[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Teoreettinen kokonaisesitys esimodernin kaupan instituutioista Itämerellä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Ilkka Leskelä <ilkka.leskela at helsinki.fi> FM, jatko-opiskelija, Helsingin
yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kallioinen, Mika: The Bonds of Trade: Economic Institutions in Pre-modern
Northern Europe. Cambridge University Press, 2012. 201 sivua.


Teoreettinen kokonaisesitys esimodernin kaupan instituutioista Itämerellä
---------------------------------------------------------

The Bonds of Trade on Mika Kallioisen teoreettinen kannanotto institutionaalisen
talousteorian ja -historian piirissä käytyyn keskusteluun: miten taloudelliset
instituutiot itse asiassa toimivat, miten ne syntyvät ja miten ne muuttuvat tai
miksi ne väistyvät? Teoksessa liikutaan pitkällä aikavälillä, 1200-luvulta
1800-luvulle. Painopiste on esimodernin ajan Itämeren raatien (Turku, Hansa)
välisessä yhteydenpidossa. Teoreettisen tarkastelun kautta Kallioinen pystyy
esittämään kokonaiskuvan pitkän ajan muutoksista, joiden keskiössä eivät
ole rakenteet, vaan kauppias, ihminen itse.

Heti alkuun on syytä todeta, että nyt arvosteltavana ei ole perinteinen
suomalainen (keskiajan) historiateos. Mika Kallioinen ei kaivele arkistoja,
harrasta lähdekritiikkiä tai esittele julkaisematonta materiaalia. Niukalla
historiallisella kuvauksella on lähinnä välinearvo, kun sitä käytetään
ilmiöiden selittämiseen sekä talousteoreettisessa että yleisinhimillisessä
viitekehyksessä. Vaikka teoksen ytimessä ovat periaatteessa keskiajan ja
esimodernin ajan Itämeren piirin kauppiaiden valinnat, yksittäisten
henkilöiden nimiä tai tarkkoja vuosilukuja ei juuri mainita. Kallioisen
teoksen keskeisin anti ei ole lähteiden perusteella syntyvä esimodernin
kuvaus, vaan kauppiaiden inhimillisen ja yhteisöllisen toiminnan syiden
ymmärtäminen. The Bonds of Trade on läpeensä teoreettinen ja samalla avoimen
pohdiskeleva teos.

Teoksen lähdepohja

Kompaktissa 200-sivuisessa englanninkielisessä teoksessa on vain puolen sivun
lähdeluettelo, pari taulukkoa, eikä lainkaan liitteitä, joissa lähteistä
syntyvä kuva olisi referoitu edes tiivistelmänä. Teos perustuukin Mika
Kallioisen kahden aikaisemman, suomenkielisen kirjan lähdetyölle:
väitöskirja Kauppa, kaupunki, kruunu: Turun kaupunkiyhteisö ja talouden
organisaatio varhaiskeskiajalta 1570-luvulle (2000) sekä Verkostoitu tieto:
Informaatio ja ulkomaiset markkinat Dahlströmin kauppahuoneen liiketoiminnassa
1800-luvulla (2003). Lähdeviittaukset kohdistuvat joko näihin teoksiin tai
suoraan lähdejulkaisuihin, joista Kansallisarkiston ylläpitämä
nettitietokanta Diplomatarium Fennicum tarjoaa haku- ja lukumahdollisuuden
keskeisimpään, alun perin Finlands medeltidsurkunder -lähdejulkaisusarjasta
löytyvään Turun raadin kirjeenvaihtoon 1300-luvulta 1500-luvun alkuun.

Kallioisen teoreettinen katsaus perustuu myöhäiskeskiajan osalta Turun
kaupungin raadin ulkomaan-kirjeenvaihtoon. Tähän on lisätty muiden
suomalaiskaupunkien kirjeenvaihdon fragmentaarisia rippeitä. Kaiken kaikkiaan
primäärilähteitä on runsaat 260. Se voi tuntua vähäiseltä ja liian
Turku-keskeiseltä suhteessa Kallioisen koko Itämeren alueen kattavaan,
pitkäjänteiseen katsaukseen. Kallioinen kuitenkin perustelee aineiston
sopivuuden ja riittävyyden hyvin: Vuoden 1300 tienoilla perustettu Turku ei
voinut olla Itämeren piirin trendsetteri, vaan sen synty, järjestäytyminen ja
ennen kaikkea kommunikaatio muiden kaupunkien kanssa heijastelevat yleistä,
lähinnä saksalaisten hansakaupunkien määräämää trendiä.

1600- ja 1700-lukujen tarkastelun Kallioinen perustaa Itämeren kauppiaita
tutkivaan kirjallisuuteen, jota juuri institutionaalisen talousteorian ja
verkostotutkimuksen piirissä on tuotettu viimeisen 20–30 vuoden aikana.
1800-luvulle tultaessa Kallioisella on käytössään jälleen hänen omaan
arkistotyöhönsä perustuva tapaustutkimus Dahlströmin kauppahuoneesta, jonka
tulokset ovat yleistettävissä muuhun tutkimukseen vertailemalla. Teoksen
keskeisimpien väitteiden osalta Kallioisen 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa
tekemä lähdetyö on riittävää. Keskiajan Turun osalta sitä ei edes olisi
voinut syventää Kallioisen väitöskirjan jälkeen, koska Turun raadin
toimintaan liittyviä ennestään tuntemattomia keskiaikaisia tai uuden ajan
alun dokumentteja ei ole tullut päivänvaloon. Nähdäkseni ainoa kohta, jossa
Kallioinen ajautuu työskentelemään lähteiden ja modernin tutkimuksen
ulkopuolella on hänen hahmotelmansa Itämeren kaupankäynnin reunaehdoista
ennen 1200-lukua. Palaan tähän tuonnempana.

Institutionaalinen talousteoria

Institutionaalinen talousteoria on taloustieteen tuore osa-alue, jonka keskeinen
merkitys sai tunnustuksensa vuonna 1993, kun alan oppi-isä Douglass C. North
jakoi taloustieteen Nobel-palkinnon Robert Fogelin kanssa. Teorian pointti on
sinänsä ilmeinen: ihminen ei ole säännöistä ja tavoista vapaa ekonominen
eläin, joka osaisi tai haluaisi maksimoida taloudellista hyötyään täyden
informaation vapailla markkinoilla. Viralliset lait, tullit ja muut säännöt,
mutta ennen kaikkea epäviralliset kulttuuriset toimintamallit, sanattomat
sopimukset, hyvät tavat ja niille rakentuva henkilökohtainen luottamus
ohjaavat olennaisesti yksilöiden ja markkinoiden toimintaa.

Näin toimimalla ihmiset pyrkivät rajoittamaan mielivallan, tiedonkeruun sekä
yhteydenpidon tuottamia kustannuksia. Luottamuksen rakentaminen on olennainen
pitkäaikaisten kauppasuhteiden perusta. Teoria selittää samalla, miksi
paperilla fiksuilta vaikuttavat uudet toimintamallit eivät monesti pärjää
totunnaisille tavoille. Instituutioiden vuoksi kollektiivinen taloudellinen
toiminta on riippuvaista rakenteista, jotka on aiemmin hyväksytty
(path-dependence). Tämän voi tiivistää kulttuuriksi. Onkin sanottu, että
institutionaalinen talousteoria toi kulttuurin takaisin taloustieteen
keskiöön.

1990-luvulla institutionaalinen talousteoria paini luottamuksen teorian kanssa:
miksi taloudelliset toimijat haluaisivat ottaa toistensa edut huomioon eivätkä
keskittyisi maksimoimaan omaa voittoaan (ns. vangin ongelma)? Vastaus löytyi
peliteoriasta ja toistuvan pelin mallista. Yksinkertaistaen: toistuvasti samaa
peliä pelaavien kesken kannattaa pelata yhteen, koska joko huijarit huomataan
ja diskataan tai kaikkien huijatessa koko peli kuivuu kasaan. Kauppiaiden siis
kannattaa olla huijaamatta toisiaan, mikäli he haluavat käydä toistuvasti
kauppaa toistensa kanssa. Tämä takaa pitkällä tähtäimellä varmimman
tuoton kaikille. Periaatteessa tässä on yhteisöllisten toimintatapojen eli
instituutioiden ydin.

Instituutioiden perustelu ei vielä selitä, miksi maailmassa on ja on ollut
niin monenlaisia kaupallisia järjestelmiä. Erilaisten instituutioiden
toimintaedellytysten ymmärtäminen vaati perusteellisia tapaustutkimuksia,
mikä nosti nimenomaan historiantutkimuksen instituutioteorian keskeiseksi
kentäksi. Parinkymmenen vuoden työ on jo tuottanut merkittäviä synteesejä,
joista kaksi kuuluisinta Kallioinen nostaa esiin myös omassa teoksessaan: Avner
Greifin Institutions and the Path to the Modern Economy.Lessons from Medieval
Trade (2006) ja Sheilagh Ogilvien Institutions and European Trade (2011).
Erityisesti Greifin järkälemäisestä synteesistä lukija voi löytää
sellaiset institutionaalisen talousteorian käyttämät peliteoreettiset,
matemaattiset ja sosiaalipsykologiset kaavat, joita Kallioinen ei toista omassa
teoksessaan.

Modernit synteesit osoittavat, että institutionaalinen talousteoria on hyvä
taloudellisen systeemin toiminnan selittäjä: teoria lisää historiallista
ymmärrystä. Sen sijaan keskustelu instituutioiden synnystä ja menestymisestä
sekä toisaalta niiden rapautumisen ja muuttumisen syistä on edelleen kiivasta.
Tähän keskusteluun Kallioinen teoksellaan osallistuu.

Periaatteessa, niin kauan kuin instituutio toimii tehokkaasti ja sekä yhteisö
että sen toimintaympäristö pysyvät samanlaisena, instituutioon ei kohdistu
muutospaineita. Muutospaineet voivat syntyä yhteisön tai toimintaympäristön
muutoksista, ne voivat siis olla sisäsyntyisiä tai ulkosyntyisiä. Muutos voi
olla pakotettua (kriisi) tai reaktio uudenlaisten, entistä hyödyllisempien
toimintamallien löytymiselle (mahdollisuus, kehitys). Se voi olla spontaania ja
orgaanista, tai se voi perustua eksplikoituun päätökseen. Kallioisen analyysi
näyttäisi osoittavan, että keskiajan ja varhaisen uudenajan Itämerellä
voidaan eri aikoina nähdä toiminnassa kaikki mainitut kaupankäynnin
instituutioiden muutostekijät ja tavat.

Kokonaisesitys kauppiaiden sopimiskäytännöistä Itämerellä



Hansakauppiaiden laivoja 1300-1400 -luvuilta. H.F. Helmolt, History of the
World, Volume VII, Dodd Mead 1902. Plate between pages 32 and 33. (Wikimedia
Commons)

Itämerellä pystyi 1500-luvun alkupuolelle saakka ajoittain toimimaan
itsenäisiä tai puoli-itsenäisiä kaapparilaivastoja, rantarosvous oli tapana
varsinkin saaristoissa, eikä ollut olemassa kirjoitettua normistoa tai
riippumatonta tahoa eri kaupungeissa asuvien kauppiaiden välisten
erimielisyyksien puolueettomalle ratkaisulle. Toisaalta keskiajan ja Itämeren
väestönkasvu ja kaupungistumisen aalto loivat uusia markkinoita ja lisäsivät
kauppiaiden määrää. Perinteinen kahdenvälisille tai suvussa kulkeville
luottamussuhteille ja hyvälle maineelle (reputation mechanism) perustuva
tapaoikeus ja sopimuskäytäntö (codes of conduct) ei riittänyt, kun
markkinoista tuli yhä anonyymimpiä.

Kun valtiot ja niiden tuottama sääntely oli heikkoa tai olematonta,
kauppiaiden täytyi itse löytää ratkaisu em. ongelmiin. Vastauksena oli
kauppiasyhteisön keskuudesta valittu raati, joka ajoi yksittäisen kauppiaan
etuja ja edusti häntä suhteessa muihin kauppiasyhteisöihin (inter-communal
conciliation mechanism) sekä huolehti oman ja muiden kaupunkien porvarien
maineen tarkkailusta (centralized multilateral reputation mechanism). Kallioinen
ajoittaa kaupunkiraatien syntymisen 1100- ja 1200-luvuille ja liittää sen
olennaisesti saksalaiseen organisaatioon ja hansaan.

Raatimieslaitos syntyi tai perustettiin kaikkiin Itämeren rannoille
perustettuihin kaupunkeihin riippumatta siitä, kuuluivatko ne hansaan vai
eivät, siis myös Ruotsiin ja Turkuun. Raadit olivat vastaus sekä yhteisön
ulkopuolelta koettuihin uhkiin että sisäpuolelta tulleisiin muutospaineisiin.
Ne perustuivat vanhempiin kauppiasyhteisöihin, mutta olivat tuskin täysin
orgaanisen kehitysprosessin tulos: jossakin vaiheessa, Kallioisen mukaan
mahdollisesti vasta ensimmäisten kaupunkien perustamisen jälkeen,
kaupunkiyhteisöt päättivät raatimiesorganisaation pakollisuudesta, mikä
kirjattiin myös kaupunkilakeihin.

Kallioisen lähdetyöskentely alkaa vasta 1300-luvulta, joten hänen
esityksensä kaupunkien ja raatimieslaitoksen synnystä perustuu
tutkimuskirjallisuuteen ja teoreettiseen järkeilyyn. Tässä on ainoa teoksessa
huomaamani ongelma: Kallioisen käyttämä tutkimuskirjallisuus painottuu
perinteiseen saksalaiseen hansatutkimukseen, jonka tulkinnat nimenomaan hansan
synnyn tekijöistä on 2000-luvulla haastettu.

Perinteinen hansatutkimus ei lainkaan pohdi Preussiin ja Baltiaan tehtyjen
ristiretkien vaikutusta Itämeren kauppaan. Ristiretket tuhosivat näiden
alueiden väestöjen kyvyn itsenäiseen kaupankäyntiin ja johtivat saksalaisten
kolonistikaupunkien (Riika, Tallinna, Gdansk, Kulm) syntyyn Itämeren
itärannikolle. Voidaan väittää, että nimenomaan ristiretket asettivat
saksalaiset kauppiaat siihen mennessä Gotlannin dominoiman itä-länsi-kaupan
näköalapaikalle. Vasta tämä sysäsi liikkeelle kehityksen, joka
varsinaisesti loi saksalaisen hansan, joka Lyypekin johdolla 1200-luvun lopulla
syrjäytti Gotlannin.

Itämerellä käytiin siis laajamittaista kauppaa ennen saksalaisen
kaupunkilaitoksen syntyä. Gotlannin rikkaus sekä Hedeby, Birka, Visby ja mm.
Gdanskin paikalla sijainnut ”proto-urbaani” asutus osoittavat, että
kauppiasyhteisöjen synty ei riippunut saksalaisesta ekspansiosta. Saksalaiset
päinvastoin rikkoivat aikaisempaa kaupankäynnin infrastruktuuria valtaamalla
sen itselleen väkivalloin (Baltia) tai pakottamalla muut toimimaan oman
systeeminsä mukaisesti (Visby). (Katso Anders Andrén: Det medeltida Goland: en
arkeologisk guidebok, 2011; Carsten Jahnke: ”Handelsstrukturen im Ostseeraum
im 12. und beginnenden 13. Jahrhuhdert. Ansätze einer Neubewertung”,
Hansische Geschichtsblätter 60 (2008); tuorein Kallioisen käyttämä hansateos
on Rolf Hammel-Kiesowin tiivistelmänomainen die Hanse, sen päivitetty 4.
painos vuodelta 2008).

Saksalaisekspansion ja raatimieslaitoksen synnyn syyt eivät kuitenkaan ole
ongelma, kun Kallioinen 1300-luvulta lähtien kuvaa järjestelmän toiminnan
kriteereitä ja 1500-luvulla alkanutta uutta muutosta. Tällöin kauppiaat
alkoivat lisääntyvässä määrin turvautua kuninkaan auktoriteettiin
joutuessaan ongelmiin ulkomaalaisissa kaupungeissa. Taustalla on kehittyvä
keskusvalta, joka lopulta Ruotsissa johti siihen, että kaupungin raatien
sijasta kruunun oikeus käsitteli myös kauppiaiden oikeudelliset vaateet.
Kauppiaiden spontaani turvautuminen kruunun arvovaltaa jo ennen kaupunginraatien
juridisen vallan leikkaamista osoittaa, että muutos oli spontaani. Toisaalta
kun keskusvalta oli tarpeeksi vahva, muutos ei enää riippunut kauppiaista
itsestään vaan maan laeista.

Dahlströmin kauppahuoneen kirjeet ja kirjanpito osoittavat, että 1800-luvulle
tultaessa turkulaiset kauppiaat eivät enää lainkaan käyttäneet kruunun
oikeuden palveluja. Luottamuksen rakentaminen ja sen valvonta tapahtui
henkilökohtaisten luottamusverkostojen sisällä. Uusi teknologia,
teräsrunkoiset, höyryvoimalla kulkevat laivat ja lennätin, mahdollistivat
nopean ja luotettavan tiedonkulun. Kauppiaat saattoivat omien
kontaktiverkostojensa puitteissa helposti pysyä perillä kauppakumppaniensa
toimista ja luotettavuudesta. Raatimieslaitoksen ja kruunun oikeuslaitoksen alta
nousivat jälleen esiin spontaaniuuteen perustuvat henkilökohtainen
maineenvalvonta, tapaoikeus ja sopimuskäytäntö.

 

Selkeästi teoriasta ja taloudesta

The Bonds of Trade on tiivis ja havainnollinen teos keskiajan ja varhaisen uuden
ajan kaupankäynnin ja kaupunkienvälisen kommunikaation rationaliteeteistä. Se
osallistuu laajaan kansainväliseen teoreettiseen keskusteluun nostaen esiin
Itämeren piirin omine historiallisine luonteenpiirteineen, paikallisine
instituutioineen. Instituutioteoria näyttäytyy käyttökelpoisena työkaluna.
Kallionen pystyy pääsääntöisesti selittämään instituutioiden
rationaliteetit, syntytekijät ja muuttumisen syyt sekä istuttaa ne
kansainväliseen tutkimukseen. Teoksen lopussa Kallioinen antautuu vielä
esseenomaisesti teoreettiseen pohdintaan: Mihin institutionaalisen
taloushistorian tutkimuksessa kannattaisi kiinnittää huomiota?

Sanat ”teoria” ja ”talous” saattavat joidenkin korvissa kuulostaa
vaikeilta tai vierailta. Jos näin on, suosittelen nimenomaan Kallioisen teoksen
lukemista, koska hän on onnistunut kirjoittamaan aiheesta seikkaperäisesti ja
selkeästi, raskasta jargonia ja matematiikkaa välttäen. Tosin jos – niin
-lauserakenteita on paljon. Kallioinen selittää hyvin sen, minkä
institutionaalinen teoria voi nykyisellään selittää, osoittaa
teoriakeskustelun ongelmia, ja ilmaisee selvästi, koska tulkinta lepää
empiirisellä pohjalla ja koska käydään spekulaation puolella. Siksi
esittämäni kritiikkikään ei heikennä teoksen teoreettista arvoa. The Bonds
of Trade tarjoaa analyyttisen kokonaiskuvan Suomen ja Itämeren-piirin
kaupankäynnin reunaehdoista ja keskeisistä käytännöistä 1200-luvulta
1800-luvulle.

Teoksen soisi päätyvän yliopistojen talous-, sosiaali- ja muiden
historia-oppiaineiden kurssikirjaksi. Sitä voi lukea paitsi oman alansa
tiiviinä ja konstailemattomana tutkimuksena, myös esimerkkinä suomalaisen
historiantutkimuksen kansainvälisistä mahdollisuuksista. Arvatenkin teoksen
englanninkielisyys saattaa muodostaa kynnyksen joillekin suomalaisille
lukijoille. Teoksen kääntämistä tai vastaavan teoksen kirjoittamista
suomeksi voinee vain toivoa.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/