[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Ennen kapitalismikin oli parempaa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Juho Kaitajärvi-Tiekso <juho.kaitajarvi at gmail.com> FM, väitöskirjatutkija,
Tampereen yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Chang, Ha-Joon: 23 tosiasiaa kapitalismista (23 Things They Don't Tell You about
Capitalism). Kääntänyt Marja Ollila. Into Kustannus Oy, 2014. 294 sivua.


Ennen kapitalismikin oli parempaa
---------------------------------------------------------

Taloustieteilijä Ha-Joon Chang korjaa 23 vapaan markkinatalouden myyttiä
tosiasioilla. Viihdyttävä ja helppotajuinen tietokirja on manifesti
säädellyn markkinatalouden ja demokraattisemman talousvallan puolesta.

Ennen kaikki oli paremmin: jopa kapitalismi oli reilumpaa kuin
viimevuosikymmeninä valinnut uusliberalismi. Internetinkään mukanaan tuomat
mullistukset eivät pärjää vertailussa pesukoneelle. Näin ainakin Cambridgen
yliopiston lehtori, eteläkorealainen taloustieteilijä Ha-Joon Chang todistelee
best-sellerissään 23 tosiasian voimalla. Chang, jota voisi kutsua
jonkinlaiseksi alansa kauhukakaraksi, haastaa valtavirtaiset uusliberalistiset
doksat kappale kappaleeltaan vakuuttavasti.

Teoksen kohteena on ennen kaikkea maailmanmarkkinoiden vapauttamiseen ja
valtiosääntelyn rajoittamiseen tähtäävä politiikka. Juoni on, että Chang
esittelee joka kappaleen alussa myytin ja sitten kumoaa sen. Hänen mukaansa
neoliberalismia puolustellaan sellaisilla väitteillä kuten ”jos talouden
toimijat eivät saa tehdä, sitä mistä ne saavat mielestään parhaan tuoton,
niiden ei enää kannatta investoida tai innovoida”, ”palkitseminen toimii
vain säätelemättömillä työmarkkinoilla”, tai ”monissa maissa
varallisuuden luomista [...] rajoittavat kateuden ohjailema politiikka ja
vanhanaikainen populismi, joiden takia rikkaat pannaan maksamaan korkeita
veroja”. Uusliberalismin esitaistelijat Ronald Reagan ja Margaret Thatcher
saavat arvattavasti arvostelusta osansa, mutta myös Tony Blair ja Bill Clinton,
jotka ovat jatkaneet vapauttamisen polulla. Suomalaisesta näkökulmasta
kritiikin kohteeksi hahmotan erityisesti sellaiset paikalliset vapaan
kapitalismin äänitorvet kuten Björn Wahlroosin tai Matti Apusen, miksei myös
Olli Rehnin.

Chang toteaa lakonisesti, että ”vapaita markkinoita ei ole olemassakaan”,
”köyhät maat eivät rikastu vapaiden markkinoiden talouspolitiikalla”,
”valtiovalta voi luoda menestyviä yrityksiä”, ja ”emme ole niin fiksuja
että voisimme antaa markkinoiden päättää kaikesta”. Chang lähtee siis
siitä monien uusliberalismin tutkijoiden, kuten Michel Foucaultn ja David
Harveyn, tekemistä havainnosta, että ”vapaat markkinat” eivät tosiasiassa
ole vapaita vaan keinotekoisesti rakennettuja. Hän osoittaa, että markkinoiden
”vapauttaminen” näyttää palvelevan tiettyjen maiden (länsimaiden,
erityisesti Yhdysvaltojen) ja toimijoiden (poliittisen ja taloudellisen eliitti)
etua.

Globaali ote

Chang ei usko sellaiseen rationaaliseen inhimilliseen markkinatoimijaan, joka
otetaan annettuna monissa taloustieteen malleissa – ja tottahan on, että
markkinoihin vaikuttavat monenlaiset inhimilliset toimijat, jotka eivät tiedä
tai osaa ottaa huomioon kaikkea. Edes asiantuntijat eivät pysty tulkitsemaan
yhä monimutkaisempia finanssijärjestelmiä. Erityismaininnan ansaitsee Changin
globaali ote, jossa ei keskitytä vain länsimaihin, vaan viitataan laajalti
Aasiaan ja Afrikkaan, jopa Neuvostoliittoon. Suomeenkin Chang viittaa useasti
– ilmeistä on, että hyvinvointivaltio on kirjoittajalle mieleen – joskin
hänen väitteensä siitä, että Ruotsin suuri suomalaisväestö juontaisi
juurensa Ruotsin vallan ajoilta ei pidä paikkaansa. Kuten edellisistä
lauseista jo kävi ilmi, Changilla on myös historiallisen taustoittamisen
taito, ja vauhtia argumentointiin otetaan monesti poliittisen taloustieteen
klassikkokolmikosta: Marxista, Smithistä ja Ricardosta.

Changin hampaisiin joutuvat niin huippujohtajien huippupalkat kuin se, että
rikkaiden maiden työntekijöiden korkeaa palkkatasoa suhteessa köyhiin maihin
puolustetaan tehokkuudella. Epätasainen tulonjako on kirjailijan mukaan
haitallista talouden kasvulle siinä missä epävarmuus, jonka markkinoiden
”vapauttaminen” on tuonut työmarkkinoille. Lisäksi Chang kumoaa oletukset
jälkiteollisesta aikakaudesta ja internetin talousvaikutuksesta, ja painottaa
sen sijaan perinteisen teollisuuden merkitystä menestymisessä. Argumenttien
tueksi vyörytetään monipuolista tapaus- ja tilastoaineistoa. Kiteytettynä
Chang tuo hyvin esiin sen, kuinka eri osapuolien – köyhät ja rikkaat maat,
työntekijät ja -antajat, osakkeenomistajat ja johtajat, yritykset ja valtiot
– edut menevät ristiin monimutkaisessa taloudessa. Valintatilanteessa
neoliberalismi suosii eliitin, siis sen jolle päätösvalta on kasautunut,
etuja, kun kokonaiskasvun kannalta jonkinlainen kompromissi olisi paras.
Eliitinkään oman taloudellisen edun tavoittelu ei tosin ole absoluuttista,
toisin kuin markkinaideologia olettaa: Chang muistuttaa sellaisten seikkojen
kuten moraali, altruismi, rehellisyys ja isänmaallisuus vaikutuksesta
inhimilliselle toiminnalle.

Changin kirjoitustyyli on samaan aikaan viihdyttävää ja puuduttavaa. Usein
hän viljelee näsäviisasta huumoria, mikä keventää lukukokemusta
oleellisesti. Kappaleet kuitenkin vilisevät paitsi lyhyitä viittauksia
toisiinsa, mikä on positiivista, myös tiettyjen faktojen (jotka lienevät jo
tästä arvioista tuttuja) toistoa, joka puuduttaa. Tämä piirre täytyy
kuitenkin hyväksyä, sillä monet kritisoidut uusliberlistiset myytit
kietoutuvat toisiinsa tai samojen ilmiöiden ympärille. Lisäksi toiston avulla
Chang saa retorisesti toimitettua viestinsä tehokkaasti perille. Monimutkaisia
talousjärjestelmiä yksinkertaistavana tietokirjana 23 tosiasiaa kapitalismista
onkin vahva uusliberalismin vastainen manifesti.



Kuva: Pyramid of Capitalist System (The Industrial Workers of the World, 1911),
Wikimedia Commons.

Kapitalismin uudistaminen ja arkijärki

Kriittisyydestään huolimatta Chang uskoo kapitalismiin ja kasvuun perustuvaan
talouteen, tosin hän esittää, että talousjärjestelmää tulisi uudistaa
perinpohjaisesti. Keynesiläistä säätelyä tarvitaan, ja äärimmäisintä
markkina-ajattelua pitäisi suitsia. Viisasti Chang korostaa, että helppoja
ratkaisuja talousongelmiin ei kuitenkaan ole, vaikka uusiliberalismi sellaisena
usein esitetään. Silmiinpistävä teoksen puute on, että hän ei ota
selkeästi kantaa ilmastonmuutokseen, eikä siihen miten kasvuun perustuva
talousjärjestelmä osallistuu sen torjumiseen. Puhuttelevin – ja kenties
virkaveljiensä eniten kauhistelema – Changin argumentti on, että kaikkien
pitäisi osallistua aktiivisemmin talouden ohjaamiseen, sillä siihen ei
asiantuntijuutta tarvita:

”Taloustieteestä 95 prosenttia on arkijärkistä asiaa, josta on vain tehty
mutkikkaan kuuloista, ja lopusta viidestä prosentistakin olennaiset ajatukset,
joskaan ei ehkä kaikkia matemaattisia hienouksia, voidaan ilmaista hyvin
yksinkertaisesti”.

Juuri tällaisen yleistajuisuuden Chang onnistuu saavuttamaan ja
herättelemään siten lukijoidensa talouskansalaisuutta.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/