[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Diplomaatti muistelee ja pohtii Venäjää

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Kimmo Elo <kimmo.elo at utu.fi> Yliopistonlehtori, Turun yliopisto & Åbo Akademi
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Mansala, Arto: Kohti kaaoksen pitkää yötä. Kolme kautta Moskovassa. WSOY,
2015. 511 sivua.


Diplomaatti muistelee ja pohtii Venäjää
---------------------------------------------------------

Emeritussuurlähettiläs Arto Mansala (s. 1941) toimi kolme kautta
ulkoasiainhallinnon edustajana Moskovassa. Mansalan Moskovan-kausilla elettiin
niin liennytyksen, stagnaation ja jähmettymisen kuin kaaoksenkin aikoja. Hän
kokoaa muistelmissaan yhteen Moskovan-kokemuksensa ja pohtii niiden pohjalta
Venäjän paikkaa Euroopassa ja maailmassa sekä Suomen ja Venäjän suhteita
Euroopan integraation luomassa yleiseurooppalaisessa viitekehyksessä.

 

Euroopan ja Venäjän suhteiden kiristyminen etenkin Ukrainan vuoden 2014
keväällä kärjistyneen kriisin seurauksena on lisännyt kiinnostusta sekä
Venäjän sisäpoliittiseen kehitykseen, mutta etenkin Venäjän asemaan osana
Eurooppaa ja eurooppalaista turvallisuusjärjestelmää. Tutkijoiden lisäksi
kirjoittajien joukkoon on mahtunut myös ”Venäjän tuntijoiksi”
tituleerattuja henkilöitä, joiden Venäjän-tuntemus liittyy ensisijaisti
pitkään kanssakäymiseen Venäjän ja venäläisten kanssa, ei niinkään
tutkimustyön kautta karttuneeseen asiantuntemukseen.

Kolmea kauttaan Moskovassa kuvaava emeritussuurlähettiläs Arto Mansala kuulu
kiistämättä näihin Venäjän tuntijoihin. Tämän Mansala myös heti
teoksensa esipuheessa myös myöntää korostaessaan, ettei ”ole tehnyt
historian tutkimusta” Moskovan-kausiaan kuvatessaan (s. 14). Tämä antaa
kirjalle myös sen persoonallisen, henkilökohtaisesta kokemuksesta kertovan
pohjavireen, joka jatkuu läpi teoksen.

Mansala toimi Moskovassa yhteensä noin kahdeksan vuoden ajan kolmessa jaksossa.
Nämä kolme kautta muodostavat myös teoksen perusrakenteen, mutta samalla ne
kuvaavat Mansalan omaa urapolkua ulkoasiainministeriön avustajasta ensin
neuvokseksi ja myöhemmin suurlähettilääksi. Mansala kuvaa, paikoin varsin
laveasti ja suurella siveltimellä, paikoin taas yksityiskohtaisen
pikkutarkasti, ulkoministeriön virkamiehen arkea vieraassa maassa.

Teoksen kuluessa alun epävarmasta, uuden ja tuntemattoman edessä seisoneesta
nuoresta avustajasta kasvaa diplomatian ammattilainen, joka paikoin varsin
terävästi huomioi suuren naapurimme elämänmenoa ja diplomatian
arkipäivää. Vaikka teoksessa rakentuvassa narratiivissa on varmasti mukana
lempeää unohtamista sekä ajan mukanaan tuomaa muistojen kultapölyä,
limittyy Mansalan kertomus varsin hyvin siihen kuvaan, jonka lähihistoriamme ja
Venäjään liittyvät tutkimus on samasta ajasta tuottanut.

Venäjä, Suomi ja EU:n integraatio

Vaikka Mansalan teos käsitteleekin ensisijaiset Venäjän kehitystä
suomalaisen diplomaatin silmin, kirjan aikana siitä kuoriutuu esiin myös
toinen, yleisempi kertomus. Tämä kertomus liittyy olennaisesti Euroopan
integraation etenemiseen ja sen heijastusvaikutuksiin Venäjällä. Tältä osin
kirjan alkupuolella korostuu, varsin ymmärrettävästi, ETYK sekä EEC, jotka
molemmat tuottivat Neuvostoliiton johdolle ylimääräistä päänvaivaa. Suomen
EU-jäsenyys toi tähän kuvaan uuden elementin, kun myös Suomi sitoutui
jäsenyyden kautta toteuttamaan ja tukemaan EU:n yleiseurooppalaisia
periaatteita. Vaikka kyse ei ollutkaan nollasummapelistä bilateraalisten ja
EU-vetoisten Venäjän-suhteiden välillä, näkyy tämä jännite myös tämän
hetken kriisissä.

Mansalan teoksessakin nousee esille Venäjän ilmeinen vaikeus hahmottaa EU:n
toimijuutta. Sama ongelma on tuotu esille myös useissa tutkimuksissa, joissa
juuri tämä käsitteellistämisen ongelma on nähty yhtenä syynä toisten ohi
puhumiselle. Myös Mansala korostaa suorien kahdenvälisten suhteiden
merkitystä Venäjälle ja uskoo näiden jatkossakin olevan tärkeässä
roolissa Venäjän ja Euroopan suhteissa. Ei liene mitenkään yllättävää,
että Saksa on myös Venäjälle edelleen sen tärkein eurooppalainen partneri,
jonka kautta Venäjä toivoo ja uskoo tulevansa kuulluksi myös eurooppalaisissa
pöydissä. On kuitenkin syytä korostaa, etteivät hyvät kahdenväliset
suhteet EU-maiden ja Venäjän välillä suinkaan automaattisesti rapauta EU:n
yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, edellytetäänhän jäsenmaiden
myös kahdenvälisissä suhteissaan edistävän ja tukevan EU:n yhteisiä
ulkopoliittisia tavoitteita.



Kuva: Boris Jeltsin, henkivartijansa Alexander Korzhakovin kanssa elokuun 1991
kaappausyrityksen aikana.

Mitä pidemmälle kirja etenee, sitä enemmän Mansalaa näyttää pohdituttavan
kysymys Venäjän paikasta ja asemasta Euroopassa ja kansainvälisessä
politiikassa laajemminkin. Tähän näyttää viittaavan kirjan nimikin -
”Kohti kaaoksen pitkää yötä” - joka puolestaan on sitaatti Aleksandr
Herzenin vuonna 1855 [!] julkaisemasta kirjasta. Lauseella Herzen viittasi
metaforisesti siihen välitilaan, joka vallitsee vanhan yhteiskuntajärjestyksen
luhistumisen ja uuden syntymisen välillä Venäjällä. Osaltaan näitä
pohdintoja näyttäisi katalysoineen omakohtainen kokemus presidentti Jeltsinin
melko kaoottisesta valtakaudesta, jota käsittelevän luvun alusta myös tuo
Herzen-sitaatti löytyy (s. 268). Tuolloin Venäjä kääntyi ensin kohti
Eurooppaa, vetäytyäkseen sitten myöhemmin jälleen omaan euraasialaiseen
kuoreensa. Jälkikirjoituksessa Mansala palaa tähän teemaan ja esittää
varsin perustellun kysymyksen: ”kuinka kauan Venäjällä on varaa pitää
menneitten vuosien pitkäaikaista yhteistyökumppania EU:ta ulkopoliittisena
vastustajana?” (s. 496). Samaa ovat kysyneet monet tutkijatkin, mutta
ilmeisesti vastausta joudutaan odottamaan vielä jonkin aikaa.

Arto Mansala on kirjoittanut monisävyisen kuvauksen vuosistaan Moskovassa
ulkoasiainhallinnon virkamiehenä ja diplomaattina ja sen kontekstina
toimineesta Venäjän kehityksestä. Teos on sujuvaa luettavaa, joskin paikoin
tekstiä olisi voinut tiivistää ja terävöittää. Kustantaja lienee
kuitenkin halunnut takoa, kun rauta on kuumaa ja tuonut kirjan nopeasti
markkinoille. Diplomaatin arjesta kiinnostuneille lukijoille kirja antaa
varmasti paljon, mutta Venäjän ideaa ja paikkaa pohtiville Mansalan rinnalla
kannattaa lukea vaikkapa Mauno Koiviston Venäjän idea -teosta tai Timo
Vihavaisen tuoretta teosta Vanhan Venäjän paluu.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/