[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kuvien kautta syvälle ihmisyyteen

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Mari Agge <makaag at utu.fi> fil.yo, Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Siebrecht, Claudia: The Aesthetics of Loss. German Women's Art of the First
World War. Oxford University Press, 2013. 188 sivua.


Kuvien kautta syvälle ihmisyyteen
---------------------------------------------------------

Saksalaiset naiskuvataitelijat kehittivät ensimmäisen maailmansodan aikana
omintakeisen tyylin käsitellä töissään surua ja sodan mielettömyyttä.
Tässä kirjassa kuvalliset ja kirjalliset lähteet lomittuvat luontevasti
toisiinsa, ja teosten yhteys moniin sota-ajan ilmiöihin avautuu kulttuuri- ja
taidehistorian sujuvana yhdistelmänä.

Surua, muistamista ja taidetta ensimmäisessä maailmansodassa on käsitelty
viime vuosina paljon. Naistaiteilijoiden osuus on kuitenkin jäänyt
vähemmälle huomiolle, ja tähän yhdistelmään tämä koskettava kirja avaa
mielenkiintoisia ja yllättäviä näkökulmia.

Claudia Siebrechtin kirjan pääaiheena on saksalaisten naiskuvataitelijoiden
tapa käsitellä töissään surua ja menetystä ensimmäisen maailmansodan
massakuoleman edessä.  Tätä hän lähestyy lähinnä yli 30 sodan aikana
aktiivisen naistaiteilijan teosten ja elämäntarinoiden kautta. Kirjassa nämä
lomittuvat luontevasti sodan etenemiseen ja laajempiin yhteiskunnallisiin
ilmiöihin.

Kyseessä on saksalaisen Siebrechtin ensimmäinen kirja. Hänen erityisaloinaan
Sussexin yliopiston lehtorina mainitaan sodan ja väkivallan kulttuurihistoria
sekä etenkin ensimmäinen maailmansota. Siebrecht kuvaakin teoksessaan laajalti
ei vain naistaiteilijoiden, vaan myös yleisemmin sota-ajan tuntemuksia. Etenkin
naisten rooli Saksassa tulee esiin laajalti sekä identiteettiään uudelleen
luovina hyväntekijäkansalaisina että suojeltavina objekteina. Virallinen
nationalistinen diskurssi kuvasi heitä niin uhrautuvina isänmaan palvelijoina
kuin pyhimysmäisinä äitihahmoina. Valtio ohjasi muutenkin vahvasti yleistä
asenneilmapiiriä, naisten toimintaa ja muun muassa rintamalle lähetettävien
kirjeiden sisältöä. Tässä ja muutoinkin Siebrecht tuo esiin pinnan alla
kyteneen jännitteen siviilien ja rintamasotilaiden maailmojen välillä. Hän
ei myöskään keskity vain Saksaan, vaan hahmottaa lisäksi paikoin yhteyksiä
ja yhtäläisyyksiä muihin sodan maihin.

Kirjan pääaihe on kuitenkin se, miten juuri saksalaiset naistaiteilijat loivat
sodan aikana uuden omintakeisen esteettisen ja temaattisen tyylin. Tämä
poikkesi aiemmasta taiteen ja valtion virallisesta tavasta esittää sotaa ja
ihmiselämän menetystä.  Etenkin surevan naisen hahmo aiheena oli jyrkässä
vastakohdassa patrioottisen propagandan esittämän ylevän ja arvokkaan
suhtautumisen kanssa. Myöhemmin kansallissosialismi tuomitsikin monen kirjassa
esitellyn naistaiteilijan taiteen degeneroituneena, sillä se oli vastoin
heidän ihannoivaa ja sankarillista sotakäsitystään.

Teokset aikansa peileinä

Kirja hyödyntää paljon taidehistorian keinoja, mutta päällimmäisenä on
laaja kulttuurihistoriallinen näkökulma. Taideteosten analyysin ohessa on
laajasti muita alkuperäislähteitä ja tutkimuskirjallisuutta, ja Siebrecht
hyödyntää paljon myös naisten kirjeitä ja päiväkirjoja. Varsinaisia
mustavalko- ja värikuvia kirjassa on noin 50, mutta sanallisesti käsitellään
vielä useampaa teosta. Moni töistä on lähinnä piirroksia tai luonnoksia
yksityiskokoelmista, mutta suuri osa on ollut myös julkisessa levityksessä
julisteina tai postikortteina. Siebrecht analysoi yksittäisiä teoksia
lähinnä niiden tekijöiden ja sisällön kautta, mutta niiden vastaanotosta
hän ei tarjoa tarkempaa tietoa. Tosin tällaisen aineiston löytyminen olisikin
varmasti vaativaa. Hän antaa kuitenkin osviittaa aiheesta siinä, miten osa
etenkin sovinnaisemmista teoksista oli myös kaupallisessa tai julkisessa
levityksessä, usein yhteydessä naisten harjoittamaan sota-ajan
hyväntekeväisyyteen. Teoksia myytiin, niistä järjestettiin näyttelyitä ja
julisteilla kannustettiin naisia osallistumaan sotaponnistukseen kotirintamalla.
Jotkin teokset julkaistiin myös ekspressionistien Die Aktion -lehdessä, joka
sodan edetessä muuttui kriittisemmäksi ihmishenkien menetystä kohtaan.

Muotona Siebrechtillä on kuitenkin ensisijaisesti kulttuurihistoriallinen
kuvaus Saksan siviilien ja etenkin naisten kokemuksista, johon yksittäisten
taideteosten esittely ja analyysi lomittuvat luontevasti. Näin teosten
representaatioyhteys sodan aikaiseen maailmaan aukeaa myös taidehistoriaan
perehtymättömälle. Sanattomien lähdeaineistojen tarjoamien viestien kautta
tulee esiin koskettavasti ristiriita naisten julkisen ja sisäisen kokemuksen
välillä, ja kirja tuokin sodan inhimilliset reaktiot ymmärrettäviksi ja
lähelle. Tässä ilmenee taiteen keino välittää tunteita ja kokemuksia usein
voimakkaammin kuin vain kirjallinen aineisto. Jotkut naistaiteilijat muun muassa
käsittelivät joitain asioita vain töissään, mutta eivät esimerkiksi
päiväkirjoissaan.

Siebrecht esittää teosten kautta myös miten naistaiteilijat kommentoivat
töillään yhteiskunnallisesti hyvin arkoja asioita. Sodan aikana muun muassa
naisten itsemurhat, aviottomat lapset ja leskien taloudellinen kurjuus
aiheuttivat paljon ongelmia ja vaiettuja jännitteitä. Jotkin naistaiteilijat
toivatkin töissään esiin näitä aiheita, mutta niiden viesti oli usein
luettavissa vain rivien välistä. Näin Siebrecht paljastaa myös sodan
julkisen pinnan alla kuohuneet moninaiset vaikutukset siviiliväestön
elämään.

Kiintoisaa kirjassa on myös sodan aloittaneen ja hävinneen maan näkökulma,
ja sen yhteiskunnan asenteiden muutos sodan aikana ja jälkeen. Taide oli osana
yhteiskunnallista muutosta, jossa etenkin naiset neuvottelivat uudelleen
asemaansa kansalaisina.

Laajentaakseen näkökulmaansa entisestään Siebrecht tuo myös esiin aiempaa
tutkimusta sodan ja surun vaikutuksista ihmisiin universaalisti. Kirjan teoksiin
nivoutuu sekin, miten sodassa fyysiset jäännökset ovat usein omaisten
tavoittamattomissa. Hautaamisrituaaleilla on kuitenkin selvä antropologinen
funktio, joilla elävät voivat käsitellä menetystä. Usein kriisiaikoina
juuri perinteet ja totutut tavat tuovat lohtua, ja näiden rikkoutuessa ihmisten
olikin kehitettävä vaihtoehtoisia tapoja surun käsittelyyn. Siebrechtin
mukaan naistaiteilijat kuvasivat töissään myös näitä uusia
lisääntyneitä epävirallisia "ruumiittomia hautajaisia". Heidän työnsä
olivatkin osa sekä kollektiivista kokemusta että joidenkin kohdalla myös
omakohtaista surutyötä. Naiset heijastivat ja kommentoivat ympäristönsä
tunteita ja tunnelmia, tai siirsivät töihinsä omat tunteensa syvästi
henkilökohtaisesta kokemuksesta.



Kuva: Ansche Fuhrmann, Kriegsspende, Deutscher Frauendank 1915.

Yksityinen ja julkinen ristiriidassa

Kirjassa korostetaan monin paikoin sitä, miten ensimmäisen maailmansodan
Saksassa valtio määritteli vahvasti yksilöiden asennoitumisen suremiseen, ja
korosti hyvin hillittyä suhtautumista isänmaalle tehdyn arvokkaan uhrauksen
edessä. Siebrechtin mukaan sodan aikana vallitsikin suuri kuilu yksityisen ja
julkisen suremisen välillä, sillä virallinen suhtautuminen yritti peittää
todellisen tuskan sodan menetysten keskellä.

Siebrecht tuo koskettavasti esiin myös sen, miten sodan kulku aiheutti monissa
naisissa ristiriitaisia tunteita. Monet naistaiteilijoistakin olivat nimittäin
lähteneet sodan alussa mukaan kollektiiviseen innostukseen tukien patriotismia
yksityiselämässään ja töillään. Uhrilukujen noustessa he kuitenkin
huomasivat pian sodan hinnan ja todellisuuden voimatta kuitenkaan ilmaista sitä
suoraan. Kirjassa heidän töidensä muutosta seurataankin sekä temaattisesti
että kronologisesti. Näin tulevat esiin yhteydet sodan etenemisen, siihen
liittyneiden tunteiden ja taiteellisen representaation välillä.

Tätä Siebrecht kuvaa esimerkiksi naisten taiteessa vahvasti esiin tulleen
surevan äidin hahmon kautta. Tämä Mater Dolorosa -teema nousi sodan edetessä
hallitsevaksi tavaksi esittää henkilökohtaista surua uskonnosta tutun
motiivin kautta. Esimerkiksi Sella Hassen työ Mater Dolorosa taistelukentällä
vuodelta 1916 kuvaa itkevän surupukuisen naisen kävelemässä silmät kiinni
ruumiskasojen päällä, ja taustalla näkyy Golgata ja risti. Tähän teemaan
liittyi kuitenkin monilla naisilla myös syviä syyllisyyden tunteita.
Esimerkiksi Käthe Kollwitz kannusti poikiaan liittymään vapaaehtoisina sotaan
ja suostutteli miestään antamaan tähän suostumuksen. Nuorimman kaaduttua
pian sodan alussa hän joutui käsittelemään valtavan surun ohella myös omaa
osuuttaan tapahtuneeseen. Lisäksi Siebrecht esittää myös pari
miestaiteilijoiden variaatiota teemasta ja kuvaa siihen liittyneitä katkeruuden
tunteita. Rintamalla miesten näkökulmasta naisten nähtiinkin olleen
osasyyllisiä sodan kannatukseen kotirintamalla. Hyvin harvat miestaiteilijat
ylipäätään käsittelivät surevan äidin teemaa, ja hekin liittivät siihen
jonkinlaisen syytöksen sävyn. Esimerkiksi Otto Dixin Mater Dolorosa vuodelta
1918 kuvaa naisen groteskina hahmona sodan kauhujen keskellä. Näilläkin
esimerkeillä Siebrecht saa visuaalisesta aineistostaan esiin sodan pinnan alla
vaikuttaneet syvästi inhimilliset tunnereaktiot, joita yleisempi katsanto ei
aina välttämättä tavoita.



Kuva: Käthe Kollwitz, Die Freiwilligen (1921-1923)

Kirjassa sodan monet eri ulottuvuudet ilmenevät teosten kautta, ja niiden
aiheissa lomittuvat muun muassa kuolema, suru, politiikka, uskonto, propaganda
ja naisten asema. Vaikka Siebrecht tarkasteleekin aihettaan monista
näkökulmista, on rajaus kuitenkin hyvin hallinnassa. Kirjan lähtökohta avaa
lopulta onnistuneesti uudenlaisen kokonaisvaltaisemman kuvan ensimmäiseen
maailmansotaan. Lukiessa tuntuukin kuin aina esille tulevat omat kysymykset
saisivat vastauksensa jo seuraavassa luvussa.

Kaiken kaikkiaan kirjassa näkyy kulttuurihistoriallisen käsittelytavan voima,
jolla voidaan katsoa pintaa syvemmälle. Siebrecht tuokin vaikeasti
käsiteltävän massiivisen joukkotuhon ajanjakson henkilökohtaiselle tasolle.
Hän on kirjassaan onnistunut yhdistämään kuvien sanattomat viestit ja
kirjallisen lähdeaineiston tavalla, joka tekee ymmärrettäväksi inhimillisen
tragedian koko laajuudessaan. Yksilöiden tunteet ja kokemukset muistuttavat
toivon mukaan lukijaa myös rauhan aikana sodan kokonaisvaltaisista
vaikutuksista ihmisten elämään.

(Arvio on kirjoitettu Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen
Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssilla.)

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/