[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Leo Tolstoin varjo Venäjän yllä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius <pentti.stranius at telemail.fi> FL, tutkija-toimittaja, Lieksa
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Tolstoi, Leo: Mitä on raha? (Tak shto zhe nam delat). Kääntänyt Sulo
Wuolijoki (1908). Kirjokansi, 2015. 79 sivua.
Jermakov, Vladimir: Tolstoin varjo. Ahdistuksen ja toivon esseet (Ei
alkuperäistä nimeä. Suomennettu kokoelma koottu tekijän esseistä vuosilta
2001-2015). Kääntänyt Marja-Leena Mikkola. Idiootti, 2015. 152 sivua.


Leo Tolstoin varjo Venäjän yllä
---------------------------------------------------------

Leo Tolstoin (1828-1910) romaanit, elämä ja teot nousevat välillä
puheenaiheeksi eritoten hänen kotimaassaan Venäjällä. Niin on käynyt aivan
viime aikoinakin. Tolstoilla on yhä sanottavaa paitsi romaanikirjailijana,
myös yhteiskunnallisena ajattelijana - hyväntekeväisyyden, sivistyksen,
solidaarisuuden ja yhteisöllisyyden mittapuulla. Tolstoin suhde rahaan jopa
yllättää – kun ajattelee hänen omia Jasnaja Poljana-tiluksiaan.

Venäjä on tänä päivänä markkinatalousmaa, joka on Neuvostoliiton
hajoamista seuranneina vuosikymmeninä jakautunut jyrkkärajaiseksi
luokkayhteiskunnaksi, missä varallisuuserot ovat huikeat taloudellisen ja
poliittisen eliitin ja palkkatyöläisen välillä – ja hirvittävät myös
kaupunkiväestön, sen orastavan keskiluokan ja provinssien köyhien maalaisten
välillä. Venäläinen ”sote”, sosiaali- ja terveyspalvelut ovat pahassa
jamassa eivätkä Leo Tolstoin (1828-1910) ajatukset heikomman auttamisesta,
hyväntekeväisyydestä tai kansalaisten välisestä tasa-arvosta ole oikein
muodissa.

Tolstoi ja Venäjä

Juuri suomeksi ilmestynyt Erkki Vettenniemen Solženitsyn. Elämä ja eetos
(2015) on hyvä esimerkki siitä, miten monipuolinen elämäkerta avaa uusia
näkökulmia kohteeseensa, kirjallisuuden tuolle puolen. Venäjälläkin on
herätty muistelemaan Solženitsynin ohella myös Tolstoita monimutkaisena
henkilönä, ei vain kirjailijana. Novaja Gazetassa (8/2015) julkaistu Aleksei
Polikovskin pitkä artikkeli ”Murentuva testamentti” kertoo
tolstoilaisuudesta hyväntekeväisyyden ja yhteisöllisyyden näkökulmasta. Se
antaa sijaa myös perusvenäläiselle älymystölle, intelligentsialle –
tuolle ”yhteiskunnan omalle tunnolle”, jota vallanpitäjät ovat useimmiten
vainonneet. Ja varsinkin silloin kun kritiikkiä on esitetty palatsien tai
kremlien suuntaan ja intelligentsia on ryhtynyt epäitsekkäisiin avustustoimiin
alistetun köyhän kansan parissa.



Kuva: Leo Tolstoi Jasnaja Poljanassa. W. Tschertkow.

Tolstoista voi tietysti sanoa senkin, että omaisuudesta ja aputyövoimasta ei
Jasnaja Poljanan pelloilla ollut puutetta. Mutta tiluksilla luotiin myös
tolstoilaisuus, pyyteettömän luonnon kunnioittamisen ja toisille jakamisen
”lakipykälät”, joita yhtä enemmän Venäjän ryöstökapitalismissakin
tarvittaisiin. Vallankumous, edes tuloerojen kaventuminen ei ole ovella eikä
systeemi hetkessä perustuksiltaan miksikään muutu, mutta hyvän jakaminen ja
tekeminen, tasa-arvon ja toveruuden atmosfääri tekevät sentään
ihmissuhteista inhimillisiä kun yhteisö toimii ja toista autetaan. Rahan valta
ei toki yllä 2000-luvun Venäjälläkään ihan kaikkeen, mutta monta
yhteisöä se on jo tuhonnut. Ja vielä: tolstoilaisuuteen liittyy myös
sivistyksen jakaminen pyyteettömästi ja ilman rahaa kaikille. Siitä kertoo
Tolstoin intohimoinen suhtautuminen perustamaansa oppilaitokseen ja sen
kymmeniin köyhiin nuoriin, joiden elämänkohtaloihin hän vaikutti
ratkaisevasti.

Entä sitten Tolstoin oma lähipiiri ja perhe-elämä? Se on aika tarkkaan
ainakin Venäjällä jo haravoitu, ja nimenomaan skandaaleja haeskellen.
Ehkäpä Tolstoista voi sanoa kuten monesta muustakin historian
merkkihenkilöstä: suurmies tarvitsee aina jonkun, joka siivoaa paskat.



Kuva: Tolstoi lastenlastensa kanssa.

Tolstoi ja raha

Siitä on kauan kun olen lukenut Leo Tolstoita. Kyllästyin hänen tyyliinsä jo
nuorena, vaikka yritin ymmärtää romaaneja ensin suomeksi, sitten
venäjäksikin. En edes 1970-luvulla pitänyt Sodasta ja rauhasta, kaiketi
siksi, että en pysynyt henkilögallerian perässä. Luin sitä pätkissä. Se
oli ihan väärä taktiikka. Anna Karenina olikin jo hieman toista maata, mutta
pian Tolstoi jäi unholaan. Tilalle tulivat Dostojevski, Tsehov, Gogol,
Platonov, Bunin ja Bulgakov. Olen kuitenkin vähitellen alkanut tajuta, että
Tolstoi on muutakin kuin romaaninsa, ainakin: filosofi, luonnonsuojelija,
pasifisti ja verraton anarkistikin, Vladimir Leninin sanoin hän oli myös
”Venäjän vallankumouksen peili”.

Aivan sattumalta päädyin lukemaan sitä, mitä Jasnaja Poljanan mystinen
feodaaliherra ja vuonna 1859 tilalleen perustamansa koulun opettaja on
kirjoittanut esimerkiksi rahasta. Kirjokansi-kustantamo nimittäin julkaisi
uudelleen Sulo Wuolijoen suomentaman Tolstoi-pamfletin Mitä on raha.

Tuo pieni kirjanen ei sisällä suoraan mitään talouspoliittista tai
marxilaista analyysia pääomasta tai rahan kasvamisesta pääomaksi. Se
julistaa yksinkertaisesti rahan – ja siinä sivussa vallan – tuhovaikutuksia
ihmissuhteisiin ja yhteisöihin. Aika hurjan esimerkin Tolstoi kertoo Polynesian
Fidzi-saaarten asukkaiden kohtalosta, kun amerikkalainen ja sittemmin
englantilainen imperialismi toi rahavallan saarille. Rahatalous ja
amerikkalaisten kehittelemä saarelaisten ”verotus” turmeli yhteisön, ja
monta muuta yhteisöä jo aikaisemmin. Raha turmelee nykyisinkin useimmat
demokraattiset pyrinnöt, vallankumoukselliset muutoksetkin. Se aina oudosti
kasaantuu niille, joilla on valta – tai niille, jotka riistävät toisten
työn tulokset, perivät omaisuuksia, nauttivat bonuksia ja tekevät
osakekaupoilla tiliä tyhjästä. Toki huippuammattilainen ja jonkun uuden
pelivempaimen, viihdevekottimen tai muun sirkushuvin kaupittelija saattaa
nykyisinkin rikastua. Ei ikimaailmassa se duunari, joka tekee niin sanotut
paskatyöt, maksaa veronsa ja pitää yllä yhteiskunnan perusmoraalia!

Rahatalous ja sitä eri tavoin kehittelevät sukkelat markkinamiehet
viitoittavat aina tien helvettiin suurelle osalle kansakuntaa. Helvetin
”piiri” riippuu ajasta ja paikasta. Niinpä aika monet sivistyneet(kin)
intelligentit totesivat Pietarissa ja Petroskoissa heitä 1990-luvulla
haastatellessani, että neuvostosysteemissä oli yksi hyvä puoli: ”Se opetti
meidät halveksimaan rahaa ja arvostamaan ihmissuhteita”

Tolstoin varjo



Kuva: Tolstoi Paolo Troubetzkoyn mallina Jasnaja Poljanassa 1899. Sofia Tolstoi

Vladimir Jermakovin esseekokoelman Tolstoin varjo on suomentanut sujuvasti
Marja-Leena Mikkola. Hän on laatinut siihen myös selittävät alkusanat. Kirja
on Idiootti-kustantamolta tervetullut puheenvuoro Venäjästä ja
kirjallisuudesta. Sen alaotsikko kuuluu ”Ahdistuksen ja toivon esseet”. Leo
Tolstoi on esseille vain lähtökohta, mutta suuren ajattelijan ja filosofin
varjo häilyy kaikkien tekstien takana. Kokoelman toisessa esseessä Jermakov
tykittää:

Venäläisen sivilisaation erikoisluonne on sidoksissa valtiollisuuden
ongelmaan. Totaalinen ja pelottava valta, joka konkretisoituu itsevaltiudessa,
on kansallisen idean pimeä kääntöpuoli. Valta on samaan aikaan pyhä ja
syntinen. … Valta venäläisittäin on liiallisuuksiin asti karismaattista –
vaikka se samalla on vieraantunut maallisesta ruumiillistumastaan. Valta on
moraalin ulkopuolella. (s. 36)

Jermakov on Venäjän maaseudulla viihtyvä ajattelija, joka pohtii venäjäksi
vuosina 2001-2015 julkaistuissa esseissä pääosin venäläisten kirjailijoiden
ja runoilijoiden roolia, moraalia ja synkkää osaa. Lista on pitkä ja
nimekäs: Tolstoi, Brodski, Vysotski, Okudzhava, Platonov, Dovlatov. Varsinainen
ihastus eli tekijän nimeämä ”Valo pimeydessä” on naisrunoilija Olga
Sedakova (s.1949), josta Jermakov kirjoittaa näin:

”Aito runous on sukua revontulille: se on kuin valo pimeydessä” (s. 135).
Sedakovan poetiikka ja estetiikka ei ole helppoa. Syrjässä ja varjossa
pysyttelevän runoilijan kieli leimahtelee ja liikkuu monikulttuurisuuden,
monitieteisyyden ja syvällisen historiatuntemuksen akselilla. Sedakova
tunnetaan erityisen vahvana filologina, mutta myös eriskummallisena
kristittynä ja mystikkona. Hänen teoksensa Järjen apologia on käännetty
monelle kielelle.

Mutta entä Jermakov ja Tolstoi? Kaipa heitä yhdistää ainakin kansa – ja
kiinnostus sen elämään ja ongelmiin. Kansa tuli Jasnaja Poljanaan siksi että
Tolstoi niin halusi. Tavallaan hän otti maattomat talonpojat luokseen, mihin
harva pystyy vaikkapa näinä kansainvaellusten ja pakolaisuuden aikoina.
Jermakovin ei ole tarvinnut mennä 1800-luvun lopun narodnikkien tapaan
”kansan pariin”, omien sanojensa mukaan ”, siitä yksinkertaisesta
syystä, että minä, koko olemukseltani ja asemaltani historian sortamaan
enemmistöön kuuluva provinssin asukas, en ollut sen luota milloinkaan ja
minnekään edes lähtenyt” (s.21).

Yksinkertainen elämä, maaseudun syrjäytetyt tai kaupunkilähiöiden
vuokrakasarmit, juottolat ja karaokebaarit opettavat tänäänkin kansasta ja
myös sivistyksestä paljon enemmän kuin eliitin julkisuudessa harjoittama
mediakekkulointi tai palatsien juhlavastaanotot itsenäisyyspäivinä. Näin
Jermakovin kohdallakin on ilmiselvästi käynyt. Hänelle syrjässä
pysytteleminen on elinehto, ”historia kartta ja kirjallisuus kompassi”.
Siksi hänen näkökulmansa Tolstoihin, Brodskiin, Dovlatoviin ja muihin
esseiden hahmoihin ja aiheisiin on niin mielenkiintoinen ja erilainen.

 

Kuva: Tolstoi 23.5.1908. S. Prokudin-Gorsky

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/