[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kuolema – aina ajankohtainen

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Leena Rossi <leeros at utu.fi> FL, KK, Kulttuurihistoria, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Airas, Sinikka; Lahti, Pirkko; Taipale, Ilkka (toim.): Lempeä kuolema
(Kuolema). Into Kustannus Oy   / Suomen Mielenterveysseura, 2014. 184 sivua.


Kuolema – aina ajankohtainen
---------------------------------------------------------

Keskustelu ”armokuolemasta” – lääketieteellisestä kuolinavusta – on
viime aikoina saanut paljon virikkeitä. Yksi näistä on Sinikka Airaksen,
Pirkko Lahden ja Ilkka Taipaleen toimittama kirja Lempeä kuolema. Se on
uusintapainos jo vuonna 1977 ilmestyneestä Kuolema-kirjasta. Kokoelma
sisältää puheenvuoroja kuolemasta, sen luonnollisuudesta, mielekkyydestä ja
kohtuullisuudesta. Se selvittää eettisiä käytännön ongelmia ja rohkaisee
terveystyöntekijöitä puhumaan kuolemasta keskenään, kuolevien potilaiden ja
näiden omaisten kanssa. Sitä paitsi kirjan tekstit voivat auttaa ketä tahansa
selkiyttämään ajatuksiaan läheisten tai omasta lähdöstä.

Ihmiselämä on prosessi, joka väistämättä päättyy kuolemaan –
valitettavasti ei aina siten kuin kuoleva tai omaiset haluaisivat. Juuri siksi
jokaisen olisi hyvä pohtia omaa suhdettaan kuolemaan jo silloin, kun se ei
näytä olevan lähelläkään. Asiallinen ja kiihkoton keskustelu kuolemasta ja
varsinkin lääketieteellisestä kuolinavusta näyttää kuitenkin olevan yhtä
vaikeaa kuin puhe abortista tai seksuaalisuudesta. Onneksi tarjolla on lukuisia
teoksia, joista hoitoalan ihmiset sekä kuolevien potilaiden omaiset ja kuolemaa
odottavat ihmiset saavat lähtökohtia ja tukea sekä itsenäiseen pohtimiseen
että laajempaankin keskusteluun.

Viime aikoina on julkaistu useita kirjoja, joissa käsitellään ihmiselämän
päättymistä eri näkökulmista ja varsinkin lääketieteellisen kuolinavun
kannalta. Syventääkseen kuolema-keskustelua Suomen Mielenterveysseura on
julkaissut uusintapainoksen Sinikka Airaksen, Pirkko Lahden ja Ilkka Taipaleen
toimittamasta kirjasta Kuolema (1977) uudella nimellä Lempeä kuolema. Kirja
alkaa ruotsalaisen lääkärin, Clarence Blomquistin tekstillä ”Eutanasia –
lääketieteellinen kuolinapu” (Livet, döden och läkaren om medicinsk
dödshjälp). Tämä herätti melkoista huomiota ilmestyessään Ruotsissa
vuonna 1964 ja suomeksi käännettynä 1967. Puolen vuosisadan takaisella
tekstillä on edelleen annettavaa varsinkin niille, jotka eivät ole uskaltaneet
tehdä selviksi välejään kuoleman kanssa. Historiallista mielenkiintoa sillä
on muillekin, jotka ovat kiinnostuneita eutanasiakeskustelun vaiheista. –
Aihepiiristä löytyy myös useita tuoreita julkaisuja.

Blomquist lisäsi Suomessa julkaistuun Kuolema-kirjaan artikkelin
eutanasiakysymyksen ja lääketieteellisen etiikan kehityksestä 1960- ja
1970-luvuilla. Sitä paitsi teokseen on koottu yhdeksän suomalaisten
lääkärien ja hoitohenkilöiden laatimaa kirjoitusta kuolemaan liittyvistä
kysymyksistä. Ne ovat aikanaan ilmestyneet mm. Duodecimissa ja Suomen
Lääkärilehdessä. – Kuolemaa odottavien ja omaisten näkemyksiä ei
teoksessa ole.



 Kuva: Philippe de Champaigne (1602-1674) La Vanité ou Allégorie de la vie
humaine, 1646. Le Mans, Musée de Tessé.

Yksilön vai yhteisön paras

Alle satasivuisessa tekstissään Blomquist luo katsauksen historiaan,
määrittelee eutanasiaa ja esittää sitten argumentteja kuolinapua vastaan ja
sen puolesta. Hän kirjoittaa myös kuoleman lievittämisestä ja
jouduttamisesta, passiivisesta eutanasiasta, elämän eriarvoisuudesta ja
eutanasian laillistamisesta. Hän kirjoittaa nimenomaan lääkärinä, mutta
tähdentää, ettei kenelläkään muulla kuin potilaalla pitäisi olla oikeutta
koettaa päättää, onko hänen elämänsä kyseisissä olosuhteissa
tarkoituksenmukaista vai ei. Hän myös lisää, että on julmaa pakottaa
parantumattomasti sairasta ihmistä elämään vain toisten emotionaalisten
tarpeiden tyydytykseksi. Eutanasialain muotoilun Blomquist antaisi juristien
ratkaistavaksi, mutta kirjoittaa, että laki olisi laadittava lääkärin
avuksi, jotta hän aina voisi ja uskaltaisi toimia vain yhden päämäärän
hyväksi eli potilaan parhaaksi. – Sitä voi tietenkin kysyä, kuka
määrittelee potilaan parhaan.

Blomquist ei käsittele lainkaan pakollista/pakotettua/vastoin henkilön omaa
tahtoa suoritettavaa eutanasiaa, vaan vapaaehtoisen lempeän kuoleman eri
muotoja – kuoleman jouduttamista, hoidon sivuvaikutuksena saapuvaa kuolemaa ja
hoitamatta jättämisen aiheuttamaa kuolemaa – jotka kaikki tapahtuvat
yhteisymmärryksessä potilaan tai tämän omaisten kanssa.

Historiasta ei löydy mitään yksiselitteisiä ratkaisuja eutanasian ongelmaan,
vaan sieltä voi saada tukea melkeinpä mille tahansa näkemykselle. Yhtä
selkeää kantaa on turha etsiä edes Raamatusta ja kristillisten ajattelijoiden
kirjoituksista. Niin pakanallisten kuin kristillistenkin ajattelijoiden joukosta
löytyy niitä, jotka korostavat elämän itseisarvoa, sekä niitä, jotka
kannattavat sekä itsemurhaa että vammaisten surmaamista. Vaikka kristillinen
kirkko pitää elämää Jumalan omaisuutena, esimerkiksi Martin Luther
hyväksyi vammaisten tappamisen. Aikalaistensa tavoin hän uskoi vammaisten
olevan paholaisen vaihdokkaita, joilla ei ollut sieluakaan. Kuitenkin vasta
1900-luvulla alettiin toteuttaa järjestelmällisesti ”tarpeettomien” ja
”arvottomien” ihmisten pakkoeutanasiaa. Ehkä juuri natsi-Saksan –
juutalaisten, rikollisten, vajaamielisten, mielisairaiden ja parantumattomasti
sairaiden – tuhoamisleirien jättämä eettinen taakka on estänyt
jälkipolvia sallimasta kuolinapua edes niille, jotka sitä pyytävät.

Lääketieteellisen kuolinavun toteuttaminen on syvästi moraalinen, juridinen,
uskonnollinen ja psykologinen kysymys. – Toivottavasti siitä ei tule
milloinkaan taloudellista kysymystä! – Jotta eutanasiasta voi muodostaa
perustellun käsityksen ja arvion, on tiedettävä, mitä käsitteellä
täsmälleen tarkoitetaan ja mitkä ovat teon motiivit, päämäärät,
menetelmät ja seuraukset. Blomquistin mukaan mitä tahansa tekoa – niin myös
eutanasiaa – on arvosteltava tilanteen, tekijän motiivien ja tarkoitusten,
arvostelijan, tekijän ja mahdollisen kohteen persoonallisuuden rakenteen ja
teon seurausten nojalla.

Potilaan oikeudet – lääkärin omatunto

Alkuperäisessä tekstissään Blomquist esittää ajatuksiaan hyvin varoen,
mutta vuonna 1977 laatimassaan jälkikirjoituksessa hän muistuttaa
jämäkästi, että kuolinavun antaminen ei saa milloinkaan tapahtua vastoin
potilaan toiveita. Lääkärin ymmärrystä ja apua on saatava sen, joka
kypsästi hyväksyy kuoleman kuuluvan ihmiselämään, kuten senkin, joka haluaa
takertua elämään mihin hintaan hyvänsä. Ihmisen elämää ei saa eikä tule
pelastaa hänen julkituotua tahtoaan vastoin. Liioin ei tule pitkittää sen
ihmisen elämää, joka ei pitkittämistä halua. Blomquist myöntää, että
potilaalla on oikeus päättää elämästään ja jopa tehdä itsemurha. Kun
hän kuitenkin korostaa, ettei lääkärin velvollisuus ole täyttää kaikkia
potilaan toivomuksia, vaan lääkärillä on oikeus seurata omaatuntoaan ja
tehdä, mitä hän katsoo parhaaksi, lukijalle jää epäselväksi, kuka lopulta
päättää. 

Blomquistin tekstien perään painetut, 1970-luvulla ilmestyneet suomalaiset
artikkelit käsittelevät mm. aivokuolemaa, vastasyntyneiden elämän
keinotekoista pidentämistä, ”hillitöntä” hengenpelastusta teho-osastolla
ja potilaan oikeutta kieltäytyä hoidosta. Ne panevat lukijan miettimään
entistä tarkemmin elämän vaalimisen, suojelemisen ja tukemisen velvoitetta
sekä sitä, milloin lempeän kuoleman oven pitäisi olla auki.
Ihannetapauksessa potilas on mukana päättämässä. 

Lempeä kuolema -teoksessa kuuluu lääkärien ja hoitajien ääni, mutta
tärkeimmät henkilöt, kuolemaa odottavat potilaat, eivät ole päässeet
ilmaisemaan omia käsityksiään. Lähimmäs näitä tulee Irma Kerppola-Sirola
kirjoittaessaan isänsä kuolemasta: entinen sisätautiopin professori sai
kuolla jokseenkin luonnollisesti. On surullista, että vielä nykyisinkään ei
ole varmaa, että myös ”tavallinen” ihminen saa kuolla lempeästi.  

 

Lisää lukemista kuolemasta ja eutanasiasta:

Hanna Holst: Aktiivisen eutanasian laillistaminen Suomessa (2006);

Sirkka Pöysti: Eutanasia ja etiikka: Suomalainen eutanasiakeskustelu
kansainvälisen  eutanasiakeskustelun osana 1970-luvulta nykypäivään (2009);

Juha Hänninen: Eutanasia – Hyvä kuolema (2012):

Juha Hänninen & Marjukka Luomala (toim.): Elämän puu – Kirjoituksia
saattohoidosta (2013);

Leila Jylhäkangas: Kiistoja kuolemasta: Tutkimus suomalaisesta
eutanasiakeskustelusta (2013);

Esko Seppänen & Ilkka Taipale (toim.) Eutanasia – Puolesta ja vastaan (2013);

Reino Pöyhiä & al. (toim): Lääkäri saattajana: pohdintoja kärsimyksestä,
kuolemasta ja eutanasiasta(2014);

Eutanasiayhdistys Exituksen jäsenlehti Exitus (vuodesta 1994).

Outi Hakola, Sari Kivistö & Virpi Mäkinen (toim.): Kuoleman kulttuurit
Suomessa (2014)

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/