[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kirjoituksia Kalevalasta

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Merja Leppälahti <meleppa at utu.fi> Tietokirjailija, tutkija, kriitikko, Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Antti Tuuri; Ulla Piela; Seppo Knuuttila (toim.): Kirjailijoiden Kalevala.
Kalevalaseuran vuosikirja 92.. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura & Kalevalaseura,
2013. 313 sivua.


Kirjoituksia Kalevalasta
---------------------------------------------------------

Vuoden 2013 Kalevalaseuran vuosikirja käsittelee Kalevalaa kirjailijoiden
inspiraation lähteenä.  Useimmat Kalevalaseuran vuosikirjat ovat
sisältäneet nimenomaan tieteellisiä artikkeleita, mutta tällä kertaa vain
yksi kirjan neljästä osiosta edustaa tutkijoiden näkökulmaa, kirjoittajina
Yrjö Sepänmaa, Satu Apo, Pentti Paavolainen ja Siru Kainulainen. Muut kolme
osaa sisältävät kirjailijoiden tekstejä, esseitä, pohdintaa, novelleja,
runojakin. Teos on jatkoa Kalevalaseuran Taiteilijoiden Kalevala -hankkeelle,
joka aloitettiin kutsumalla kymmenen säveltäjää ja kuvataiteilijaa
tulkitsemaan valitsemiaan Kalevalan runoja. Nämä esiteltiin vuonna 2010
julkaistussa teoksessa Taiteilijoiden Kalevala. Nyt ovat siis vuorossa
kirjailijoiden mielikuvat ja tulkinnat Kalevalasta.

Kirjailijoiden Kalevala -teosta varten on pyydetty Suomen Kirjailijaliiton
kautta suomalaisia nykykirjailijoita kirjoittamaan Kalevala-aiheesta vapaasti
mitä haluavat. Lopputuloksena on varsin moninainen kokoelma tekstejä,
kirjoittajina kaksikymmentäyksi kirjailijaa. Heistä useimmilla näyttää
olevan jopa melko vahva suhde Kalevalaan. On tietenkin selvää, että suurin
osa niistä kirjailijoista, joilla ei ole mitään suhdetta Kalevalaan eikä
lainkaan kiinnostusta sitä kohtaan, on jättänyt kirjoittamatta.

Kirjailijoiden osuus on jaettu kolmeen osaan, joka on nimetty otsikoilla
”Lukemisen muunnelmia”, ”Kokemisen vapaus” ja ”Vaikutteita”. Näitä
ennen on sijoitettu neljän eri alojen tutkijan artikkelit, jotka lähestyvät
aihetta kukin omasta suunnastaan. Luvun otsikkona on ”Tekstit esityksinä”.
Tutkijoiden artikkelien lisäksi lukemista ohjaavat myös kirjan etu- ja
takakansi, joiden kuvat ovat Rosa Liksomin tuotantoa.

Tutkijoiden Kalevala

Kalevala on ollut monenlaisen tutkimuksen kohteena lähes ilmestymisestään
alkaen. On tutkittu toisaalta Kalevalan henkilöhahmoja ja tapahtumia sekä
toisaalta Lönnrotin työtä Kalevalan kokoamisessa ja kansanrunoja Kalevalan
taustalla. Kalevalaa taiteellisen inspiraation lähteenä on kuvataiteilijoita
lukuun ottamatta tutkittu vasta hyvin vähän. Kirjailijoiden Kalevalaan
sisältyvät tutkijoiden artikkelit lähestyvät aihetta tästä näkökulmasta
ja vielä nimenomaan kaunokirjallisuuden kannalta.

Ensimmäisessä artikkelissa ”Sanojen alinen maailma: Kalevala”
ympäristöestetiikan professori Yrjö Sepänmaa etsii Kalevalan ”mentaalista
tekstiä” Kalevalan ja siitä kirjoitettujen sanojen pinnan alta. Sepänmaa
mainitsee joitakin teoksia, joissa intertekstuaalinen yhteys Kalevalaan on
ilmeinen, ja esittelee mahdollisuuksia, joita Kalevala voisi tarjota. Kalevala
voi olla kieli, joka on kytköksissä omaan maailmaansa, mutta saman kielen
avulla voidaan ilmasta paljon muutakin.

Folkloristiikan emeritaprofessori Satu Apo tarkastelee artikkelissaan ”Kolme
Kullervoa” Kullervon hahmoa runonlaulajien esityksissä, Lönnrotin
Kalevalassa ja Kiven Kullervo-näytelmässä. Kuten tunnettua, Kalevalan
Kullervo oli nimenomaan Lönnrotin luomus, jonka hän kokosi yhdistelemällä
veljesvihasta, sisaren turmelemisesta, paimenen kostosta ja sotaan lähdöstä
kertovia runoja yhden päähenkilön kokemuksiksi. Apo kuvaa, miten Aleksis Kivi
muotoili omasta Kullervostaan Lönnrotin vihjeitten pohjalta silloisessa
poliittisessa tilanteessa mahdollisen vapaussankarin.



Kuva: Armas Launiksen (1884-1959) Kullervo-ooppera kantaesitettiin Suomalaisessa
Oopperassa Kalevalan päivänä 28.2.1917. Suomen kansallisooppera.
Kalevalaseura.

Teatteritieteen dosentti Pentti Paavolainen käsittelee artikkelissaan
”Sankariksi kelpaamaton?” Evald Jahnssonin Lalli-näytelmää, joka
valmistui vuonna 1873. Näytelmä sai ristiriitaisen vastaanoton, sillä
aikalaisten odotuksissa näytelmästä olisi pitänyt löytyä ylevä ja jalo
sankaritoimija ja hänen vastapainonaan alhainen ja raukkamainen konna. Myös
näytelmän aihe oli vaikea, koska päähenkilö Lalli asettui nimenomaan
kristinuskoa vastaan, vaikkakin suomalaisia perinteitä puolustaen.

Kotimaisen kirjallisuuden tutkijatohtori Siru Kainulaisen artikkeli on otsikoitu
”Vanhoja vaikutuksia, uusia muotoja: runon laulullisuudesta”. Kainulainen
toteaa, että kansanrunouteenkin kuuluvaa laulullisuutta on pidetty
vanhanaikaisena ilmiönä, josta on pyritty eroon. Vaikka laulullisuutta sanana
ei nykyään juuri käytetä uuden runon yhteydessä, laululyriikkaa ja
riimillisiä runoja on silti kirjoitettu paljon. Laulullisuutta voi nähdä (tai
oikeastaan kuulla) nimenomaan sellaisissa runoissa, joita luetaan ääneen,
kuten nykyään taas tapahtuu. Vaikka runous uudistuu, se myös varioi vanhaa
ajankohtaisin keinoin.

Kirjailijoiden tutkintoja

Tutkijoiden esitysten jälkeen alkaa kolmeen osaan jaettu kirjailijoiden osuus.
Kirjoittajina on kaksikymmentäyksi kirjailijaa, kahdeksan naista ja kolmetoista
miestä. Muutama vahvasti Kalevala-vaikutteinen teos kirjoittajineen näyttää
tosin kokonaan unohtuneen. Esimerkiksi Kalevan soljen (2002) kirjoittaja Jari
Tammi mainitaan vain ohimennen. Kalevala on näkynyt myös
dekkari/jännityskirjallisuudessa, ehkä tunnetuimpana esimerkkinä Mikko Karpin
Väinämöisen vyö (2007). Tietenkään lukija ei voi tietää, miten kovasti
esimerkiksi juuri näitä kirjailijoita on yritetty saada mukaan.
Silmiinpistävää on kuitenkin se, että lasten ja nuorten kirjallisuudessa
julkaistuja Kalevalaan linkittyviä kirjoja ei mainita lainkaan, ei edes Timo
Parvelan kohtalaisesti julkisuudessa ollutta ”Sammon vartijat” -sarjaa
(2007–2009). Näin Kirjailijoiden Kalevala tuo vähintään epäsuorasti esiin
myös oman tulkintansa siitä, kuka on kirjailija ja mikä on kirjallisuutta.

Tavallisesti kirjoittajat esitellään parilla rivillä kirjan lopussa, tällä
kertaa on tehty toisin. Kukin kirjoittaja esitellään kuvan kera omalla
sivullaan tekstinsä edellä. Tämä on hyvä ratkaisu, sillä näin jokaisesta
on voitu tuoda esille hiukan tavallista enemmän. Lyhyiden tekstien lisäksi
lukija saattaa tutustua kirjailijaan, jonka aikaisemmin tunsi vain nimeltä.

Ensimmäinen kirjailijaosio, ”Lukemisen muunnelmia”, sisältää kahdeksan
kirjailijan mietteitä siitä, miten Kalevalaa voisi lukea ja käyttää. Osion
ensimmäisessä tekstissä ”Tehty vai tekeytynyt?” Hannu Raittila pohtii
tekijyyden ja vaikutteiden kysymyksiä, jotka ovat tärkeitä ja ajankohtaisia
muutenkin kuin vain Kalevalan osalta. Hieman samaa aihetta sivuaa Virpi
Hämeen-Anttila tekstissään ”Kalevaloita”. Hän toteaa, että jokainen
kirjailija on ollut lukija ennen kuin hän on alkanut kirjoittaa; hän
kirjoittaa ja ”tietää kirjoittavansa toisten hartioilla seisten.” Osiossa
on mukana myös Johanna Sinisalon teksti ”Sankarit – erään kirjan
tarina”, jossa Sinisalo käsittelee Sankarit-romaaninsa syntyvaiheita ja sen
kirjoittamisessa tekemiään ratkaisuja.

Toisessa osiossa, ”Kokemisen vapaus”, kuusi kirjoittajaa tarkastelee omaa
suhdettaan Kalevalaan, sen henkilöhahmoihin ja tapahtumiin. Itsekin
Väinämöisestä kirjoittanut Hannu Mäkelä käsittelee Väinämöisen hahmoa
ja erityisesti Väinämöisen ja Ainon suhdetta tekstissään ”Vanha mies ja
nuori nainen”. Jari Järvelä kirjoittaa otsikolla ”Sammonkaduilla, sammon
teillä” ja toteaa, että hänen samponaan on ollut toisaalta lapsena saatu
Nykysuomen sanakirja ja toisaalta tarinat, erityisesti salaisuudet, joista ei
puhuta julkisesti. Torsti Lehtinen puolestaan pohdiskelee Kullervon kirousta
samannimisessä kirjoituksessaan. Marko Hautala lähestyy Kalevalaa toisesta
suunnasta: hän kirjoittaa ”Hauensilmä”-tekstissään haluavansa
ymmärtää Kalevalaa linnunsilmä-horisontista, joka ei ole sidottu isänmaan
turpeeseen, vaan osana ikivanhoja myyttejä.

Viimeisen osion, ”Vaikutteita”, aloittaa Rosa Liksomin sarjakuvamuotoinen
tulkinta Hirven hiihdosta. Osio on kirjan kaunokirjallisin, sillä se
sisältää myös kolme novellia, Pirjo Hassisen ”Viimeinen haastattelu”,
Sirpa Kähkösen ”Lapsen tieto, naisen muisti” ja Marja-Leena Mikkolan
”Mehiläinen, mies keveä”, sekä Heikki Turusen runon ”Metsän ukko”.

Kirjailijoiden tekstit ovat hyvin vaihtelevia. Mukana on kiinnostavia pohdintoja
Kalevalan olemuksesta ja kirjoittajan omasta suhteesta Kalevalaan. Kaikkien
osioiden teksteissä on mukana omakohtaisia sävyjä, osa on hyvin
henkilökohtaisia ja paljastaviakin kertomuksia kirjoittajan omasta elämästä
ja nuoruudesta. Lisäksi mukana on kaunokirjallisia tuotoksia, novelleja,
runoja. Kokonaisuus on mielenkiintoinen ja sellainen, että jokainen lukija
löytää todennäköisesti ainakin yhden itseään puhuttelevan tekstin.
Ehkäpä juuri tässä näkyy Kalevalan elinvoimaisuus.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/