[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Naisten Hemingway

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Päivi Kosonen <paivi.kosonen at ajatusmatka.net> Kirjallisuustieteen dosentti,
Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
McLain, Paula: Nuoruutemme Pariisi (The Paris Wife). Kääntänyt Irmeli Ruuska.
Gummerus, 2014. 390 sivua.


Naisten Hemingway
---------------------------------------------------------

Paula McLainin Nuoruutemme Pariisi on sivistyneelle naislukijakunnalle
tarkoitettu viihdyttävä elämäkerrallinen fiktio – ei enempää eikä
vähempää. Teoksen ansiona on tehdä näkyväksi Ernest Hemingwayn
ensimmäisen vaimon, Pariisin vaimoksi kutsutun Hadley Richardsonin merkitys
kuuluisan mieskirjailijan elämässä. McLainin luoman kuvitelman jälkeen
Hemingwayn muistelmat eivät ole enää entisellään. 

Paula McLainin elämäkertaromaanin suomennosnimi Nuoruutemme Pariisi viittaa
Ernest Hemingwayn (1899-1961) omiin Pariisin muistelmiin A Moveable Feast
(1964), jotka julkaistiin suomeksi sinänsä osuvalla nimellä Nuoruuteni
Pariisi. Muistelmissaan Hemingway teki tilinsä selväksi Pariisin 1920-luvun
taiteilijaelämän sekä eräiden tuohon aikaan liittyvien taiteilijoiden ja
kirjailijoiden kanssa. Hänen katsotaan onnistuneen teoksessaan tavoittamaan
hyvin ensimmäisen maailmansodan jälkeisen kadotetun sukupolven tunnot:
taukoamattoman juhlamelskeen, jonka ansiosta suuret kysymykset onnistuttiin
pitämään vielä hetken loitolla.

McLainin Nuoruutemme Pariisi rakentuu samaisen ajanhengen, epätoivoisen
nykyhetkeen takertumisen ja hervottoman juhlinnan varaan. Kirjan esipuheessa
kertoja tiivistää 1920-luvun kuvaksi: 

”Kaikki eivät uskoneet tuolloin avioliittoon. Avioitumisellahan ilmaistiin
uskoa tulevaisuuteen ja myös menneisyyteen – uskoa siihen, että historia,
perinteet ja toivo voisivat punoutua yhteen kannattelemaan ihmistä. Mutta sota
oli syttynyt ja vienyt kaikki hienot nuoret miehet, ja se oli vienyt meiltä
myös uskon. Oli vain nykyhetki, johon voi heittäytyä ajattelematta huomista,
saati ikuisuutta. Ajattelemattomuutta varten oli hillitön viinan virta, kaikki
tavanomaiset paheet ja loputtomasti köyttä hirttäytymiseen.” (Nuoruutemme
Pariisi, 10.)

Ääni ja näkökulma ovat olevinaan Hemingwayn ensimmäisen vaimon, Hadley
Richardsonin (1891-1979), joka vanhoilla päivillään nyt muistelee omaa
nuoruuttaan Hemingwayn rinnalla. McLainin elämäkertaromaanissa Hadley saa
kertoa oman tarinansa kuvitellulla omalla äänellään. Tarina on fiktiivinen,
mutta se perustuu dokumentteihin: parin kirjeenvaihtoon, Hemingway-tutkimuksiin
ja Hemingwayn omiin teoksiin.



Kuvat: Hadley Richardson ja Ernest Hemingway (oikea kuva) sekä heidän poikansa
Jack 1926 (vasen kuva). Ernest Hemingway Collection. John F. Kennedy
Presidential Library and Museum, Boston.

 

Elämäntarina, miljöö, päähenkilöt ja sivuhenkilöt

Hadley Richardson ja Ernest Hemingway tapasivat Chicagossa vuonna 1920. Hadley
oli kahdeksan vuotta vanhempi kuin Hemingway. Hän kertoo kaivanneensa kipeästi
elämäänsä iloa ja tulevaisuuden näköalaa apeahkon nuoruutensa jälkeen.
Lumoutuminen oli molemminpuolista, ja pari alkoi tiiviin ja kiihkeän
kirjeenvaihdon.

Heidät vihittiin seuraavana vuonna Michiganissa. Pariisiin he muuttivat 1921
taskussaan nippu Sherwood Andersonin kirjoittamia suosituskirjeitä
taiteilijapiireihin. Poika John, Bumby, syntyi 1923. Alkuvaiheet olivat
köyhiä, mutta onnellisia. He erosivat vuonna 1926 sen jälkeen kun Hemingway
oli käytännössä jo muuttanut yhteen Pauline Pfeifferin kanssa. Hadley oli
kirjeissään jatkuvasti vakuuttanut sopeutuvansa kaikessa Hemingwayn tahtoon ja
elämäntyyliin, mutta onnellista loppuratkaisua ei sitten kuitenkaan löytynyt.



Kuva: Ernest Hemingway ja Pauline Pfeiffer, Pariisissa n. 1927. Ernest Hemingway
Collection. John F. Kennedy Presidential Library and Museum, Boston.

Pariisin ja taiteilijoiden 1920-luku on dokumentoitu hyvin. Hemingway kuvasi
sitä itsekin muistelmiensa lisäksi lehtijutuissaan ja kaunokirjallisissa
teksteissään. Monet muutkin kirjailijat ovat kuvanneet aikaa teoksissaan.
Miljöö on tuttu ja tarinan päähenkilöt myös: Ernest Hemingway, Gertrude
Stein, Alice B. Toklas, Scott ja Zelda Fitzgerald, Ezra Pound, Sylvia Beach.
Jotkut tunnetaan huonommin, mutta tunnetaan kuitenkin: Sherwood Anderson, Ford
Madox Ford.



Ihan oman lukunsa muodostavat kuuluisien kirjailijoiden ja taiteilijoiden
vaimot, ne jotka saivat Getrude Steinin salonki-illoissa tyytyä hörppimään
kahvia Alice B. Toklasin seurassa sillä aikaa kun taitelijat puhuivat
keskenään. Tähän joukkoon kuului luonnollisesti myös Hemingwayn vaimo,
Hadley Richardson, vaikka hän olikin alunperin lahjakas pianisti. 

 

Hadleyn äänellä?



Kuva: Ernest Hemingway kahvilassa, Pamplonassa, Espanjassa. Vasemmalta Ernest
Hemingway, Harold Loeb (silmälasit), Lady Duff Twydsen (hattu), Elizabeth
Hadley Richardson, Donald Ogden Stewart, Pat Guthrie.Credit. Ernest Hemingway
Collection. John F. Kennedy Presidential Library and Museum, Boston.

Elämäkertaromaanissaan Paula McLain on antanut äänen Hadleylle, Pariisin
vaimolle, luonut hänelle elämäntarinan ja kohtalon historiallisten
dokumenttien ja toisten teosten pohjalta. Hemingwayn ja Hadleyn välinen runsas
kirjeenvaihto muodostaa pääasiallisen pohjan heidän ääniensä
kuuntelemiseen.

Paljon McLain on joutunut myös kuvittelemaan: Hadleyn voiman, rohkeuden,
epäilyt, yksinäisyyden tunnot, katkeruuden. Kirjailija on kuitenkin valinnut
tiensä ja kirjoittaa olemassa olevan aineiston pohjalta tarinan. Tuloksena ei
siis ole tieteellinen elämäkerta, vaan suurelle lukijakunnalle tarkoitettu
elämäkerrallinen romaani, viihdyttävä ja opettava, dulce et utile. Hadley
esitetään siinä kuitenkin moniulotteisena ja uskottavana henkilöhahmona, ei
mitenkään kiiltokuvamaisena tyyppirouvana.

Gummeruksen julkaiseman kirjan kannesta näkee, että Nuoruutemme Pariisi on
tarkoitettu sivistyneelle naisyleisölle. Mikäpä siinä. Kaikessa
viihdyttävyydessäänkin teos edustaa uutta ja hyvin kirjoitettua
naisnäkökulmaista elämäkertakirjallisuutta, jossa historian marginaaliin
jääneitä naisia nostetaan hetkeksi historian valokeilaan. Ja kun McLain tekee
kirjailijantyönsä ammattitaitoisesti, tuloksena on sangen sutjakas oppitunti
1920-luvun Pariisin Left Bankin kulttuurihistoriaa.

Haittaa ei tee sekään, että teoksen keskiössä on Hemingwayn kaltainen
tunnettu maskuliininen kirjailija. Hänen kauttaan romaaniin saadaan kunnon
kattaus rakkautta ja romantiikkaa, rahaa ja valtaa, kunnianhimoa ja
sankarillista uhkarohkeutta. Tähän maskuliinisen kirjailijan imagoon ja
elämäntapaanhan naiset yksi toisensa jälkeen Hemingwayssa lankesivat.

Paula McLainin teoksen ansio on lopulta kuitenkin siinä, että hän onnistuu
kaivamaan Hadleyn esiin Hemingwayn omien muistelmien rivien välistä ja
näyttämään, miten keskeinen asema hänellä oli Hemingwayn elämässä
loppuun asti. Neljännen vaimon, Mary Hemingwayn mukaanhan Hemingway korjaili
muistelmiaan vielä 1960 syksyllä – siis vähän ennen kuin teki itsemurhan
kesällä 1961. Syntyy vaikutelma, että Hemingway olisi vasta muistelmia
kirjoittaessaan ymmärtänyt Hadleyn merkityksen elämässään. Oli miten oli,
McLainin kuvitelman jälkeen Ernest Hemingwayn Nuoruuteni Pariisi ei enää ole
entisellään.

Kuva: Hadley Richardson

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/