[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kadonneen kaupungin metsästys jatkuu

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Henna Karppinen-Kummunmäki <hkarpp(at)utu.fi> FM, tohtoriopiskelija,
kulttuurihistoria, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Lahtinen, Rauno: Turun puretut talot 3. Sammakko, 2013. 240 sivua.


Kadonneen kaupungin metsästys jatkuu
---------------------------------------------------------

Kulttuurihistorioisija Rauno Lahtisen Turun puretut talot-kirjasarja on edennyt
kolmanteen osaansa. Tällä kertaa Lahtinen kartoittaa Turun hävitettyä
rakennuskantaa Eerikinkadulta Puistokadun ja Porth Atrhurin suuntaan päätyen
lopulta satamaan.

Kaupunkikuvan muutos on jopa väistämätön tosiasia, mutta selvimmin tämän
muutoksen, hyvin radikaalikin, luonne on nähtävissä Turusta otetuissa
vanhoissa valokuvissa. Tällainen ajatus jäi ensivaikutelmaksi lukiessani
kulttuurihistorioitsija Rauno Lahtisen kirjan Turun puretut talot 3. Varsinkin
ei-varsinaissuomalaiselle lukijalle tämä hyvin lyhyen ajan sisällä
tapahtunut muutos on varsin pysäyttävä. Lahtinen on kartoittanut Turun
purettua rakennuskantaa kirjasarjassaan, jonka ensimmäiset kaksi osaa
käsittelivät Turun kauppatoria ja laajemmin ydinkeskustaa. Kirjasarjan
kolmannessa osassa tarkasteltava alue rajautuu karkeasti Humalistokadun,
Linnankadun ja Ratapihankadun väliselle alueelle päättyen satamaan.

Kävelyllä eilisen Turussa

Kohteet esitellään kirjassa osoitekohtaisesti, tai ainakin rakennuksen
nykyisen summittaisen osoitteen mukaan. Jokaisesta Lahtinen kertoo lyhyesti
rakennustiedot, kuten rakennus- ja purkuvuoden, arkkitehdin ja alkuperäisen
omistajan sekä käyttötarkoitukset. Lisäksi teos on kuvitettu lukuisilla
vanhoilla valokuvilla. Rakennusten sijainnin hahmottamiseksi kaikki kohteet on
numeroitu ja niiden sijainti on merkitty teoksen alussa olevaan katukarttaan. 
Tällainen menettely on erinomainen varsinkin hieman nuoremman lukijakunnan
kannalta. Kaikilla ei välttämättä ole alkuperäisestä rakennuksesta
muistikuvia. Kartasta huolimatta itselläni oli hieman hankaluuksia seurata,
missä kyseinen rakennus todella sijaitsi, vaikka useimmissa olikin kerrottu,
mitä paikalla on nykyisin. Tämä voi tietenkin johtua siitä, etten ole asunut
Turussa niin kauaa, että muistaisin ulkoa, miltä kukin kadunkulma näyttää.
Ehkä kirjan lukeminen innostaakin itse kutakin jalkautumaan Turun kaduille ja
etsimään kyseiset kadunkulmat.

Vaikka Lahtinen on hyvä kirjoittaja, teokseen muodostuu väistämättä
tietynlainen kaavamaisuus, kun esiteltäviä kohteita on kaiken kaikkiaan 118.
Kokonaisuutena kirja ei ole siten mikään miellyttävin lukukokemus, vaikka
siitä löytyykin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Kirja palveleekin
ehkä enemmän hakuteoksena kotikaupunkinsa historiasta kiinnostunutta lukijaa
ja miksei turistejakin. Kaiken kaikkiaan kyse on kuitenkin yleisteoksesta. Itse
jäin kaipaamaan syvällisempää pohdintaa, mikä luonnollisesti tällaisen
teoksen puitteissa oli mahdotonta.

Kadonnut puukaupunki

Kuten Lahtinen kirjan johdannossa kertoo, rakennuskannan muutos oli nopeinta
1940-luvun jälkeisillä vuosikymmenillä. Tämänkin teoksen rakennuksista
suurin osa on purettu 1950‒1960-luvuilla, mutta jotkut yksilöt ovat
säästyneet aina 2000-luvulle, viimeisimpänä näistä surullisen kuuluisa
”Sininen talo”. Turku ei tietenkään ole ainoaan laatuaan. Jokaisessa
Suomen kaupungissa on purettu vanhoja rakennuksia ja rakennettu tilalle uusia.
Esimerkkinä omasta kokemuspiiristäni voin mainita Joensuun, joka, vaikka onkin
huomattavasti Turkua nuorempi, on hävittänyt lähes kaikki 1800-luvulla ja
1900-luvun alussa valmistuneet rakennukset. Viimeaikainen kinastelu Ravintola
Wanhan Jokelan kohtalosta kertoo, että tilanne on melko samanlainen maamme
itäreunalla. Onko sitten niin, että Turulla Suomen vanhimpana kaupunkina on
jonkinlainen velvollisuus säilyttää menneisyytensä myös konkreettisesti
katukuvassa?

Teoksen kuvia katsellessa Turusta piirtyy kuva puukaupunkina, vaikka muutamia
jugendkivitaloja on myös mukana. Joka tapauksessa suurin osa vanhasta
rakennuskannasta näyttää hävitetyn. Kuvat saavat jälleen ajattelemaan
kaupunkikuvan muutosta ja sen kulttuurihistoriallisia taustoja. Miksi ns.
”Turun taudin” tartuttamat kaupunkilaiset halusivat purkaa vanhat talot
rumien betonihökötysten tieltä? Jälkipolvet pitävät puutaloja kauniina,
mutta pitivätkö 1900-luvun ensimmäisen puoliskon asukkaat? Entä niiden
käytännöllinen puoli? Uusissa kerrostaloissa oli sentään juokseva vesi,
lämpöeristys ja enemmän tilaa. Ylen TV1 esitti tammikuussa 2014 dokumentin
Kolmen kaupungin kasvot  vuodelta 1962. Naiskertojan ääni selitti iloisesti,
että ”turkulaisilla on kauneudentajua”, ja että kaupunki ”on pessyt
kasvonsa menneisyydestä”. Kuvassa vilahtelivat vielä 1960-alussa uudet
lähiöiden kerrostalot. Kauneuskäsitykset ovat muuttuvia. On jotenkin
ymmärrettävää, että jälleenrakentava ja kaupungistuva Suomi suosi uutta
rakentamista vanhan kustannuksella. Se, mikä ajaa 2000-luvun turkulaiset
päättäjät edelleen tähän purkamisvimmaan onkin sitten toinen juttu, jota
olisi syytä pohtia.



 

 





Kuvat: Turun kaupunkikuvan muutoksia. Kaksi alinta kuvaa vuosilta 1968 ja 1971.
Turun Sanomat, julkaistu myös teoksessa Mikko Laaksonen: Turun raitiotiet,
2009.

Vaikka Turun puretut talot -teos ei vastaakaan tällaisiin kysymyksiin, se antaa
lukijalleen ajattelemisen aihetta. Kaikeksi onneksi kaupunkitutkimus elää
vahvana Turun yliopistolla, joten tulevina vuosina on odotettavissa varmasti
mielenkiintoa herättäviä tutkimuksia aiheesta, esimerkiksi juuri
kulttuurihistorian piiristä. Lisäksi Rauno Lahtinen on luvannut viedä
lukijoitaan Turun purettuun menneisyyteen vielä kahden osan verran. Odotan
mielenkiinnolla, jatkuuko tutkimusmatka joen toiselle puolelle ja Turun
kaupungin menneisyyden vanhempiin kerroksiin.

***

Kirjoittaja on alun perin ei-turkulainen, 1700-luvun historiaan erikoistunut
kulttuurihistorian tohtoriopiskelija.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/