[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Mistä aineksista syntyy erilainen musiikkifestivaali?

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Osmo Kekäläinen <osmo.kekalainen at elisanet.fi> FL, Joensuu
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kimanen, Seppo: Kimasen lento. Teos, 2013. 447 sivua.


Mistä aineksista syntyy erilainen musiikkifestivaali?
---------------------------------------------------------

“Työni festivaalijohtajana ja muusikkona on mahdollistanut elämän kahdessa
rinnakkaisessa mutta erilaisessa maailmassa”, toteaa sellisti ja
festivaalijohtaja Seppo Kimanen muistelmiensa saatesanoissa. Nämä erilaiset
maailmat jäsentävät hänen muistelmiensa rakenteen kahdeksi temaattiseksi
kehityslinjaksi, joiden kietoutumista ja vuorovaikutusta toisiinsa lukija saa
kiinnostuksella seurata koko teoksen ajan. Muusikko Kimanen, esiintyvä
taiteilija, saa kuitenkin vain vähäisen sivuosan Kimasen teoksen
kokonaisuudessa. Muistelmien edetessä festivaalijohtajuus kohoaa Kimasen
elämän ja muistelmien pääteemaksi. Se kertoo valtavirrasta poikkeavan ja
laadullisesti erilaisen musiikkifestivaalin, Kuhmon kamarimusiikin, synnystä ja
kehittymisestä maailmalla arvostetuksi kamarimusiikkitapahtumaksi.

Nuoruusvuodet ja musiikkiopinnot

Kimanen syntyi Klaukaassa 1949, kävi koulunsa Nurmeksessa ja lyseon Joensuussa.
Musiikkiharrastus alkoi jo lapsena ja innostus musiikkia kohtaan kasvoi, niin
että hän alkoi ottaa sellotunteja ja pääsi Joensuun Nuoriso-orkesteriin
sellistiksi. Lukioikäisenä hän soitti myös kevyttä musiikkia
ravintolaorkestereissa. Musiikillisen toimeliaisuuden yhteydessä hän kuvailee
paikkakunnan musiikkielämää ja kertoilee muistoja kohtaamistaan
soitonopettajista ja muista musiikkipersoonista. Nuoruusmuistoissa esille nousee
musiikkielämän muuttuminen kohti kunnallista ja virkavaltaista
kulttuuripolitiikkaa. Kimasen mielestä tämä kuvastuu siinä, että 1960, -70
ja -80 -luvuilla muusikoille tarjoutui lukuisia esiintymistilaisuuksia, mutta
1990-luvulle tultaessa ne alkoivat harventua. Hänen mielestään kunnalliset
kulttuurisihteerin virat söivät niin paljon kunnallisen kulttuuritoimen
taloudellisia resursseja, ettei toiminnan kehittämiseen ja ylläpitämiseen
enää riittänyt määrärahoja, mikä johti mm. paikallisten
musiikkiyhdistysten toiminnan taantumiseen.

Lapsuus- ja nuoruusmuistojen yhteydessä Kimanen ottaa esille useita sellaisia
harrastuksia ja virikkeitä, jotka myöhemmässä elämässä ja henkisessä
kasvussa kehittyvät merkityksellisiksi. Musiikin lisäksi näitä ovat
kiinnostus kirjallisuuteen sekä itämaisiin filosofioihin ja ajattelutapoihin.
Hän lueskeli Lin Jutangia, Erich Frommia, intialaista filosofiaa, sai
virikkeitä itämaisista uskonnoista, harrasti liikuntaa, urheilua, mm.
itämaisia lajeja kuten kung-futa. Myöhemmin Pariisissa opiskellessaan hän
osallistui Krishnamurtin luennoille ja hänen oppeihinsa ykseyden kokemisesta,
oman tiensä löytämisestä sekä ihmisen henkisestä kasvusta ja siitä,
kuinka  kaikki ismit ovat vaarallisia koska annetut totuudet voivat osoittautua
harhoiksi. Niinpä päättää heittää hiiteen kaikki filosofiset saivartelut,
ryhtyä muusikoksi ja perustaa perheen. Syksyllä 1968 Pariisissa hän tapasi
viulutaiteilija Yoshiko Arain ja myöhemmin avioitui tämän kanssa. Myöhemmin
avioliiton kautta kehittyi hedelmällisiä kulttuuriyhteyksiä japanilaiseen
kulttuurielämään, säveltäjiin ja muusikoihin.

Kuhmon Kamarimusiikin synty

Keväällä 1968 Pariisissa hälinässä sellonsoittoa opiskelleen Kimasen
mieleen juohtui lapsuusmuisto maanmittari-isän kanssa tehdystä retkestä
Kuhmon erämaapitäjään. Se toi mieleen Kuhmon rauhan ja kesäöiden
valoisuuden ja sitä seurasi vallankumouksellinen näky erilaisesta
musiikkifestivaalista, joka sijoittuisi suomalaiseen kesäiseen maisemaan.
Kuhmon idea oli syntynyt ja se lähti alusta alkaen “musiikki kuuluu
kaikille” -ajatuksesta, musiikillisesta ja koulutuksellisesta tasa-arvon
periaatteesta. Kimanen perustelee ajatustaan sillä, että maassamme on
periferioita, joihin korkeatasoinen musiikinopetus ei yltänyt, mutta
virtuoosisen soittotaidon saavuttaminen edellyttää oivaltavaa ohjausta jo
varhain. Kuhmon kaltaisessa tapahtumassa ne pohjoissuomalaiset nuoret, joille
Helsinki hyvine opettajineen oli toivottoman kaukana, saisivat suoraan
kosketuksen maailman huippuihin - hänen omassa lapsuudessaan ei sellainen ollut
mahdollista. Tämän vuoksi Kuhmossa vierailevien taiteilijoiden tuli myös
opettaa siellä.

Kuhmon ideaa ja musiikki kuuluu kaikille periaatettaan Kimanen perustelee myös
musiikillisilla argumenteilla. Oopperamusiikkia pidetään pelkästään
yhteiskunnan kapealle eliitille suunnattuna, vaikka oopperan ystäviä on
kaikissa sosiaaliryhmissä. Jos Kuhmo, tuo pieni maaseutuyhteisö innostuisi
kamarimusiikista, hän voisi todistaa, ettei edes kaikkein vaikeimpana pidetty
musiikki edellytä kuulumista johonkin kuvitteelliseen eliittiin - eiväthän
muusikotkaan ole “paremmista piireistä”, 1700-luvulla he olivat
pelkästään aateliston alempaa palvelusväkeä. Tästä syntyi päätös
Kuhmon kamarimusiikkifestivaalin järjestämisestä - ensimmäinen festivaali
toteutui kesällä 1970. Konserttien ja opetuksen yhdistäminen tarjosi
syrjäseudun nuorisolle mahdollisuuden kuulla elävää musisointia ja saada
kansainvälisen tason opetusta - tätä mahdollisuutta Kimanen oli itse
kaivannut musiikkiopintojensa alkuvaiheessa. Syntyi “Kuhmon henki”, jossa
esitykset palvelevat sekä säveltäjää että musiikkia, eivätkä olleet
pelkästään esittäjän taituruuden näytteitä ja jonka järjestelyt
perustuivat pääasiassa paikallisen väestön talkootyöhön.

Kuhmon Kamarimusiikin käynnistyttyä Kimanen käy vuosi vuodelta
seikkaperäisesti läpi ohjelmistosuunnittelun sekä taiteilijoiden
valintaperusteet. Päästyään Helsingin Juhlaviikkojen johtajaksi vuonna 1978
hän pääsee vertailemaan Neuvostoliiton ja läntisten maiden musiikkimaailman
toimintatapojen ja arvostusten eroja. Useiden muiden neuvostotaiteilijoiden
lisäksi hän saa neuvoteltua poliittiseen paitsioon ajautuneen sellotaiteilija
Natalia Gutmanin juhlaviikoille. Länsimaiden musiikkielämässä kukoisti
järjestelmä, jossa jo nimeä saaneet muusikot saivat  huippupalkkioita, mutta
vastaavan tasoisille ei-nimeä-saaneille maksettiin huomattavasti vähemmän.
Kuhmon henkeen kuuluu “sama palkka samasta työstä kaikille” -periaate,
joka vastustaa taiteilijoiden eriarvoistumista. Tämä asetelma muuttuu vasta
kun itäblokki murtuu - taiteilijoita ei enää saanut alehintaan. Huomattava
ero näiden tapahtumien välillä on myös se, että Kuhmossa kukoisti
talkoohenki, juhlaviikkojen hallintoelimiin kuului taideorganisaatioiden
edustajia, poliittisia vaikuttajia ja virkamiehiä.

Helsingin Juhlaviikkojen pesti antoi Kimaselle aihetta kritisoida
musiikkielämän globaaleita rakenteita ja toimintamalleja. Festivaalijohtaja
kopioivat toisiaan: sama kaava kaikilla ja samat esiintyjät kiersivät kaikissa
tapahtumissa. Palattuaan takaisin Kuhmoon hänellä on tarkoitus muodostaa
ainutlaatuisia kokoonpanoja, esitellä uusia musiikkikulttuureita ja
länsimaiselle kuulijalle vierasta musiikkia. Näitä aineksia tarjosi
Kaukoidän musiikki, jota Kuhmossa esiteltiin tulevina vuosina yhä enemmän. Se
käyttää mikrointervalleja, soinnullisia poikkeamia ja erikoisia tahtilajeja,
eikä ole sävellajisidonnaisuutta.

Kuhmon kloonaus

Festivaalijohtajana ja ohjelmistosuunnittelijana Kimasesta kehittyy
kansainvälisesti tunnettu toimija musiikkimaailmassa. Hän kokee
elämäntehtäväkseen kamarimusiikin ilosanoman levittämisen mahdollisimman
monelle. Hän johti Kuhmon Kamarimusiikkia 35 vuotta aina vuoteen 2005 saakka.
Kuhmo vaikutuksesta maailmalle syntyi useita samankaltaisia musiikkitapahtumia.
Sen konsepti kopioitiin ensiksi Korsholman musiikkijuhlille, hieman myöhemmin
Gidon Kremer perusti Itävallan Lockenhausin kamarimusiikkifestivaalin Kuhmosta
saamiensa ideoiden ja kokemusten perusteella. Myös japanilainen Kitakyushun
festivaali noudattelee Kuhmon henkeä, ja sen organisoijana toimii Kuhmo no kai
eli Kuhmon ystävien yhdistys. Kuhmon arvostuksen kohotessa se pääsee
maailmanmusiikkijuhlien vertailussa parhaiden joukkoon. Festivaalijohtajan
tehtävistä luovuttuaan Kimanen on toiminut vielä Lontoon Suomi-instituutin
johtajana sekä kulttuuri- ja lehdistövirkamiehenä Tokion suurlähetystössä,
jossa hän edisti myös maittemme välisiä kaupallisia suhteita.

Kimasen muistelmateos avaa varsin kiinnostavan ja seikkaperäisen näkökulman
musiikkimaailman toimintatapoihin ja myös sen kulissien taakse. Kirjoittajan
luoma kuva urastaan on valtava menestystarina. Se on kertomus miehestä, joka
pystyy toteuttamaan oman unelmansa ja omat ihanteensa. Ensinnäkin hän nostaa
kamarimusiikin arvostusta valtavasti, kohottaa sen marginaalista keskiöön.
Yleisemmällä tasolla hänen työllään on kansakunnan identiteettiä luova
merkitys suomalaisen kulttuurin ja musiikin kansanvälisenä esittelijänä ja
tunnetuksi tekijänä. Kimasen jouhevan ja auvoisan kerronnan edetessä lukijan
mieleen nousee kuitenkin kysymys siitä, onko “Kimasen lento” pelkkää
nousukiitoa? Eikö hän urallaan kohtaa mitään suuria pettymyksiä,
epäonnistumisia tai ylipääsemättömiä ongelmia? Saako hän kaiken minkä
haluaa? Muistelija kyllä tuo esiin eri toimijoitten välisiä ristiriitoja,
jännitteitä ja eriäviä näkemyksiä, mutta nämä ratkeavat taitavien
neuvottelujen ansiosta suotuisasti, tuottamatta mitään valtavia pettymyksiä.
Kuhmon konsertti- ja kulttuuritalokin saadaan toteutettua hyvässä
“talkoohengessä”. Kaiken tämän perustana on kuuluisa “Kuhmon henki”,
jossa kaikki ovat samanarvoisia - muusikot, kuulijat ja talkooväki.

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/