[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Lapsiperhe television ääressä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Merja Leppälahti <meleppa at utu.fi> FL, Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Valkonen, Satu: Television merkitys lasten arjessa. Tampere University Press,
2012. 365 sivua.


Lapsiperhe television ääressä
---------------------------------------------------------

Satu Valkosen väitöskirja televisiosta 5−6-vuotiaitten lasten elämässä ei
paljasta mitään erityisen järisyttäviä yllätyksiä, mutta tarjoaa
mielenkiintoisia näkökulmia lapsiperheen arkeen ja television katseluun. Kirja
sisältää paljon sellaista käytännön asiaa, mikä lasten vanhempien ja
kasvattajien olisi hyvä tietää.

Median osuus lasten elämässä on noussut kiinnostavaksi tutkimusaiheeksi
1990-luvun lopulta lähtien ja 2000-luvun aikana on julkaistu varsin paljon
tutkimuksia lasten televisionkatselusta, tietokoneen käytöstä,
konsolipelaamisesta ja kännykän käytöstä. Useimmissa tutkimuksissa
tarkastelun kohteena ovat olleet kouluikäiset lapset.

Satu Valkonen tarkastelee sosiaalipsykologian väitöskirjassaan 5-6-vuotiaiden
lasten suhdetta televisioon. Tutkimus toteutettiin kevätkaudella 2003 ja siihen
osallistui kuusikymmentä helsinkiläislasta. Lasten elämismaailmaa
tutkittaessa on usein varsin pitkälti turvauduttu aikuisten, kuten vanhempien
tai opettajien, näkemyksiin. Valkonen hankki aineiston haastatteluin, joissa
käytettiin apuna kuvia. Valkonen suhtautuu lasten haastattelutilanteisiin
vuorovaikutuksellisena tapahtumana, jossa tutkija saa relevanttia tietoa lapsen
elämästä tämän omasta näkökulmasta. Lapsen puhe kertoo myös lapsen
tavasta hahmottaa itseään ja ympäristöään. Lisäaineistona Valkonen on
käyttänyt lasten vanhemmille suunnattua kyselyä. Lasten
haastattelutilanteissa käytetyt lomakkeet sekä vanhempien täytettäväksi
tarkoitettu kyselykaavake ovat kirjan liitteinä, samoin kuin
haastatteluohjeisto ja kirje vanhemmille.

Valkonen toteaa, että vanhempien työajat rytmittävät lapsen
päiväjärjestystä, myös televisionkatselua. Televisio on vanhemmille yksi
mahdollinen ja varsin yksinkertainen keino säädellä perheen ajankäyttöä.
Toisaalta television katselua ei aina mielletä erityiseksi toiminnaksi, kun
televisio on avoinna muiden puuhien ja askareiden taustalla.

Pelottavat ohjelmat

Suurin osa (noin 80 %) Valkosen haastattelemista lapsista on pelännyt jotain,
mitä on nähnyt televisiossa. Realistisesti kuvatuista ohjelmista lapsia
pelottavat esimerkiksi sairaala, tulipalo, eläimet (esimerkiksi
dokumenttielokuvien pedot), ampuminen, väkivalta ja sota. Myös lapsille
suunnatuissa mielikuvituksellisesti kuvatuissa ohjelmissa (kuten piirretyissä
sarjoissa) oli pelottavaa ainesta, erityisesti hirviöitä. Lapset kertovat
myös itse varovansa pelottavia, väkivaltaisia kohtauksia esimerkiksi
laittamalla silmät kiinni tai yksin katsoessaan jopa vaihtamalla kanavaa.
Piirretyissä lastenohjelmissa pelottavaksi tiedetyn hahmon ilmestyessä lapsi
voi peittää silmänsä ja jatkaa taas katsomista hiukan myöhemmin. Vanhempien
kanssa yhdessä katsottaessa lapsi saattoi pelätessään mennä syliin tai
piiloon aikuisen selän taakse.

Useiden tutkimusten mukaan lasten vanhemmat eivät ole kovin hyvin tietoisia
lastensa televisioon liittyvistä peloista. Valkosen tutkimus kertoo saman.
Tutkimuksen vanhemmista lähes 40 % arvelee, ettei heidän lapsellaan ole
koskaan televisioon liittyviä pelkoja. Useimmat vanhemmat myös vakuuttavat,
etteivät lapset saa katsoa väkivaltaa sisältäviä ohjelmia. Käytännössä
lapsi saattaa kuitenkin nähdä yksittäisiä pelottavia kohtauksia aikuisten
katsoessa esimerkiksi poliisisarjaa. Yhteisessä katsomistilanteessa aikuinen
voi kuitata lapsen pelon toteamalla, ettei televisiossa nähty asia tapahtunut
oikeasti, mutta se ei välttämättä vaikuta lapsen kokemukseen.

Yhteistä toimintaa

Televisio on Valkosen tutkimuksen mukaan lähes poikkeuksetta läsnä
lapsiperheen arjessa. Valkonen kuitenkin kyseenalaistaa väitteet, joiden mukaan
perheen vähäinen yhteinen aika vietettäisiin television ääressä tai jopa
kukin erikseen muiden medioiden parissa. Televisio voi kuitenkin eriyttää
lapsen ja vanhempien kokemuksia. Jos vanhemmilla ei ole käsitystä lasten
näkemistä ohjelmista, he eivät välttämättä tiedä, mistä lapsi puhuu tai
miksi lapsi toimii niin kuin toimii, kun tämä jäljittelee televisiossa
näkemäänsä.

Valkosen tutkimuksen mukaan lapset nauttivat saadessaan katsoa televisiota
yhdessä vanhempien tai toisen vanhemman kanssa. Television ääressä istuminen
ei ole vain passiivista tuijottamista, vaan siihen kuuluu perheen keskeistä
vuorovaikutusta. Esimerkiksi huumoriohjelmien tai luontodokumenttien katsominen
koko perheen kanssa voi olla lapselle erittäin mieluinen ja odotettu
yhdessäolon tuokio. Joissakin perheissä lapsella on erikoislupa katsoa
aikuisten ohjelmista esimerkiksi Salattuja elämiä tai Kotikatua yhdessä
vanhempien kanssa. Jääkiekon katsominen yhdessä isän kanssa voi tuntua
lapsen ja aikuisen yhteiseltä harrastukselta. Lapset voivat katsoa perheen
kanssa myös ohjelmia, jotka eivät oikeastaan kiinnosta heitä, koska he
nauttivat yhteisestä katsomistilanteesta, vaikka ohjelma olisi tylsä.
Toisaalta lapsi voi mielellään katsoa yksin esimerkiksi sellaista
lastenohjelmaa, jonka sisältö on hänelle mieluinen ja tärkeä. 

Valkosen tutkimus ei paljasta mitään erityisen järisyttäviä yllätyksiä,
mutta tarjoaa kyllä mielenkiintoisia näkökulmia lapsiperheen arkeen ja
television katseluun. Ainakin sen tutkimus osoittaa, ettei vanhempien kannata
tuntea syyllisyyttä television avaamisesta, mutta televisionkatseluun kyllä
kannattaa kiinnittää jonkun verran huomiota.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/