[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Japani ennen ja nyt – voiko kulttuuria ymmärtää ja mitä ymmärtäminen siinä tapauksessa on?

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Esko Keskinen <eskeski at utu.fi> Professori emeritus, Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Porrasmaa, Raisa; Asikainen, Petri Artturi: Temppelin hämärästä matsurin
vilinään. Nojatuolimatka Japanin kulttuurihistoriaan. Atena Kustannus Oy,
2014. 320 sivua.


Japani ennen ja nyt – voiko kulttuuria ymmärtää ja mitä ymmärtäminen
siinä tapauksessa on?
---------------------------------------------------------

Voiko kulttuuria ymmärtää, mitä kulttuurin ymmärtäminen voisi olla ja
miten kulttuurin ymmärtämistä voisi edistää? Japanologi Raisa Porrasmaa ja
valokuvaaja Petri Asikainen yhdistävät Japanin hovin ja uskonnon varhaisen
historian nykypäivän temppeleihin ja niiden värikkäisiin matsureihin
pyrkiessään lisäämään Japanin kulttuurin ymmärtämistä. Tieto
lisääntyy ja syvenee. Kuvalliset elämykset jäävät muistiin, mutta
väheneekö salaperäisyys ja lisääntyykö ymmärrys?

Myös tasan 110 vuotta sitten oli mainio vuosi Japanista kertovalle
kirjallisuudelle Suomessa. Vuonna 1904 julkaistiin teokset Karl Munzinger:
Japanin maa ja kansa (Kyläkirjaston julkaisu), E. Aro: Japani – maa ja kansa
sekä lyhyt esitys Koreasta (Otava) sekä toimitettu teos Japani nyt ja ennen
(WSOY).  Kaikissa mainituissa teoksissa esitetään myöhemminkin miltei
säännöksi tullut ajatus, jonka mukaan Japania, joka on niin
”luoksepääsemätön” ja ”salaperäinen” on mahdotonta ymmärtää.
Toinen toistuvasti esiintyvä ajatus on, että lyhyt tutustuminen Japaniin ja
sen kulttuuriin johtaa virheelliseen Japanin kulttuurin ymmärtämisen
tunteeseen, mutta että pitkän oleskelun jälkeen ymmärtää, että aiempi
käsitys olikin virheellinen, että tosiasiassa ei ollutkaan ymmärtänyt.

Mitä on kulttuurin ymmärtäminen?

On mielenkiintoista, että Japanin keskiaikaisesta kirjallisuudesta
väitöskirjaansa tekevä, japanologi ja suomentaja (Murakami Harukin uusin
teos) Raisa Porrasmaa aloittaa sekä nyt arvioitavan teoksensa että edellisen,
vasta vuodelta 2012 olevan nyky- Japanin kuvauksensa, Japani – pintaa
syvemmältä (Atena Kustannus), viittaamalla Japanin arvoitukseen ja
japanilaisuuden ymmärtämisen mahdottomuuteen. Kulttuuri on käsitteenä
valtava, monikerroksinen ja määrittelyjä pakeneva, mutta vaikeasti
määriteltävä on ymmärtämisen käsitekin. Mitä tarkoitetaan jonkin
kulttuurin ymmärtämisellä? Mitä ihminen kykenee tekemään, jos hän
ymmärtää jotakin kulttuuria. Onko kyse vain ymmärtämisen tunteesta? Kuka
ymmärtää eurooppalaista kulttuuria? Ymmärränkö minä suomalaista
kulttuuria.

Oma kiinnostukseni Japaniin ja sen kulttuuriin on pitkäaikaista.  Olen asunut
perheineni ja työskennellyt Japanissa useita kertoja. Nagoya, Nara, Kioto,
Tokio ja Sendai ja ovat tulleet tutuiksi. Suhteet lukuisiin japanilaisiin
psykologian yliopistokollegoihin ovat pitkät ja lämpimät. Lisäksi Japanista
käännetty kirjallisuus on vuosikymmeniä lisännyt tietämystäni ja
kiinnostustani Japanista ja Japanin kulttuurista, tavoista, uskomuksista ja
uskomisesta, vastavuoroisuuden vaatimuksesta ja monista muista asioista. Ehkä
yksi mahdollinen osa määritelmää jonkin kulttuurin ymmärtämiselle voisikin
olla, että kulttuurin on ”ymmärtänyt”, kun ei enää huomaa toimivansa
vieraassa kulttuurissa. Että japanilaiset kollegat eivät näytä ja toimi kuin
”japanilaiset”, vaan kuin kollegat missä tahansa. ”Orientalismi” on
hävinnyt omasta arkisesta elämästä.

Porrasmaa viittaa itsekin orientalismiin, joka tekee kohteestaan salaperäisen
ja salaperäinenhän on houkuttavaa, kiinnostavaa. Tiedettä tehdessä
puolestaan huomaa nopeasti, että mitä lähemmin tutkii jotakin asiaa, sitä
moninaisempana ja sitä enemmän yksityiskohtia sisältävänä se avautuu.
Vanhan kliseen mukaanhan ”asiantuntija tietää yhä vähemmästä yhä
enemmän”. Kulttuuriakin on kuvattu sipulina, jota kuoriessa paljastuu yhä
uusia kerroksia.



Kuva: Petri Artturi Asikainen

Historia yhdistyy nykyhetkeen temppelikuvauksien avulla

Porrasmaa on ottanut tehtäväkseen auttaa ymmärtämään Japania ja Japanin
kulttuuria lähtemällä kuvaamaan Japanin varhaiseen syntyhistoriaan kuuluvia
kertomuksia, myyttejä ja uskomuksia. Porrasmaa lähtee liikkeelle
perinteisesti, ”ammoisista ajoista”. Kerronnan edetessä käy kuitenkin
selväksi, ettei kyse ole vain Japanista kertovien teosten alussa tehtävästä
pakollisesta viittauksesta Japanin uskontojen ja hovin historiaan. Vaikka
Porrasmaa korostaa, ettei käsillä ole ”tieteellinen teos”, niin runsas ja
tarkka lähteiden käyttö sekä erityisesti Japanin kielen ottaminen mukaan,
nostavat teoksen ja tekijän omaan luokkaansa. Tekijän paneutuminen, ehkäpä
suorastaan rakastuminen, Japanin historiaan johtaa oikeastaan
välttämättömiin seurauksiin. Teoksen runsaasta kolmestasadasta sivusta
kahdella sadalla ensimmäisellä päästään vasta 1100-luvun lopulle.
Runsaaseen ja tarkkaan, pikkutietoakin sisältävään tekstiin viehättyy tai
sitten siihen alkaa pitkästyä, aivan oman henkilökohtaisen mielenkiintonsa
perusteella. Teoksen viitisenkymmentä viimeistä sivua puolestaan kattavat
Edo-kauden vuodesta 1603 vuoteen 1868.

Teoksen idea on uusi ja mielenkiintoinen. Tekijä yhdistää historiaa
nykyhetkeen kuvaamalla sekä temppeleitä ja niiden historiallista taustaa että
tämänpäiväisiä matsureita – juhlia, joihin japanilaiset innostuneesti
paneutuvat. Eurooppalaisen silmää viehättää erityisesti kaikenikäisten
osallistujien mukanaolo. Tapahtumiin osallistuvat yhtään liioittelematta
matsurialueen asukkaat vauvoista vaareihin ja muoreihin, nuoriso mukaanluettuna.
Ja matsureita  on paljon alkaen pienistä kylätemppelien tapahtumista suuriin,
valtakunnallisesti merkittävinä pidettäviin, suuria joukkoja kerääviin
 asti. Paneutuminen juhliin näkyy kutakin juhlaa varten erikseen
valmistetuissa pukineissa. Näiden näkeminen on eurooppalaiselle silkkaa
eksotiikkaa.

Vuoden 1904 Japania koskevat, yllä mainitut, teokset ovat ”maat ja kansat”
– tyyppisiä ja käsittelevät historian lisäksi silloista nykyhetkeä,
1800-luvun loppua ja aivan 1900-luvun alkua. Teokset eroavat Porrasmaan
historiaan keskittyvästä teoksesta myös siinä, että niissä tekijät,
paitsi kuvaavat Japania ja sen kansaa, myös ja jotkut erityisesti, arvioivat ja
suorastaan arvostelevat niitä. Tällaiset arvioinnit ruokkivat helposti
stereotyyppisiä näkemyksiä, jotka sitten värittävät lyhytaikaisen
vierailijan tapaa katsoa ja kokea. Lukija tulee pohtineeksi, millaista
etukäteislukemista kannattaisi hankkia, jotta lyhyellä vierailulla ei tulisi
houkutelluksi pois ”oikeasta Japanin ymmärtämisestä”.

Teos kaipaa asiahakemistoa ja kunnollista sisällysluetteloa

Porrasmaa ilmoittaa, ettei teos ole mikään matkaopas, vaan että tavallisista
matkaoppaista voi hankkia tiedot temppeleille kulusta ja vaikkapa temppeleiden
pohjapiirroksista tai temppeleiden yleiskuvista ja tarkemmasta sijainnista.
Itselleni olisi ollut mielenkiintoista saada tästä samasta teoksesta näitä
tietoja, joiden avulla olisi voinut paremmin saada yleiskuvan kuvatuista
temppeleistä ja miksei myös matsureista. Erityisesti matsureita koskevia
tietoja olisi kaivannut lisää.

Porrasmaa on ahkeroinut viime vuosina useiden onnistuneiden kirjaprojektien
kanssa. Teoksen viimeistely on hyvä, voisi olla vielä parempi. Asiahakemisto
tai edes tarkempi sisällysluettelo olisi ollut kovin luonnollinen osa
tällaista teosta, johon on koottu suuri määrä tarkkaa tietoa. Tarkempi
sisällysluettelo olisi paljastanut, että teoksessa on kaksi samannimistä
lukua (sivuilla 43 ja 133), mutta niiden sisällöt ovat erilaiset.
Kielenhuoltoon kannattaa tulevissa teoksissa kiinnittää huomiota.
Toivottavasti tahattomina tyylirikkoina asiatekstissä ovat ilmaisut
”kököttää”, ”pakertaa”, ”hipsiä tiehensä”, ”kulkea maita ja
mantuja” sekä kuvatekstin ilmaus ”täyttä laukkaa kiitävän pollen
selästä ammuskelu kysyy taitoa ja tarkkuutta”. Kuvan ja tekstin välillä on
selvä tyylillinen yhteensopimattomuus.

Valokuvaaja Petri Asikainen on onnistunut välittämään arvostavia,
nautinnollisia ja värikkäitä tunnelmia ja välähdyksiä kohteistaan.  Kuvia
olisi toivonut olevan enemmän keventämään paikoin raskasta, pienellä
kirjasintyypillä painettua tekstiä. Kuvissa Japani näkyy kauniina,
salaperäisenä. Tyylikkäät kuvat tuntuvat kuitenkin tutuilta. Olen nähnyt
niitä sekä matkaesitteissä että itse ottamissani. Japanin kulttuurin
”pinta” onkin niin korea, että huomio kiinnittyy helposti siihen. Miten
Japanin kulttuurin syvempi ymmärtäminen sitten muuttaisi tapaamme katsoa noita
kuvia? Tai miten kuvien katsominen avaisi syvemmälti japanilaista kulttuuria.
Porrasmaa ja Asikainen voisivat koettaa avata tätä näkökulmaa
tulevaisuudessa. Edellytyksiä tekijöillä on.

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/