[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Tiedustelupäällikön puolison muistoja

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Meri Heinonen <meri.heinonen at utu.fi> FT, tutkijatohtori, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Parikka Altenstedt, Johanna: Flóra Bartha Paasonen - vaiettu tarina. Docendo,
2013. 266 sivua.


Tiedustelupäällikön puolison muistoja
---------------------------------------------------------

Flóra Bartha Paasonen – vaiettu tarina on Suomessa Mannerheimin
tiedustelupäällikkönä tunnetun Aladár Paasosen puolison Flóra Paasosen
haastatteluihin perustuva muistelukirja. Kirjan teema, nuoren kielitaitoisen
unkarilaisnaisen avioliitto pari vuosikymmentä vanhemman suomalais-unkarilaisen
upseerin kanssa, joka kohoaa maansa sotilashierarkiassa varsin korkealle ja
päätyy toisen maailmansodan jälkeen pakenemaan kotimaastaan, on kiehtova.
Valitettavasti teoksen tekijän kyky pitää kaikki langat käsissään ja
työstää saamaansa materiaalia ei ole ollut paras mahdollinen, ja kirja on
lopulta hieman tilkkutäkkimäinen kertomus erään perheen kohtaloista.

 

Johanna Parikka Altenstedt kertoo kirjansa Flóra Bartha Paasonen – vaiettu
tarina alussa, että teoksen lähtökohtana oli Flóra Bartha Paasosen
yhteydenotto vuonna 2012. Flóra Paasonen oli tyytymätön kahteen Suomessa
julkaistuun elämäkertaan puolisostaan Aladár Paasosesta (Martti Turtola:
Mannerheimin ristiriitainen upseeri. Eversti Aladár Paasosen elämä ja
toiminta, 2012  ja Petri Nevalainen: Marskin tiedustelija. Eversti Aladár
Paasosen tarina, 2012) ja halusi tuoda esiin totuuden monesta
väärinkäsitetystä asiasta. Tätä Paasosen toivetta Parikka Altenstedt on
mitä ilmeisimmin noudattanut, mikä johtaa ehkä hieman yksipuoliseen
tulkintaan menneisyydestä, mutta antaa ainakin vilauksen myös siitä vahvasta
persoonasta, joka Flóra Paasonen on eittämättä ollut.

Teos on muodollisesti kertomus jatkosodan aikana Suomen
tiedustelupäällikkönä toimineen Aldár Paasosen (1898-1974) puolisosta,
unkarilaissyntyisestä Flóra Barthasta (1918-2013), mutta tosiasiassa se on
Flóra Bartha Paasosen kanssa käytyihin keskusteluihin perustuva muistelukirja
Aladár Paasosesta ja siinä sivussa myös Paasosen vaimosta ja lapsista.
Aladár Paasosen persoona ja elämä on herättänyt paljon mielenkiintoa
Suomessa, sillä hän oli suomalaisen kielitieteilijän Heikki Paasosen ja
hänen unkarilaisen puolisonsa Mariska Paskay de Palásthin vanhin lapsi, joka
päätyi sotilasuralle osallistuttuaan ensin sisällissotaan valkoisten puolella
ja siirryttyään sen jälkeen opiskelemaan Fahrjunkerschulen kautta Suomen
kadettikouluun sen ensimmäisellä vuosikurssilla 1919-1920. Vuonna 1921
Paasonen siirtyi Ranskaan, jossa opiskeli maasotakoulussa École Spéciale
Militairessa ja myöhemmin sotakorkeakoulussa, École Supérieure de Guerressa,
ja palasi Suomeen 1924. Paasonen yleni nopeasti sotilasurallaan, mutta hän
toimi myös osin diplomaattisissa tehtävissä mm. sotilasasiamiehenä
Moskovassa ja Berliinissä 1930-luvulla. Presidentti Kallion adjutantiksi hänet
valittiin 1937 ja seuraavan vuoden lopulla hän avioitui Flóra Barthan kanssa
varsin lyhyen seurustelujakson jälkeen. Parikka Altenstedtin kirja kuvaa
Flóran viattomana, mutta kielitaitoisena unkarittarena, eläinlääkärin
tyttärenä, jolle avioliitto kaksikymmentä vuotta vanhemman upseerin ja
presidentin adjutantin kanssa oli niin romanttinen kuin myös järkevä
vaihtoehto.



Kuva: Presidentti Ryti ja eversti Paasonen 1941. SA-kuva

Suomessa kiinnostus Paasoseen on liittynyt ennen muuta hänen toimintaansa ennen
talvisotaa neuvotteluissa Neuvostoliiton kanssa, sota-aikana päämajan
tiedustelupäällikkönä ja Stella Polaris -operaatioon sekä sen
jälkimaininkeihin. Lisäksi Paasonen toimi Suomen neuvottelijana
Kansainliitossa talvisodan jo sytyttyä ja hankki aseita ja muita varusteita
Ranskasta. Parikka Altenstedt on julkaissut teoksessaan mm. diplomaattisia
salasähkeitä, joita Paasonen oli säilyttänyt liittyen näihin
neuvotteluihin, mutta esim. listat ”ostoksista”, joita Paasonen teki ja
joiden pitäisi s. 74 mukaan löytyä ”tämän kirjan lopusta” eivät ole
siellä. Muutenkin teosta vaivaa viimeistelemättömyys. Parikka Altenstedtin
tyyliin kuuluu käyttää käsiinsä samaa alkuperäismateriaalia, pääasiassa
kirjeitä, julkaisemalla ne alkuperäisinä tai käännöksinä tekstin seassa
ja välillä esimerkiksi kirjeiden päiväykset ovat selvästi väärin, mikä
hämärtää tarinan kulkua.



Kuva:, Tuulikki, Henry, Aládar, Aino ja Flóra Paasonen.Flora Paasosen ja
Johanna Altenstedtin arkisto

Sota vei perhettä erilleen

Pyrkimys kuljettaa rinnakkain sekä Aladárin että Flóran tarinaa, johtaa
teoksessa osin outoihin ratkaisuihin ja vaikeuttaa lukijan mahdollisuuksia
hahmottaa kokonaisuutta. On ymmärrettävää, että perheen kannalta
ensimmäisen lapsen syntymä oli tärkeä asia ja että se sattui samaan aikaan
kuin Suomen talvisota. Silti se, että pääluvun ”Ensimmäinen lapsi” alla
käsitellään aluksi Aladárin toimintaa Kansainliitossa ja Ranskassa, tuntuu
lukijasta hieman omalaatuiselta. On toki hyvä ajatus osoittaa, että Aladár
Paasonen oli perheellinen mies, jonka elämään kuului muutakin kuin vain työ,
mutta lopputulos on valitettavan sekava ja vaatii lukijalta ennakkotietoja niin
Paasosesta kuin laajemmin historiallisesta tilanteesta.

Paasosten tuoreesta perhe-elämästä ei muodostunut erityisen vakaata, siitä
piti huolen toinen maailmansota. Aladár Paasonen sukkuloi omien tehtäviensä
takia koko sodan ajan eri puolilla Eurooppaa, joskin työ
tiedustelupäällikkönä liittyi ensi sijassa Mikkelin päämajaan. Samaan
aikaan muu perhe (Flóra ja vuosina 1940, 1941 ja 1943 syntyneet lapset) oli
välillä Unkarissa ja välillä Ruotsissa erilaisissa kokoonpanoissa. Äiti ja
lapset asuivat usein erillään Flóran pyrkiessä hankkimaan toimeentuloa
perheelleen ompelijana ja sokerileipurina ja esimerkiksi keskimmäinen lapsista
oli Unkarissa isovanhempien hoivissa aina kevääseen 1944 saakka. Yhteyttä
Aladáriin pidettiin kirjeitse, ja teokseen on liitetty lukuisia Paasosen
puolisolleen Ruotsiin lähettämiä viestejä. Nämä jaksot, joissa
keskitytään selkeämmin Flóraan kertovat hyvin erilaisista suhdeverkostoista,
joiden avulla naiset selviytyivät vaikeissakin olosuhteissa, mutta myös siitä
että Paasosen korkea asema Suomessa ei taannut hänen perheelleen helppoja
oloja Ruotsissa.

Niukasti tiedustelutoiminnasta

Jatkosodan jälkimaininkeihin ja Stella Polarikseen liittyen kirja on
suhteellisen vähäsanainen. Selväksi tulee, että yksi oikaistavista asioista
on, että Aladár Paasonen ei hyötynyt henkilökohtaisesti tiedusteluaineiston
siirtämisestä Ruotsiin. Tämä lienee asia, jonka jättämisestä auki
esimerkiksi Nevalaisen kirjassa Flóra Paasonen on pahastunut, vaikka kyseistä
teosta on myös tehty Paasosen perheen avustuksella. Petri Nevalaisen
kirjoittamassa elämäkerrassa on paljon samoja tarinoita kuin Parikka
Altenstedtin kirjassa ja niitä on Nevalaiselle välittänyt Paasosten vanhin
lapsi Henry Paasonen.

Myös Paasosen myöhemmät vaiheet ensin Ranskan ja sittemmin Yhdysvaltojen
tiedustelutoiminnan palkkalistoilla jäävät lyhyiksi maininnoiksi Parikka
Altenstedtin teoksessa, mikä on harmi, sillä näistä moni teoksen lukija
kenties olisi odottanut saavansa enemmän tietoa Paasosen puolison
välityksellä. Toisaalta tiedustelutyö on luonteeltaan salaista ja
vuosikymmeniä alalla toiminut Paasonen oli varmasti sisäistänyt alan
vaatimukset.  Myös Flóra Paasosen Yhdysvalloissa itselleen rakentama ura
puolison sairastuttua käsitellään varsin kursorisesti, vaikka samalla
vihjataan sen mielenkiintoisuuteen ja Flóran ainutlaatuisuuteen.

Myös uutta tietoa Aladár Paasosesta

Runsaasti tilaa sen sijaan uhrataan Paasosen toiminnalle Mannerheimin
elämäkerran kirjoittajana ja myöhemmälle kirjeenvaihdolle Eva Mannerheimin
kanssa. Kenties puolustukseksi tälle käy se, että perheen mukaan aika
Sveitsissä oli heille erityisen onnellista. Henkilökohtaisesti pidin myös
kiinnostavana, että vaikka Parikka Altenstedt ei suhtaudu
informaatiolähteisiinsä kriittisesti, hän tuo esiin puolia, jotka ovat
Paasosesta jääneet aiemmissa tutkimuksissa vähemmälle huomiolle. Näitä
ovat perhe-elämän ja harrastusten lisäksi hänen suhteensa Unkariin ja
kansainväliset kontaktinsa ja myös ajatukset suhteessa Saksan
juutalaispolitiikkaan.

Aladár Paasonen saneli ennen kuolemaansa omat muistelmansa, jotka julkaistiin
1974. Tämän lisäksi perheen nuorin tytär, Aino Paasonen, kirjoitti
perhettään käsittelevän teoksen Äänettömyyden toinen puoli, 1989.
Paasosten perheestä on toisin sanoen suuri osa halunnut kertoa tarinansa, mutta
valitettavasti monissa asioissa on vain sana sanaa vasten, ei varsinaisia
todisteita. Flóra Paasosta ovat vaivanneet ainakin väitteet, joiden mukaan
Paasonen olisi saanut Suomesta eläkettä, sekä hänen mukaansa M. K. Stewenin
kritiikitön käyttö lähteenä Paasosen motiiveista. Parikka Altenstedt
ilmoittaa ”siviilissä naisena” uskovansa enemmän Flóra Paasosen sanaa
(viimeksi mainitussa asian suhteen), mutta heittää pallon eteenpäin tuleville
tutkijoille. Tämä on tavallaan valitettavaa, sillä Parikka Altenstedtilla
olisi ollut mahdollisuus tehdä työ myös itse. Toisaalta hän olisi voinut
keskittyä myös Flóra Paasosen elämään, joka nyt jää pahasti miehensä
varjoon ja Flóra itse pääasiassa aikalaistodistajaksi. Tämä on harmi,
sillä Flóra Paasonen eittämättä oli nainen, joka olisi ansainnut omankin
elämäkerran.



Kuva: Flora ja Aládar Paasonen Yhdysvalloissa vähän ennen Aládarin kuolemaa
vuonna 1974

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/