[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Metsän satoa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Ilona Hankonen <ilona.hankonen at eurajokinetti.fi> FM, jatko-opiskelija, Turun
yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Ville Pekkanen (toim.): Metsällä. Maahenki Oy, 2015. 236 sivua.


Metsän satoa
---------------------------------------------------------

Metsästys on yli kolmensadantuhannen suomalaisen harrastus, arkinen ja tuttu
asia varsinkin maaseudulla. Siitä on kirjoitettu yllättävän vähän, jos ei
oteta lukuun perinteisen eräkirjallisuuden kaanoniin kuuluvia tekstejä.
Maaseudun vähemmän koulutettujen, ikääntyvien miesten maailmaan kuuluvaksi
mielletty harrastus on saanut perinteentutkijoilta, sosiologeilta ja muilta
ihmistieteilijöiltä vain niukasti mielenkiintoa osakseen. Siksikin aiheesta
järjestetty kirjoituskilpailu on tervetullut kulttuuriteko. Kilpailun
parhaimmistoa edustavat tekstit valottavat metsästystä monista näkökulmista.
Kokoelma on nautittavaa luettavaa sekä tekstiensä puolesta että
visuaalisesti.

Metsällä on kokoelma vuonna 2014 järjestetyn kirjoituskilpailun parasta
satoa. Kilpailun järjestäjät; Maahenki-kustantamo, Maaseudun sivistysliitto,
Suomen metsästäjäliitto ja Suomen metsästysmuseo pyysivät osallistujia
kirjoittamaan aiheista, jotka liittyvät tavalla tai toisella metsästykseen.
Kirjaan valitut 22 kirjoitusta edustavat yli viidensadan kilpailutekstin
parhaimmistoa. Tekstejä ei ole ryhmitelty, koska jokainen on tyyliltään ja
tematiikaltaan omanlaisensa. Tekstien tyylilaji vaihtelee perinteisestä
erätarinasta moderniin novelliin ja dokumentoivasta muistelmatekstistä
satiiriin. Jokaisella kirjoittajalla on omanlaisensa lähestymistapa aiheeseen.
Metsästys muodostaa kokoelmassa väljän kehyksen, jonka sisään mahtuu
tiukasti metsästysharrastukseen paneutuvien tekstien ohella aivan muita teemoja
käsitteleviä tekstejä.

Kadonnut idylli

Monissa kokoelman teksteissä metsästys toimii kontekstinomaisena taustana
yleisinhimillisille teemoille. Tekstit käsittelevät sukupolvien välisiä
suhteita, terveyden ja sairauden teemoja, vanhuutta, kuolemaa ja ihmissuhteita.
Kirjoittajat käsittelevät paikka paikoin mestarillisesti elämän vaikeita
teemoja ja elämän käännekohtia; isäksi tulemista, lapsen kuolemaa,
isovanhemmuutta, onnetonta lapsuutta, mielenterveyden järkkymistä. Taustalla
teeret pulisevat, hongat humisevat ja makkaranuotio rätisee. Yksi hienoimmista
on kilpailun jaetulle kolmannelle sijalle yltänyt Jukka Aholan surutyön kuvaus
Lauri.



Kuva: Hannu Siitonen. Teoksen kuvitusta.

Tarinoita yhdistää runsas luonnonkuvaus. Varsinkin erätarinoiden perinteeseen
asettuvat kertomukset sisältävät yksityiskohtaista esteettistä luonnon
kuvaamista. Tarinoiden korpinotkelmissa solisevat kirkkaat lähdepurot,
hiiltyneet palokannot kertovat vanhan hongikon menneisyydestä, metsälammet
salon sydämessä antavat kulkijalle ahveniaan, suurten liekopuiden katveessa on
hyvä levähtää. Luonnonkuvaus sijoittaa perinteisen erätarinan
viitteellisesti idealisoituun menneisyyteen. Heikki Suoraniemen Iisakki on
esimerkki perinteisen erätarinan henkeäsalpaavan kauniista luonnonkuvauksesta.
Toisaalla menneisyyden idyllin rikkoo Lassi Hakulisen Hullunpoika, kipeä kuvaus
sodassa järkensä menettävästä isästä, joka ei enää kykene pojan kanssa
metsälle. Hullunpoika valittiin kilpailun toiselle palkintosijalle.

Se, mikä menneisyydessä on kaunista, on luonto, jota ei enää ole. Moni
kirjoittaja kiroaa, – joko minä -muodossa tai kirjoittamansa henkilöhahmon
suulla – ahneutta, joka on parturoinut vaaran rinteet, hävittänyt
Talaskankaan erämaat sellukattilan kitaan, kuivattanut teerisuot ja tehnyt
jahtimaastoista ojaviiltojen ja mätästettyjen hakkuuaukkojen rytmittämää
raiskiota. Tämän arvion kirjoittaja on pitkään ihmetellyt, miksi Suomen
metsästäjäliitto sulkee suunsa suomalaisen luonnon hävitykseltä. Onko
jatkuva elintason nousu todella sen arvoista, että sen alttarille on syytä
uhrata kaikki, mikä vielä muistuttaa ikiaikaisesta elämäntavasta ja
alkuperäisestä luonnosta?

Ihminen ja koira

Yhtenä keskeisenä teemana teksteissä käsitellään ihmisen ja eläimen –
saaliseläimen tai koiran – suhdetta. Metsästäjän suhde eläimeen kuvataan
kunnioittavaksi ja vastuuta ottavaksi, mutta, kuten kilpailun parhaiden tekstien
kohdalla olettaa sopii, asiaa ei teksteissä kliseisesti alleviivata.
Eläinsuhde korostuu erityisesti omaelämäkerrallisissa teksteissä. Oma koira
on lopetettava itse, kun aika tulee. Arttu Kotisara kertoo tekstissään
Elämäni metsästäjänä kaveriporukastaan, jonka perinteenä oli antaa
kyseenalainen Vuoden pummaaja –palkinto kirjahyllyssä esillä pidettäväksi
sille, joka ampui lintujahdissa eniten laukauksia ohi. Löytymätön haavakko
laskettiin kisassa viiden ”pummin” arvoiseksi rikkeeksi.

Tekstien koira on usein suomenpystykorva, pikinokka punaturkki, jonka
työskentelystä metson tai hirven haussa ja haukussa kirjoitetaan paljon. Koira
on metsästäjän ystävä ja tärkeä työväline. Koira on rakas, mutta
näissä teksteissä se ei kuitenkaan ole inhimillinen. Inhimillisen ja
ei-inhimillisen välinen vuorovaikutus syvenee kiinnostavaksi, kun eläintä ei
humanisoida näennäisen ymmärrettäväksi.

Miten ylpeä minä olenkaan tuosta hienosta kaverista. Siellä se seisoo
jämäkästi, häntä terhakkaasti kippuralla heiluen, keltainen turkki
kiiltäen, kuono kohti harmaarunkoista isoa kuusta. Tekee pyyteetöntä
työtään

 



Kuva: Mika Harju. Teoksen kuvitusta.

Initiaatio aikuisten maailmaan

Hyvin monen tekstin punainen lanka kiertyy ylisukupolvisten suhteiden ja
näissä tapahtuvien katkosten ympärille. Metsälle pääsy on pojan –
nykyään myös tytön – initiaatio aikuisten maailmaan. Henry Ahon novellissa
Aikuisuuden tuoksu poika pääsee kymmenvuotispäivänään ensimmäistä kertaa
äidin kanssa jänismetsälle. Kirjoittajat löytävät monenlaisia tulokulmia
sukupolvien välisiin suhteisiin. Maarit Hämäläisen omaelämäkerrallisessa
tarinassa Reppumetsästys, marjastus ja luonnossa liikkuminen muodostavat
neljän sukupolven ristiriidattoman elämäntapajatkumon, Johanna Suckmanin
novellissa Kuningaskaato nuoren miehen tulo hirviporukkaan isän tilalle nostaa
pintaan yhteisön sisäisiä jännitteitä. Kokoelman päättää kilpailun
voittajateksti, Erkki Keihään stadin slangilla kirjoittama, mustaa huumoria
pulppuava Miehuuskoe, joka ruotii pakon edessä tapahtuneen
elämäntapamuutoksen tragiikkaa ja sen seurauksia isän ja pojan suhteelle.

Mun rupes käymään ylpeyden päälle, ku faija hehkutti, etten jaksais edes
kantaa sen pyssyä saati saada sillä saalista. Vaikka en mä saalista tartte.
Mä syön mieluummin kaupan juustoja ja muoviin pakattua lihaa, mut enimmäkseen
rehuja. Osa mun frendeist on pelkkii rehumiähii, vegetaarei, niinku rusakat,
mut mun tekee välillä mieli kunnon äijäruakaa, hampurilaista tai
dönerkebappii. Eilen ukko oli taas vauhdissa, hinkkas pyssyjään, puntaroi
kuteja kädessään kuin kultakimpaleita, ja sen katse raapi jossain erämaan
rauhaa ja ontu suonsilmäkkeessä, näki luomiteatterissa petolinnun perseen.

Tekstien näkökulma metsästykseen vaihtelee omaelämäkerrallisista
metsästyksen kuvauksista puolison, pojan ja tyttären, ystävän ja naapurin
suulla kerrottuihin tarinoihin. Miehuuskokeen ohella huumori kukkii jaetun
kolmannen palkinnon voittaneessa Ilmi Peltolan tekstissä Jaskan häät, jossa
katsotaan metsästykseen hurahtaneiden miesten toimia naisten silmin.

Kirja on kuvitettu kauniisti Hannu Hutun, Topi Ikäläisen ja Seppo Keräsen
valokuvin. Viimeistellystä ulkoasusta vastaa Riikka Löytökorpi. Kirja on
kokonaisuutena kaunis ja huolella tehty, sen ottaa käteensä helposti, eikä
laske mielellään pois. Tämän kehtaa antaa joululahjaksi. Tekstit
kiinnostavat varmasti muitakin kuin metsästäjiä. Humanistin mieltä jäävät
kaihertamaan ne yli viisisataa tekstiä, jotka eivät päässeet kirjaan. Kirjan
toimittaneen Ville Pekkasen saatesanoissa ei sivuta ”saalista”
kokonaisuutena; minkälaisten teemojen ja tulokulmien kautta suomalaiset tällä
hetkellä metsästystä tarkastelevat. Suurehko aineisto tarjonnee varmasti
paljon erilaisista aiheista kiinnostuneille tutkijoille. Kiinnostava tieto
olisi, mihin arkistoon kilpakirjoitukset on tallennettu ja miten niitä pääsee
tutkimaan.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/