[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Mammutti ja kannibaali

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Laine Kimmo <kimmo.laine at utu.fi> Tutkija, Turun yliopiston tutkijakollegium
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Donner, Jörn: Mammutti, tai, Jörn Donnerin jälkeenjääneet tekoset:
pahoinvoinnin historiaa Suomessa. Ensimmäinen osa (Mammuten, eller Jörn
Donners efterlämnade handlingar: om illamåendets historia i Finland. Första
delen). Kääntänyt Koski, Kari. Otava, 2013. 1087+4 sivua.


Mammutti ja kannibaali
---------------------------------------------------------

Jörn Donner on ainutlaatuinen muistelija, joka ei pyytele anteeksi eikä
selittele. Donnerin Mammutti on yhtä aikaa kiehtova ja mukaansatempaava mutta
myös rasittava ja jaaritteleva. Kokonaisuuden läpi kahlaaminen kyllä
palkitsee.

 

Jörn Donner ironisoi muistelmateoksensa alussa, että vaikka hänestä monien
ihmisten mielestä on vuosikymmenten kuluessa tullut brändi (käsite jota hän
inhoaa luultavasti yhtä paljon kuin kuka hyvänsä meistä), kukaan ei enää
halua kuulla hänen mielipiteitään muusta kuin korkeintaan sairauksista tai
tupakoinnin lopettamisesta.

Väite julkisuuskuvan muutoksesta ei ehkä ole täysin perätön, kun muistelee,
millaisia haastatteluja Donnerilta on viimeisen vuosikymmenen aikana pyydetty.
Asiaa voi kuitenkin katsoa tosinkin. Ensinnäkin kuinka moni muu suomalainen on
kiinnostanut julkisuutta niin paljon, että hiljaiselostakin raportoidaan
säännöllisesti? Jopa Donnerin koti-isävaihe Tammisaaressa tuli lehtien
lukijoille tutuksi. Toiseksi, vaikka Donner uskoisikin, etteivät hänen
mielipiteensä enää kiinnosta ketään, ainakin brändin ominaislaatu eli
arroganssi on tallella: Mammutti sisältää lähes 1200 sivun mitalta
mielipiteitä, valtaosin muusta kuin sairauksista ja tupakoinnista. Ja
kolmanneksi voi sanoa, että Donnerin diagnoosi on vähintäänkin
ennenaikainen.



Jörn Donner aseistakieltäytyjänä Porissa 1959-61 (kirjan kuvitusta)

Pian muistelmateoksen ilmestymisen jälkeen hän nousi varasijalta jälleen
eduskuntaan, mikä sai Helsingin Sanomien (19.7.2013) pääkirjoitustoimittajan
iloitsemaan:

”Donnerin paluu on hyvä uutinen. Hänellä on poikkeuksellisen pitkä kokemus
politiikasta ja kulttuurielämästä, mutta häntä ei voi pahalla tahdollakaan
sanoa tuulahdukseksi menneisyydestä. Pikemminkin hän on ollut jo ennen
muita puoluesidonnaisuuksiin vapaamielisesti suhtautuva eurooppalainen
intellektuelli, joka on kaiken lisäksi ahkera. Hallitus tuskin saa Donnerista
kuuliaista napinpainajaa, mutta poliittiseen keskusteluun hän tuo kirpeyttä ja
syvyyttä.”

Helsingin Sanomien kuvaus on osuva, ja sanat pätevät Donneriin myös
muistelijana: Mammutti avaa kirpeän, vapaamielisen ja välillä syvänkin
näkökulman toisen maailmansodan jälkeisten vuosikymmenten
kulttuurielämään. Esimerkiksi Finlands svenska litteraturhistoria (2000)
arvioi, että Donnerin laajan kirjallisen tuotannon kestävintä osaa ovat
ennenkin olleet reportaasit (kuten Berliini – arkea ja uhkaa, 1958, ja Uusi
maammekirja – raportti Suomesta, 1967). Mammutissa on parhaimmillaan samaa
reportaasimaista aikalaisdiagnostiikkaa, mutta nyt havainnoissa on tietysti
mukana myös ajallista etäisyyttä ja jälkireflektiota.

Reflektiota ja etäännytystä Donner hakee erikoislaatuisella
kertojaratkaisulla. Muistelmien kertoja on kuvitteellinen tai
puolikuvitteellinen Fredrik Kock, joka kirjoittaa Donnerista kolmannessa
persoonassa ja käyttää tästä nimitystä J. Etäännytys auttaa
epäilemättä muistelijaa laajentamaan perspektiiviä, mutta tyylillisenä
keinona se on hämmentävä. Tulos on outo sekoitus mahtipontisuutta, ironiaa ja
itseironiaa. J on samanaikaisesti sekä kriittinen omia tekemisiään
(esimerkiksi useimpia elokuviaan) kohtaan että se tuttu arrogantti
kuvienrikkoja, joka ei kunnioita juuri ketään – poikkeuksina ehkä Olof
Palme, Ruotsin elokuvainstituutin legendaarinen johtaja Harry Schein sekä
vuosikymmenten vastaanhangoittelun jälkeen miksei myös marsalkka Mannerheim.





Jörn Donner passikuvissa (kirjan kuvitusta)

Kannibalisoidut tekstit

Kertojaratkaisu on epäilemättä omiaan myös oikeuttamaan sen, että Donner
kierrättää varsin runsaasti omia tekstejään ja jossain määrin myös
toisten aiempia kirjoituksia. Alkusanoissa todetaan Kockin äänellä, että
pyytäessään häntä muistelmien kirjoittajaksi Donner antoi hänelle oikeuden
”kannibalisoida” ennen julkaistuja tekstejä. Tämä ratkaisu tuo kirjaan
kiinnostavaa moniäänisyyttä haastamalla nuoren ja keski-ikäisen Donnerin
keskustelemaan vanhan kanssa. Katuminen ja selittely eivät vieläkään kuulu
Donnerin repertoaariin, mutta ristiriitoja ja jännitteitä tämä keskustelu
kyllä nostaa esille.

Lisäksi kertojaratkaisu tuntuu vaikuttaneen myös muistelmien laajuuteen.
Donneria ei ole ennenkään tunnettu säästeliäänä sanankäyttäjänä,
mutta nyt hän avaa Kockin valtuuttamana – tai päinvastoin – kaikki padot.
Donner ikään kuin koettaa kirjoittaa koko maailman, tai ainakin oman
maailmansa, eikä yritäkään erottaa suuria asioita pienistä. Tässä
mielessä Donnerin muistelmat rinnastuvat, vaikkakin eri tyylilajissa, Karl Ove
Knausgårdin Taisteluni-sarjaan. Toisaalta tämän mittaluokan laajuus voi myös
olla merkki kehnosta kustannustoimittamisesta ja tekstinkäsittelyaikakauden
mammuttitaudista.

Mammutti on siis yhtä aikaa sekä kiehtova ja mukaansatempaava että rasittava
ja jaaritteleva. Kokonaisuuden läpi kahlaaminen kyllä palkitsee. Donner on
ainutlaatuinen muistelija, joka ei pyytele anteeksi eikä juuri selittele:
useimmat olisivat varmasti kaunistelleet esimerkiksi sotavuosina lähetettyjen
kirjeiden poikamaista saksalaisintoa. Muistelmissa on mukana vaihtelevia
fragmentteja sieltä ja täältä, oiva lluksia ja latteuksia ihmisistä,
seksistä, taiteesta, politiikasta, rohkeudesta ja ennakkoluuloista – joista
loogisuuden nimissä Donner ei suinkaan itsekään ole vapaa: ehkä sekin on
tässä tapauksessa osa donnermaisen röyhkeää rehellisyyttä, että ilmaisee
mielipiteensä vaikkapa teatteriesityksestä, jota ei ole nähnyt… Tai ei
sittenkään: kyllä tämäkin kirja olisi tarvinnut kunnollisen
kustannustoimittajan, joka olisi karsinut turhat pois.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/