[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Ruokaturvan edistämisen vaikeus

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Katja Hyvönen <katja.p.hyvonen at gmail.com> YTM, Joensuu
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Karttunen, Kaisa; Kihlström, Laura; Taivalmaa, Sanna-Liisa: Nälkä ja
yltäkylläisyys. Ruokaturva maailmassa.. Gaudeamus, 2014. 253 sivua.


Ruokaturvan edistämisen vaikeus
---------------------------------------------------------

Kaisa Karttusen, Laura Kihlströmin ja Sanna-Liisa Taivalmaan ruokaturvaa
käsittelevä teos on monipuolinen katsaus ruokaturvattomuutta aiheuttaviin
tekijöihin, ratkaisuyrityksiin ja tulevaisuuden haasteisiin. Eräänlaisina
punaisina lankoina läpi teoksen liukuu kysymys yhtäältä siitä, miksi
ruokaturvan edistäminen on niin vaikeaa ja toisaalta siitä, miten ruokaturvan
toteutuminen voidaan taata maailman kasvavalle väestölle.

Vaikka viime vuosina on ilmestynyt populäärien ruokakirjojen ohella useita
tieteelliseen tietoon perustuvia ruokaa käsitteleviä teoksia, joissa on
käsitelty myös ruokaturvaa ainakin eräänlaisena sivujuonteena, on Nälkä ja
yltäkylläisyys. Ruokaturva maailmassa varsin tervetullut lisä tähän
kirjallisuuteen. Se on ensimmäinen kohdennetusti ja laajasti ruokaturvaa
käsittelevä suomenkielinen teos. Teoksen ansiona on, että siinä
käsitellään monia ruokaan ja ruokaturvaan liittyviä, välillä hyvinkin
kiistanalaisia ja voimakkaita mielipide-eroja herättäviä kysymyksiä
monipuolisesti, kriittisen asiallisesti ja tasapuolisesti, nostaen esiin eri
vaihtoehtojen vahvuuksia ja heikkouksia. Tätä kautta teos tarjoaa aiheesta
asiallista ja perusteellista tietoa ja auttaa ymmärtämään myös nykyisiä
ruokaturvaan liittyviä kysymyksiä.

Ruokaturvattomuuden syyt muuttuvat ajassa ja paikassa

Teoksesta selviää ruokaturvattomuutta aiheuttavien tekijöiden moninaisuus.
Historiallisesti nälänhätää ovat aiheuttaneet erityisesti vaikeat
luonnonolosuhteet. Myös Suomessa nälkään liittyvä kuolleisuus oli suurta
1600- ja 1800-luvuilla. Nälänhädän taustalla oli erityisesti ilmaston
viileneminen ja siitä seuranneet katovuodet. Tilannetta pahensi heikko
varautuminen kriisitilanteisiin, ongelman maantieteellinen laajuus sekä
logistiset haasteet ruoka-avun perille saattamisessa. 1900-luvulla
ruokaturvattomuus Suomessa on juontunut enemmän ihmisten itsensä aiheuttamista
olosuhteista eli sodista. Ensimmäinen ja toinen maailmansota vaikeuttivat
kotimaista tuotantoa ja loivat esteitä ruoan tuonnille. Tämä johti jopa
ruokamellakoihin sekä tiettyjen elintarvikkeiden pitkään jatkuneeseen
säännöstelyyn ja sitä kautta ruokavalion yksipuolistumiseen.

Nykyisin Suomessa ei ole vakavia ruokaturvaan liittyviä haasteita. Ongelmat
ovat pikemminkin suhteellisia ja laadullisia. Vaikka ruokaa on riittävästi
tarjolla, on kuluttajilla varsin erilaiset mahdollisuudet sen hankkimiseen.
Arkipäiväisiä muistutuksia tästä tuovat leipäjonot. Ruoka voi olla myös
ravintoarvoltaan heikkoa. Kun kalorimäärältään sinänsä riittävä ruoka
ei ole ravitsemuksellisesti täysipainoista, tuottaa se ongelmia
ravitsemusturvan toteutumisen kannalta. Tämä voi näkyä erilaisina
sairauksina ja ylipainona.

Vaikka Suomessa on monien muiden länsimaiden tapaan päästy eroon
varsinaisesta nälänhädästä ja ruokaturva on pääsääntöisesti varsin
korkealla tasolla, ei tilanne ole kaikkialla sama. On arvioitu, että
nälkäisiä olisi nykyisin lähes 900 miljoonaa, eikä tilanne ole juuri
muuttunut viimeisten 20 vuoden aikana. Mistä nälänhätä nykyisin sitten
johtuu? Periaatteessa kyse on hyvin saman tyyppisistä tekijöistä kuin
aiemminkin; joskin kyse on hyvin voimakkaasti alueellisesti ja myös
yhteiskunnallisesti eriytyneestä ilmiöstä. Yleisesti ottaen
ruokaturvattomuuden taustalla on nähtävissä erilaisia taloudellisia,
tuotannollisia, hallinnollisia, väestöön sekä ilmastoon ja ympäristöön
liittyviä kysymyksiä. Alueesta riippuen ongelmana voi olla joko se, että
ruokaa ei ole tarjolla ja sen omatoimisen tuottamisen mahdollisuudet ovat hyvin
rajalliset, tai se, että kauppojen hyllyt notkuvat ruokaa, mutta kaikilla ei
ole varaa sen hankkimiseen. Kyse on usein myös näiden yhdistelmästä. Heikot
sadot voivat nostaa ruoan hintaa, mikä puolestaan tuottaa ongelmia etenkin
matalan tulotason maissa ja köyhimpien ihmisten keskuudessa. Monilla alueilla
myös äkilliset kriisitilanteet, kuten sodat, luonnonkatastrofit tai
poliittiset konfliktit voivat tuottaa vaikeaakin nälänhätää.

Ruokaturvan edistäminen on vaikeaa

Vaikka tietyillä alueilla riittävä ruoantuotanto tuottaa vaikeuksia,
globaalilla tasolla tätä ongelmaa ei ole. Ruokaa kun kyetään nykyisin
tuottamaan niin paljon, että tasaisesti jaettuna sen avulla voitaisiin
tyydyttää maapallon kaikkien ihmisten tarpeet. Miksi näin ei sitten tapahdu?
Eikö ruokaturvaa haluta edistää, vai eivätkö tehdyt toimenpiteet
ruokaturvan edistämiseksi ole olleet vaikuttavia? Tämä usein esitetty kysymys
tulee kieltämättä mieleen Nälkä ja yltäkylläisyys -teosta lukiessa,
sillä siinä esitetään suorastaan hengästyttävän pitkä lista
toimenpiteitä ja julistuksia, joiden avulla on pyritty edistämään
maailmanlaajuisen ruokaturvan toteutumista. Tästä huolimatta maapallolla
eletään yhtäältä nälässä ja toisaalta yltäkylläisyydessä.

Kirjoittajat eivät anna suoraa vastausta siihen, mistä tämä ristiriitainen
tilanne johtuu, mutta avaavat kysymystä pohtimalla niitä erilaisia
tekijöitä, jotka voivat vaikeuttaa ruokaturvan edistämistä. Eräs keskeinen
tekijä on ruokaturvaa aiheuttavien tekijöiden moninaisuus. Tästä johtuen
tulisi myös ratkaisuissa huomioida paikallinen konteksti ja ruokaturvattomuuden
syyt. Kontekstisidonnaisuuden vaade ja tärkeys voi selittää osaltaan myös
sitä, miksi nälän torjunnassa ei ole aina onnistuttu. Kriitikoiden mukaan
väärin kohdennetusta avusta voi seurata jopa kielteisiä merkityksiä, kuten
apuriippuvuutta tai paikallisen tuotannon kannattavuuden heikkenemistä. Suora
ruoka-apu onkin harvoin paras tapa tukea ruokaturvaa, vaikka silläkin on
paikkansa esimerkiksi äkillisissä katastrofitilanteissa. Sen sijaan usein
perustellumpaa on tukea paikallista tuotantoa ja erityisesti naisten asemaa ja
mahdollisuuksia viljelyyn. Joskus tarvitaan parannuksia myös sosiaaliturvaan
tai terveellisen ruoan tarjonnan mahdollistavia ohjelmia.

Ruokaturvan takaamisen haasteellisuutta voi selittää myös tehtyjen
toimenpiteiden vähyys. Maatalous ei ole ollut aikoihin kehitysyhteistyön
prioriteettilistalla. Myös politiikkatoimien keskinäinen epäjohdonmukaisuus
ja tavoitteiden ristiriitaisuus voi selittää tulosten heikkoutta. Kun
yhtäältä pyritään tukemaan kehitysmaiden maataloutta, mutta toisaalta
kehittyneiden maiden oman maatalouden voimakas tukeminen tuottaa epätasaista
kilpailua, ei tilanne ole välttämättä kehitysmaiden kannalta suotuisa.
Hyödyt karkaavat helposti muualle kuin on tarkoitus. Näin voi käydä myös
sellaisten sosiaaliseen oikeudenmukaiseen pyrkivien hankkeiden, kuten reilun
kaupan kohdalla. Yllättävää on, että reilun kaupan kahvin
vähittäishinnasta välikädet lohkaisevat suuremman osan kuin tavanomaisen
kahvin kohdalla.

Teoksesta piirtyykin esiin ruokaturvan edistämisen vaikeus. Vaikka toimijoilla
olisi aito halu edistää ruokaturvaa ja vähentää nälänhätää, on eri
tavoitteiden yhteensovittaminen ja omista taloudellisista eduista luopuminen
usein vaikeaa. Avun tarjoajat joutuvat usein pohtimaan, miten paljon apua
halutaan antaa, ja miten paljon omista taloudellisista eduista ollaan valmiita
toisen hyväksi tinkimään. Kun kyse on äärimmäisestä hädästä,
ristiriitaa ei yleensä ole, mutta silloin, kun joudutaan tekemään
päätöksiä, jossa avun kohde voi nyt tai myöhemmin kilpailla samoilla
elintarvikemarkkinoilla, tilanteet ovat usein vaikeampia.

Kirjoittajat antavat kuitenkin toivoa tulevaisuuden suhteen. Nykyisin alkaa olla
yhä enemmän tietoa kehitysyhteistyön eri välineiden vaikuttavuudesta, mikä
antaa mahdollisuuksia niiden kehittämiseen ja parempaan vaikuttavuuteen.
Lisäksi 2000-luvulta alkaen, kun ruoan maailmanmarkkinahinnat kohosivat,
maatalous ja ruokaturva ovat alkaneet saada entistä enemmän huomiota
kehitysyhteistyössä ja sen painopiste rahoituksessa on vahvistunut. Lisäksi
aktiivista huomiota on alettu kiinnittää eri politiikanalojen
epäjohdonmukaisuuteen ja saamaan siihen parannusta.

Tulevaisuudessa ruokaturvan takaaminen vaatii uusia keinoja

Näistä myönteisistä ajatuksista huolimatta tulevaisuus voi olla ruokaturvan
toteutumisen kannalta entistäkin haasteellisempi. Väestönkasvun on ennustettu
jatkuvan, viljelykelpoisen maatalousmaan rajat alkavat tulla vastaan ja
kulutustottumukset modernisoituvat, minkä myötä eläinkunnan tuotteiden osuus
ruokavaliossa kasvaa myös länsimaiden ulkopuolella. Tällöin vaikeutena ei
ole pelkästään se, miten ruokaa kyetään jakamaan oikeudenmukaisesti, vaan
myös se, kyetäänkö sitä ylipäätään tuottamaan riittävästi.

Nälkä ja yltäkylläisyys on siinä mielessä poikkeuksellinen ruokaa
käsittelevä teos, että siinä ei pelkästään tyydytä tulevaisuuden
uhkakuvien maalailuun, vaan pohditaan myös mahdollisia ratkaisuja. Tällaisena
tuodaan esiin esimerkiksi maataloustuotannon tehostaminen edelleen, mutta
paikallinen konteksti ja kestävyys huomioiden. Lisäksi toivoa ja
mahdollisuuksia voivat tuoda aivan uudenlaiset, tällä hetkellä ehkä hieman
epäilyttäviltäkin tuntuvat keinot, kuten keinoliha ja hyönteisten vahvistuva
käyttäminen ravintona. Merkittävää parannusta voidaan saada aikaan myös
vahvistamalla kasvisperäisten tuotteiden käyttöä, vähentämällä
ruokahävikin määrää elintarvikeketjun kaikissa vaiheissa sekä
lisäämällä kaupunki- ja omatarveviljelyä. Kirjoittajat korostavat, että
mikään yksittäinen keino ei ratkaise ruoan riittävyyteen liittyvää
ongelmaa, vaan tarvitaan monipuolista keinovalikoimaa.

Vaikeisiin kysymyksiin ei ole helppoja vastauksia

Monet ruokaan, ruokaturvaan, nälänhätään ja kehitysyhteistyöhön
liittyvät kysymykset ovat äärimmäisen monimutkaisia. Niihin on usein vaikea,
jollei mahdoton, antaa yksiselitteisiä ja varmasti oikeita vastauksia. Tähän
ei kyetä, eikä edes pyritä, myöskään Nälkä ja yltäkylläisyys
-teoksessa: jo esipuheessa kirjoittajat huomauttavat, että teos ei anna
juurikaan valmiita vastauksia, vaan pikemminkin vankkaa perustietoa aiheesta,
joka haastaa lukijat pohtimaan itse näitä kysymyksiä. Tietoa teos antaakin.
Toisaalta monista kysymyksistä, kuten kehitysyhteistyöstä, olisi lukenut
mielellään syvällisempääkin tietoa. Nyt asian käsittely jää varsin
pintapuoliseksi. Teoksen lähdeviitteet toki ohjaavat lukijaa aihetta
käsittelevän tutkimuksen pariin ja sitä kautta syvällisempään
perehtymiseen.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/