[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kummajaisten Suomi?

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Otto Aura <otto.aura at gmail.com> VTM, poliittisen historian jatko-opiskelija,
Helsingin yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Sarjala, Jukka: Kotomaamme outo Suomi. Teos, 2013. 264 sivua.


Kummajaisten Suomi?
---------------------------------------------------------

Suomen poliittiseen historiaan mahtuu paljon erikoisia tapahtumia ja
mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Jukka Sarjalan teos kertoo kummajaisista ja
merkillisistä, joskaan ei merkittävistä seikoista. Kummallisuuksien kokoelma
on kiehtova teos, josta olisi aiheiden rajauksella ja systemaattisemmalla
käsittelyllä saanut paremmankin.

Jukka Sarjalan tausta on virkamiehenä opetusministeriössä ja
opetushallituksessa, ja hänelle on vuonna 2003 myönnetty professorin arvo.
Lisäksi Sarjala on aktiivinen toimija Bibliofiilien Seurassa. Hänen teoksensa
Kotomaamme outo Suomi muodostuu 24 luvusta, joista ensimmäinen on tulkittavissa
johdannoksi. Sarjala nostaa esille 23 Suomen poliittisen historian
”kummajaista”, kuten hän itse asian ilmaisee. Tekstien pituus on
keskimäärin noin kymmenen sivua tarinaa kohden. Teksti on hyvin oikoluettua
eivätkä kirjoitusvirheet häiritse lukijan silmää, joskin käytetty kieli on
mielestäni paikoitellen turhan riehakasta. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon,
että kyseessä on populaari esitys. Lähdeviittauksia ei ole ja
kirjallisuusluettelo puuttuu kokonaan.

Ensimmäisessä luvussa Sarjala esittelee perusteitaan kirjalle. Hän tahtoo
esitellä poliittisen historian kummajaisia, joista useimmat olivat hänen
mukaan vain hetkellisiä. Sarjalan mielestä useimmat hänen esittämistään
kummajaisista oli pikemminkin merkillisiä kuin merkittäviä. Oivallisena
huomiona Sarjala toteaa sivulla 9, että: ”On myös mahdollista, etteivät
aikalaiset pitäneet näitä tapahtumia kummajaisina.” Tämä on mielestäni
aivan oleellinen huomio. Suuri osa Sarjalan kirjoituksista käsittelee aikaa
ennen toista maailmansotaa ja silloisten aikalaisten ajatukset olivat varmasti
erilaisia, kuin nykypäivän ihmisillä. Sarjala sortuukin paikoitellen
arvottamaan ”kummajaisiaan” nykyaikaisten ajatusten pohjalta.

Yksi teoksen suurimmista haasteista konkretisoituu Sarjalan ratkaisuun, jonka
hän ilmoittaa ensimmäisessä luvussa: nimittäin pyrkimättömyys mihinkään
systemaattisuuteen. Perusteluna se, että Suomen poliittisessa historiassa on
tapahtunut niin paljon viimeisen sadan vuoden aikana, ei ole kovin vakuuttava.
Mielestäni se päinvastoin puoltaisi jonkinlaista systemaattisuutta
kummajaisten valintaan.

Mielenkiintoisesti Sarjala kirjoittaa ”historiallisesta totuudesta”, johon
jotkut hyväuskoiset ovat luottaneet, mikäli kirjoitetaan vain tosiasioista.
Tästä motivoituneena Sarjala kertoo kiinnostuksestaan subjektiivisiin
muistelmiin, joilla voi inhimillistää asiakirjojen faktoja. Historiallinen
totuus oli lainausmerkeissä, mutta asiakirjojen faktat eivät. Ehkä tähän ei
ole syytä paneutua nyt sen enempää. Positiivisena huomiona se, että Sarjala
huomioi muistelmatekstien lähdekriittisen puolen, vaikkei sitä sen enempää
lähde ruotimaan. Olen Sarjalan kanssa täysin samaa mieltä siitä, että
muistelmia ei pidä jättää huomioimatta historiankirjoituksessa.

Mutta mitä olivat Sarjalan ”kummajaiset”? Yleisesti ottaen täytyy sanoa,
että tekstit olivat kaksijakoisia. Toiset olivat mielestäni erittäin hyviä
sekä mielenkiintoisa, kun taas toisten rooli kirjassa ei auennut minulle.
Otettakoon tähän muutama esimerkki molemmista kategorioista.

Aloitetaan jälkimmäisestä ryhmästä, eli niistä, joiden roolia kummajaisten
joukossa jäi mielestäni kyseenalaiseksi. Tekstit on kutakuinkin järjestetty
kronologiaan. Ensimmäisten joukosta löytyykin kaksi lukua Suomen
itsenäistymisestä. Miksi Sarjala oli kirjoittanut Suomen itsenäistymisestä
kummajaisen? Alussa Sarjala kertoi tavoitteekseen nostaa unohduksissa olleita
kummajaisia esille, enemmän merkillisiä kuin merkittäviä. Miten Suomen
itsenäistyminen sopii tähän? Poikkeuksellinen tapahtumahan se oli ja
ainutkertainen, ehkä kummallinenkin nykypäivän silmin katsottuna, mutta on
vaikea keksiä perusteluja sen käsittelemiselle tässä yhteydessä.  Luku
lähtee liikkeelle muistelma-taistelusta Väinö Tannerin ja Onni Talaksen
välillä, mutta se jää vain maininnan tasolle – sen jälkeen teksti lähtee
liitämään yleiseen itsenäistymisen historiaan.

Toinen itsenäistymiseen liittyvä teksti käsittelee itsenäistymisen
myyttejä. Sarjala nostaa ne kummajaisten joukkoon koska ne ovat hänen mukaansa
edelleen kovin voimissaan. Tämän jälkeen Sarjala esittelee nämä myytit.
Mikäli tarkoitus on käsitellä myyttejä kummajaisina siksi, että ne
pidetään hengissä, olisi katse kohdistettava historiankirjoituksen historiaan
ja siihen, miten myyttejä vahvistettiin. Nyt tällainen jäi vain muutaman
maininnan tasolle. Historiallisia myyttejä on kuitenkin käsitelty laajasti
aikaisemminkin.

Erittäin mielenkiintoisia ja hyvin kummallisia tarinoitakin mahtui mukaan.
Esimerkiksi luku ”Punikit brittiarmeijassa” on tällainen. Tarkastelussa on
totta kai vuosi 1918 ja rajan taakse paenneet punakaartilaiset, jotka
liittyivät Muurmannin legioonaan. Punaiset imperialistiarmeijan palveluksessa
ja ketä vastaan? Myös Oskari Tokoin ylentäminen everstiksi vailla
päivääkään asepalvelusta on mielenkiintoinen seikka, ja Sarjala liittää
tarinan laajempaan kuvaan.

Toinen esimerkki olkoon kirjoitus Ernesti Hentusesta, jota Sarjala tituleerasi
”urbaaniksi kylähulluksi”. Tässä mielestäni täyttyi hyvin alussa
esitetyt kummajaisen vaatimukset. Ja mikäli Sarjalaa on uskominen, myös
aikalaiset pitivät tätä hahmoa kummallisena. Kyseessä oli 1920-luvun lopulla
toiminnan aloittanut kaveri, jota Sarjala epäilee Suomen ensimmäiseksi
populistiksi. Hentunen julkaisi omaa lehteä nimeltään Totuuden Torvi.
Kuvausta Hentusesta oli suorastaan ilo lukea. Juuri tällaisia odotin enemmän:
marginaalisia hahmoja, jotka toimivat tarmokkaasti ja yrittivät saada jotain
aikaan ja kenties saivatkin.

Kuten sanottu, valtaosa tarinoista sijoittuu aikaan ennen toista maailmansotaa.
Kommunistit ovat niissä tavalla tai toisella usein mukana ja Otto Wille
Kuusisen nimi toistuu useita kertoja. Käsittelyyn joutuu myös lapualaiset ja
etenkin näiden kohdalla on havaittavissa jälkikäteistä moralisointia, niin
”kommunistilakien” kuin itse liikkeen kohdalla. Pula-aika ja pulamiehet
saavat myös paljon huomiota ja näiden esille nostaminen on varmasti aivan
perusteltua.

Yleisesti ottaen kirjassa oli sekä vahvuuksia että heikkouksia. Minun
silmissäni odotusarvot olivat kovemmat kuin lopputulos. Kirja oli helposti
luettava, mutta poliittisen historian tietäjälle se ei tarjonne paljoakaan
uutta. Lähdeluettelo olisi ollut erittäin arvokas lisä, sillä silloin olisi
mahdollista arvioida edes jollain tasolla Sarjalan käyttämiä lähteitä.
Lähde tosin oli mainittu muutamissa lainauksissa, mutta ei läheskään
kaikissa. Joissakin teksteissä tulee oppimestarimaisuus melko vahvasti esille,
samoin kuin tekojen ja tapahtumien jälkikätinen arvottaminen nykyaikaisin
arvoin.

Ajatuksena tällainen kummallisuuksien kokoelma on erittäin kiehtova. Pienellä
systemaattisuudella ja tarkemmalla aiheiden valinnalla ja rajaamisella
kokonaisuus olisi kenties noussut paremmaksi. Esimerkiksi jaottelu
vuosikymmenten mukaan olisi voinut tuoda lisää perspektiiviä ja tasoittaa
paikoin poukkoilevaa tekstiä. Kirja avaa myös uusia näkökulmia joihinkin
aiheisiin – osa kummajaisista oli oikein oivallisia.



Kuva: Antikvariaatti.net

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/