[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kirjoitus projektit hallintaan!

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Helena Pilke <helena.pilke at helsinkinet.fi> tietokirjailija, FT, Helsinki
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kiriakos, Carol; Svinhufvud. Kimmo: Tohtoritakuu. Art House, 2015. 222 sivua.


Kirjoitus projektit hallintaan!
---------------------------------------------------------

Takkuaako aloitus? Lipsuuko aikataulu? Eikö tekstin teolle tahdo löytyä
rauhallista hetkeä? Jatko-opiskelijalle ja tutkijalle suunnattu
kirjoittamisopas antaa eväitä myös muiden pitkien projektien hallintaan.

Carol Kiriakos on Aalto-yliopiston tutkija ja kirjoittamisvalmentaja, Kimmo
Svinhufvud opettaa äidinkieltä Helsingin yliopistossa. Viime vuonna
Tieteentekijöiden liitto valitsi hänet Vuoden tieteentekijäksi; perusteluna
oli toimiminen yliopisto-opetuksen kehittäjänä, opiskelijoiden motivaation
sekä opiskelutaidon kohentajana.

Kaksikko tunnustaa esipuheessaan, että kirjoittaminen ei heillekään aina ole
ollut helppoa (ilmeisesti ei edes tämän kirjan kirjoittaminen, sillä
kustantaja markkinoi sitä mm. Tieteen Päivillä jo kaksi vuotta sitten,
jolloin kirjan ilmoitettiin ilmestyvän ”lähiaikoina”). Siitä huolimatta,
itse asiassa juuri siksi, he haluavat jakaa kokemuksensa ja ajatuksensa muiden
akateemisten kirjoittajien kanssa.

Apurahahakemuksista ajanhallintaan, tutkimustavoitteista mielekkääseen
elämään

Suomenkielisiä akateemisille kirjoittajille suunnattuja opaskirjoja on
ilmestynyt jonkin verran; Kimmo Svinhufvudkin on kirjoittanut niitä pari eli
Kokonaisvaltainen kirjoittaminen (Tammi 2007) ja Gradutakuu (Tammi 2009).

Myös useiden kirjoittajien artikkeleista koostuvat Tieteellinen kirjoittaminen
(Vastapaino 2002) ja Tieteen yleistajuistaminen (Gaudeamus 2013) kuuluvat
kirjoihin, joihin kannattanee tarttua ennen kuin ryhtyy varsinaiseen
kirjoitustyöhön.

Tohtoritakuu on käytännönläheisempi kuin kaksi viimeksi mainittua. Etenkin
alkuluvuissaan se ohjaa lukijaa suorastaan kädestä pitäen. Kirja selvittää,
miten väitöskirjan tekeminen eroaa gradun kirjoittamisesta, pohtii monografian
ja artikkeliväitöskirjan eroja, heittää väliin vinkkejä tutkimusartikkelin
kirjoittajalle, neuvoo tekemään aikatauluja eripituisille projekteille ja
suunnittelemaan omaa ajankäyttöään kokonaisvaltaisesti (tätä varten
liitteenä on kaksi erityyppistä lomaketta).

Se opastaa tekemään apurahahakemuksia – ja valmentaa lukijaansa myös
tilanteeseen, jossa apurahaa ei heru, artikkelia ei julkaista tai esitarkastaja
kirjoittaa kirpeän arvion ja kehottaa harkitsemaan jokseenkin kaikkea vielä
kerran…

Enemmän kuin kirjoittamisen oppikirja, Tohtoritakuu on kirja siitä, miten
kirjoittajanroolinsa kanssa oppii elämään. Miten pystyy priorisoimaan
tehtävänsä, osaa sanoa pehmeästi mutta päättäväisesti ei silloin, kun
entisetkin työt kaatuvat päälle ja uusia tarjotaan? Kuinka kykenee asettamaan
tavoitteet järkevän kokoisiksi ja laatimaan aikataulun, jossa on mahdollista
pysyä öitään valvomatta?

Iso ja tärkeä teema on myös se, miten kirjoittaminen sovitetaan muuhun
elämään – harva meistä ammatikseen kirjoittavistakaan elää pelkästään
kirjoittaakseen. On perhe, ystäviä, harrastuksia, erilaisia työn tai muiden
elämänalueiden mukanaan tuomia velvoitteita. Rentoutua pitää. Lisäksi
jokainen kirjoittaja tietää, että kaikkina päivinä ”se nyt ei vaan
suju”.



Kuva: Simon Vouet, Hieronymus ja enkeli. 1620-luku. National Gallery of Art,
Washington.

Kirjassa on runsaasti erilaisia käytännön neuvoja erilaisiin tilanteisiin;
kaikki eivät varmaan sovellu kaikille eikä se liene tarkoituskaan. Tekijät
kertovat myös, miten he soveltavat näitä omalla kohdallaan. Esimerkiksi
ajatus kolmenlaisista päivistä (fokuspäivät, puskuripäivät ja
vapaapäivät) toimii Kimmo Svinhufvudin kohdalla niin, että fokuspäivinä
hän tosiaan kirjoittaa, puskuripäivinä tekee muita asioita, pitää
palavereita ja tapaa ihmisiä. Carol Kiriakos taas tunnustaa, että kokonaiset
fokuspäivät eivät tahdo onnistua ennen kuin vasta projektin loppuvaiheissa
kun on jo kiire. Muulloin taipumus työn lykkäämiseen herää, kun
kirjoittamiselle varattua aikaa on kokonainen päivä.

Kirja haastaa lukijansa pohtimaan omaa elämäänsä ja asettelemaan itselleen
tavoitteita (muussakin kuin vain kirjoittamisessa). Yhdessä
harjoitustehtävässä on listattava kaksikymmentä asiaa, joiden tekemisestä
pitää, toisessa kirjoitettava minä-muodossa kuvaus siitä, millainen oma
ihannepäivä (ei kuitenkaan lomapäivä vaan normaali työpäivä) olisi.
Harjoitustehtäviä on tusinan verran, kaksi niistä aikataulutukseen
kohdistuvia. Sen sijaan esimerkiksi kieleen ja tyyliin liittyviä kysymyksiä ei
juurikaan käsitellä.

Johda itseäsi – tuloksellisesti

Kirjan kirjoittajilla on samanniminen blogi, jota he ovat käyttäneet osin
kirjan markkinointiin, osin omista kursseistaan tiedottamiseen. Kimmo Svinhufvud
kirjoittaa myös Gradutakuu-blogia. En hämmästynyt havaitessani, että Carol
Kiriakos työskentelee Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja vielä tarkemmin
sanottuna sen Organisaatiot ja johtaminen -yksikössä. Varsin monessa kohtaa
Tohtoritakuun tekstin taustalla nimittäin tuntuvat kaikuvan erilaiset
talouselämässä, yrityksissä ja useissa julkishallinnonkin organisaatioissa
käytettävät projektinhallinta- ja ajanhallintaopit, joita sovelletaan
kirjoittamiseen. Tutkijaa kehotetaan tutkimussuunnitelmassaan osoittamaan, että
tutkimuskentästä puuttuu juuri sellainen tutkimus, jota hänen artikkelinsa
edustaa. Tämä ”aukon osoittaminen” on suomennettu englanninkielisestä
käsitteestä ”establishing the niche”. (Niche kääntyy yritysmaailmassa
”markkinaraoksi”.) Lähdeluettelosta löytyy kirjoja, jotka käsittelevät
tehokkuuden lisäämistä niin yksilö- kuin organisaatiotasolla. Kyse on siis
pitkälti itsensä johtamisesta tuloksia tuottavalla tavalla.

Enkä sano tätä moitteena – kirjoittaminen on ennen kaikkea tekemistä,
vaikka se on samalla voimakkaasti älyllinen ja emotionaalinen prosessi, kuten
Kiriakos ja Svinhufvudkin toteavat. Olennaista on tavoitteiden asettaminen,
työhön ryhtyminen ja se, että jaksaa puskea pitkän projektinsa läpi.

Mielenkiintoinen, joskin ilmeisen vähän käytetty keino jaksamisen
lisäämiseen ja väsähtämisen estämiseen olisi kirjoittamistreffit:
jatko-opiskelijoiden, tutkijoiden tai periaatteessa minkä tahansa
kirjoittajaporukan perustama ryhmä, joka tapaisi säännöllisesti vain
raportoidakseen, miten kirjoittaminen edistyy tai istuisi jonkin aikaa samassa
tilassa kirjoittamassa. Tekstien kommentointia ei sinänsä tarvittaisi, mutta
sen voisi haluttaessa yhdistää treffeihin, joita seuraisi yhteinen lounas tai
kahvihetki vapaamuotoisine keskusteluineen. Muitakin hauskoja ideoita kirjassa
on – suurimman osan niistä voi toteuttaa oman pöydän tai läppärin
ääressä.

Takakansitekstinsä mukaan jatko-opiskelijoille ja tutkijoille suunnattu kirja
on ”akateemisen kirjoittajan paras ystävä”. Tämä on ehkä liian vahvasti
sanottu, mutta ainakin lähipiirin kavereihin se voisi kuulua. Esimerkiksi
alussa mainitun Tieteen yleistajuistamisen rinnalla luettuna tämä rennoin
rantein kirjoitettu teos antaa ajattelemisen aihetta ja tukevaa potkua
kulloisellekin kirjoitushankkeelle. Kirjoittamisen tueksi kehitellyt tekniikat
taas soveltuvat muihinkin projekteihin.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/