[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Viipurin menetys 1944

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Otto Aura <otto.aura at gmail.com> VTM, jatko-opiskeljia, Helsingin yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Manninen, Ohto; Rainila, Kyösti: Viipuri menetty! Rintama horjuu 1944. Otava,
2014. 347 sivua.


Viipurin menetys 1944
---------------------------------------------------------

Professori Ohto Mannisen ja Kyösti Rainilan teos Viipuri menetetty! käsittelee
Viipurin kohtaloa kesällä 1944. Mielenkiintoisessa teoksessa aihetta
lähestytään kolmesta näkökulmasta: Manninen tuo esille suomalaisen ja
neuvostoliittolaisen näkökulman ja Rainila taistelijoiden muistitiedon ja
omakohtaisen kokemuksen.

 

Ohto Manninen määrittelee teoksen tavoitteeksi vastauksien etsimisen Viipurin
menetykseen 1944 johtanutta laajempaa ongelmakenttää, alkaen liittoutuneiden
Suomea koskeneista päätöksistä 1943, aina vuodenvaihteeseen 1944–1945 ja
miehitysuhan poistumiseen. Viipurin menetystä ei siis irroteta omaksi
yksittäiseksi tapahtumaksi, vaan se nähdään osana toisen maailmansodan
kokonaisuutta.

Kirja lähtee liikkeelle jatkosodan yleiskatsauksesta sekä Suomen roolista ja
merkityksestä Stalinin kannalta. Tästä kokonaisuudesta hieman irtonaiseksi
jääneestä alusta Manninen etenee kohti kesäkuuta 1944, käsittelyn saavat
Puna-armeijan suunnitelmat ja tavoitteet. Manninen nostaa esille sen, kuinka
neuvostoliittolainen sotahistoria lähtee aina siitä, että kesän 1944
suurhyökkäyksen tavoitteena oli ollut vain talvisodan jälkeisen rajan
saavuttaminen. Tätä on Mannisen mukaan toistettu suomalaisessakin
tutkimuksessa. Manninen on myös koostanut taulukon, josta ilmenee
suurhyökkäyksen valmistelun aikataulut. Harhautussuunnitelma käskettiin
20.4.1944, puna-armeijan hyökkäysjoukkojen siirrot puolestaan toimeenpantiin
aikavälillä 4.-8.6.1944.



Kuva: Luutnantti puhuttelee miehiään Viipurin linnan luona. 26.6. 1944. Kuva
Sot.virk. Hans O.Lindh, SA-kuva.

Puna-armeijan tavoitteiden ja suunnitelmien erittelyn jälkeen Manninen
esittää perinteisen kysymyksen: tuliko suurhyökkäys yllätyksenä? 
Manninen päättelee päämajan toimenpiteiden vähäisyydestä, että
hyökkäys tuli yllätyksenä. Samoin toistuu muualtakin jatkosotaan
käsittelevistä kirjoista luettu kommentti: ”rintamamiehet ovat kertoneet,
että etulinjassa hyökkäys oli voitu ennustaa”(s. 50). Manninen tutkii myös
tiedustelutietoja ja sitä, millaista tilanne- ja uhkakuvaa päämajassa on
voitu rakentaa. Samankaltaista analyysia löytyy myös Karl Lennart Oeschin
kirjasta Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944. Manninen tosin pyrkii
tuloksiinsa kiihkottomasti.



Kuva: Jalkaväkiryhmä sivuuttaa tuomiokirkon poistuessaan Viipurista. Taustalla
Agricolan patsaan jalusta
 Viipuri 26.6.1944, Sot.virk. Hans O.Lindh, SA-kuva.

Muistitietoa ja haastatteluja rintaman molemmilta puolilta

Suurhyökkäyksen käsittely alkaa hyökkääjän toiminnan tarkastelulla, mikä
on mielestäni hyvä ratkaisu, sillä hyökkääjähän on aloitteen tekijä.
Pääaseman ja VT-linjan taistelut käydään läpi myös puolustajien ja
erityisesti sodan johdon näkökulmasta. Tässä vaiheessa kirjaa annetaan tilaa
Kyösti Rainilalle, ”Viipurin pojalle”, joka on kerännyt muistitietoa ja
haastatellut sekä Viipurin taisteluun osallistuneita puolustajia että
hyökkääjiä.



Kuva: Proomuja lastataan Viipurissa 18.6. 1944, Sot.virk. Oswald Hedeström,
SA-kuva

Rainilan tekstit ovat lyhyitä kertomuksia ja omia tulkintoja tapahtumista,
lennokkaaseen tyyliin kerrottuna, ne tuovat kieltämättä oman lisämausteensa
kirjaan. Rainila vetää selvästi myös rohkeampia johtopäätöksiä, kuin
pitkäaikainen sotahistorian professori Manninen voi tehdä. Jäin vain
miettimään sitä, miten tällaiset tekstit olisi paras sijoittaa leipätekstin
joukkoon? Nyt suuri osa Rainilan tekstikatkelmista on sijoitettu teokseen
peräkkäin, mutta myöhemminkin niitä esiintyy silloin tällöin. Olisiko
nämä tekstit saatu sopimaan leipätekstin juonenkulkuun hajautetummin ja ehkä
tasaisemmin?

Taistelu Viipurista

Taistelu Viipurista alkoi ja loppui käytännössä 20.6.1944. Manninen aloittaa
osion jälleen puna-armeijan tavoitteilla ja toiminnalla ja siirtyy sitten
puolustajien käsittelyyn. Mannisen mukaan suurena haasteena
historiantutkimukselle on ollut muun muassa se, että puolustusvastuussa olleen
20. prikaatin papereita ei ole saatavilla – ilmeisesti ne jäivät Viipuriin.
Taistelukertomukset, joita arkistoista löytyvät, on puolestaan kirjoitettu
viikko tai jopa kuukausi taisteluiden jälkeen. Erityisesti on ollut haasteita
taisteluiden ajoittamisessa, jossa parhaana lähteenä ovat olleet tykistön
ampumapöytäkirjat. Niissäkin on se huono puoli, että ammukset kävivät niin
vähiin, ettei loppuvaiheessa juurikaan ammuttu. Tästä huolimatta on
tapahtumahistoriallinen kuva Viipurin taisteluista saatu kutakuinkin niin
tarkaksi kuin se vain on mahdollista. Syyt ja seuraukset ovat mielenkiintoista
luettavaa.



Kuva: Viipurista etelään, johtavat maantiet ovat täynnä autokolonnia, jotka
vievät etulinjaan ammuskuormia ja autot tuovat palatessaan ammustenvienti
matkalta kannaksen siviiliväestön evakuoitavaa omaisuutta.
 Viipuri 1944.06.16 Kapteeni T.J. Eronen, SA-kuva.

Viipurin jälkeen Tienhaara ja Tali

”Suurhyökkäys ei Kannaksella suinkaan loppunut Viipurin valtaukseen, niin
kuin neuvostoajan historiankirjoituksesta olisi saattanut päätellä.”(s.
242). Hyökkäystä ei keskeytetty 20.6., vaan puna-armeijan ylijohto asetti
seuraavan tavoitteen Kymijokilinjalle. Jatkosodan lopun kehittyminen käydään
läpi aina vuoteen 1945 asti. Myös tässä osiossa puna-armeijan käsittely saa
merkittävän osan ja tarkasteluun tulee myös se, miksi hyökkäyksen
jatkamisesta luovuttiin.

Ohtosen ja Ranilan teos on hyvä ja vankalla kokemuksella tehty. Erityisen
ansiokasta on sodan kokonaiskuvan luominen ottamalla mukaan sekä hyökkääjät
että puolustajat. Suurin kritiikin aihe on lähdeviitteiden puuttuminen, tosin
lähdeluettelo on laaja. Neuvostoliittolaista arkistomateriaalia Manninen on
tutkinut ja käyttänyt paljon. On selvää, että tämäkin tutkimus antaa
osansa jatkosodan keskusteluun ja erityisesti kesän 1944 tapahtumiin, joista
epäilemättä kirjoitetaan vielä seuraavienkin 70 vuoden päästä. Mannisen
ja Rainilan teos auttaa ymmärtämään syitä ja seurauksia sekä arvioimaan
tapahtumia.

Miksi esimerkiksi Neuvostoliiton hyökkäys tai sen voima yllätti suomalaiset,
vai oliko se yllätys? Kuinka oli mahdollista, että Viipurin puolustus ei
kestänyt päivääkään?  Voi olla myös syytä huomata, että toisen
maailmansodan ratkaisutaisteluiden osalta Suomea vastaan suunnattu
suurhyökkäys lakkasi etenemästä ”vain” reilun sadan kilometrin jälkeen.
Tämä on totta kai asetettava osaksi laajempaa kokonaisuutta, kuten Manninen
tässä kirjassaan tekeekin.

Teoksen rakenne on varsin pätevä. Myös se, että Rainilan osuudet on
kursivoitu, on mielestäni perusteltua. Tekstin erottaa näin heti, tosin
kirjoitustyylikin sen paljastaa. Muutenkin teoksen tyylit ovat asiallisia ja
mukavan erilaisia. Sotahistorialle on toki oireellista jatkuva lyhenteiden tulva
yksiköiden nimissä. Tässä teoksessa kuitenkin täysnimien ja lyhenteiden
käyttö on aika hyvin tasapainossa, vaikka lyhenneluettelokin olisi ehkä ollut
paikallaan.

Tärkeä huomio on mielestäni myös se, että vaikka yleisesti puhutaan
vähätellen niin sanotusta ”Kannaksen halkijuoksusta”, puna-armeijan
tappiot olivat kovia. Siitä huolimatta, että suomalaiset perääntyivät
pitkiä matkoja, eivät neuvostojoukot noin vain helposti Suomeen edenneet.
Pitää olla rehellinen tutkimuskohteille, sota oli sotaa molemmille puolille.

On selvää, että Viipuri tulee kiinnostamaan suomalaisia jatkossakin. Minua
myös, sillä isoäitini oli Viipurin tyttöjä. Mannisen ja Rainilan teos ei
tule olemaan Viipurin taistelusta lopullinen ja viimeinen sana, mutta
perusteellinen ja monitahoinen puheenvuoro aiheestaan.



Kuva: ”Viipurin linnan tornissa liehuu haalistunut punainen vaate. Kuva otettu
haarakaukoputken läpi Papinsaaressa sijaitsevasta tulenjohtopaikasta.”
SA-kuvan alkuperäinen kuvateksti. Kuvausaika elokuun 24. 1944, kuvaaja C.G.
Rosenqvist, SA-kuva.

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/