[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Ja se pommitus oli kauhia

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Juha Vahe <J.Sukunimi at luukku.com> FM
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Raevuori, Antero: Hävittäkää Helsinki!  Pääkaupungin tuhopommitukset 1944.
Otava, 2014. 318 sivua.
Lukander, Aslak; Helminen, Martti: Helsingin suurpommitukset helmikuussa1944.
WSOY, 2014. 256 sivua.


Ja se pommitus oli kauhia
---------------------------------------------------------

Helsingin kolmesta suuresta öisestä ilmapommituksesta helmikuussa 1944 on
ilmestynyt kaksikin kirjaa. On hyvä, että nykypäivän helsinkiläisiä
muistutetaan siitä uhasta, joka kaupunkiin kohdistui viime sotien aikana.
Suomalaiset voivat iloita siitä, että uhka jäi suurimmaksi osaksi
toteutumatta.

 

Painostaakseen Suomen rauhaan Neuvostoliitto suuntasi helmikuussa 1944
Helsinkiin kolme ilmahyökkäystä, joihin kuhunkin osallistui useita satoja
lentokoneita. Pienempiä iskuja tehtiin mm. Ouluun ja Turkuun.

Pommitukset suoritti Neuvostoliiton ylijohdolle suoraan alistetut
kaukotoimintailmavoimat Aviatsija Dalnego Dejstvija (ADD). ADD oli jaettu
armeijakuntiin, jotka oli edelleen ajettu divisiooniin ja ne puolestaan
rykmentteihin. Yksiköllä saattoi olla nimessään kunnianosoituksena sana
”kaartin” [yksikkö].



Kuva: Iljushin Il-4. (Helsinki ADD:n strategisena kohteena 1944 - Carl-Fredrik
Geust, Suomen Sotahistoriallisen Seuran esitelmä, 12.2.2014)

Yksiköitten suurellisten nimien ei pidä antaa hämätä. Rykmentissä saattoi
olla vain kymmenkunta konetta, divisioonassa kolmisenkymmentä ja
armeijakunnassa sata. Sen sijaan Suomen ilmavoimien yhdessä lentorykmentissä
saattoi olla lähemmäs sata lentokonetta.

Molemmissa kirjoissa on pyritty hahmottamaan sodan ajan Helsingin arkea. Aslak
Helmisen ja Martti Lukanderin teoksessa Helsingin suurpommitukset
helmikuussa1944 ratkaisuna on ollut käyttää erittäin runsaasti valokuvia,
joita yhdellä sivullakin voi olla useita tai vaihtoehtoisesti isokokoisen
kirjan koko sivun leveydeltä on vedetty yksi kuva ilman marginaaleja.

Elävämpi teksti voittaa kuvan

Antero Raevuori on teoksessaan Hävittäkää Helsinki! kuvituksen osalta
traditionaalisempi; pienehkö määrä kuvia on kerätty liitteiksi. Raevuori
onnistuu kuitenkin elävässä tekstissään huomattavasti paremmin
välittämään sodan ajan tunnelmia. Esimerkiksi hänen kuvauksensa
säännöstelytaloudesta on niin realistinen, että lukija lähes tuntee ruoan
niukkuuden.

Raevuori myös pohtii kysymystä miksi pommitukset onnistuivat niin huonosti.
ADD:n miehistö koostui paljolti liikennelentäjistä eikä sen kalustokaan
ollut korkeatasoista, käytössä oli lähinnä vain kaksimoottorisia
pommikoneita noin yhden tonnin pommikuormalla. Brittien suurimman pommikoneen
nelimoottorisen Lancasterin normaalikin pommikuorma oli yli kuusi tonnia ja
maksimikuorma vielä paljon suurempi.

Sulkutuli pelasti Helsingin



Kuva: Sulkutulta Helsingin yllä (SA-kuva)

Kun Raevuori huomauttaa myös brittien pommitusten olleen epätarkkoja, hän
hieman yleistää. Maalien löytäminen Saksan sisäosista oli vaikeaa.
Helsingin ilmapuolustuksella ei tietenkään ollut etelän puolella syvyyttä ja
kaupungin paikantaminen meren rannalta oli helppoa. Kun pommit pudotettiin
mereen, se ei ollut mikään suunnistusvirhe, vaan neuvostolentäjien tietoinen
valinta. 

Suomalainen ilmatorjuntataktiikka ei juuri lainkaan pyrkinyt hyökkäävien
koneitten alas ampumiseen, vaan tykistön sulkutulen ampumiseen koneitten eteen,
jolloin tulitus varmasti havaittiin. Pimeydessä oli mahdotonta arvioida, kuinka
lähellä räjähtivät kranaatit, joitten leimahdusvoimaa suomalaiset olivat
vielä lisänneet.  Myös räjähtävän kranaatin paineaalto heilutti konetta
vielä kaukaa. Menetelmä oli toinen kuin saksalaisilla, jotka pyrkivät
nimenomaan lentokoneiden alas ampumiseen.

Tappiot suhteellisen pieniä



Kuva: Ilmahälytyksen päätyttyä, Helsinki helmikuussa 1944. SA-kuva.

Ei sovi epäillä, etteivätkö Helsingin pommitukset tuntuneet aikanaan
siviiliväestön mielestä tuhoisilta, mutta nyt jo vuosikymmenien
etäisyydeltä katsoen toivoisi näihinkin menneisyyden tapahtumiin vähän
laajempaa näkökulmaa ja suhtautumista. Esimerkiksi kun liittoutuneet
pommittivat Saksaa molemmat osapuolet – sekä hyökkääjä että puolustaja
– menettivät noin 40 000 lentokonetta. Saksan pommituksissa kuoli siviilejä
yli puoli miljoonaa, ja Saksan ilmatorjunnassa, rintama-alueet mukaan lukien,
palveli yli miljoona miestä.

Suomi menetti toisessa maailmansodassa 95.000 sotilasta ja 2.000 siviiliä
kuolleena. Siviilien tappiot ovat poikkeuksellisen pienet ottaen huomioon, ettei
Suomen vihollinen ollut valtameren takana, kuten esimerkiksi Yhdysvalloilla.

Helsingin pommitukset 1944 tuottivat kummallekin osapuolelle vain vähäisiä
tuhoja. Helsinkiläisiä kuoli 150, joitten joukossa oli joitain sotilaita.
Neuvostoliitto menetti 30 konetta. Esimerkiksi suurimmassa hyökkäyksessä
(26.–27.2.1944) yli 900:sta koneesta menetettiin yhdeksän. Britit menettivät
yhdessä yöhyökkäyksessä usein noin 4 % koneista, amerikkalaisten tappiot
päiväpommituksissa saattoivat olla vieläkin suuremmat.



Kuva: Porthaninkaudun ja II linjan kulma helmikuu 1944. SA-kuva.

Miksi pommitukset olivat niin tuloksettomia?

Neuvostoliiton pudottamista pommeista vain 4 % osui Helsingin alueelle, johon
alueeseen on laskettu mukaan myös merta varsin tuntuvasti esim. Laajasalon ja
Katajanokan väliltä. Miksi tulokset olivat tällaisia? Helsingin ilmapuolustus
tutkineen ja yli sadan ilmatorjuntatykin voimin oli tehokas. Kuitenkin
Helminen-Lukanderin ilmaisut ”raivokkaasta puolustuksesta” ja
”tulimuurista” eivät selitä kaikkea.



Kuva: Sanatahaminan It patterin tulenjohtue helmikuussa 1944, SA-kuva.

Länsiliittoutuneitten pommikoneet jatkoivat pommituslentojaan yleensä niin
kauan kuin kone oli ehjä. Neuvostopommittajat pudottivat lastinsa saatuaan
vastaansa edes jonkin verran ilmatorjuntatulta, asia, jota Raevuori kirjassaan
selvittääkin. Neuvostolentäjien asennetta korostaa, se, että saman yhtymän
ADD:n toiminta Turkua vastaan sujui yhtä huonosti vaikka Turussa ei ollut
yhtään tutkaa tai valonheitintä ja vain yhdeksän raskasta it-tykkiä. Pieni
osa koneista eksyi pommittamaan Turun asemesta jopa Tukholmaa, joten
osumatarkkuus ei ollut todellakaan hyvä.

Raevuori arvioi pommituskohteita. Helsingin kohteiksi mainittiin ADD:n
käskyissä sotatarviketeollisuus, kasarmit ja satama. Mainittuja kohteita ei
Raevuoren mukaan Helsingissä merkittävästi edes ollut. On selvää, että
pommitusten tavattoman epätarkkuuden takia ainoa mahdollinen todellinen maali
oli asutuskeskus, jota pommittamalla haluttiin saada Suomi hyväksymään
rauhanehdot. Kyseessä olivat lähtökohdiltaan aivan samanlaiset
terroripommitukset, joita britit tekivät Saksan kaupunkeihin. Helsingissä
tosin tuhot jäivät vähäisiksi, ja Neuvostoliiton oli turvauduttava laajaan
maaoffensiiviin kesällä 1944.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/