[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Leena Krohnin puolivieraat maailmat

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Markku Soikkeli <mg.soikkeli at gmail.com> kirjallisuudentutkija, Tampere
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Lyytikäinen, Pirjo: Leena Krohn ja allegorian kaupungit. SKS, 2013. 348 sivua.


Leena Krohnin puolivieraat maailmat
---------------------------------------------------------

Pirjo Lyytikäisen tutkimus on monipuolinen esittely allegorian käyttötavoista
ja ensimmäinen laaja analyysi Leena Krohnin romaaneista.

 

Siihen nähden, kuinka suosittuja ja tunnettuja Leena Krohnin teokset ovat,
kirjailija on pysynyt jonkinlaisena mysteerinä niin suurelle yleisölle kuin
kirjallisuudentutkijoille. Kotimaisen kirjallisuuden professori Pirjo
Lyytikäisentutkimus Leena Krohn ja allegorian kaupungit on ensimmäinen
laajempi esittely Krohnin taiteesta. Lyytikäinen on myös ainoa kotimainen
tutkija, joka on pitkäjänteisesti tarkastellut Krohnin tuotantoa
artikkeleissaan.

Lyytikäisen tutkimus keskittyy vain neljään romaaniin, mutta avaa niiden
kautta sekä kirjailijalle erityisiä teemoja että yhteyksiä modernistisen
proosan perintöön. Taustalla on mukana koko Krohnin aikuistuotanto,
kuusitoista teosta aina viimeisimpään Finlandia-ehdokkaaseen saakka (Hotel
Sapiens, 2013). Erittäin pikkutarkat analyysit neljästä romaanista voivat
toisaalta rajata pois niitä lukijoita, jotka olisivat kiinnostuneita Krohnin
paikasta vahvana aikalaiskeskustelijana ja kaunokirjallisena filosofina.
Lyytikäinen osoittaa kyllä Krohnin tarinoiden ja henkilöiden
monitulkintaisuuden, mutta toteaa, ettei ryhdy tulkitsemaan mihin
(poliittisiinkin) konteksteihin runsaat allegoriat tähtäävät.

Krohnin tuotannosta on esimerkkitapauksiksi valittu teokset Donna Quijote(1983),
Tainaron (1985), Oofirin kultaa (1987) sekä Umbra (1990). Näiden teosten
kategorisointi romaaneiksi tai tarinakokoelmiksi, fantasiaksi tai satiiriksi, on
ollut toistuva päänvaiva kriitikoille. Tutkittavat avainteokset on valittu sen
perusteella, että ne ovat säilyttäneet pisimpään arvoituksellisuutensa. Ne
eivät ole tiettyjä ajalleen ominaisia teemoja ja tiettyjä aikalaistapahtumia
käsitteleviä satiireja, kuten myöhempi tuotanto. Rajatapaukseksi Lyytikäinen
esittää, perustellusti, romaania Pereat Mundus (1998), joka jo itsessään
ansaitsisi oman tutkimuksensa. Siitä eteenpäin Krohnin teokset pureutuvat
tarkemmin ja tiedostetummin tiettyihin ajankohtansa puheenaiheisiin, joskus
tunnistettaviin henkilöihinkin.



Havainnoitsija puolivieraassa maailmassa

Lyytikäinen analysoi valitsemiaan teoksia "fantasiaepisodien kudelmina", joissa
allegorian perinteelle tyypilliset kielikuvat edesauttavat lukijaa näkemään
romaanin mittaisia kokonaisuuksia. Allegorisuuden aste voi vaihdella kirjailijan
tuotannon sisällä, samalla kun kirjailija voi soveltaa klassikkotekstien
allegorisia aineksia. Krohn on kierrättänyt esimerkiksi Edgar Allan Poen
kauhunovellia "Usherin talon häviö" painottaen sen allegorista luentaa.

Fantasia, tieteisfiktio ja outous eivät kumminkaan ole helppoja tunnusmerkkejä
allegorialle. Romaanin mittaisen allegorian voi lukea omanlaisenaan realistisena
tarinana, vertauskuvallisuudesta välittämättä, kuten esimerkiksi Melvillen
Moby Dick -romaanin.

Fantasia asettuu tutkimuksessa samanlaiseksi kerrontaratkaisuja yhdistäväksi
käsitteeksi kuin allegoria, joten Lyytikäinen ei joudu ottamaan kantaa siihen,
mikä Krohnin tuotannossa on ajalleen ominaista "fantastisuutta". Kuitenkin
Krohnin proosassa on eräänlaisia tieteisfantasiaksi laskettavia ideoita -
esimerkiksi oravan sielun siirtäminen internetiin - jotka pikemminkin
kyseenalaistavat mahdollisuuden lukea tarinaa oman aikamme (tai historian)
vertauskuvana kuin että ne vahvistaisivat allegorista luentaa.

Lyytikäinen taustoittaa allegoriaa "puolivieraana" maailmana. Modernistinen
allegoria turvautuu episodimaiseen rakenteeseen, hieman samaan tapaan ja
samoista syistä kuin montaasipainotteinen elokuva. Hyväksi mallitapaukseksi
Lyytikäinen ehdottaa T.S. Eliotin Autio maa -runoelmaa. Allegorisen luennan
mahdollisuus tällaisen rakenteen yhteydessä täsmäisi jälleen
tieteisfiktioonkin. Määritelmät allegoriasta tapahtumasarjana, jossa
tietäminen itsessään tematisoituu tai jossa kognitiiviset kehykset
kyseenalaistetaan, soveltuisivat jopa erityisen hyvin Krohnin teosten
kytkemiseksi tieteisfiktioon.

Tieteisfiktion poissulkeminen on perusteltua vain siltä kannalta, että Krohnin
tuotannosta on tekeillä (Juha Raipolan) väitöskirja, jossa kontekstina
toimivat posthumanistiset, osaltaan tieteisfiktion kautta välittyvät
diskurssit. Vailla lajiksi rajautuvaa perinnettä Lyytikäinen joutuu nyt
kuitenkin haeskelemaan vertailukohtia Krohnin allegorialle tavattoman laajasta
modernistisen romaanin perinteestä. Itsetietoisen kertojan sijaan Krohn
käyttää esimerkiksi itsetietoista tarkkailijaa, jossa yksittäiset
tarinaepisodit kohtaavat. Tämä itsetietoinen tarkkailija, jos kuka, on Krohnin
tuotannon tavaramerkki. Hyvin havainnollistava on Umbran  paradokseja
keräävä lääkäri, joka "inventoi potilaitaan ja kokemuksiaan merkkeinä" ja
jonka "kehnous lääkärinä on sidoksissa hänen rooliinsa merkkien lukijana."

Allegorian politiikkaa ilman politiikkaa

Romaanin mittainen allegoria näyttää asettavan luennalle tiukat reunaehdot,
joiden puitteissa esimerkiksi Tainaron-romaanin hyönteishahmot "vaativat
tulkintaa", esittää Lyytikäinen. Välttelemällä tarkkojen (erityisesti
poliittisten) avainkontekstien käyttämistä allegorian yhteydessä
Lyytikäinen siis kuitenkin pystyy tarkentamaan mitä nykykirjallisuudelle
ominaista on allegorian käyttötavassa ja -tarkoituksessa. Esimerkiksi
Tainaronin hyönteisolentojen metamorfooseissa Krohn turvautuu - Lyytikäisen
mukaan - allegoriaan, koska hän "tähtää ihmisten muuttumisen pohdintaan" ja
osallistuu siten postmoderniin identiteettikeskusteluun.

Modernismin ja postmodernismin kontekstit jäävät tutkimuksessa miten kuten
hajanaisiksi. Modernistisesta allegoriasta eli "allegoriasta vailla avaimia" sen
sijaan on tarjolla esimerkkejä (Moby Dick, Pimeyden sydän, Henkien taistelu,
Saturnuksen renkaat) ja rajaavia määritelmiä, joihin palataan analyyseissä.
Tätä kautta Lyytikäisen tutkimus voi välittää, samoin kuin hänen
englanninkieliset artikkelinsa, ulkomaille kuvaa Krohnista universaalisti ja
aikalaisittain kiinnostavana kirjailijana.

Itselleni Lyytikäisen tutkimus osoittautui kiinnostavammaksi siinä, miten
rikkaan ja havainnollistavan esittelyn hän tekee allegorian käyttötavoista,
kuin analyysinä ihailemani kirjailijan tuotannosta.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/