[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kartoistaan sotahistoria tunnetaan

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Juha Vahe <J.sukunimi at luukku.com> FM
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Koskimaa, Matti: Suomen kohtalon ratkaisut - Talvisota ja jatkosota 1939-1944.
Docendo, 2013. 538 sivua.


Kartoistaan sotahistoria tunnetaan
---------------------------------------------------------

Kaikissa sotahistoriaa käsittelevissä kirjoissa karttoja ei ole laisinkaan tai
harvojen karttojen paikannimistö on puutteellinen. Talvi- ja jatkosota
sodittiin harvaan asutulla alueella, joka suurimmaksi osaksi ei enää kuulu
Suomeen. Jos tekstissä esiintyy esimerkiksi paikannimi ”Prääsä”, monelle
lukijalle se ei kerro mitään. Kaikki edellä mainittu muuttui 1994 kun eversti
evp. Matti Koskimaan kirjoittama kirja Murtajan tykistö ilmestyi ja nosti
suomalaisen sotahistorian kirjoituksen tasoa karttojen osalta.

Maastoa yksityiskohtaisesti kuvailevia topografisia karttoja alettiin Euroopassa
käyttää hitaasti 1700-luvulta alkaen – ja käyttötarkoitukset olivat
sotilaallisia. Topografiset kartat ja myöhemmin ilmavalokuvat olivat pitkään
vain virkakäyttöön tarkoitettua materiaalia. Salassapidon poistuttuakin
hyvien karttojen käyttäminen sotahistoriassa on ollut aika-, taito- ja
rahakysymys.

Paitsi että karttojen paikannimistön on oltava riittävä ja
pinnanmuodostuksen tulee näkyä kartasta, sotahistoriallisilta kartoilta
vaaditaan vielä sotatoimien kuvausta. Puolustajalla on linnoitetut linjansa ja
hyökkääjän liikkeillä on suuntansa ja päämääränsä, joita nuolet
kuvaavat. Vielä 1990-luvullakin kustantamot saattoivat suhtautua penseästi
nelivärikarttoihin niitten tuottamien lisäkustannusten takia.

Kuva: Prääsän taistelu. Kuvan kartat JR 50 jatkosodan taisteluissa 1941-44
-sivulta

Suomenkin armeijalla on erityinen topografilaitos, jonka johtajana Matti
Koskimaa virkauransa aikana palveli. Oli siten luonnollista, että Koskimaan
tuotantoon vuoden 1994 jälkeen liittyi runsas monivärinen ja laadultaan
erinomainen kartta-aineisto.

Arvosteltavaa teosta voinee pitää Koskimaan päätyönä, sitä on kirjoitettu
23 vuotta ja sen yli sataa karttaa sekä eräitä graafisia piirroksia on ollut
laatimassa peräti neljä henkilöä. Kartoista erityiskiitoksen ansaitsevat
useat kenttätykistön ryhmitystä kuvaavat kartat. Kirjan esipuheessa luvataan
suhtautua myönteisesti pyyntöihin käyttää Koskimaan digitaalisia karttoja
muissa julkaisuissa.

Kirjassa Suomen kohtalon ratkaisut olisi periaatteessa ainesta viime sotien
yleisesitykseksikin. Kuitenkin kirja on hieman yksipuolinen jäsentelyltään.
20 luvusta vain yksi käsittelee talvisotaa ja sen on kirjoittanut
everstiluutnantti, FT Petteri Jouko. Sen sijaan vuoden 1944 taistelut
käsittävät kirjasta kaksi kolmasosaa ja Lapin sotaa ei ole otettu mukaan
laisinkaan, ei liioin meri- tai ilmasotaa. Tällainen painotus on siinä
mielessä kyseenalainen, että talvisota ja jatkosodan hyökkäysvaihe 1941 ja
vetäytymisvaihe 1944 olivat tappioissa laskien kaikki suunnilleen yhtä
merkittäviä. Taistelut Suomen rintamilla olivat nimenomaan maasotaa, mutta
kyllä Hangon tukikohta vuoden 1941 loppupuoliskolla vaikutti suuresti Suomen
merenkulkuun ja siten sodan yleistilanteeseen.

Selkeä yleisesitys

Koskimaan kirjaa voi pitää yleisesitykseksi sopivana runsaan valokuvien
käytön takia ja selkeän ilmaisun takia sekä siksi, että sotaan johtanut
poliittinen kehitys käsitellään huolellisesti. Mitä tulee jatkosodan
loppuvaiheisiin, pientä täsmennystä tosin jää kaipaamaan. Normandian
maihinnousu esitetään jopa kartan havainnollistamana, mutta Suomen vihollisen
Neuvostoliiton hyökkäysliikkeet Saksaa vastaan ylimalkaisemmin. Kuitenkin
juuri näillä sotatoimilla oli suora yhteys Suomen sotilaspoliittiseen asemaan.

Jatkosodan päättymisen poliittisia ratkaisuja ei käsitellä juuri laisinkaan,
joten siltä osin esitys jää hieman keskeneräiseksi. Viimeinen kirjan aihe on
Ilomantsin taistelu 1944. Kirjan johdannossa nimittäin ilmoitetaan, että Lapin
sota jää kirjan ulkopuolelle. Ratkaisua voi pitää perusteltuna, koska Lapin
sodan taistelut olivat vaatimattomia verrattuna vaikka Talin-Ihantalan
taisteluun.

Kirjan teksti on kovin korostetusti upseereitten sotaa. Kirjan
henkilöhakemistossa on kuusi kolmepalstaista sivua, joissa nuoriakin upseereita
esiintyy taajaan, mutta minun silmiini ei sattunut kuin yksi aliupseeri ja
muutama miehistön jäsen. Ratkaisu ei ole hyvä, koska taistelun lopputulos
määräytyi kuitenkin viime kädessä etulinjan taistelijoitten taidosta ja
tahdosta. Esimerkiksi jo Mannerheim-ristin esityksistä olisi saanut aineistoa
kuvaamaan etulinjan realismia.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/