliitti keskustelija – Minna Canth aikalaisten silmin

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Sanna Lehtonen <sanna.j.lehtonen at jyu.fi> FT, yliopistonlehtori, Kielten laitos,
Jyväskylän yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Maijala, Minna: Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth. Otava, 2014. 431
sivua.


Kuopion kosmopoliitti keskustelija – Minna Canth aikalaisten silmin
---------------------------------------------------------

Minna Canth on kansallisia ikoneitamme, tunnettu erityisesti naisasialiikkeen
esitaistelijana. Canthin elämää ja tuotantoa on suhteessa hänen
tunnettuuteensa tutkittu kuitenkin niukasti ja tutkimus on lähinnä vahvistanut
Canthin roolia ensisijaisesti naisasiakirjailijana. Minna Maijalan Herkkä,
hellä, hehkuvainen tarkastelee Canthin elämää ja tuotantoa laajemmasta
näkökulmasta kirjailijan omien tekstien sekä aikalaislähteiden valossa. Teos
piirtää Canthista kuvan radikaalina yhteiskuntakriitikkona, keskustelijana ja
kirjoittajana, jota arvostettiin aikanaan laajasti suomalaisissa
kulttuuripiireissä myös muutoin kuin naisasioiden puolestapuhujana.

19.3. on Minna Canthin syntymäpäivä. Canth on ainut suomalainen nainen, jolla
on oma liputuspäivä, ja samalla juhlimme tasa-arvon päivää. Merkkimiehille
Agricolasta Leinoon ja Sibeliukseen on päivien teemoiksi valittu suomen
kieltä, suvea ja runoa, suomalaista musiikkia. Miehille monenmoista teemaa,
naiselle tasa-arvo. Historia havisee lippujen liehuessa. Juhlittavissa teemoissa
ja henkilöissähän ei sinänsä mitään vikaa ole, ei etenkään
tasa-arvossa. Minna Maijalan Canth-elämäkerran Herkkä, hellä, hehkuvainen
luettuani aion kuitenkin vastedes 19.3. juhlia tasa-arvon lisäksi suomalaista
teatteritaidetta, valistunutta, uteliasta ajattelua, yhteiskunnallista
vastuuntuntoa ja herkkyyttä ihmiselon tarkastelua kohtaan. Myös näitä
asioita edusti Minna Canth.



Kuva: Minnan salongissa pelataan skruuvia. Vasemmalta: Hanna Levander, Alma
Tervo, Maiju ja Minna Canth. (Wikimedia Commons)

Canthista on julkaistu aiemmin muutamia elämäkertoja, ensimmäinen jo Canthin
aikalaisen Lucina Hagmanin kynästä. Hagmanin elämäkerrassa Canth on
alistavan aviomiehen ikeestä selvinnyt marttyyritaistelija, joka kohoaa
vastoinkäymisistä naisasian voittoon. Tämä sankarihahmo kummittelee Maijalan
mukaan jossain määrin myös myöhemmissä elämäkerroissa ja tutkimuksissa.
Maijala lähtee tietoisesti kuvaamaan Canthia toisin – ei aiempia
elämäkertoja vastaan, vaan ”kriittisesti niiden läpi” (s. 16) ja kenties
myös viistottain ohi perehtymällä laajasti Canthin aikalaislähteisiin.

Monipuolisempi kuva Canthista

Hagmanin elämäkerrassa esiintyvän marttyyrisankarin Maijala osoittaa muiden
aikalaisdokumenttien perusteella osin fiktiiviseksi. Kuten Maijala toteaa,
Hagmanin elämäkerralle oli varmasti aikanaan paikkansa: naisasialiike tarvitsi
keulahahmoja ja Canthin elämä tarjosi sopivasti aineksia, joita muokkailemalla
piirtyi sankaritarina taisteluntahtoisesta selviytyjästä. Nyttemmin
monipuolisempi kuva Canthista on varsin tervetullut. Aikalaisdokumentteja
tarkkaan tutkien ja lukien Maijala ottaa kriittistä etäisyyttä aiempien
elämäkertojen naisasiapainotuksiin ja hahmottelee monivärisen kuvan
kirjailijan elämästä ja tuotannosta. Silti, kuten Maijala toteaa aiemmista
Canth-elämäkerroista, teosten tulkinnat heijastelevat aina myös
elämäkerturin ajan käsityksiä. Näin myös Maijalan tapauksessa.
Intersektionaalisuuden teorioiden aikakaudella ei liene yllättävää, että
Maijala nostaa Canthin esiin elämäkerrassaan moniulotteisena,
monitulkintaisena kirjailijana, yhteiskunnallisena aktiivina ja ajattelijana. Ei
vain naisasianaisena, vaan työväenluokkataustaisena nousukasporvarina,
kaksikielisenä kirjailijana, helposti innostuvana, mutta väliin masentuneena
ja uupuneena äitinä ja taiteilijana – muuntuvaisena hahmona, joka puhuttelee
nykylukijaa.

Keskeinen aikalainen, jonka kirjoitukset valottavat Canthin elämää ja
ajattelua on kirjailija itse – lähteinä tässä toimivat Canthin julkaistun
tuotannon ohella teosten käsikirjoitukset, Canthin kirjeet ja lyhyt
omaelämäkerta. Maijalan elämäkerran painotus onkin Canthissa nimenomaan
kirjailijana ja kirjoittajana. Erityisesti Canthin kirjeet saavat Maijalan
elämäkerrassa keskeisen osan Canthin sankarimyytin murtajana. Kirjeistä käy
ilmi, kuinka haavoittuva ja epävarma Canth usein oli. Toisaalta Maijala
osoittaa myös, kuinka Canth suhtautuu itseensä ja intoiluihinsa usein
ironisesti eikä lainkaan sovittele päällensä sellaista alistetun aviovaimon
marttyyrinkaapua, johon Hagman hänet on sankarielämäkerrassaan pukenut.
Canthin kirjoitusten ohella elämäkerta ammentaa arkistoaineistoista,
julkaistuista aikalaisteksteistä ja myöhemmistä tutkimuksista.
Aikalaiskirjoitusten pohjalta Maijala onnistuu ristivalottamaan Canthia niin
tukijoiden kuin vastustajien näkökulmista, sekä nostamaan Canthin esiin
eurooppalaisena ja pohjoismaisena, ei vain suomalaisena kirjailijana – Canth
imee vaikutteita ajan tuoreista kansainvälisistä kirjallisuusvirtauksista ja
lääketieteellisistä teorioista, Työmiehen vaimo kantaesitetään Ruotsissa
vain vuosi Suomen kantaesityksen jälkeen, ja norjalainen Samtiden-lehti tilaa
Canthilta omaelämäkerran jo hänen elinaikanaan.

Hermostollisesti hektisessä tilassa

Maijalan teos on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen käsittelee Canthin
elämää, toinen kirjallista tuotantoa ja kolmas Canthin ajattelun suuria
teemoja. Ensimmäinen osa on kronologisesti etenevä seikkaperäinen selostus
Canthin elämänvaiheista: työläisvanhempien nousu uuteen porvaristoon,
lahjakkaan suomenkielisen tytön kouluttautuminen ruotsinkielisissä
opinahjoissa, keskeytynyt opettajaseminaari, varhainen avioliitto seminaarin
lehtori Ferdinand Canthin kanssa, seitsemän lasta, leskeytyminen, oman lapsen
ja muiden läheisten kuolemat, kauppiasura, lehtien toimittamista,
kirjailijanura, yhteiskunnallinen toiminta erilaisissa yhdistyksissä ja
seuroissa työväen- ja naisasiayhdistyksistä koulujen johtokuntiin,
suomalaisen kulttuurin seuroihin ja yleiseen kauppiaskokoukseen, jälkimmäiseen
ensimmäisenä naisena Suomessa. Heikompaa hengästyttää ajatus, että kaikki
tämä – ja paljon muuta, muun muassa pianonsoittoa, lauleskelua
”Nais-köörissä” ja oman Jyväskylän talon piirustusten laatiminen –
tapahtui viisikymmentäkolmevuotisen elämän aikana. Tässä olisi tekemistä
itse kullekin. Mitään yli-inhimillistä roolimallia Maijala ei silti rakenna,
vaan tuo aikalaislähteiden perusteella esiin myös Canthin omia, läpi elämän
toistuneita ahdistuksen hetkiä sekä monia ristiriitaisia tilanteita ja
välirikkoja, joihin kärkäs kommentoija ajautui sekä tietoisesti että
tahtomattaan.

Nykyvinkkelistä Maijala kuvaa Canthia ylisuoriutujaksi; oman aikansa
lääketieteen valossa Canth itse tulkitsee olevansa ”hermostollisesti
hektisessä tilassa” (s. 334). Oli sitten ylisuoriutuja, hermostollisesti
hektinen tai innostuva idealisti, Canth oli edelläkävijä ja radikaali vähän
joka suuntaan ja onnistuikin aika ajoin suututtamaan niin kirkonmiehet,
kuvernöörit, sovinnaisen porvarilliset kanssasisaret, konservatiiviset
naisasianaiset, suomalaismieliset, ruotsalaismieliset kuin yksityisten
viinanpolttimoiden omistajat. Vastapainoksi Maijala tuo esiin, kuinka aikalaiset
myös arvostivat ja juhlivat Canthia ja kuinka Kanttilan talon epäviralliseen
kulttuurisalonkiin Kuopioon matkusti Helsingistä radikaalismielisiä
ylioppilaita ja ajan keskeisiä kulttuurivaikuttajia vaihtamaan ajatuksia
diplomaattisena ja sydämellisenä tunnetun keskustelijan kanssa.

Ensimmäinen osa toimii alkusoittona toiselle ja kolmannelle osalle, koska
Canthin elämänvaiheiden tarkastelu osoittaa, miten hänen elämänsä nivoutuu
osaksi useampia ajan yhteiskunnallisia kehityskulkuja ja murroksia – naisten
oikeudet, koulutus ja julkinen osallistuminen, kaupungistuminen, teollistuminen
ja muutokset luokkarakenteessa, fennomaanien ja svekomaanien kielikiistat, sekä
tieteellisen ja uskonnollisen ajattelun yhteentörmäykset. Maijalan
elämäkerta tuo dokumenttien pohjalta vakuuttavasti ilmi, että Canth ei vain
havainnoinut näitä muutoksia vierestä, vaan kävi niitä läpi
henkilökohtaisesti ja oli niin sukupuoleen, luokkaan, kielikysymyksiin kuin
tieteen ja uskonnon vuoropuheluun liittyen rajankävijä. Toisaalta Canth ei
suinkaan tyytynyt vain oman elämänsä tarkasteluun aatoksiaan muodostaessaan.
Vaikka hän viihtyi erityisesti kotonaan Kuopiossa, kosmopoliitin hänestä teki
tinkimätön kiinnostus niin ajan kansainvälisiä kirjallisuusvirtauksia kuin
tieteellisiä edistysaskeleita kohtaan. Canthin lukeneisuutta ja
perehtyneisyyttä aikakauden uusiin aatteisiin Maijala tuo esiin ansiokkaasti
sekä lähilukemalla Canthin teoksia ja niiden aiempia käsikirjoituksia että
syventymällä Canthin kirjeisiin.

Canthin ajattelun suuret teemat

Teoksen kenties parasta antia on kolmas osa, jossa Maijala käsittelee Canthin
ajattelun suuria teemoja, jotka heijastelivat aikakauden keskeisiä
kansainvälisiä keskusteluja: naisasiaa, uskonnon ja tieteen suhdetta, ja
lääketiedettä ja psykologiaa ihmisen käyttäytymisen selittäjinä. Läpi
elämäkerran esiin nouseva rajankävijän rooli kenties osaltaan selittää
Canthin ajattelun sallivuutta ja joustavuutta. Canth oli naisasianainen, jolle
tärkeää oli sekä perhe että yhteiskunnallinen vaikuttaminen, harras
uskonnollinen, mutta uskonnonvapauden puolestapuhuja, suomalaisen kulttuurin
puolustaja, joka oli avoin kansainvälisille virtauksille. Kirjailija, joka oli
kiinnostunut yksilön psykologiasta, mutta kytköksissä yhteiskunnalliseen
kontekstiin; herkkä ja innostuva taiteilija, joka tulkitsi myös itseään
suhteessa ajan tuoreimpiin lääketieteellisiin teorioihin. Canth oli siis
erittäin avarakatseinen ajattelija. Maijalan aikalaisdokumenttien pohjalta
tekemän tulkinnan mukaan Canthille ei kuitenkaan ollut tärkeää nostaa
itseään ajattelijana esiin, vaan keskustella, jakaa ajatuksia, ja muokata omia
kirjallisia tuotoksiaan yhdessä muiden kanssa.

Maijala nostaakin yhteistyön esiin keskeisenä osana erityisesti Canthin
toimintaa näytelmäkirjailijana. Maijala toteaa jo johdannossa, että Canthin
tuotantoa on tutkittu niukasti irrallaan sukupuolesta, toisin kuin ajan
mieskirjailijoita. Tätä aukkoa on paikannut aiemmin Maijalan väitöskirja
Passion vallassa (2008) ja elämäkerran toinen osa jatkaa Canthin tuotannon
tarkastelua eri näkökulmista. Tarkastelun kohteena on erityisesti
kirjoitusprosessi, jossa näytelmät muokkautuvat yhteistyössä muun muassa
Suomalaisen Teatterin Bergbomien kanssa. Toisena fokuksena ovat teokset
suhteessa ajan kirjallisiin virtauksiin, realismiin ja naturalismiin ja niihin
usein nivoutuvaan kokeelliseen psykologiaan erityisesti naishenkilöhahmojen
poikkeavan psyyken kuvauksissa.



Kuva: Minna Canthin teoksien kansikuvia

Kirjailijana Canth oli etunenässä lähdössä mukaan kokeellisiin virtauksiin,
mikä sekä ihastutti että vihastutti. Ensimmäinen realistinen suomalainen
näytelmä, Työmiehen vaimo oli kauhistus niille, joita viehätti enemmän
Murtovarkauden tai Roinilan talon kepeämpi kansannäytelmän melodraama. Tiukka
kritiikkikään ei silti horjuttanut Canthin vankkaa uskoa siihen, että
realistinen, dokumentaarinen kirjoitustapa on keino tuoda esiin todellisuuden
epäkohtia ja saada aikaan yhteiskunnallisia muutoksia: ”Ellei valokuva
miellytä, korjattakoon elämä toisenlaiseksi”, hän toteaa kirjeissään.
Vaikka osa aikalaiskritiikistä moittii teosten henkilöhahmojen psykologiaa
epärealistiseksi, Maijala osoittaa, että Canth varsin säntillisesti rakentaa
henkilöhahmojaan ja heidän motiiveitaan suhteessa heidän yhteiskunnalliseen
taustaansa. Yksilöä muovaa ympäristö ja psykologinen ja yhteiskunnallinen
taso limittyvät. Maijala tuo tarkasteluun myös teosten aiempia
käsikirjoitusversiota ja hahmottelee näiden kautta teosten
yhteiskuntakritiikin muotoutumista; väliin Canth joutui laimentelemaan
teoksiaan teatterille. Canthin omia tekstejä tarkkaan lukemalla Maijala tuo
esiin Canthin omat painotukset – vaikka yhteiskunnallinen ulottuvuus on
tärkeä, Canth kirjoittaa psykologista realismia, jonka pyrkimyksenä on
ymmärtää ja selittää laajasti ihmisen käyttäytymistä, ei vain osoitella
tiettyjä yhteiskunnallisia epäkohtia.

Kokonaisuutena elämäkertaa on ilo lukea. Maijalan teksti etenee jouhevasti ja
suomen kielen vanhojen vivahteiden ystävää otteet aikalaisteksteistä
hellivät. Lopun henkilöhakemisto, jossa esitellään viitisenkymmentä Canthin
elämässä vaikuttanutta ihmistä toimii apuna eritoten meille, joille
1800-luvun lopun suomalaisen kulttuurielämän henkilökavalkadi ei ole
suurimpia tähtiä lukuun ottamatta tuttu. Ensimmäisellä lukukerralla
hämmennystä herätti hieman Canthin perillisiä käsittelevä epilogi –
miksi luen, mihin ammatteihin päätyivät jälkipolvet? Epilogin keskeisin anti
tämä ei kuitenkaan ole, vaan siellä on muun muassa vastauksia kysymykseen,
miksi Canthista ei tiettynä kautena juuri puhuttu suvun piirissä. Lopussa
myös herätellään kysymys, miksi tällä hetkellä yksityisen rakennusfirman
omistuksessa oleva Canthin kotitalo Kanttila Kuopiossa on tyhjillään
rapistumassa. Epilogin jälkeisessä elämässä juoni on tämän jälkeen
edennyt ja viime helmikuisen uutisen mukaan kulttuurineuvos Veijo Baltzar on
neuvottelemassa kauppoja talosta perustaakseen siihen kulttuurikeskuksen. Jollei
kauppoja tule, vuonna 2015 on niin, että ainoan liputettavan naisvaikuttajamme
kotitalo jatkanee rapistumistaan, koska kulttuurihistoriallisesti pytinki ei
nähtävästi ole tarpeeksi merkittävä. Onneksi Kuopiossa on sentään
Kauppakeskus Minna.



Kuva: "Kanttila” 1902, Victor Barsokevitsch (Wikimedia Commons)

Herkkä, hellä, hehkuvainen on erittäin suositeltavaa luettavaa kelle tahansa
suomalaisen kirjallisuuden ja kulttuurielämän historiasta tai Canthista
henkilönä kiinnostuneelle. Haluanpa kuitenkin suositella teosta erityisesti
heille, jotka eivät ole Canthiin aiemmin perehtyneet – elämäkerta valottaa
keskeisen suomalaisen kirjailijan ja yhteiskunnallisen vaikuttajan elämää,
tuotantoa ja ajattelua monipuolisesti, joten myös naisasia-allergikot
uskaltanevat tarttua teokseen.

Itselleni nykykirjallisuuden ja -kulttuurintutkijana teoksen
aikalaisperspektiivi tarjoaa mahdollisuuksia peilata myös tämän ajan
yhteiskunnallisia kysymyksiä. Kun nykyään edelleen keskustellaan haasteista,
joita eritoten naisilla liittyy uran ja perheen yhdistämiseen ja toisaalta
surraan kulttuurielämän keskittymistä Helsinkiin, on hyvä ajatella, että
reilu sata vuotta sitten Helsingistä matkustettiin Kuopioon keskustelemaan
tuoreimmista eurooppalaisista ajatusvirtauksista seitsenlapsisen perheen
leskiäidin salonkiin, jossa perheen pää vastaanotti vieraita kiikkustuolissa
sen, minkä kauppiaana ja kirjailijana ehti. Tuolissa ei kuitenkaan keinutellut
yhteiskunnallinen sankaritaistelija, vaan, Maijalan sanoin, ”pieni ja
tavallinen, yhden ihmisen elämän kokoinen” kirjailija (s. 12). Canthille
tärkeintä olivat aatteet, eivät ihmiset niiden takana. Maijalan elämäkerta
kuitenkin muistuttaa, että aatteilla ei ole omaa elämää eivätkä ne vie
itseään eteenpäin, siihen tarvitaan ihminen. Ei kuitenkaan jalustalla
pönöttävää sankaria, vaan aatteita arjessaan kehittelevä ja
määrätietoisesti toteuttava, välittävä ihminen. Siispä kirja kouraan ja
liput liehumaan, aatteelle ja ihmiselle!

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/