[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kompakti pikakertaus antiikkiin

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Henna Karppinen-Kummunmäki <hkarpp(at)utu.fi> FM, jatko-opiskelija,
kulttuurihistoria, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kivistö, Sari; Riikonen, H.K. (toim.): Mitä jokaisen tulee tietää
antiikista. Kreikka & Rooma. Avain, 2013. 230 sivua.


Kompakti pikakertaus antiikkiin
---------------------------------------------------------



Mitä jokaisen tulee tietää antiikista-kirja on helsinkiläisten
antiikintutkijoiden napakka yleisesitys antiikin merkityksestä ja perinnöstä
tämän päivän maailmassa. Teos kokoaa tiiviisti yhteen antiikin perintömme
kulmakivet ja siinä liikutaan sekä politiikan, taiteen että filosofian
maailmassa. Tämä populaari esitys sopii kertauksena kaikille niille, joilta
historian oppitunnit ovat päässeet unohtumaan.

”Miksi nämä pitää opetella?” lienee kysymys, jonka usein kuulee
oppilaiden suusta peruskoulun oppitunneilla, etenkin kun on kyse historiasta.
Oma kokemukseni on, että monelle tavalliselle suomalaiselle menneisyyden
merkitys jää usein kouluopetuksen jäljiltä harmittavan hämäräksi, syystä
tai toisesta. Helsingin yliopiston tutkijat ovat vastanneet tähän tiedolliseen
puutteeseen, ainakin antiikin osalta, populaarilla teoksella Mitä jokaisen
tulee tietää antiikista. Kreikka & Rooma.  Teoksen ovat toimittaneet yleisen
kirjallisuustieteen dosentti Sari Kivistö ja yleisen kirjallisuustieteen
professori H.K. Riikonen. Toimittajien lisäksi teokseen ovat kirjoittaneet
Kreikan kielen ja kirjallisuuden professori Mika Kajava, akatemiatutkija Erja
Salmenkivi ja latinalaisen filologian dosentti Raija Sarasti-Wilenius.

Reilu parisataasivuinen näppärän pokkarikokoinen kirja jakaantuu yhdeksään
lukuun. Aluksi H.K. Riikonen esittelee 12 teesiään eli sen, miksi on niin
tärkeää tietää antiikin maailmasta. Tässä luvussa hän esittelee ne
teemat ja asiat, jotka ovat jääneet meille perinnöksi antiikista. Seuraavat
luvut esittelevät nämä teemat jakaantuneena kokonaisuuksiin: klassiset
kielet, kirjallisuus, kuvataide ja arkkitehtuuri, myytit ja uskonnot, filosofia,
valtio ja yhteiskunta. Viimeiset kaksi lukua keskittyvät antiikin perinnön
siirtymiseen historian saatossa sekä antiikin tutkimukseen ja kritiikkiin.
Kirjan päättää 24 avainsanan sanasto ja lyhyt kirjallisuusluettelo. Tällä
luettelolla pääsee hyvin alkuun tutustuttaessa antiikista tehtyyn
tutkimukseen. Aivan pienenä miinuksena todettakoon, että luettelosta puuttuu
tyystin Turun yliopistossa tehty tutkimus. Sielläkin nimittäin löytyy vahvaa
klassillisten kielten ja antiikin tutkimusta sekä kielten- että
historiantutkimuksen puolella.

Klassiset kielet

Klassiset kielet ovat ehkä näkyvin perintömme antiikin Kreikasta ja Roomasta.
Jokainen matemaatikko ja fyysikko tietää, miten tärkeitä kreikkalaiset
aakkoset ovat tänäkin päivänä. Matematiikan ja fysiikan kieli perustuu
alfojen, deltojen ja sigmojen avulla merkityille yhtälöille. Myös monen muun
tieteen alan terminologia on pitkälti kreikasta ja latinasta saatuja. Teemme
analyyseja (analysis, erottelu) esitämme hypoteeseja (hypothesis alle
asettaminen >olettamus) ja laadimme synteesejä (synthesis, yhteenveto). (ks.
s.25) Monet tieteenalat ovat jopa saaneet nimensä näistä kielistä,
esimerkiksi biologia, astrologia jne. (logos, puhetta merkitsevä) (ks. s.26)

Monet ns. sivistyssanat ovat siis peräisin kreikasta tai latinasta. Hiljattain
eräs Turun Sanomien kolumnisti väitti, että sivistyssanojen käyttö on
osoitus ihmisen turhamaisuudesta. Toki hänkin myönsi, että tieteen eri
aloilla näiden termien käyttö on tarpeellista, sillä tutkijat lukevat usein
muunkielisiä lähteitä ja näiden termien suomentaminen olisi hyvin
työlästä. Huomauttaisin tähän kuitenkin, että eri termien määritelmät
vaihtelevat eri tieteenaloilla suuresti. Ne eivät ole mitenkään
vakiintuneita. Olen itsekin usein kompastunut siihen, että käytän
tekstissäni tieteellistä jargonia, luottaen siihen, että lukijat
ymmärtävät käyttämäni termit samalla tavoin kuin itse ne ymmärrän.
Sivistyssanojen käyttö ei ole tieteen maailmassakaan täysin mutkatonta.
Mainitussa kolumnissa taidettiin varsinaisesti moittia englannin kielen
käyttöä, mutta kuten tiedämme, ja ainakin käsillä olevan kirjan luettuamme
tiedämme, että kyseinen kieli on saanut paljon sanastollisia vaikutteita
klassisista kielistä. Yllättävän moni myös suomen kielessä
arkipäiväistynyt sana on johdettu kreikasta tai latinasta, kuten demokratia,
kirurgi, temperamentti, koulu ja teatteri. (ks. s.25‒27, 32)

Teemat ja mytologiat toistuvat

Myös peruskirjallisuudenlajit, komedia, draama ja eri runouden lajit ovat
syntyneet jo pitkälti antiikissa. Näiden tarinoiden juonikuvioita on toistettu
myöhemmässä kirjallisuudessa lukuisia kertoja. Voisi jopa väittää, että
nykykirjailijat eivät ole keksineet juuri mitään uutta. Perusteemat, kuten
rakkaus, velvollisuus, matka ja itsensä etsiminen ovat aiheita, jotka toistuvat
edelleen.  Erityisesti kreikkalainen kuva- ja veistotaide on määrittänyt
kauneusihanteita vuosisatojen halki. Käsitykset naiskauneudesta ovat edelleen
pitkälti Afrodite/Venus-patsaiden sopusuhtaisuuden innoittamia.
Kreikkalaistyylisen arkkitehtuurin piirteitä on nähtävissä monissa
kertaustyyleissä, joita myös Suomi on pullollaan. Esimerkkinä käykööt
Senaatintorin empirerakennukset, jotka vilisevät korinttilaisia pylväitä ja
päätykolmioita. Kirjassa olisi kuitenkin voinut painottaa sitä, että yleinen
harhakuva marmorinvalkeasta antiikista ei todellakaan pidä paikkaansa. Lisäksi
olisi ollut tärkeää korostaa, että kreikkalainen veistotaide on säilynyt
pitkälti meidän päiviimme vain roomalaisina kopioina. Opetus tästä on
tietenkin se, että menneisyyden jäljet ovat sirpaleisia ja historiantutkimus
voi vain koota näistä sirpaleista oman tulkintansa. Menneisyyttä sellaiseen
ei voi koskaan tavoittaa. Jotain väistämättä katoaa.

Antiikin mytologian hahmot seikkailevat maalaustaiteessa läpi vuosisatojen.
Yksikään uuden ajan alun tutkija ei voi tulkita näkemiään maalauksia tai
kirjallisuusviittauksia ellei hän tunne niitä lukuisia tarinoita Olympoksen
jumalista, sankareista ja muista myyttisistä hahmoista. Näitä tarinoita on
hyödynnetty maalaustaiteen aiheina siinä missä Raamatun tarinoitakin. Nämä
hahmot ovat läsnä myös arkielämässä. Sigmund Freud on tehnyt tunnetuksi
Oidipus-kompleksin ja tänä päivänä puhumme paljon narsismista. Jotkut
voivat järjestää jopa bakkanaalit. Oman alma materini, Turun yliopiston,
kampuksella kohtaa antiikkivaikutteita päivittäin. Historian, kulttuurin ja
taiteiden tutkimuksen laitoksella on Minerva- ja Artium-rakennukset. Siellä
sijaitsee myös Janus-sali. Historian oppiaineiden työhuoneet sijaitsevat
Historicumissa, kasvatus- ja yhteiskuntatieteet Publicumissa ja Educariumissa.
Lääketieteellisen tiedekunnan rakennuksia on nimetty muun muassa Medisiinaksi,
Dentaliaksi ja Mikroksi. Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen
laitoksen tohtoriohjelma on nimeltään Juno. Olisi mielenkiintoista tietää,
miten roomalainen Juno eli kreikkalaisten Hera, ylijumala Juppiterin/Zeuksen
vaimo, avioliiton ja raskaana olevien naisten suojelija, päätyi
tohtoriohjelmamme nimeksi.

 

Antiikki on läsnä tavallisessa arjessa ja sen huomaa kun vain pitää
silmänsä auki. Suosittelen teosta kaikille kiinnostuneille niin akateemisessa
maailmassa kuin sen ulkopuolellakin. Pieni kertaus ei ole haitallista
ammattilaisille, varsinkaan meille uuden ajan alun historiantutkijoille, joille
antiikki näyttäytyy välillisesti oman tutkimuksen lomassa. Ja mikäli koulun
historian tunnit kuluivat pääasiassa torkkuen, nyt voi kätevästi
päivittää tietonsa ainakin antiikin osalta.

Kirjoittaja on 1700-luvun tutkija ja opiskellut myös latinalaista filologiaa
niin kuin hyvän humanistin kuuluu. Hankitusta kielitaidosta on edelleen paljon
hyötyä, puhumattakaan kaikesta muusta antiikkitietoudesta.




Kuva:Jean-Auguste-Dominique Ingres (1780-1867), Oedipus and the Sphinx detalji,
1808. Louvre.




---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/