[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Karjalaisen kollaboraation kuvaus

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Olli Kleemola <owklee at utu.fi> Tohtorikoulutettava, tutkija, Turun yliopisto –
Poliittinen historia
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Verigin, Sergei: Pettureita vai sodan uhreja – Yhteistyö vihollisen kanssa
Karjalassa toisen maailmansodan aikana (Kirja on käännös mutta alkuperäinen
nimi ei tiedossa). Kääntänyt Koivumäki, Veikko. Minerva Kustannus Oy, 2014.
280 sivua.


Karjalaisen kollaboraation kuvaus
---------------------------------------------------------

Sergei Verigin käsittelee teoksessaan aihetta, josta ei ole ollut tapana puhua
sen paremmin Venäjällä kuin Suomessakaan: siviilien sodanaikaisesta
yhteistyöstä vihollisen kanssa. Teos on kiinnostava avaus viime sotien
historian pääosin tuntemattomalle alueelle.

Teemu Keskisarjan vuonna 2012 ilmestynyt teos Raaka tie Raatteeseen herätti
kohua muun muassa siksi, että kirjassa käsiteltiin talvisodan
”sankarimyytistä” pois rajattuja asioita, kuten Suomussalmen seudun
siviiliväestön yhteistyötä puna-armeijan kanssa. Suomalaiset eivät suinkaan
olleet ainoita, jotka mieluusti vaikenivat omiensa yhteistyöstä vihollisen
kanssa.

Sergei Veriginin alkujaan venäjäksi ilmestyneen ja tänä vuonna suomeksi
käännetyn teoksen Pettureita vai sodan uhreja johdanto antaa lukijalle hyvän
käsityksen siitä, miten hankalaa neuvostoliittolaisen historiantutkimuksen oli
käsitellä ilmiötä, jota ei virallisesti ollut olemassa. Arkistot avautuivat
Gorbatsovin aikana ja tutkimus tuli mahdolliseksi, mutta Veriginin teos lienee
silti ensimmäinen suomennettu aihetta käsittelevä monografia.

Verigin kirjoittaa vaikeasta aiheesta taitavasti ja kiinnostavasti. Tekstissä
tosin esiintyy paikoin väittämiä, joita on ainakin suomalaisten lähteiden
valossa vaikea sellaisenaan uskoa, kuten esimerkiksi sivulla 183 esitetty
toteamus siitä, miten Petroskoin vakoojakoulu olisi toiminut vuodesta 1943
alkaen Venäjän Vapautusarmeijan pohjoisen osaston alaisuudessa. Venäjän
Vapautusarmeija muodostettiin kuitenkin vasta vuoden 1944 loppupuolella. Ennen
sitä Saksan puolella taistelleet neuvostoliittolaiset oli organisoitu
Wehrmachtin alaisuudessa toimiviin ns. itälegiooniin (Ostlegion). Samasta
syystä ei ensimmäisille koulusta valmistuneille todennäköisesti ole
myöskään luettu kenraali Vlasovin sähkettä, kuten Verigin esittää.
Tällaisten asioiden tarkistamiseksi olisin suonut teoksessa olevan edes
jonkinlaisen viiteapparaatin. Nootitus olisi mahdollistanut myös tekstissä
esiintyvien, paikoin pitkienkin nimi- tai organisaatioluetteloiden siirron pois
leipätekstistä, mikä olisi mielestäni jäntevöittänyt tekstiä ja
parantanut lukukokemusta.

Teoksessa esiintyy myös pieniä epätarkkuuksia, jotka saattavat myös johtua
käännösvirheistä. Suomalaisten tiedotuselinten julkaiseman,
itäkarjalaisille suunnatun Paateneen viesti –lehden nimi on vaihtunut
Paatenan viestiksi ja Jukka Kulomaan Petroskoin suomalaismiehityksen vuosia
käsittelevän klassikkoteoksen nimi on kirjattu tekstiin ”vähän sinne
päin”. 
Näistä pikkuseikoista huolimatta pidän Veriginin teosta merkittävänä ja
toivottavasti vilkasta keskustelua herättävänä avauksena viime sotien
historian toistaiseksi tutkimattomalle osa-alueelle.

Jäin pohtimaan, toisiko suomalaisten ja venäläisten arkistojen perusteellinen
tutkimus päivänvaloon lisää yksityiskohtia esimerkiksi Suomen sodanjohdon
talvisodan aikana kaavaileman ”Venäjän kansanarmeijan” taustoista, Verigin
mainitsee tämän yksikön sivulauseessa.

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/