[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Islam turvallisuusuhkana ja hallinnan kohteena

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Anna Virkama <anna.virkama at uta.fi> YTM, jatko-opiskelija, Tampereen Yliopisto /
Université Paris VIII
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Martikainen, Tuomas & Tiilikainen, Marja (toim.): Islam, hallinta ja
turvallisuus. Eetos, 2013. 283 sivua.


Islam turvallisuusuhkana ja hallinnan kohteena
---------------------------------------------------------

Islamilaisen kalifaatin ja Syyriassa käydyn sisällissodan seurauksena
2000-luvun alkupuolella käynnistynyt keskustelu ääri-islamin muodostamista
uhkatekijöistä on jälleen ajankohtainen. Islam, hallinta ja turvallisuus on
ensimmäinen suomenkielinen eri alojen tutkijoiden kirjoittama islamin ja
hallinnan turvallistamisen kysymyksiin keskittyvä teos.

 

Islam, hallinta ja turvallisuus on ensimmäinen suomenkielinen islamin ja
hallinnan turvallistamisen kysymyksiin keskittyvä teos. Tähän vuonna 2013
ilmestyneeseen kokoomateokseen on kirjoittanut joukko yhteiskuntatieteilijöitä
ja humanisteja, joiden tutkimuskysymykset liittyvät kirjan tematiikkaan. Kirjan
kirjoittamisen lähtökohtana on ollut vuoden 2001 terrori-iskut sekä niiden
jälkimainingeissa noussut keskustelu radikaalin islamin roolista
kansainvälisessä politiikassa. Terrori-iskujen myötä myös hallinnon tahojen
edustajat kiinnostuivat uskonnoista. Perustettiin useita kansalaisyhteiskuntaan
liittyviä yhteisöjä, myös poliitikot että virkavalta alkoivat kiinnittää
enemmän huomiota muslimiväestöön.

Kyseessä ei tietenkään ole uusi ilmiö, sillä kuten kirjan toimittajat
huomauttavat, uskonnon poliittinen merkitys kasvoi eri puolilla maailmaa jo 1970
-luvulta lähtien. 1980 -luvulla keskiöön nousi toisen maailmansodan jälkeen
Eurooppaan muuttaneen muslimitaustaisen väestön sosiaalis-taloudelliset
ongelmat. Kuitenkin vasta 2000-luvulta lähtien islamilainen terrorismi nosti
uskonnon keskeiseksi yhteiskunnallisen ja poliittisen keskustelun sekä
toimenpiteiden kohteeksi. Tämän seurauksena muslimitaustaisiin ihmisiin
liittyviä ongelmia alettiin yhä enemmän tulkita uskontoon liittyvien
määrittelyjen kautta.

Polttavan ajankohtainen aihe

Aihe on taas entistäkin ajankohtaisempi, kun Syyrian ja Irakin alueella
vaikuttava islamilaiseksi kalifaatiksi julistautunut ISIS on julistanut
länsimaalaiset vihollisekseen. internetissä leviävät makaaberit videot
amerikkalaisten ja brittiläisten toimittajien, avustustyöntekijöiden sekä
ranskalaisen turistin mestauksista herättävät kauhua ja vastenmielisyyttä,
ja tuntuvat tuovan oikeutuksen Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten aseellisen
väliintuloon kriisialueella. Syyrian sota koskettaa myös eurooppalaisia,
sillä länsimaisten muslimien siirtyminen islamilaisen valtion riveihin
taisteluihin huolestuttaa erityisesti maissa, joissa muslimitaustaisia
siirtolaisia on paljon tai heidän keskuudessaan esiintyy väkivaltaiseen
toimintaan pyrkivää radikalisoitumista. Lehtitietojen mukaan Suomestakin on
lähtenyt ainakin muutamia nuoria muslimeja Syyriaan taistelemaan. Lisäksi
sodan seurauksena Lähi-idän maista Eurooppaan pyrkii lisää siirtolaisia. On
siis erittäin aiheellista ja ajankohtaista pohtia, millaista islamin hallintaa
valtiollisella tasolla tulisi harjoittaa.

Kirjan pyrkii selvittämään mistä islamin hallinnassa on kysymys. Kirjan
toimittajien kirjoittamassa johdantokappaleessa avataan kirjan keskeisiä
käsitteitä, kuten hallintaa, (engl. governance) ja turvallistaminen, (engl.
securitisation). Tässä teoksessa hallinta ymmärretään valtionhallintaa
laajempana tapana pyrkiä vaikuttamaan tapahtumien kulkuun. Martikaisen ja
Tiilikaisen mukaan hallinnan tutkimuksen ytimessä on pyrkimys ymmärtää ja
analysoida uusia vallankäytön muotoja ja niiden seurauksia. Uskonto ei
perinteisesti ole kuulunut hallinnan ja turvallisuudentutkimuksen keskeisiin
alueisiin, mutta kuten kirjoittajat muutamien esimerkkien kautta
havainnollistavat, sen merkitys on lisääntynyt terrori-iskujen kautta.
Näistä kirjoittajat mainitsevat mm. Ranskan huivikiistat, New Yorkin
terrori-iskut, pommi-iskut Keniassa, Tansaniassa, Venäjällä ja
Iso-Britanniassa, sekä tanskalaisen Jyllands-Posten -päivälehden
pilapiirroskohun.



Kuva: Isisin lippu (Wikipedia)

Johdantokappale ei varsinaisesti pyri määrittelemään islamia. Kirjoittajat
mainitsevat, että vuonna 2010 Euroopassa asui 44,1 miljoonaa muslimia, eli
kuusi prosenttia väestöstä. Määrän arvellaan nousevan kahdeksaan
prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Suomen muslimiväestöön kuuluu noin 600
000 henkeä. Kirjoittajien mukaan suomalaisten muslimien uskonnollisesta
identiteetistä, aktiivisuudesta ja uskonnollisuudesta on vain vähän
yleistettävissä olevaa tietoa. Tiedetään kuitenkin, että heistä suuri osa
on sunnimuslimeja, asuvat pääkaupunkiseudulla tai suurimmissa kaupungeissa ja
suurimpien juhlapyhien viettoa lukuun ottamatta vain vähemmistö harjoittaa
aktiivisesti uskontoaan. Kirjan kappaleissa käytetään pääasiassa
esimerkkejä alueilta, joissa sunni-islamilaisuus on vallitseva, vaikkakin sen
sisäiset koulukunnat eroavat paljonkin toisistaan.

Kriittisesti turvallisuuden ja islamin suhteesta

Teos käsittelee kriittisesti kansallisen turvallisuuden ja islamin välistä
suhdetta Suomessa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Venäjällä, Keniassa ja
Somaliassa tapaustutkimusten kautta. Teos tarjoaa taustatietoja ja pohdintaa
muslimien ja julkisen vallan suhteista eri maissa, sekä syventää, haastaa ja
kyseenalaistaa islamin uskonnosta käytyä julkista keskustelua.

Kirjoittajat lähestyvät aihetta kukin oman tutkimuskysymyksensä kautta.
Näkökulmat vaihtelevat kansallisesta eurooppalaiseen ja kansainväliseen
tasoon. Kansainvälisellä ja ylikansallisella tasolla islamin hallintoa ja
turvallistamista pohditaan Heikki Kerkkäsen sivilisaatioiden dialogiprosesseja
käsittelevässä avauskappaleessa sekä kirjan loppupuolella Abdalla Ali Duh:n
kirjoittamassa, Johanna Sauna-ahon suomentamassa kappaleessa 'Ylirajaiset
islamilaiset kansalaisjärjestöt 11. syyskuuta 2001 jälkeen: turvallistaminen
ja sen tahattomat seuraukset”

Islamia Suomessa ja siitä käytyjä keskusteluja kirjassa tarkastellaan
sukupuolittuneen väkivallan uhasta käytyjen mediakeskustelujen kautta (Suvi
Keskisen artikkeli) sekä terrorismin vastaisen toiminnan kehittymisen kautta
(Toby Archer ja Leena Malkki). Eurooppalaisia islamin hallinnan haasteita
puolestaan hahmottelee Aini Linjakumpu. Maakohtaisia esimerkkejä islamin ja
vähemmistöuskontojen hallinasta tarjoavat Teemu Tairan Ison-Britannian
”suurta yhteiskuntaa” käsittelevä artikkeli ja Tiina Sotkasiiran kappale
uskonnollisen monimuotoisuuden ja islamin hallinnasta Venäjän Karjalassa.
Musliminaisten pukeutumisen hallinnasta 2000 -luvun Ranskassa kirjoittaa Johanna
Konttori.

Euroopan ulkopuolista näkökulmaa islamin hallintaan tarjoaa Marja Tiilikaisen
artikkeli ”Somalia-20 vuotta hallintaa ilman valtiota”. Tämä onkin kirjan
ainoa artikkeli, joka pohtii islamin hallintaa muslimienemmistöisen maan
kontekstissa, sillä kirjan maantieteellinen painopiste on maissa ja maanosissa
joissa islam on vähemmistöuskontona. Yllättävää on, ettei yksikään
artikkeli suoranaisesti liity Lähi-itään tai Pohjois-Afrikkaan, alueisiin,
joihin islamilainen terrorismi ja sen uhka yleensä liitetään. Koska kirjan
aineisto on kerätty kirjoituskutsun kautta, voitaneen olettaa, ettei kyseessä
ole ollut toimittajien tietoinen vaan tarjotun aineiston kautta muodostunut
rajaus.

Pukeutumiskysymyksestä

Kirjoittajien tekstit pohjautuvat hyvin erilaisten aineistojen kautta. Mukana on
niin poliittisten asiakirjojen, linjauksien ja raporttien analyysia kuin
haastatteluja, mediatekstejä ja kirjallisuuttakin. Esimerkiksi Suvi Keskisen
islamia ja sukupuolittuneen väkivallan uhkaa suomalaisessa mediakeskustelussa
analysoiva teksti käyttää aineistonaan sekä uutisointia ja
verkkokeskusteluja. Luvun pääaineiston muodostavat kahden kaunokirjallisen
teoksen, Anja Snellmanin Parvekejumalat ja Leena Lehtolaisen Minne tytöt
kadonneet? tiimoilta käydyt verkkokeskustelut. Keskinen osoittaa, kuinka paitsi
faktoihin perustuva uutisointi myös kerronnallinen fiktio vaikuttaa siihen,
miten islamin muodostamat turvallisuusuhat määritellään julkisessa
keskustelussa.

Johanna Konttorin kirjoittamassa luvussa 'Musliminaisten pukeutumisen hallintaa
2000 -luvun Ranskassa' puolestaan aineistona toimii sekä kahden ranskalaisen
parlamentaarisen selvitysryhmän loppuraportit vuodelta 2003 että erityisesti
niiden liitteistä poimitut järjestötahojen kuuulemistilaisuuksissa annetut
lausunnot ja niistä käydyt keskustelut. Järjestötahoista Konttori on
valinnut tarkasteluun ranskalaiset naisjärjestöt ja vapaamuurarit. Asetelma on
yllättävä, mutta mielenkiintoinen. Konttorin mukaan raporteista tulee hyvin
suorasukaisesti ilmi se, että musliminaisten pukeutuminen, oli se sitten kasvot
tai pelkästään pään peittävää, koetaan julkisessa tilassa olevan
ristiriidassa kansallista yhtenäisyyttä korostavan arvomaailman kanssa.
Kansallista yhtenäisyyttä haastavat ajatusmaailmat voitaneen tulkita myös
turvallisuuskysymykseksi, yhdistettiinhän Ranskan siirtomaa-aikakaudella
hunnuttautuminen vastarintaliikkeeseen. Konttorin analysoimissa raporteissa
musliminaisten pukeutuminen nähdään myös integraatiokysymyksenä.

Islamin hallinnan haasteista Euroopassa on teokseen kirjoittanut Aini
Linjakumpu. Luvussa problematisoidaan islamin hallinnan seurauksia ja nostetaan
esiin sen haasteita ja ongelmia. Linjakumpu nostaa esiin toisaalta tiedon ja
asiantuntijuuden, toisaalta tilastoinnin ja muun kirjaamisen merkityksen osana
hallinnointia. Islamin hallintaan vaaditaan tietoa asianomaisesta
ihmisryhmästä. Tähän liittyy kuitenkin monia ongelmia, kuten islamilaisuuden
määrittely ja edustuksellisuus. Kuka määrittelee ja millä ehdoin? Kenellä
on oikeus edustaa muslimien näkökulmaa, kun Euroopassa asuvat muslimit eivät
muodosta homogeenista ryhmää?

Imaamien koulutuksesta

Imaamien koulutus on ollut täysin eurooppalaisten hallintamekanismien
ulottumattomissa, ja se saattaa hyvinkin olla yksi keskeisimmistä islamin
hallinnan kysymyksistä. Linjakummun kappaleessa pohditaan moskeijoiden ja
imaamien roolia islamin hallinnassa Imaameja rekrytoivat usein paikalliset
moskeijaneuvostot, jotka tuovat imaameja kotimaistaan, esimerkiksi Saksaan on
tuotu imaameja Turkista. Toisaalta taas Euroopassa toimii imaameina
henkilöitä, jotka ovat saaneet imaamin koulutuksensa islamin taantumuksellista
tulkintaa kannattavissa maissa ja piireissä. Linjakummun mukaan
”tuonti-imaamien” ongelmana on se, etteivät he välttämättä tunne
kohdemaansa kieltä ja kulttuuria, eivätkä näin ollen pysty välttämättä
palvelemaan eurooppalaistuneita muslimeja. Tässä kohdassa jäin miettimään
islamin ylirajaista hallintaa myös siirtolaisia lähettävien maiden taholta
-eikö imaamien lähettäminen ja nimeäminen ole juuri hallintaa?

Kirjan näkökulma onkin Tiilikaisen artikkelia lukuun ottamatta ennen kaikkea
eurooppalaisten ja ei-muslimienemmistöisten maiden islamia harjoittavien
vähemmistöjen hallinta ja heihin liittyvät turvallisuuskysymykset. Euroopan
muslimiväestö koostuu monista eri lähtömaista ja ideologisista taustoista
kotoisin olevista ihmisistä ja ”eurooppalainen islam” vasta hakee muotoaan.
Islamilaisilla ääriryhmillä on ollut joissain tapauksissa paremmat
mahdollisuudet toimia Euroopassa, kuin niissä muslimimaissa, joissa islam on
valtionuskonto ja näin ollen valtion hallinnon piirissä.

Uskonnon hallinta valtiollisena toimena

Teoksen päättää Tuomas Martikaisen kirjoittama yhteenvetoluku, jossa
pohditaan uskonnon hallintaa ja turvallistamista valtiollisena toimintana.
Martikainen esittää, että uudet hallinnan ja turvallistamisen mekanismit ovat
muuttamassa uskontojen asemaa laajemminkin – kyseessä ei siis ole
pelkästään islamiin liittyvä ilmiö, vaikka mediakeskustelujen ja
-kuvastojen kautta ja osittain niiden vuoksikin islam on merkittävä tekijä.

Ottaen huomioon, että islam on kirjan keskeinen käsite, olisin kaivannut
teokseen hieman tarkempaa määrittelyä islamista. On ymmärrettävää, että
Euroopassa asuu eri muslimimaista muuttaneita ihmisiä, ja heidän
luokitteluunsa ja määrittelyynsä liittyy erilaisia ongelmia (kts. esim.
Linjakummun artikkeli). Kuitenkin tiedetään, että suurin osa Suomessa
asuvista muslimeista on sunnimuslimeja, ja heidän alkuperämaidensa perusteella
voitaneen arvioida, mihin sunni-islamin neljästä pääkoulukunnasta he
kuuluvat. Ilman tarkempaa määrittelyä islam jää kirjassa turhan
abstraktiksi käsitteeksi, eikä islamia vähän tunteva lukija välttämättä
ymmärrä mitä on salafismi tai ääri-islam, ja millä tavalla ne eroavat
maltillisesta islamista. Muut kirjassa käytetyt keskeiset termit on kuitenkin
määritelty kattavasti, ja kaiken kaikkiaan kirja toimii hyvänä
keskustelunavauksena. Vaikka kirjan kappaleissa käytetty aineisto on pääosin
2000 -luvun alkupuolelta, ovat kysymyksenasettelut silti edelleen ajankohtaisia.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/