[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Monta tulokulmaa etnografiaan

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Kristiina Korjonen-Kuusipuro <korjonen at lut.fi> FT, erikoistutkija,
Etelä-Karjala-instituutti, Lappeenrannan teknillinen yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Hämeenaho, Pilvi; Koskinen-Koivisto, Eerika (toim.): Moniulotteinen etnografia.
Ethnos ry, 2014. 393 sivua.


Monta tulokulmaa etnografiaan
---------------------------------------------------------

Moniulotteinen etnografia -teos valottaa etnografian moninaisuutta. Teos
selvittää mm. missä kenttätyötä tehdään, mikä on etnografian rooli ja
mitä eettisiä näkökulmia sen käyttöön kuuluu. Teos tulee epäilemättä
kulumaan opiskelijoiden käsissä, mutta pohtivatko artikkelien kirjoittajat 
kriittisesti heille lähes itsestään selvän menetelmän käyttöä?

Moniulotteinen etnografia -teos on kokoelma artikkeleja, jotka pohjautuvat VII
Kansatieteen päivien (2012) esitelmiin. Järjestyksessään 17. Ethnos-toimite
tarkastelee etnografista tutkimusotetta ja -prosessia. Artikkelikokoelmassa
kysytään missä kenttätyötä tehdään, mikä on etnografia rooli
kansatieteellisessä tutkimuksessa ja millaisia eettisiä kysymyksiä
etnografiaan liittyy. Teoksessa pohditaan myös miksi etnografiaa tarvitaan.
Teoksen esipuhe lupaa, että artikkelit käsittelevät monipuolisesti
ajankohtaisia teemoja, etnografian ydinkysymyksiä ja -haasteita.
Menetelmäoppaat ovat aina hyödyllisiä, ja etnografiaa hyödyntävän tutkijan
kenttä on monipuolistunut viime vuosina. Uusimmat menetelmäkehittelyt tulevat
vastaan konferensseissa. On siis erittäin kiinnostavaa lukea mitä uutta
Moniulotteinen etnografia -teos tarjoaa ja miten se on pystynyt tallentamaan
nykyisen tutkimuksen nyansseja ja etnografian laajaa kirjoa.

Kirjan artikkelit on jaettu alun kolmen kokoavamman artikkelin lisäksi kolmeen
laajempaan kokonaisuuteen, joissa jokaisessa on neljä artikkelia. Näistä
ensimmäinen, Rajaton kenttä – etnografinen tieto, pohtii metodin
monimuotoisuutta ja tutkijan suhdetta kenttään. Toinen osa, Katse ja
vuorovaikutus tutkijan työvälineinä, tarkastelee tutkijan välineitä
kamerasta tutkijan omaan ruumiiseen. Kolmas osa, Etnografia – vaikuttavaa
toimintaa, tarkastelee etnografiaa kehittämisen välineenä sekä tutkijan eri
positioita kehitysorientoituneessa tutkimuksessa.

Hyvä kokonaisuus

Käsissäni on tiheä kuvaus etnografian tämän hetken pohdinnoista:
kokonaisuus on mietitty ja artikkelit ovat hyvin kirjoitettuja. Teos nostaa
esille monia isompia ja pienempiä seikkoja, joihin etnografiaa käyttävä
tutkija törmää. Yksi esimerkki tällaisesta on tutkijan itsereflektio, jota
useat kirjoittajat käsittelevät. Teosta lukiessa pidin erityisesti siitä,
että artikkeleissa on historiallista syvyyttä, tekstit eivät kerro vain
siitä mitä nyt on, vaan avaavat myös niitä polkuja, joita aiempien
sukupolvien etnografit ovat kulkeneet niin ulkomailla kuin Suomessakin. Lukijana
minua miellytti se, että artikkelit on ehkä yhtä poikkeusta lukuunottamatta
selvästi kirjoitettu tätä kokoelmaa varten. Ainakaan lukijalle ei välity
sellaista kuvaa, että ne olisivat lämmittelyjä joistakin aiemmista
artikkeleista. Artikkelit keskittyvät nimenomaan menetelmäpohdintoihin.

Kirjan ensimmäinen osa, rajaton kenttä, antaa tavallaan ymmärtää, että
etnografista tutkimusta on mahdollista tehdä missä vain. Olisin kuitenkin
kaivannut myös etnografian rajojen kriittistä pohdiskelua, sillä etnografia
ei voi olla itsestäänselvyys, se ainoa oikea menetelmä. Etnografinen tutkimus
voi olla myös virhe, väärä valinta tai jopa totaalinen katastrofi. Kukahan
uskaltaisi kirjoittaa artikkelin, jossa tunnustaisi, että etnografia oli huono
valinta?

Yhteenveto ja alan sisäinen kritiikki?

Artikkelikokoelmissa jään aina kaipaamaan loppukappaletta, jossa kirjan antia
pohdittaisiin vielä kerran ja jota ilman teoksen anti usein jää hieman ilmaan
roikkumaan. Lopun yhteenvedossa olisi mahdollisuus myös kriittisiin
äänenpainoihin ja tulevaisuuskatsaukseen. Olisi ollut mielenkiintoista lukea
miten kirjan toimittajat esimerkiksi suhtautuvat siihen, että etnografia on jo
nyt varsin kirjava kokoelma erilaisia menetelmiä. Onko kirjo rikkaus vai onko
etnografia jo liian pirstaloitunutta? Artikkelikokoelmassa mainitaan, että
etnografian suosio kasvaa eri tieteenaloilla. Tämä johtaa väistämättä
myös tieteidenvälisiin keskusteluihin. Osa tämänkin teoksen kirjoittajista
tähän viittaa, mutta se olisi voinut olla myös laajemman pohdinnan arvoinen
seikka. Lisäksi olisin toivonut, että kirjan artikkelit olisivat keskustelleet
enemmän keskenään. Monet kirjan artikkeleista sivuavat samoja suuria
kysymyksiä, esimerkiksi edellä mainittua reflektiota tai
johdantoartikkelissakin esille nostettua eettisyyttä, mutta ristiviittauksia
kirjassa ei juurikaan ole.

Kenelle kirjaa suosittelisin? Alkusanoissa todetaan, että teos on tarkoitettu
tutkijoiden, opiskelijoiden ja kaikkien kulttuurintutkimuksesta kiinnostuneiden
lukijoiden käyttöön. Voisin kuvitella, että ainakin kulttuurintutkimuksen
opiskelijat – ovatpa he sitten perus- tai jatko-opiskelijoita – pystyvät
hyödyntämään artikkeleita ja osaavat arvostaa niiden moninaisuutta. Kirjan
artikkeleista muutamat tuntuvat jopa niin suoraan perustutkinto-opiskelijalle
kirjoitetuilta, että kuulen korvissani luennoitsijan äänen. Paikoin opettajan
kuuluva ääni häiritsee lukemista.

Toivoisin, että tämä teos löytäisi tiensä myös etnografiasta
kiinnostuneiden muiden tieteenalan edustajien käsiin. Toivon myös, että me
kulttuurintutkijat, joille etnografia on lähes itsestäänselvyys, pystyisimme
antamaan osaamisemme myös muiden tieteenalojen käyttöön. Tämä vaatisi
kuitenkin kykyä nousta oman alan yläpuolelle ja tarkastella etnografiaa
ulkopuolelta, menetelmänä muiden joukossa ja sanoittamaan niitä
itsestäänselvyyksiä, joista myös Annamaria Marttila omassa artikkelissaan
puhuu.

Itselleni tästä tulee tärkeä teos – sen voin jo nyt päätellä kaikista
niistä alleviivauksista, kommenteista ja lappusista, joita lukiessa sivuille
kertyi. Luulen, että palaan hakemaan vahvistusta omille näkemyksilleni etenkin
sellaisina päivinä, jolloin joku kyseenalaistaa käyttämääni metodia.
Kirjasta löytyy lauseita, joita on helppo tallettaa tutkijan työkalupakkiin
vastaisuuden varalle. Oma ehdoton suosikkini on Billy Enhin artikkelista (s.
73–74):

”Se, mitä näet ja ymmärrät, riippuu siitä kuka itse olet ja missä juuri
silloin seisot”.  



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/