[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Intiaanitietoutta suomalaisille

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Riitta Laitinen <riilai at utu.fi> akatemiatutkija, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Andersson, Rani-Henrik; Hämäläinen, Riku; Kekki, Saara: Intiaanikulttuurien
käsikirja. Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa. Gaudeamus, 2013. 203
sivua.


Intiaanitietoutta suomalaisille
---------------------------------------------------------

Rani-Henrik Andersson, Riku Hämäläinen ja Saara Kekki ovat kirjoittaneet
tukevan tietopaketin intiaanitietoutta suomalaisille. Kirjan lyhyessä
johdannossa he kertovat motiivikseen intiaanikulttuureihin liittyvän termistön
yhtenäistämisen ja Pohjois-Amerikan intiaanikulttuureista kertomisen
suomalaiselle lukijakunnalle. Käsikirja tuokin aimo määrän tietoa
monipuolisen sanaston kautta. Kuten kirjan etulehden alaotsikko "kulttuurin,
historian ja politiikan sanastoa" kertoo, kyseessä ei ole
kulttuurintutkimuksellinen tai antropologinen käsikirja, vaan historia,
politiikka ja aineellinen ja henkinen kulttuuri saavat kaikki yhtä paljon
huomiota.

Historian osalta erityisesti 1800- ja 1900-luvun historiaa on käsitelty
ansiokkaasti kattaen keskeiset käsitteet. Intiaanien ja valkoisten väliset
suhteet ja niihin liittyvät taistelut, sopimukset ja politiikat tulevat esiin
sekä Yhdysvaltain että Kanadan osalta. Keskeisistä termeistä kirjoitetaan
seikkaperäisesti ja mikäli lukijan kärsivällisyys riittää asiasanojen
mukana kirjan kohdasta toiseen hyppelehtimiseen, käsikirjasta saa hyvän
yleiskuvan intiaanien historian kulusta eurooppalaisten valtaamassa
Pohjois-Amerikassa. Lisäksi juuri historian ja politiikan käsitteiden kohdalla
termistön yhtenäisyyden tavoittelu on tärkeää, sillä käsitteet
koskettavat monia erilaisia heimoja ja aihepiirejä käsitteleviä tutkijoita.
Olisi toivottavaa, että kirjan esittämät hyvät suomenkieliset termit
vakiintuisivat sekä tutkijoiden että muiden käytössä.

Etnologisten termien kohdalla kattavuus on historiaa ja politiikkaa
huomattavasti heikompi. Pääasiallisesti tämä johtuu siitä, että aineisto
on liian laaja, kuten kirjoittajatkin johdannossa huomauttavat. Heimo-sanan
kohdalta löydämme tiedon, että Yhdysvalloissa on nykyään yli 560
intiaanikansaa tai -heimoa ja Kanadassa yli 600. Kaikkien tai edes murto-osan
kuvaaminen asiasanoin olisi laajan kirjasarjan ja suuren kirjoittajajoukon työ.
Kun kuitenkin yhtenä pyrkimyksenä on sivistää suomalaista lukijakuntaa
intiaanikulttuureista, olisi jo johdannossa voitu kertoa kuinka paljon
intiaaniheimoja on ja kertoa tarkemmin, millä perusteella aineelliseen ja
uskonnolliseen kulttuuriin liittyviä sanoja on kirjaan valittu. Nyt mainitaan,
että teoksessa esitellään "lähinnä yleisimmin tunnetut ja käytössä
olevat termit ja käsitteet, joiden suomenkielisissä käännöksissä on
ilmennyt vaihtelua". Olisin kaivannut tietoa siitä, millä perusteella on
päätelty juuri nämä sanat yleisimmin tunnetuiksi. Intiaanikulttuurien
tunnetuksi tekemisen kannalta olisi voinut olla hyvä tuoda esiin myös sitä,
kuinka tasankointiaanit ovat olleet populaarikulttuurissa aina suosituimpia
intiaaneja ja että siksi niihin liittyviä sanoja on ehkä ajan mukaan
käännetty suomeksi eniten ja ehkä otettu myös kirjaan hieman enemmän kuin
muiden alueiden kulttuurien termejä. Ilman asian esiin tuomista mielikuva
tasankointiaaneista yleisinä (stereotyyppisinä) intiaaneina säilyttää
asemansa.

Kirjaan valittujen sanojen selitykset ovat suurimmaksi osaksi päteviä eikä
niistä löydy varsinaisesti asiasisältöön liittyvää virheellisyyttä.
Useiden sanojen kohdalla etnologinen sanasto on kuitenkin kohdistettu turhan
epätarkasti eri heimoille, alueille ja aikakausille. Vielä suuremmaksi
ongelmaksi näen sen, että usein puhutaan yleisesti intiaaneista asioissa,
jotka eivät koske kaikkia intiaaneja. Tällainen käsittely ylläpitää
stereotypiaa yleisestä intiaaniudesta ja estää tuntemuksen ja ymmärryksen
syntymistä erillisistä heimoista ja kansoista. Suhteessa tähän ongelmaan ei
suomen kielen sana intiaanikaan ole niin neutraali kuin kirjassa annetaan
ymmärtää, vaikkakin toki arvovapaampi kuin englannin kielen Indian tai
American Indian. Intiaani-sanan ymmärtäminen täysin arvovapaaksi voi johtaa
sen liian huolettomaan käyttämiseen. Osa sanan ongelmasta - oli kieli mikä
tahansa - muodostaa se, että intinaani-sanaa käytetään tarkoitettamaan
useiden satojen kansojen ihmisiä erottelematta heitä mitenkään toisistaan.
Toki etenkin 1900- ja 2000-luvun intiaaneilla on yhteisen valloitushistorian ja
panintianismin myötä paljon jaettuja kulttuuripiirteitä, mutta
heimoidentiteettien ja heimokulttuurien keskeisyyttä ei saisi unohtaa.

Koska asia on tärkeä, otan joitakin esimerkkejä.

Arvauspeli esitellään yleisnimityksenä peleille, joiden tarkoituksena on
arvaamalla voittaa vastapuoli. Pelien esiintymisestä intiaaniheimojen
kulttuureissa ei kerrota mitään. Toisaalta ei myöskään kerrota, miksi
arvauspeli olisi juuri intiaanikulttuurille ominainen peli. Miksi sana on
valittu kirjaan ja mihin intiaaneihin ja aikakauteen se liittyy? Catliniitti
esitellään Minnesotasta löytyvänä kivilajina, jota on käytetty piippuihin.
Kun mainitaan alue, mistä piippukiveä saa, eikö tiedetä mitkä heimot tai
millä alueella sitä käytettiin piippujen tekemiseen? On myöskin jopa
harhaanjohtavaa kirjoittaa, että  piippukivilouhoksen olevan "yhä
intiaaneille uskonnollisesti tärkeä alue", kun näin tuskin on koko
Pohjois-Amerikan alueen intiaanien kohdalla. Olisi hyvä puhua heimoista tai
jonkun maantieteellisen alueen intiaaneista. Monien sanojen kohdalla jää myös
kaipaamaan tietoa ilmiön tai esineen sijoittumisesta aikaan. Milloin
esimerkiksi harjaspäähinettä käytettiin ja ketkä sitä käyttivät? Ketkä
käyttivät kauppahelmiä kaupan välineenä ja milloin? Samanlaisia kysymyksiä
voi esittää useista sanoista: kaurikotelo, kehätanssi, peltikartio, piippu,
shinny jne.

Kirjassa on toki myös selitetty monia sanoja selkeästi liittäen ne heimoon,
maantieteelliseen alueeseen ja historialliseen aikaan. Kiva, kolme sisartaja
päällikkö saavat toimia esimerkkeinä. Kivastakerrotaan, että se on
lounaisalueen pueblojen käyttämä uskonnollinen seremoniahuone. Kolmen sisaren
(maissi, kesäkurpitsa ja papu) kohdalla kerrotaan niiden merkityksestä
koillisalueen intiaaneille, erityiseesti irokeeseille. Päällikkö-sanasta
kerrotaan kuinka se muodostui ennen kaikkea valkoisten tarpeesta toimia
johtajien kanssa ja kuinka useilla kansoilla oli monenlaisia johtajia, joiden
asema erosi toisistaan ja joiden roolit perustuivat monenlaisiin asioihin.

Kirjan ongelmaksi muodostuu sen epätasaisuus. Historian ja politiikan
sanastossa ei löydy lainkaan ongelmia, mutta aineelliseen kulttuuriin ja
henkiseen elämään liittyvän termistön kohdalla joidenkin sanojen selitykset
ovat ongelmallisia yleisen intiaan-määritteen korostumisen takia, kun taas
jotkut sanat selitetään hyvin selkeästi jonkin tietyn heimon tai
kulttuurialueen kautta. Historialliseen aikaan on kautta linjan näissä
sanoissa kiinnitetty liian vähän huomiota. Monien esineiden ja asioiden
kohdalla viitataan usein perinteiseen merkitykseen tai kulttuuriin. Milloin
tällainen perinteinen kulttuuri on ollut? Olisi ollut hyvä tietää enemmän:
Oliko kyse esimerkiksi eurooppalaisia edeltävästä ajasta, 1800-luvusta, vai
nykypäivänä ylläpidetyistä tai elvytetyistä tavoista?

Erityisen ongelmallisiksi kirjassa muodostuvat jotkin uskontoon tai henkiseen
maailmaan liittyvät termit. Autuaiden metsästysmaiden kohdalla kerrotaan,
että "[i]ntiaaneilla on yleisesti ollut käsitys, että kuoleman jälkeinen
elämä olisi samankaltaista kuin tässäkin elämässä, kenties jopa
parempaa." Kenestä intiaaneista tässä on kyse? Nykytutkimuksessa pitäisi
vain hyvin varoen viitata intiaaneihin yleensä tämän tyyppisissä uskomuksiin
tai perinteisiin liittyvissä kysymyksissä. Mikäli on todella niin, että
enemmistöllä intiaaneista on tällainen käsitys, se pitäisi paremmin
perustella ja todentaa tekstissä, vaikka onkin kyse yleisteoksesta eikä tilaa
ole paljon.

Näkyjen ja omakohtaisten kokemusten kerrotaan olevan merkittävässä osassa
intiaanien uskonnoissa. Tekstissä myös kerrotaan näynetsinnästä ja
luokitellaan näyt eri tyyppeihin. Koko ajan viitataan yleisesti intiaaneihin,
paitsi silloin kuin annetaan esimerkkejä. Kuitenkaan kaikkien intiaaniheimojen
uskonnot eivät perustu näin voimakkaasti näkyihin eivätkä omakohtaisiin
kokemuksiin. Ainakin lounaisaslueen joillakin heimoilla uskonto perustuu myös
hyvin kollektiivisiin ilmiöihin ja rituaaleihin. Kirjan näky-kohdassa
kirjallisuusviitteet viittaavat pääasiassa tasankointiaaneihin ja muutamat
esimerkit viittaavat tasankointiaaneihin ja Kalliovuorten itäpuolisiin
alueisiin. Päädytään taas siihen ongelmaan, että ilmaistaan asian koskevan
intiaaneja yleensä, kun olisi parempi ilmaista tarkemmin alue, heimot ja myös
aikakausi. Myöskin suuren hengen yleistäminen kuulumaan kaikkien
intiaanikulttuurien ajatteluun on varsin ongelmallista.

Erityisen ongelman muodostaa sana sielu. Sanan selityksessä tulee esiin, että
esitetty jaottelu kehosieluun ja vapaasieluun tulee tutkijoilta ja se on "tehty
sielukuvausten perusteella". Kun uskonnolliseen tai filosofiseen ajatteluun
liittyvät sanat tai ainakin sanojen selitykset perustuvat länsimaiseen
tutkimukseen ja sen kategorioihin, on harhaanjohtavaa aloittaa "Intiaanien
perinteisten käsitysten mukaan…". Taas sijoitetaan kaikki intiaanit samaan
muodottomaan massaan niin, että lukija unohtaa niiden satojen uskomusten
olemassaolon, joita eri heimoilla on sekä myös sen, että intiaanikulttuurit
eivät ole ajassa muuttumattomia kulttuureja. Tutkimuksen luoman tiedon
korostaminen sekä sen kertominen, milloin tutkimukset on tehty ja minkä
intiaaniheimojen tai -kansojen antamaan informaatioon ne perustuvat, olisi
poistanut useita ongelmia kirjan henkiseen maailmaan liittyvien sanojen
selityksistä. Nyt on käynyt niin, että "perinteinen intiaani" on kirjassa
keskeisessä roolissa, vaikka tutkijoiden pitäisi pyrkiä kaikin tavoin
osoittamaan, että moista ei varsinaisesti ole olemassa eikä ole koskaan
ollutkaan.

Lopuksi haluan vielä puuttua käsitteeseen intiaaniaika. Tämä oli ainoa
kirjan sanoista, jota en itse kyennyt sijoittamaan mihinkään tuntemaani
intiaanikulttuuriin tai intiaaneihin liittyvään tutkimukseen. Ajatukset
erilaisista aikakäsityksistä länsimaisten ja ei-länsimaisten kulttuurien
niin kuin esiteollisen ja teollisen ajan välillä ovat hyvin yleisiä, mutta
kyseisen termin alkuperä ja käytön yleisyys ovat itselleni arvoitus. En
luonnolliseti voi olettaa tietäväni kaikkea intiaanihistoriasta ja
-kulttuureista, mutta mielestäni sanan selityskin on kysymyksiä herättävä.
Ajatus syklisestä ja lineaarisesta aikakäsityksestä esitetyn kaltaisena
yksinkertaisena ilmiönä on vähintäänkin ongelmallinen eikä selityksessä
esitetä mitään perusteita eikä kirjallisuusviitteitä sille, että
intiaaneilla olisi esitetynkaltainen episodinen aikakäsitys, jossa "aika ei
lopu, siksi ei ole mitään kiirettä".

Intiaanikulttuurien käsikirjan päämäärä on hyvä ja edellä esitetystä
ankarastakin kritiikistä huolimatta myös toteutus on kelvollinen. Yhtenevän
suomenkielisen sanaston suhteen on toivottavaa, että kirja täyttää
tehtävänsä. Tutkijoiden on hyvä käyttää jaettua sanastoa eikä kirjan
antamissa suomenkielisissä sanoissa erilaisille asioille ja ilmiöille ole
moitteen sijaa. Erityisesti intiaanien ja maan valloittaneiden eurooppalaisten
ja heidän perillistensä välisen historian suhteen kirjan antama tieto on
täsmällistä ja kattavaa, ja vaikka etnologisisten ja uskonnollisten sanojen
kohdalla on välillä yllä esitettyjä vakaviakin ongelmia, myös näiden
sanojen selityksissä on paljon asiallista tietoa. Siksi kirjaa voikin
suositella käsikirjaksi Pohjois-Amerikan intiaaneista kiinnostuneille.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/