[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kirjoittamisen ja tutkimisen ilot ja surut

agricola at utu.fi agricola at utu.fi
La Maalis 15 10:20:45 EET 2014


Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius <pentti.stranius at telemail.fi> FL, tutkija-toimittaja, Lieksa
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Enwald, Liisa: Kammioiloa. ntamo, 2013. 235 sivua.


Kirjoittamisen ja tutkimisen ilot ja surut
---------------------------------------------------------

Kammioiloa on esseekokoelma, jossa käsitellään kirjoittamista, tutkimista,
kieltä ja opettamista monelta kantilta. Tekijä, Liisa Enwald on pitkän linjan
ammattilainen: kirjoittamisen opettaja, suomentaja, tutkija ja toimittaja. Hän
on Kärsämäen elämäntarina-akatemian ja -festivaalin aktivisti ja mm.
Elämäntarina -lehden päätoimittaja.

Viime vuosien essee-kirjoittamisesta ovat huolehtineet useammin nuoremmat
vihaiset miehet kuin vanhemmat viisaat naiset. Poikkeuksiakin onneksi on. Liisa
Enwaldin Kammioiloa koostuu esseistä, jotka kannattaa lukea hitaasti ja
rauhassa. Ne ovat paljolti omaelämäkerrallisia, mutta levittäytyvät
syvällisesti kulttuurin eri kentille – välillä mukavasti poukkoillen.

Enwald on arvostettu kirjoittamisen opettaja, suomentaja, tohtori ja toimittaja.
Hänen väitöskirjansa Kaiken liikkeessä lepo (1997) on taas ajankohtainen,
koska se käsittelee helmikuussa kuolleen Mirkka Rekolan (1931-2014) runoutta.
Väitöskirja avasi myös muuta Rekola-tutkimusta ja siitä innostui aika moni
graduntekijä. Mirkka Rekolahan on tuo perinteisen ja modernin välissä kulkeva
uudistaja, jonka runokieli ei helposti avaudu. Sekä väitöskirja että Rainer
Maria Rilke -suomennokset osoittavat kuinka hyvin Enwald tuntee runoutta, sen
rytmiä ja vaikeita kielikuvia.

Kammioiloa koostuu kolmesta osiosta. Teemat limittyvät, mutta pääosin esseet
voi mielestäni jakaa myös kirjoittajan nuoruuden aikaisiin
ammatinvalinnallisiin kokemuksiin, opettamisen autuuteen ja kurjuuteen sekä
tutkijatyön yksinäiseen ”kammioiloon”. Eri osiot kertovat
laaja-alaisuudesta, mutta samalla tarpeesta vetäytyä yksinäisyyteen pohtimaan
aiheita. Valtavirtojen ”katveessa” eli hieman syrjemmällä Enwald tuntuu
viihtyvän oikeasti, kuten moni muukin nykyisessä (kulttuurielämänkin)
markkinahumussa.

Musiikkisivistystä

Opettamisesta tekijällä on vankka kokemus ja paljon persoonallista sanottavaa.
”Korkeasta kurista...” ja ”Kuule opettaja!” ovat tämän toisen osion
mieli essseitäni – mutta huomaan sivistyneeni kummasti myös
musiikkipitoisesta annista esseissä ”Kieli, mieli ja melodia” sekä
”Seitsemäs serenadi”. Kuorolaulua aktiivisesti harrastaneella Enwaldilla on
kyllä musiikkituntemusta ja rytmitajua. ”Rilkeä kääntämässä” on
kokoelman komeimpia esseitä ja samalla ammatillisen osaamisen hurja näyttö.

Kammioiloa päättyy tuoreisiin pohdintoihin muun muassa kielenhuollon
kummallisuuksista, katveessa olemisen, elämisen ja kirjoittamisen ongelmista.
Lopuksi nimiesseessä ”Kammioiloa” tunnetaan sitä aitoa tutkijan
yksinäistä riemua kun työ etenee luovaan vaiheeseen tai alkaa olla
loppusuoralla. ”Työn mykkä varjo” on kantaaottava puheenvuoro
kulttuurityöntekijä-freelancerin arjen paradokseista – siitä kuinka
köyhyys on useimmiten läsnä ja sekä arvostus että apurahat jäävät
saamatta. Onneksi tutkimisen ilo tuo motivaatiota.

Ja lopuksi: olisin mielelläni nähnyt näin komean esseekirjan vaikkapa
Finlandia-ehdokkaana. Toisaalta uskon, että unohduksiin se ei missään
nimessä jää, vaikka vaatimattomana tunnettu Enwald, ”Katveessa” -esseen
kanttoriurkurin tapaan ei itse julkisuuteen hamuaisikaan.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/